Olisi jatkuvasti toimittajalauman ympäröimänä selittelemässä ja viuhtomalla käsillään vikaan menneitä budjettipäätöksiä tai salaa luvattuja lupauksia venäläisille nimettömille kumppaneille, kuinka nämä eivät tulletkaan paikalle vai pitikö itse mennä vai miten se nyt oli ja ketkä ne nyt olikaan ja mistä nyt olikaan kysymys .
"Emme me velkaa ole ottaneet turhiin hankintoihin vai mitä ne nyt oli ja eikä Kotka kuulu velkaisimpiin kaupunkeihin vai mitenkä tämän nyt selittäisi, eikä säästöjä tehdä kuntalaisten kustannuksella, koska meillä on vararahasto vai olikohan meillä sittenkään. Vai mistäköhän nyt olinkaan puhumassa.
Vakuutan tietäväni aina kaikkien kauppojen täyden hinnan ja myyjien taustan ja vakuutan tietäväni, mihin verorahoja kannattaa sijoittaa vai mitä ne nyt oli. Mutta vakuutan, että tiedän olevani verorahojen käytön expertti, eikä laskuissani ole mitään virhearvioita, vai ymmärsinköhän sittenkin jotain nyt väärin." Vakuuttaa ministeri Lindelöf kameroiden edessä.
Pärjäisikö Lindelöf ministerinä ???
12
116
Vastaukset
- ja valikoivan
muistin käyttäjiä .
- Olihan meillä
jo se Kanerva. En voi millään ymmärtää että Lindelööfi valittiin meille kaupunginjohtajaksi. Pelle koko mies. Eikö ollut sisäpiirillä tietoa miten oli pannut Loviisan talouden vituksi? Kaupunginhallituksella on valtuudet erottaa miestä, mitä ne odottaa, ihmeitäkö? Kotkan varat on pantu kiinni kohteisiin jotka eivät tuota mitään. Miten me pärjätään tulevaisuudessa?
- LindelööfSalminen
Olihan meillä kirjoitti:
jo se Kanerva. En voi millään ymmärtää että Lindelööfi valittiin meille kaupunginjohtajaksi. Pelle koko mies. Eikö ollut sisäpiirillä tietoa miten oli pannut Loviisan talouden vituksi? Kaupunginhallituksella on valtuudet erottaa miestä, mitä ne odottaa, ihmeitäkö? Kotkan varat on pantu kiinni kohteisiin jotka eivät tuota mitään. Miten me pärjätään tulevaisuudessa?
Pääasiassa näiden kahden ukon hallitsema kaupunki ja kumpikin saa rahallista hyötyä ja bonuksia luvatuista tai tehdyistä hankesopimuksista. Kehtaako jotkut kieltää tämän tosiasian ?
- asioita
LindelööfSalminen kirjoitti:
Pääasiassa näiden kahden ukon hallitsema kaupunki ja kumpikin saa rahallista hyötyä ja bonuksia luvatuista tai tehdyistä hankesopimuksista. Kehtaako jotkut kieltää tämän tosiasian ?
/lähde kymen sanomat 2008
Sirpa Paatero, kansanedustaja, Kotkan kaupungilla ehkäisevän päihdetyön ohjaajan toimi, josta toimivapaalla
Nina Peltonen, osastosihteeri Kymenlaakson sairaanhoitopiirin palveluksessa, Kotkan - Kymin seurakuntayhtymän valtuutettu, Kymin kirkon seurakuntaneuvoston jäsen, Kotka-Kymi seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan jäsen ja varhaiskasvatustoimikunnan puheenjohtaja
Pekka Posti (sd.), rehtori Kotkan kaupungin palveluksessa
Vesa Salminen, toiminnanjohtaja, toiminnanjohtaja Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisessa yhdistyksessä, jolla on hankintasopimuksia ja muuta yhteistyötä Kotkan terveyspalveluiden kanssa, hankintasopimuksia kaupungin kanssa, Eteenpäin Oy:n hallituksen jäsen, Kotkan Satama Oy:n hallituksen pj, Vakuutusyhtiö Turvan hallintoneuvoston jäsen, hallituksen jäsen Ojamari Oy:ssä, joka omistaa yhdessä kaupungin kanssa Kotkan konserttitalon, Triggeri Oy: n hallituksen pj
Ninni Taavitsainen, opiskelija, ei sidonnaisuuksia
Anneli Vainikka, erityislastentarhanopettaja Kotkan kaupungin palveluksessa, ei muita sidonnaisuuksia
Raimo Hynninen, eläkeläinen, ei vastannut kyselyyn
Kokoomus
Seppo Eerola, eläkeläinen, Kotkan Seudun Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen, Kymin Koskenpojat ry:n johtokunnan jäsen, Kymi-seuran puheenjohtaja, Kotka-Kymin seurakuntayhtymän kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen, Kymin seurakuntaneuvoston jäsen, Mikkelin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston jäsen
Jari Elomaa, yrittäjä, Kaakon Media Oy hallituksen jäsen, omistus 45 %. Yhtiön Hiiohoi-lehdellä hankintasopimus (ei vielä lainvoimainen) Kotkan kaupungin kanssa, Kotkan seurakuntaneuvoston, yhteisen kirkkovaltuuston ja sen kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan jäsen
Marika Kirjavainen kuljetusyrittäjä, hallituksen pj Kuljetus Kirjavainen Oy:ssä, Kotkan Nuoret Jouset ry:n hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja
Kai Holmberg, teknologiapäällikkö Kymenlaakson ammattikorkeakoulun palveluksessa, Kymen Puhelin Oy:n hallintoneuvosto
Jyri Häkämies, kansanedustaja, ministeri, ei sidonnaisuuksia (perustuu eduskunnalle annettuun ilmoitukseen)
Ritva Kallioniemi, eläkeläinen, Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen puheenjohtaja
Topias Kotiniemi, eläkeläinen, tmi Topias Kotiniemi (toimialana koulutuspalvelut), Kymen Puhelin Oy:n hallintoneuvoston jäsen, Kotkan Into ry:n puheenjohtaja, Kotkan-Kymin seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston jäsen
Sirkku Lipponen, liikkeenharjoittaja, Karhulan liikkeenharjoittajien puheenjohtaja, Kotkan kauppatien hallituksen jäsen
Juha Mielonen, ravintoalan yrittäjä, ei sidonnaisuuksia.
Päivi Norhio, järjestelmäasiantuntija Kotkan kaupungin palveluksessa, Kotkan asunnot Oy:n hallituksen jäsen
Jukka Posti, kiinteistökehitysjohtaja yksityisen yrityksen palveluksessa, ei sidonnaisuuksia
Markku Saastamoinen, eläkeläinen, Kotkan seudun talokeskus Oy:n hallituksen jäsen
Rauli Ylimäki, toimitusjohtaja Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen Oy:ssä, jonka pääosakas ja hallituksen puheenjohtaja hän on myös. Yrityksellä rakennesuunnittelutehtäviä Kotkan kaupungilta kilpailun kautta ja vähäisiä tuntiveloitustöitäHiiohoi -kaupunkilehti/ Kaakon Media Oy, hallituksen puheenjohtaja, osakas, kaupungin ilmoituslehti kilpailun kautta (ei vielä lainvoimainen)Pyhtään Kuljetuspalvelut Oy, tilataksi hallituksen puheenjohtaja, osakas, kilpailutettuja kuljetuspalveluja Seutuhankinta Oy:n kautta (Pyhtään kunnan ruoka- ja koulukuljetuksia)Taksilupa Kotkassa, hallituksen varajäsen Kymenlaakson Ajovälitys Oy.ssä, jolla Kotkan kaupungin koulukuljetuksia
Birgitta Olsson (ruots.), Haminan Satama Oy:n talousjohtaja, useamman Haminan Satama Oy:n tytäryhtiön hallituksen jäsen, Kotka Damkör r.f. hallituksen jäsen
Pasi Hirvonen, yrittäjä, ei vastannut kyselyyn.
Vasemmistoliitto
Sirkku Bilaledtin (vas.), sosiaaliasiamies, Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socomin palveluksessa, Kotkan kaupunki kuuluu keskuksen rahoittajiin
Juhani Hodju, junamies VR:n palveluksessa, Rautatieläisten liiton osasto Kaakon satamat työpisteluottamusmies
Pauli Hömppi, eläkeläinen, Osuusliike Tradekan hallintoneuvoston varajäsen, Kotkan vapaa-ajattelijoiden hallituksen jäsen.
Hannu Leppänen, rakennusmestari Kotkan kaupungin palveluksessa, Kotkan ladun hallituksen jäsen
Semi Lommi, sahuri yksityisen yrityksen palveluksessa, Puuliiton valtuuston jäsen sekä Kotkan puutyöläisten ammattiosaston toimikunnan jäsen
Hilla Pohjalainen, kansanedustajan avustaja, Etelä-Kymen vasemmistonuorten puheenjohtaja
Pentti Tiusanen, kansanedustaja, Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kirurgi, josta virkavapaalla, Osuusliike Tradekan edustajiston jäsen, Kotka-Greifswald -Seuran puheenjohtaja, Kotkan ympäristöseuran puheenjohtaja
Pirjo Tujula, levyseppä-hitsaaja yksityisen yrityksen palveluksessa, ei sidonnaisuuksia - ja mitä tulee
asioita kirjoitti:

Pirjo Tujula, levyseppä-hitsaaja yksityisen yrityksen palveluksessa, ei sidonnaisuuksianoihin hankintasopimuksiin kaupungin kanssa. Yritä sitten rehellisesti kilpailuttaa hankintalain sopimuksen mukaan muita yrityksiä, kun jatkuvasti sekä Salmisella että Lindelöfillä on sormensa pelissä. Muu valtuusto on onneksi viime aikoina valpastunut, eikä antanut niin vain periksi kaikille älyvapaille ehdotuksille. Toivottavasti sama pää kylmänä linja pitäisi jatkossakin kun ehdotellaan jättikalliita visioita. Demareiden nuori ysiryhmä ainakin kerran on näyttänyt, missä kaappi seisoo.
- Musti koira jatkaa
antaa vakuuttavan kuvan, jos haastateltavan taustalla näkyy suuri määrä rullaatoreilla liikkuvia vanhuksia tai muuten huonovointisen näköisiä ihmisiä. Tai haastattelu KoKs osastoilla, jossa runsaasti ylipaikoilla olevia potilaita. Taustalla voisi näkyä myös 30 paikkainen ahdas ja huonokuntoinen vanhusten hoivaosasto. Tai sitten kaupunginjohtaja kuvattuna kaupungin kotisairaanhoidon normaalilla käyntikieroksilla yhden hoitajaparin mukana reilusti yli kymmenen asiakkaan luonna ja visioimassa samalla uutta ökykerrostalokorttelia toimittajille.
Myöskin tuhoutunut autokatos hiiltyneineen autoineen on oiva haastattelu- ja kuvauspaikka kaupunginjohtajan uusille väläyksille. Tai yöaikaan Isopuisto nuorison keskellä kertomassa, kuinka Kotkaan ollaan kaavailemassa viiden tähden loistohotellia Vellamon viereen.
Ja selityksiä toimittajille, että älkää uskoko näkemäänne.- malliksi
Kipsin sisään sijoituspaikka Pietari tai punainen tori?
Kuka vastustaa? - vastustavat
malliksi kirjoitti:
Kipsin sisään sijoituspaikka Pietari tai punainen tori?
Kuka vastustaa?Nämä mainitut taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan ja jäljelle jääneistä piilobunkkereistaan.
- joten myös kokkareet
vastustavat kirjoitti:
Nämä mainitut taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan ja jäljelle jääneistä piilobunkkereistaan.
taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan.
kokoomuksen demarit eivät punaväristä luovu. - Musti jatkaa
joten myös kokkareet kirjoitti:
taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan.
kokoomuksen demarit eivät punaväristä luovu.Toritelttakahvilat, jotka on revetä liitoksistaan ja saumoistaan kun hekottelevat ja umpihomeiset demarit yrittävät samaan aikaan syödä löysillä tekareillaan pullaa ja selitää, kuinka untuvikkoja onkaan kaupungin nuoremmat valtuutetut ja kuinka eivät osaa hoitaa Kotkan yhteisiä asioita ei sitten millään. On se kumma kun ei kunnioiteta vanhoja velkaisia ja täyskieroja paatuneita virkamiehiä, vaikka heillä on paljon otettavaa kuntalisilta.
- YKSI PUOLUE
joten myös kokkareet kirjoitti:
taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan.
kokoomuksen demarit eivät punaväristä luovu.joka tyrannisoi Kotkaa idioottimaisilla tempauksillaan. Demarit ja kokoomus samaa puoluetta. Jos luulet äänestäväsi kokoomusta et voi koskaan olla varma meneekö äänesi demarille.
- ainoastaan
Vellamon edessä, Sapokassa tai Katariinan niemessä ja pitää huolen, että taustalla on runsaasti venäläisturistibusseja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337571Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834506Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne653047- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141379Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581109Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761060