Kiitoksia Tuula Murrolle

elokuvakerho

Perjantain 25.9 SK-ssa olleesta selventävästä jutustasi.

Siitä kävi ilmi monta tärkeää totuutta.

KIITOS TUULA.

16

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eunukki

      Totta haasteli Tuula Murto.
      - Hallituksen hajoamisen pääasiallisena syynä olivat hallituksen jäsenten väliset ristiriidat.
      - Olemme sitä mieltä, että kirjoittelut verkossa tai lehtien palstoilla eivät olisi olleet esillä näin pitkään, jos Esko ry tiedottaisi avoimesti asioista, joista ihmiset haluavat tietoa. Myös meitä askarruttavat asiat, joista edelleen kirjoitellaan. Mikäli asiat on hoidettu oikein eikä mitään epäselvää tai salattavaa ole, miksei asioita tuoda julkisuuteen?

      Mutta
      Onkohan Tuula Murrolla edelleen se käsitys, että hän olisi ollut eläinsuojeluyhdistys Esko ry:n hallituksen jäsen? Tuula Murto ei voinut erota hallituksesta kun vastoin antamaansa käsitystä (harhautus?) EI OLLUT EDES HALLITUKSEN JÄSEN.

      Onko tällä kirjoittelulla tänne nettiin ja Satakunnan kansan yleisön osaston kirjoituksella: Eläinten Hyväksi, (ei yhdistys rekisterissä) jotain yhteyttä siihen, että löytöeläinten hoitoon haetaan yrittäjää?

      Sattuu ajallisesti niin sopivasti.

      Tämänkin Eläinten Hyväksi yhdistysken alkajaisiksi tulee tämä harhautusyritys, mutta olihan teille tullut 6 - 9.9.2009 väisenä aikana yli 800 jäsentäkin. (Tuulan Facebook-tieto)

      • PÄijät-hääme

        Onko tällä kirjoittelulla tänne nettiin ja Satakunnan kansan yleisön osaston kirjoituksella: Eläinten Hyväksi, (ei yhdistys rekisterissä) jotain yhteyttä siihen, että löytöeläinten hoitoon haetaan yrittäjää?"

        MInua ei kiinnosta, kuka saa Rauman löytöeläimet, paras tarjous voittakoon. Siis edullisin hinta/laatusuhde.

        En myöskään ole Tuula Murto enkä perustamassa eläinkotia muutenkaan.

        Mutta se oli hyvä, että TM kertoi Eskon hallituksen eroon johtaneista seikoista ym, joista on julkisuudessa kerrottu valheita, mm. SK-n toimittaja väitti hallituksen hajoamisen johtuneen nettikirjoitteluista. Nythän TM oikaisi tämän asian ja lisäksi sen että T.Koski ei ole Eskon eläinkodin perustaja (kuten ES kirjoitti) vaan eläinsuojeluyhdistys ESKO. Nämä asiat todellakin kaipasivat oikaisua!

        Lisäksi kirjoitus totesi : "Nyt keskitymme yhdistyksemme toiminnan käyntiin saattamiseen (EHY). Toivomme että saamme sen mahdollisimman pian vauhtiin ja että kaikki apua tarvitsevat myös saisivat apua."

        Jos tämä oli jonkun mielestä mainostusta, se ajattelu hänelle suotakoon.

        Onhan Kirpun eläinkotiakin lehdissä mainostettu vuosikaudet, jopa poliisiviranomaisen toimesta : "Pitäisi olla enemmän Kirpun kaltaisia eläinkoteja".

      • Eunukki
        PÄijät-hääme kirjoitti:

        MINÄ olen saatuani tiedon, että nyt on perusteilla/perustettu uusi eläinsuojeluyhdistys nimeltään Eläinten Hyväksi, HETI halvainnut että tämä uusi on edellisen klooni.
        Ei tässä uudessa ole mitään muuta uutta, kuin hallitus.
        Markkinoitikin noudattaa aivan samaa linjaa ja SK lehti antaa tätä ilmaista palstatilaa.

        Onkohan eläinsuojeluyhdistyksen eläinten tuleva hoitokoti siellä Ohvontiellä?

      • MaggieH
        Eunukki kirjoitti:

        Eunukki: Sinä kirjoitat nyt asiasta mistä et selkeästikään tiedä mitään.

        Näissä yhdistyksissä on osittain sama hallitus, mutta mitään toistensa kloonia niisä ei muutoin ole. Toinen keskittyy rehenkeruuseen, toisella on ensisjaisesti mielessä ihmisten ja eläinten auttaminen ennenkuin on katastrofin ainekset käsillä. Sääntöjä lukien kuin piru raamattua nämä erot eivät välttämättä vielä avaudu.

        Satakunnan Kansa ei todellakaan ole hevin luovuttanut pasltatilaa, mutta erinäisen vetkuttelun jälkeen sitä pitkin hampain löytyi mielipideosastolta kun oli "pakko", että välttivät virallisen oikaisun. Sinnekin kirjoitusta piti SK:n toimesta "vähän" muokata.

        EHY pyrkii ensisijaisesti kokoamaan yhteen ennaltaehkäisevästä eläinsuojelutyöstä kiinnostuneita tahoja, jotta työ lähtisi konkreettisesti käyntiin. Eläinkotia yhdistys ei ole perustelemassa.

        Kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi juurikin Tuula Murtoon jos yhdistyksen toiminta tai eettiset arvot kiinnostavat sen sijaan, että pyrkii tekemään päätelmiä uskoen hartaasti siihen, ettei mikään voi olla oikeasti vilpitöntä.

      • Eunukki
        MaggieH kirjoitti:

        "Eläinkotia yhdistys ei ole perustelemassa."
        Onko minulla luetun ymmärtämisessä vikaa?

        EHY säännöt
        - Ylläpitää pienimuotoista LIIKETOIMINTAA ELÄINKODIN- ja HOITOLAN MUODOSSA yhdellä paikkakunnalla, saatu tuotto käytetään em. liiketoiminnan kustannuksiin ja mikäli tuotto ylittää em. kustannukset tullaan varat käyttämään yhdistyksen toimintaperiaatteen tarkoituksen mukaisesti.

        Eläinsuojeluyhdistys Esko ry säännöt
        - ylläpitää voittoatuottamatonta hoitolaa eläimille eläinsuojelutarkoituksessa

        Ja sen verran vielä täsmennän, että osittain sama hallitus tarkoittaa sitä, että Esko Ry:n entisessä hallituksessa ja EHY:n hallituksessa esiintyy samoja nimiä...ei suinkaan sitä, miksi joku tämän kuitenkin olisi vääntänyt, että samat ihmiset ovat kummankin yhdistyksen hallituksessa.

        Luetun ymmärtämisessä tuskin on vikaa, siinä sen sijaan on, että jos säännöissä noin lukee se ei tarkoita sitä eläinkodin perustaminen tai ylläpito olisi se ensisijainen toimenpide.

        Olen nähnyt rekisteröidyn monen monituista yritystä, jonka toimialaksi on kirjattu kaikki maan ja taivaan väliltä, eikä se silti tarkoita sitä yritys aktiivisesti harrajoittaisi kuin murto osaa näistä. Onpahan vain laitettu siksi, että jos tulee ajankohtaiseksi ei tarvitse jo9ka toimen kohdalla ensimmäisenä ruveta tekemään toimialalisäyksiä.

        Mikä tämän asian ymmärtämisestä tekee niin vaikeaa? Toisekseen jos tuo yhdistys päättäisikin pykäistä eläinkodin pystyyn, miksei se voisi niin tehdä?

        Näiden keskusteluiden ja koko tämän satakunnan eläinasioiden julkisuuteen nostamisen pääasiallisena tarkoituksena on kitkeä mielivaltaisuudet ja selkeästi lupienvastainen toiminta, ei suinkaan julistaa eläinsuojeluyhdistysten tai eläinkotien pyörittämistä itseisarvona pannaan. Kumpaistakin toimintamuotoa tarvitaan aivan varmasti ja työsarkaa riittää kyllä. Ihannehan varmasti ollisi, että ennalta ehkäisevällä toiminnalla etenkin eläinsuojelutarkoituksessa toimivat eläinkodit muuttuvat tarpeettomiksi, mutta tuo lienee melko utopistinen haave.

      • Julkisuuttako kaipaavat,tehtiinkö rikosilmoitus?
        MaggieH kirjoitti:

        Ja sen verran vielä täsmennän, että osittain sama hallitus tarkoittaa sitä, että Esko Ry:n entisessä hallituksessa ja EHY:n hallituksessa esiintyy samoja nimiä...ei suinkaan sitä, miksi joku tämän kuitenkin olisi vääntänyt, että samat ihmiset ovat kummankin yhdistyksen hallituksessa.

        ettei ollutkaan perustanut Eläinsuojelu Esko ry:tä.Miten nuo jotka lähtivät, voivat lähteä, kun on se sopimus Rauman kaupungin kanssa?
        Kuka ne elukat nyt hoitaa? Kuka nyt niitä eläimiä oikeasti ajattelee?
        Yhdistyksiä yhdistysten perään, eläimet sivuseikka.
        Ne sitten vastaa ilmeisesti, jotka sopan keittivät?
        Olen tosi iloinen, ettei tämä eläinsuojelija ollutkaan niin älykäs, että olisi tuollaisen systeemin kokoon keittänyt.
        Me oltais oltu tosi lirissä eläiminemme, jos sen polla olis noin terävä.

      • koskentanja
        PÄijät-hääme kirjoitti:

        Onko tällä kirjoittelulla tänne nettiin ja Satakunnan kansan yleisön osaston kirjoituksella: Eläinten Hyväksi, (ei yhdistys rekisterissä) jotain yhteyttä siihen, että löytöeläinten hoitoon haetaan yrittäjää?"

        MInua ei kiinnosta, kuka saa Rauman löytöeläimet, paras tarjous voittakoon. Siis edullisin hinta/laatusuhde.

        En myöskään ole Tuula Murto enkä perustamassa eläinkotia muutenkaan.

        Mutta se oli hyvä, että TM kertoi Eskon hallituksen eroon johtaneista seikoista ym, joista on julkisuudessa kerrottu valheita, mm. SK-n toimittaja väitti hallituksen hajoamisen johtuneen nettikirjoitteluista. Nythän TM oikaisi tämän asian ja lisäksi sen että T.Koski ei ole Eskon eläinkodin perustaja (kuten ES kirjoitti) vaan eläinsuojeluyhdistys ESKO. Nämä asiat todellakin kaipasivat oikaisua!

        Lisäksi kirjoitus totesi : "Nyt keskitymme yhdistyksemme toiminnan käyntiin saattamiseen (EHY). Toivomme että saamme sen mahdollisimman pian vauhtiin ja että kaikki apua tarvitsevat myös saisivat apua."

        Jos tämä oli jonkun mielestä mainostusta, se ajattelu hänelle suotakoon.

        Onhan Kirpun eläinkotiakin lehdissä mainostettu vuosikaudet, jopa poliisiviranomaisen toimesta : "Pitäisi olla enemmän Kirpun kaltaisia eläinkoteja".

        kaltaisia eläinkoteja".
        Kyllä ne ovat pääosin tienneet, että tuhansii siit on mennyt, tai kaiken muun "vikojen" lisäksi ne ovat olleet sokeitakin.

    • täh???

      miten nää kaikki on hereillä samaan aikaan?

      • täh???

        yksi ihminen kirjoittaa monella nimimerkillä... vitja... oon tyhmä .. ounou

      • täh???
        täh??? kirjoitti:

        yksi ihminen kirjoittaa monella nimimerkillä... vitja... oon tyhmä .. ounou

        noh, olenhan minäkin täälä hereillä, miksei sit joku muukin... olinpas tyhmä. Anteeksi epäilyni.. ounou

      • :D:D
        täh??? kirjoitti:

        noh, olenhan minäkin täälä hereillä, miksei sit joku muukin... olinpas tyhmä. Anteeksi epäilyni.. ounou

        palstoilla tällä hetkellä 28640 käyttäjää, et ole ainoa :D

      • Eunukki
        :D:D kirjoitti:

        palstoilla tällä hetkellä 28640 käyttäjää, et ole ainoa :D

        Niillä "eläinten hyväksi" sivustoilla, kävin juuri katsastamassa mitä uutta ovat keksineetkään tehdä eläinten hyväksi, ei ollut mitään uutta tullut, onko tulossakaan?
        On klooni siinäkin suhteessa Kirpun/Eskon/eläinsuojeluyhdistys Esko ry:n kanssa.

      • koskentanja

        Oothan säkin täällä.

    • laumasieluinen kansa

      mutta viitattiinko siinä mahdollisesti siihen, että ne ihmiset siellä Kauttuan Kuvan edessä eivät pitäneetkään sitä "mielenosoitusta", johon oli lupa saatu.

      Silti ne häiritsivät elokuvakerhon henkilöitä, virtuaalisestiko?

      Mottomme olisi ollut "Suojelkaa eläimiämme eläinsuojelijoilta" .Panderollit oli valmiina, ei tarvittu.
      Ainutkaan ihminen ei nähnyt auton sisällä rullalla olevia pahveja.
      Osanotto olisi ollut 100%:nen, 5 ilmoitettiin ,5 oli paikalla valmiina mielenosoitukseen--VAAN MIELENOSOITUSTA EI OLLUT OLLENKAAN..

      Ainoa joka näki" sielunsa silmillä "mielenosoituksen oli Satakunnan Kansan toimittaja Erkki Saarinen, joka pykäsi mielenosoituksesta ja nettihäiriköinnistä jutun Satakunnan Kansaan.

      Jätkä paineli kieli vyön alla laittamaan netti SK:an ilmoituksen mielenosoituksesta.
      Oli heti nähtävillä.

      Oli tosi tärkeä juttu.
      Ilmoitus ja tekeminen-eri asia.
      Lupaus ja lupauksen täyttäminen-eri asia.

      Ei tarvinnut pitää sitä MIELENOSOITUSTA ollenkaan, kun Tanjan pulju ei tuonut niitä pikkukoiria syksyiseen vesisateeseen "myyntinäytille"(Luimme siitä SK:sta jälkikäteen, että ihan pentukoiria olis tuotu).

      No Facebookin käyttäjät, miten nyt suu pannaan?
      Yli satatuhatta "virtuaalimielenosoittajaa" ja vain parikymmentä todellisia mielenosoittajaa!!

      Olisiko aika tutustua todelliseen elämään?

      Toivottavasti kaikki nyt kirkosta eronneet huomaavat, ettei se sentään ole virtuaalista.
      Ilmoittaessanne eroavanne netissä niillä sivuilla, ette OIKEASTI kuulu kirkkoon.

      Itse en ole elämässäni kuulunut kuin muutaman vuoden nuoruudessani kirkkoon, mutta että ymmärtäisitte, mikä on todellisuus ja mikä on netti, siksi mainitsen tämän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      3440
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      16
      3183
    3. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      20
      3056
    4. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1733
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      396
      1368
    6. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      94
      1317
    7. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      105
      1301
    8. Itseni vuoksi

      Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,
      Ikävä
      16
      1217
    9. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      26
      1182
    10. Minkä pituinenen kaivattusi on

      Kirjain ja pituus kehiin! 😊
      Ikävä
      65
      1154
    Aihe