DIRECTA OY:N LASKU

Huijarit kuriin

Fonecta Oy:ltä tuli lasku 13,60 €. Laskussa oli teksti: Hyvä asiakkaamme, mikäli Teiltä on aiemmin veloitettu puhelinluettelotiedot puhelinlaskun yhteydessä, pyydämme huomioimaan, että laskuttajaksi on vaihtunut Fonecta Oy. Huomautuslasku on ulkoistettu Aktiv Kapital Finland Oy:lle. Tilaus on kestotilaus luettelotekstin julkaisuehtojen mukaisesti. Sitten tuli huomautuslaskukin ja otin yhteyttä eri tahoille.

Fonecta Oy:n kanssa en ole tehnyt sopimusta, Sonerasta ei osattu sanoa mitään muuta kuin, että he eivät enää ole paperisen luettelon kanssa missään tekemisissä.

Aktiv Kapitalista tuli tieto, että olen vuodesta 2002 maksanut luettelotekstistä, tarkistinkin, että tammikuussa 2008 Sonera veloitti saman suuruisen summan. Olen kestotilaaja ja mikäli haluan irtisanoa sopimuksen, voin tehdä sen vastaamalla sähköpostiin, mutta kyseinen lasku on maksettava. Sopimuksen siirto kolmannelle osapuolelle on puhelinluettelon julkaisuehtojen mukaista. Myös maksamalla aiempina vuosina luettelotekstiveloitukset, olette hyväksyneet tilauksen ehdot. Kirjallisia sopimuksia Fonectalta ei löydy, luultavasti ei enää Soneraltakaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että en ole Fonectan kanssa sopimussuhteessa, jos heillä ei ole näyttää kirjallista sopimusta. Olen täyttänyt Kuluttajaviraston lomakkeen, lähinnä kai on kyse epäasiallisesta markkinoinnista.

Miten muut toimitte vai maksatteko kiltisti vaan?

2

1276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justnoista...

      syistä. Kuulin asiakkailtani että mainitsemasi firmat olivat haastaneet oikeuteen ja alkaneet perimään laskuja. Yhdelle tuli kalliiksi. Siksi kannattaa yrittäjänä hankkia ilmaista oikeusapua kun kuuluu johonkin yrittäjä- seuraan. Ei maksa paljoa jos ei ota lehtiä. Ja muista vastedes: Joka vastaus aina puhelinmyynteihin tai haastatteluihin TAI "Tietojenne Tarkistamisiin" ON EI!!!

      Ja jos olet normaali Kuluttaja ja et ole yrittäjä niin sitten kuluttaja- asiamiehelle...

      p.s. Olet väärässä... olet sopimussuhteessa myös silloin, jos olet suullisesti puhelimessa vastannut yhteenkään kysymykseen myöntävästi. He ovat muotoilleet kysymykset niin että joudut sopimussuhteeseen. Ja he käyttävät oikeudessa nauhoitetta todisteena. Sinuna ottaisin nyt yhteyttä jompaankumpaan em instansseista. Koska muuten tulee maksamaan jotain ihan muuta...

      • Huijarit kuriin

        Valitettavasti tai onneksi (?) olen kuluttaja ja saan Kuluttajavirastolta apua, vakuutuskin, mutta mahdollisesta oikeudenkäynnistä pitää hakea suostumus vakuutusyhtiöltä korvauksesta. Sen tiedän 100 % varmuudella, että mitään suostumusta en ole antanut suullisesti enkä kirjallisesti.

        Kuluttajavirastosta tosiaan sain tietää, että muidenkin operaattoreiden asiakkaat ovat soittaneet samasta asiasta eli eivät pelkät vanhat Soneran asiakkaat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3460
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2286
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1935
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1889
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1517
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1423
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1281
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe