Muonion mahtisuvut?

Muistaakseni omasta sukupuustani löytyy paljonkin juuri noiden muoniolaisten sukujen edustajia.

Mutta asia selviää varmaan, kunhan löydän enoni laatimat sukutaulut vielä jostakin.

Paluumuuttaja? kirjoitti:

Muistaakseni omasta sukupuustani löytyy paljonkin juuri noiden muoniolaisten sukujen edustajia.

Mutta asia selviää varmaan, kunhan löydän enoni laatimat sukutaulut vielä jostakin.

Lue lisää

Noita ylläolevia kun lueskele, näyttää, että Muoniossa kaikki alkuperäiset suvut ovat sieltä sun täältä kautta sukua toisilleen...... Hmmmm

rutsaako kirjoitti:

Noita ylläolevia kun lueskele, näyttää, että Muoniossa kaikki alkuperäiset suvut ovat sieltä sun täältä kautta sukua toisilleen...... Hmmmm

ympäriltä tontin vallanheet ovat niitä muualta tulheita!

Pappien ja viranomasten jälkeläisiä ja nyt sitte ökyteeraavat, niinko olis aina paikkaa hallinheet!

mutta net kirkon kirjoitti:

ympäriltä tontin vallanheet ovat niitä muualta tulheita!

Pappien ja viranomasten jälkeläisiä ja nyt sitte ökyteeraavat, niinko olis aina paikkaa hallinheet!

aikanhaan sielä Ollinpuolela Jierisjokea.

Sen jälkkheenkö se uusi kirkko rakennethiin sinne niemiläisten omistamale mäele, niin laitethiin Muoniossa nämät maanomistukset kokohnaan uusiksi. Siitä se kaikki sotku on lähteny. Olis varhmaan parempi ollu, ko se kirkkotupa olis pietty eelheenki sielä Ollinmäelä!

kirkkotupa oli kirjoitti:

aikanhaan sielä Ollinpuolela Jierisjokea.

Sen jälkkheenkö se uusi kirkko rakennethiin sinne niemiläisten omistamale mäele, niin laitethiin Muoniossa nämät maanomistukset kokohnaan uusiksi. Siitä se kaikki sotku on lähteny. Olis varhmaan parempi ollu, ko se kirkkotupa olis pietty eelheenki sielä Ollinmäelä!

Lue lisää

jotta tautitutkijat eksy ensin Sallaan eikä Muonioon, muuten silläki tauilla vois olla tän paikan nimi sen Sallan sijasta.

kirkkotupa oli kirjoitti:

aikanhaan sielä Ollinpuolela Jierisjokea.

Sen jälkkheenkö se uusi kirkko rakennethiin sinne niemiläisten omistamale mäele, niin laitethiin Muoniossa nämät maanomistukset kokohnaan uusiksi. Siitä se kaikki sotku on lähteny. Olis varhmaan parempi ollu, ko se kirkkotupa olis pietty eelheenki sielä Ollinmäelä!

Lue lisää

seuraavassa muodossa:

Joskus siihen aikaan, kun Suomi oli erotettu Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnasta, suunniteltiin Muonionniskan kappeliseurakunnan muodostamista itsenäiseksi seurakunnaksi. Muoniossa oli jo 1600-luvulta lähtien ollut ns. Ollinmäellä vanha kirkkotupa. Kirkkotuvan yhteydessä oli ollut pieni siunattu hautausmaa, joka 1800-luvulle tultaessa oli käynyt jo kymmeniä vuosia aikaisemmin pieneksi, metsittynyt ja unohdettu melkein kokonaan. Asutuksen puristuksessa sitä ei oltu aikanaan päästy laajentamaan. Vainajat oli jo lähes sadan vuoden ajan kuljetettu jonkin verran joen yläjuoksun puolella sijainneeseen Akamellan kalmistoon. Muonion pappila oli palanut vuonna 1796 ja sen mukana olivat menneet vanhat kirkonkirjat, jotka kertoivat kirkkotuvan kalmistoon siunatuista vainajista. Tilanne Suomen sodan jälkeen oli siis sellainen, että kirkkotuvan kalmiston jäännöksistä tiesivät vain Ollin mäen paikalliset asukkaat. Vuoden 1810 paikkeilla levisi sitten huhu aikeista muodostaa Muonionniskasta uusi seurakunta ja rakentaa paikkakunnalle uusi kirkko. Joku Ollinmäen isännistä tiesi paikan vanhasta historiasta ja siitä, että hänen maittensa alle oli jäänyt osa tuosta vanhasta kalmistosta. Hän rupesikin pelkäämään, että Muonionniskan uusi kirkko päätetään rakentaa vanhan kirkkotuvan paikalle ja entinen kirkkotuvan kalmisto halutaan ottaa alkuperäiseen käyttöön. Koska tiedot tuosta vanhasta kalmistosta olivat enimmäkseen unohtuneet hän päätti yrittää siirtää viimeisetkin merkit siitä kaikessa hiljaisuudessa Akamellan kalmistoon. Tätä tehtävää suorittamaan hän värväsi kolme tuttua renkipoikaa. Iltojen pimennyttyä syksyllä 1810 värvätyt renkipojat ryhtyivätkin tehtävää suorittamaan. He lastasivat eräänä iltana syyskuun lopulla kirkkotuvan kalmiston viimeiset hautakivet ja muut kalmistosta jäljelle jääneet merkit soutuveneeseen ja lähtivät kaikessa hiljaisuudessa sauvomaan kohti Akamellaa. Kaikessa kiireessä he olivat kuitenkin arvioineet väärin virran voiman. Raskaassa lastissa syvällä uiva vene lähti armotta painumaan virtaa alaspäin kohti Äijäkoskea. Sauvoimet katkesivat pojilta virran voimasta ja koska kukaan pojista ei ajan tavan mukaan osannut uida, vene kaikkine lasteineen painui armotta kosken pyörteisiin. Kyläläiset saattoivat pimenevästä ja kylmenevästä syysillasta kuulla poikien hätähuudot kosken niskalta, tietämättä kuitenkaan kenestä ja mistä oli kysymys. Vene rikkoutui kosken pyörteisiin. Aamun valjettua kaksi pojista löydettiin koskenniskan alapuolelta hukkuneina. Kolmas poika löydettiin vasta seuraavana keväänä paljon alempaa joen varrelta. Hän oli päässyt nousemaan joesta Ruotsin puoleiselle rannalle, mutta menehtynyt nopeasti kylmenevään syysiltaan. Isäntä, joka oli palkannut pojat hävittämään viimeiset jäännökset Ollinmäellä sijainneesta kirkkotuvan kalmistosta, levitti tarinaa, että pojat olivat lähteneet ryöstämään Akamellan kalmistoa. Hän pelkäsi nimittäin, että jotain veneen kuljettamasta lastista löydettäisiin. Tätä kyläläiset eivät ymmärtäneet tai halunneet kyseenalaistaa, vaikka hautausmaalla ei kaiken järjen mukaan ollut mitään ryöstettävää. Näin jäi elämään tarina kolmesta renkipojasta ja Akamellan kalmistosta ryöstetyn hautakiven mukana veneeseen asettuneesta paholaisesta, joka oli painanut veneen koskeen. Kuitenkin tämä isäntä koki poikien kohdanneen Jumalan rangaistuksen lähtiessään rikkomaan siunatussa maassa levänneiden vainajien hautarauhaa. Isäntä jäi odottamaan sitä, että kokisi itsekin vastaavan kohtalon. Mutta Jumalan rangaistus kohtasikin häntä siinä muodossa, että hän sai elää syyllisyytensä kanssa pitkän elämän. Siitä lähtien kaikui hänen äänensä ja sen jälkeen ovat kaikuneet hänen jälkeensä jääneiden sukulaistensa äänet uudessa ns. Niemenmäelle rakennetussa Muonion kirkossa ja myöhemmin tulleen laestadiolaisen herätyksen seuroissa veisuussa kaikkein ylimpinä. Ja monien entisen kirkkotuvan luvatta hävitetyn kalmiston päälle tietämättään asumaan jääneen sanotaan menneen päästänsä sekaisin.

tästä tarinan kirjoitti:

seuraavassa muodossa:

Joskus siihen aikaan, kun Suomi oli erotettu Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnasta, suunniteltiin Muonionniskan kappeliseurakunnan muodostamista itsenäiseksi seurakunnaksi. Muoniossa oli jo 1600-luvulta lähtien ollut ns. Ollinmäellä vanha kirkkotupa. Kirkkotuvan yhteydessä oli ollut pieni siunattu hautausmaa, joka 1800-luvulle tultaessa oli käynyt jo kymmeniä vuosia aikaisemmin pieneksi, metsittynyt ja unohdettu melkein kokonaan. Asutuksen puristuksessa sitä ei oltu aikanaan päästy laajentamaan. Vainajat oli jo lähes sadan vuoden ajan kuljetettu jonkin verran joen yläjuoksun puolella sijainneeseen Akamellan kalmistoon. Muonion pappila oli palanut vuonna 1796 ja sen mukana olivat menneet vanhat kirkonkirjat, jotka kertoivat kirkkotuvan kalmistoon siunatuista vainajista. Tilanne Suomen sodan jälkeen oli siis sellainen, että kirkkotuvan kalmiston jäännöksistä tiesivät vain Ollin mäen paikalliset asukkaat. Vuoden 1810 paikkeilla levisi sitten huhu aikeista muodostaa Muonionniskasta uusi seurakunta ja rakentaa paikkakunnalle uusi kirkko. Joku Ollinmäen isännistä tiesi paikan vanhasta historiasta ja siitä, että hänen maittensa alle oli jäänyt osa tuosta vanhasta kalmistosta. Hän rupesikin pelkäämään, että Muonionniskan uusi kirkko päätetään rakentaa vanhan kirkkotuvan paikalle ja entinen kirkkotuvan kalmisto halutaan ottaa alkuperäiseen käyttöön. Koska tiedot tuosta vanhasta kalmistosta olivat enimmäkseen unohtuneet hän päätti yrittää siirtää viimeisetkin merkit siitä kaikessa hiljaisuudessa Akamellan kalmistoon. Tätä tehtävää suorittamaan hän värväsi kolme tuttua renkipoikaa. Iltojen pimennyttyä syksyllä 1810 värvätyt renkipojat ryhtyivätkin tehtävää suorittamaan. He lastasivat eräänä iltana syyskuun lopulla kirkkotuvan kalmiston viimeiset hautakivet ja muut kalmistosta jäljelle jääneet merkit soutuveneeseen ja lähtivät kaikessa hiljaisuudessa sauvomaan kohti Akamellaa. Kaikessa kiireessä he olivat kuitenkin arvioineet väärin virran voiman. Raskaassa lastissa syvällä uiva vene lähti armotta painumaan virtaa alaspäin kohti Äijäkoskea. Sauvoimet katkesivat pojilta virran voimasta ja koska kukaan pojista ei ajan tavan mukaan osannut uida, vene kaikkine lasteineen painui armotta kosken pyörteisiin. Kyläläiset saattoivat pimenevästä ja kylmenevästä syysillasta kuulla poikien hätähuudot kosken niskalta, tietämättä kuitenkaan kenestä ja mistä oli kysymys. Vene rikkoutui kosken pyörteisiin. Aamun valjettua kaksi pojista löydettiin koskenniskan alapuolelta hukkuneina. Kolmas poika löydettiin vasta seuraavana keväänä paljon alempaa joen varrelta. Hän oli päässyt nousemaan joesta Ruotsin puoleiselle rannalle, mutta menehtynyt nopeasti kylmenevään syysiltaan. Isäntä, joka oli palkannut pojat hävittämään viimeiset jäännökset Ollinmäellä sijainneesta kirkkotuvan kalmistosta, levitti tarinaa, että pojat olivat lähteneet ryöstämään Akamellan kalmistoa. Hän pelkäsi nimittäin, että jotain veneen kuljettamasta lastista löydettäisiin. Tätä kyläläiset eivät ymmärtäneet tai halunneet kyseenalaistaa, vaikka hautausmaalla ei kaiken järjen mukaan ollut mitään ryöstettävää. Näin jäi elämään tarina kolmesta renkipojasta ja Akamellan kalmistosta ryöstetyn hautakiven mukana veneeseen asettuneesta paholaisesta, joka oli painanut veneen koskeen. Kuitenkin tämä isäntä koki poikien kohdanneen Jumalan rangaistuksen lähtiessään rikkomaan siunatussa maassa levänneiden vainajien hautarauhaa. Isäntä jäi odottamaan sitä, että kokisi itsekin vastaavan kohtalon. Mutta Jumalan rangaistus kohtasikin häntä siinä muodossa, että hän sai elää syyllisyytensä kanssa pitkän elämän. Siitä lähtien kaikui hänen äänensä ja sen jälkeen ovat kaikuneet hänen jälkeensä jääneiden sukulaistensa äänet uudessa ns. Niemenmäelle rakennetussa Muonion kirkossa ja myöhemmin tulleen laestadiolaisen herätyksen seuroissa veisuussa kaikkein ylimpinä. Ja monien entisen kirkkotuvan luvatta hävitetyn kalmiston päälle tietämättään asumaan jääneen sanotaan menneen päästänsä sekaisin.

Lue lisää

TOSI.

tästä tarinan kirjoitti:

seuraavassa muodossa:

Joskus siihen aikaan, kun Suomi oli erotettu Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnasta, suunniteltiin Muonionniskan kappeliseurakunnan muodostamista itsenäiseksi seurakunnaksi. Muoniossa oli jo 1600-luvulta lähtien ollut ns. Ollinmäellä vanha kirkkotupa. Kirkkotuvan yhteydessä oli ollut pieni siunattu hautausmaa, joka 1800-luvulle tultaessa oli käynyt jo kymmeniä vuosia aikaisemmin pieneksi, metsittynyt ja unohdettu melkein kokonaan. Asutuksen puristuksessa sitä ei oltu aikanaan päästy laajentamaan. Vainajat oli jo lähes sadan vuoden ajan kuljetettu jonkin verran joen yläjuoksun puolella sijainneeseen Akamellan kalmistoon. Muonion pappila oli palanut vuonna 1796 ja sen mukana olivat menneet vanhat kirkonkirjat, jotka kertoivat kirkkotuvan kalmistoon siunatuista vainajista. Tilanne Suomen sodan jälkeen oli siis sellainen, että kirkkotuvan kalmiston jäännöksistä tiesivät vain Ollin mäen paikalliset asukkaat. Vuoden 1810 paikkeilla levisi sitten huhu aikeista muodostaa Muonionniskasta uusi seurakunta ja rakentaa paikkakunnalle uusi kirkko. Joku Ollinmäen isännistä tiesi paikan vanhasta historiasta ja siitä, että hänen maittensa alle oli jäänyt osa tuosta vanhasta kalmistosta. Hän rupesikin pelkäämään, että Muonionniskan uusi kirkko päätetään rakentaa vanhan kirkkotuvan paikalle ja entinen kirkkotuvan kalmisto halutaan ottaa alkuperäiseen käyttöön. Koska tiedot tuosta vanhasta kalmistosta olivat enimmäkseen unohtuneet hän päätti yrittää siirtää viimeisetkin merkit siitä kaikessa hiljaisuudessa Akamellan kalmistoon. Tätä tehtävää suorittamaan hän värväsi kolme tuttua renkipoikaa. Iltojen pimennyttyä syksyllä 1810 värvätyt renkipojat ryhtyivätkin tehtävää suorittamaan. He lastasivat eräänä iltana syyskuun lopulla kirkkotuvan kalmiston viimeiset hautakivet ja muut kalmistosta jäljelle jääneet merkit soutuveneeseen ja lähtivät kaikessa hiljaisuudessa sauvomaan kohti Akamellaa. Kaikessa kiireessä he olivat kuitenkin arvioineet väärin virran voiman. Raskaassa lastissa syvällä uiva vene lähti armotta painumaan virtaa alaspäin kohti Äijäkoskea. Sauvoimet katkesivat pojilta virran voimasta ja koska kukaan pojista ei ajan tavan mukaan osannut uida, vene kaikkine lasteineen painui armotta kosken pyörteisiin. Kyläläiset saattoivat pimenevästä ja kylmenevästä syysillasta kuulla poikien hätähuudot kosken niskalta, tietämättä kuitenkaan kenestä ja mistä oli kysymys. Vene rikkoutui kosken pyörteisiin. Aamun valjettua kaksi pojista löydettiin koskenniskan alapuolelta hukkuneina. Kolmas poika löydettiin vasta seuraavana keväänä paljon alempaa joen varrelta. Hän oli päässyt nousemaan joesta Ruotsin puoleiselle rannalle, mutta menehtynyt nopeasti kylmenevään syysiltaan. Isäntä, joka oli palkannut pojat hävittämään viimeiset jäännökset Ollinmäellä sijainneesta kirkkotuvan kalmistosta, levitti tarinaa, että pojat olivat lähteneet ryöstämään Akamellan kalmistoa. Hän pelkäsi nimittäin, että jotain veneen kuljettamasta lastista löydettäisiin. Tätä kyläläiset eivät ymmärtäneet tai halunneet kyseenalaistaa, vaikka hautausmaalla ei kaiken järjen mukaan ollut mitään ryöstettävää. Näin jäi elämään tarina kolmesta renkipojasta ja Akamellan kalmistosta ryöstetyn hautakiven mukana veneeseen asettuneesta paholaisesta, joka oli painanut veneen koskeen. Kuitenkin tämä isäntä koki poikien kohdanneen Jumalan rangaistuksen lähtiessään rikkomaan siunatussa maassa levänneiden vainajien hautarauhaa. Isäntä jäi odottamaan sitä, että kokisi itsekin vastaavan kohtalon. Mutta Jumalan rangaistus kohtasikin häntä siinä muodossa, että hän sai elää syyllisyytensä kanssa pitkän elämän. Siitä lähtien kaikui hänen äänensä ja sen jälkeen ovat kaikuneet hänen jälkeensä jääneiden sukulaistensa äänet uudessa ns. Niemenmäelle rakennetussa Muonion kirkossa ja myöhemmin tulleen laestadiolaisen herätyksen seuroissa veisuussa kaikkein ylimpinä. Ja monien entisen kirkkotuvan luvatta hävitetyn kalmiston päälle tietämättään asumaan jääneen sanotaan menneen päästänsä sekaisin.

Lue lisää

Olen aika paljon kuullut muoniolaisia tarinoita, mutta tämä nyt on kyllä tässä muodossaan jäänyt kuulematta. Tulipahan sekin nyt luettua.

Tarinasta olen kuullut tuon Akamellan osuuden, mutta hiukan erilaisena. Alkuosan kalmistoa koskeva tarina oli minulle uutta.

Nimistöstä sen verran, että en ole koskaan kuullut puhuttavan Ollinmäestä vaan Ollintörmästä. En ole myöskään kuullut puhuttavan koskaan Niemenmäestä vaan Suukoskenvaarasta. Mikä lie sitten totta näistä nimistä. Toisaalta - välipä tuolle, mikä nimi on oikea, kunhan paikat ovat tunnistettavissa.

tästä tarinan kirjoitti:

seuraavassa muodossa:

Joskus siihen aikaan, kun Suomi oli erotettu Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnasta, suunniteltiin Muonionniskan kappeliseurakunnan muodostamista itsenäiseksi seurakunnaksi. Muoniossa oli jo 1600-luvulta lähtien ollut ns. Ollinmäellä vanha kirkkotupa. Kirkkotuvan yhteydessä oli ollut pieni siunattu hautausmaa, joka 1800-luvulle tultaessa oli käynyt jo kymmeniä vuosia aikaisemmin pieneksi, metsittynyt ja unohdettu melkein kokonaan. Asutuksen puristuksessa sitä ei oltu aikanaan päästy laajentamaan. Vainajat oli jo lähes sadan vuoden ajan kuljetettu jonkin verran joen yläjuoksun puolella sijainneeseen Akamellan kalmistoon. Muonion pappila oli palanut vuonna 1796 ja sen mukana olivat menneet vanhat kirkonkirjat, jotka kertoivat kirkkotuvan kalmistoon siunatuista vainajista. Tilanne Suomen sodan jälkeen oli siis sellainen, että kirkkotuvan kalmiston jäännöksistä tiesivät vain Ollin mäen paikalliset asukkaat. Vuoden 1810 paikkeilla levisi sitten huhu aikeista muodostaa Muonionniskasta uusi seurakunta ja rakentaa paikkakunnalle uusi kirkko. Joku Ollinmäen isännistä tiesi paikan vanhasta historiasta ja siitä, että hänen maittensa alle oli jäänyt osa tuosta vanhasta kalmistosta. Hän rupesikin pelkäämään, että Muonionniskan uusi kirkko päätetään rakentaa vanhan kirkkotuvan paikalle ja entinen kirkkotuvan kalmisto halutaan ottaa alkuperäiseen käyttöön. Koska tiedot tuosta vanhasta kalmistosta olivat enimmäkseen unohtuneet hän päätti yrittää siirtää viimeisetkin merkit siitä kaikessa hiljaisuudessa Akamellan kalmistoon. Tätä tehtävää suorittamaan hän värväsi kolme tuttua renkipoikaa. Iltojen pimennyttyä syksyllä 1810 värvätyt renkipojat ryhtyivätkin tehtävää suorittamaan. He lastasivat eräänä iltana syyskuun lopulla kirkkotuvan kalmiston viimeiset hautakivet ja muut kalmistosta jäljelle jääneet merkit soutuveneeseen ja lähtivät kaikessa hiljaisuudessa sauvomaan kohti Akamellaa. Kaikessa kiireessä he olivat kuitenkin arvioineet väärin virran voiman. Raskaassa lastissa syvällä uiva vene lähti armotta painumaan virtaa alaspäin kohti Äijäkoskea. Sauvoimet katkesivat pojilta virran voimasta ja koska kukaan pojista ei ajan tavan mukaan osannut uida, vene kaikkine lasteineen painui armotta kosken pyörteisiin. Kyläläiset saattoivat pimenevästä ja kylmenevästä syysillasta kuulla poikien hätähuudot kosken niskalta, tietämättä kuitenkaan kenestä ja mistä oli kysymys. Vene rikkoutui kosken pyörteisiin. Aamun valjettua kaksi pojista löydettiin koskenniskan alapuolelta hukkuneina. Kolmas poika löydettiin vasta seuraavana keväänä paljon alempaa joen varrelta. Hän oli päässyt nousemaan joesta Ruotsin puoleiselle rannalle, mutta menehtynyt nopeasti kylmenevään syysiltaan. Isäntä, joka oli palkannut pojat hävittämään viimeiset jäännökset Ollinmäellä sijainneesta kirkkotuvan kalmistosta, levitti tarinaa, että pojat olivat lähteneet ryöstämään Akamellan kalmistoa. Hän pelkäsi nimittäin, että jotain veneen kuljettamasta lastista löydettäisiin. Tätä kyläläiset eivät ymmärtäneet tai halunneet kyseenalaistaa, vaikka hautausmaalla ei kaiken järjen mukaan ollut mitään ryöstettävää. Näin jäi elämään tarina kolmesta renkipojasta ja Akamellan kalmistosta ryöstetyn hautakiven mukana veneeseen asettuneesta paholaisesta, joka oli painanut veneen koskeen. Kuitenkin tämä isäntä koki poikien kohdanneen Jumalan rangaistuksen lähtiessään rikkomaan siunatussa maassa levänneiden vainajien hautarauhaa. Isäntä jäi odottamaan sitä, että kokisi itsekin vastaavan kohtalon. Mutta Jumalan rangaistus kohtasikin häntä siinä muodossa, että hän sai elää syyllisyytensä kanssa pitkän elämän. Siitä lähtien kaikui hänen äänensä ja sen jälkeen ovat kaikuneet hänen jälkeensä jääneiden sukulaistensa äänet uudessa ns. Niemenmäelle rakennetussa Muonion kirkossa ja myöhemmin tulleen laestadiolaisen herätyksen seuroissa veisuussa kaikkein ylimpinä. Ja monien entisen kirkkotuvan luvatta hävitetyn kalmiston päälle tietämättään asumaan jääneen sanotaan menneen päästänsä sekaisin.

Lue lisää

Siinähä oli tarinaa

Vanha muoniolainen kirjoitti:

Olen aika paljon kuullut muoniolaisia tarinoita, mutta tämä nyt on kyllä tässä muodossaan jäänyt kuulematta. Tulipahan sekin nyt luettua.

Tarinasta olen kuullut tuon Akamellan osuuden, mutta hiukan erilaisena. Alkuosan kalmistoa koskeva tarina oli minulle uutta.

Nimistöstä sen verran, että en ole koskaan kuullut puhuttavan Ollinmäestä vaan Ollintörmästä. En ole myöskään kuullut puhuttavan koskaan Niemenmäestä vaan Suukoskenvaarasta. Mikä lie sitten totta näistä nimistä. Toisaalta - välipä tuolle, mikä nimi on oikea, kunhan paikat ovat tunnistettavissa.

Lue lisää

kohta tasan 200 vuotta. Tämmöisessä tilanteessa on tavallista, että kirjoitetaan ja julkaistaan jonkinlainen historiikki. Jokohan Muonion seurakunnan ja kirkon historian kirjoittaja on valittu? Vanhojen arkistojen ja asiakirjojen perusteella voidaan varmaan selvittää sekin, millä tavalla kirkko päätettiin sijoittaa juuri tuolle nykyiselle paikalleen.

Vanha muoniolainen kirjoitti:

Olen aika paljon kuullut muoniolaisia tarinoita, mutta tämä nyt on kyllä tässä muodossaan jäänyt kuulematta. Tulipahan sekin nyt luettua.

Tarinasta olen kuullut tuon Akamellan osuuden, mutta hiukan erilaisena. Alkuosan kalmistoa koskeva tarina oli minulle uutta.

Nimistöstä sen verran, että en ole koskaan kuullut puhuttavan Ollinmäestä vaan Ollintörmästä. En ole myöskään kuullut puhuttavan koskaan Niemenmäestä vaan Suukoskenvaarasta. Mikä lie sitten totta näistä nimistä. Toisaalta - välipä tuolle, mikä nimi on oikea, kunhan paikat ovat tunnistettavissa.

Lue lisää

Hei satuimpa näile sivuille etsiessäni Akamellan hautausmaata varmaan te osaatte neuvoa miten löydän sinne.Kiitos jo etukäteen

Akamella kirjoitti:

Hei satuimpa näile sivuille etsiessäni Akamellan hautausmaata varmaan te osaatte neuvoa miten löydän sinne.Kiitos jo etukäteen

Vuollon Erkki kirjoitti upean historiikin Muonion 200-vuotiselta kaudelta, mistähän voisi ostaa niitä joululahjoiksi aidoille muoniolaisille ja niitten jälkeläisille?

... kirjoitti:

Siinähä oli tarinaa

niin oli

tästä tarinan kirjoitti:

seuraavassa muodossa:

Joskus siihen aikaan, kun Suomi oli erotettu Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnasta, suunniteltiin Muonionniskan kappeliseurakunnan muodostamista itsenäiseksi seurakunnaksi. Muoniossa oli jo 1600-luvulta lähtien ollut ns. Ollinmäellä vanha kirkkotupa. Kirkkotuvan yhteydessä oli ollut pieni siunattu hautausmaa, joka 1800-luvulle tultaessa oli käynyt jo kymmeniä vuosia aikaisemmin pieneksi, metsittynyt ja unohdettu melkein kokonaan. Asutuksen puristuksessa sitä ei oltu aikanaan päästy laajentamaan. Vainajat oli jo lähes sadan vuoden ajan kuljetettu jonkin verran joen yläjuoksun puolella sijainneeseen Akamellan kalmistoon. Muonion pappila oli palanut vuonna 1796 ja sen mukana olivat menneet vanhat kirkonkirjat, jotka kertoivat kirkkotuvan kalmistoon siunatuista vainajista. Tilanne Suomen sodan jälkeen oli siis sellainen, että kirkkotuvan kalmiston jäännöksistä tiesivät vain Ollin mäen paikalliset asukkaat. Vuoden 1810 paikkeilla levisi sitten huhu aikeista muodostaa Muonionniskasta uusi seurakunta ja rakentaa paikkakunnalle uusi kirkko. Joku Ollinmäen isännistä tiesi paikan vanhasta historiasta ja siitä, että hänen maittensa alle oli jäänyt osa tuosta vanhasta kalmistosta. Hän rupesikin pelkäämään, että Muonionniskan uusi kirkko päätetään rakentaa vanhan kirkkotuvan paikalle ja entinen kirkkotuvan kalmisto halutaan ottaa alkuperäiseen käyttöön. Koska tiedot tuosta vanhasta kalmistosta olivat enimmäkseen unohtuneet hän päätti yrittää siirtää viimeisetkin merkit siitä kaikessa hiljaisuudessa Akamellan kalmistoon. Tätä tehtävää suorittamaan hän värväsi kolme tuttua renkipoikaa. Iltojen pimennyttyä syksyllä 1810 värvätyt renkipojat ryhtyivätkin tehtävää suorittamaan. He lastasivat eräänä iltana syyskuun lopulla kirkkotuvan kalmiston viimeiset hautakivet ja muut kalmistosta jäljelle jääneet merkit soutuveneeseen ja lähtivät kaikessa hiljaisuudessa sauvomaan kohti Akamellaa. Kaikessa kiireessä he olivat kuitenkin arvioineet väärin virran voiman. Raskaassa lastissa syvällä uiva vene lähti armotta painumaan virtaa alaspäin kohti Äijäkoskea. Sauvoimet katkesivat pojilta virran voimasta ja koska kukaan pojista ei ajan tavan mukaan osannut uida, vene kaikkine lasteineen painui armotta kosken pyörteisiin. Kyläläiset saattoivat pimenevästä ja kylmenevästä syysillasta kuulla poikien hätähuudot kosken niskalta, tietämättä kuitenkaan kenestä ja mistä oli kysymys. Vene rikkoutui kosken pyörteisiin. Aamun valjettua kaksi pojista löydettiin koskenniskan alapuolelta hukkuneina. Kolmas poika löydettiin vasta seuraavana keväänä paljon alempaa joen varrelta. Hän oli päässyt nousemaan joesta Ruotsin puoleiselle rannalle, mutta menehtynyt nopeasti kylmenevään syysiltaan. Isäntä, joka oli palkannut pojat hävittämään viimeiset jäännökset Ollinmäellä sijainneesta kirkkotuvan kalmistosta, levitti tarinaa, että pojat olivat lähteneet ryöstämään Akamellan kalmistoa. Hän pelkäsi nimittäin, että jotain veneen kuljettamasta lastista löydettäisiin. Tätä kyläläiset eivät ymmärtäneet tai halunneet kyseenalaistaa, vaikka hautausmaalla ei kaiken järjen mukaan ollut mitään ryöstettävää. Näin jäi elämään tarina kolmesta renkipojasta ja Akamellan kalmistosta ryöstetyn hautakiven mukana veneeseen asettuneesta paholaisesta, joka oli painanut veneen koskeen. Kuitenkin tämä isäntä koki poikien kohdanneen Jumalan rangaistuksen lähtiessään rikkomaan siunatussa maassa levänneiden vainajien hautarauhaa. Isäntä jäi odottamaan sitä, että kokisi itsekin vastaavan kohtalon. Mutta Jumalan rangaistus kohtasikin häntä siinä muodossa, että hän sai elää syyllisyytensä kanssa pitkän elämän. Siitä lähtien kaikui hänen äänensä ja sen jälkeen ovat kaikuneet hänen jälkeensä jääneiden sukulaistensa äänet uudessa ns. Niemenmäelle rakennetussa Muonion kirkossa ja myöhemmin tulleen laestadiolaisen herätyksen seuroissa veisuussa kaikkein ylimpinä. Ja monien entisen kirkkotuvan luvatta hävitetyn kalmiston päälle tietämättään asumaan jääneen sanotaan menneen päästänsä sekaisin.

Lue lisää

Mielenkiintoinen tarina,voisitko kertoa tarkalleen missä tämä paikka on ja kenen mailla nykyisin? Tarinoita on vaan onko sittenkään tosia?

tästä tarinan kirjoitti:

seuraavassa muodossa:

Joskus siihen aikaan, kun Suomi oli erotettu Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnasta, suunniteltiin Muonionniskan kappeliseurakunnan muodostamista itsenäiseksi seurakunnaksi. Muoniossa oli jo 1600-luvulta lähtien ollut ns. Ollinmäellä vanha kirkkotupa. Kirkkotuvan yhteydessä oli ollut pieni siunattu hautausmaa, joka 1800-luvulle tultaessa oli käynyt jo kymmeniä vuosia aikaisemmin pieneksi, metsittynyt ja unohdettu melkein kokonaan. Asutuksen puristuksessa sitä ei oltu aikanaan päästy laajentamaan. Vainajat oli jo lähes sadan vuoden ajan kuljetettu jonkin verran joen yläjuoksun puolella sijainneeseen Akamellan kalmistoon. Muonion pappila oli palanut vuonna 1796 ja sen mukana olivat menneet vanhat kirkonkirjat, jotka kertoivat kirkkotuvan kalmistoon siunatuista vainajista. Tilanne Suomen sodan jälkeen oli siis sellainen, että kirkkotuvan kalmiston jäännöksistä tiesivät vain Ollin mäen paikalliset asukkaat. Vuoden 1810 paikkeilla levisi sitten huhu aikeista muodostaa Muonionniskasta uusi seurakunta ja rakentaa paikkakunnalle uusi kirkko. Joku Ollinmäen isännistä tiesi paikan vanhasta historiasta ja siitä, että hänen maittensa alle oli jäänyt osa tuosta vanhasta kalmistosta. Hän rupesikin pelkäämään, että Muonionniskan uusi kirkko päätetään rakentaa vanhan kirkkotuvan paikalle ja entinen kirkkotuvan kalmisto halutaan ottaa alkuperäiseen käyttöön. Koska tiedot tuosta vanhasta kalmistosta olivat enimmäkseen unohtuneet hän päätti yrittää siirtää viimeisetkin merkit siitä kaikessa hiljaisuudessa Akamellan kalmistoon. Tätä tehtävää suorittamaan hän värväsi kolme tuttua renkipoikaa. Iltojen pimennyttyä syksyllä 1810 värvätyt renkipojat ryhtyivätkin tehtävää suorittamaan. He lastasivat eräänä iltana syyskuun lopulla kirkkotuvan kalmiston viimeiset hautakivet ja muut kalmistosta jäljelle jääneet merkit soutuveneeseen ja lähtivät kaikessa hiljaisuudessa sauvomaan kohti Akamellaa. Kaikessa kiireessä he olivat kuitenkin arvioineet väärin virran voiman. Raskaassa lastissa syvällä uiva vene lähti armotta painumaan virtaa alaspäin kohti Äijäkoskea. Sauvoimet katkesivat pojilta virran voimasta ja koska kukaan pojista ei ajan tavan mukaan osannut uida, vene kaikkine lasteineen painui armotta kosken pyörteisiin. Kyläläiset saattoivat pimenevästä ja kylmenevästä syysillasta kuulla poikien hätähuudot kosken niskalta, tietämättä kuitenkaan kenestä ja mistä oli kysymys. Vene rikkoutui kosken pyörteisiin. Aamun valjettua kaksi pojista löydettiin koskenniskan alapuolelta hukkuneina. Kolmas poika löydettiin vasta seuraavana keväänä paljon alempaa joen varrelta. Hän oli päässyt nousemaan joesta Ruotsin puoleiselle rannalle, mutta menehtynyt nopeasti kylmenevään syysiltaan. Isäntä, joka oli palkannut pojat hävittämään viimeiset jäännökset Ollinmäellä sijainneesta kirkkotuvan kalmistosta, levitti tarinaa, että pojat olivat lähteneet ryöstämään Akamellan kalmistoa. Hän pelkäsi nimittäin, että jotain veneen kuljettamasta lastista löydettäisiin. Tätä kyläläiset eivät ymmärtäneet tai halunneet kyseenalaistaa, vaikka hautausmaalla ei kaiken järjen mukaan ollut mitään ryöstettävää. Näin jäi elämään tarina kolmesta renkipojasta ja Akamellan kalmistosta ryöstetyn hautakiven mukana veneeseen asettuneesta paholaisesta, joka oli painanut veneen koskeen. Kuitenkin tämä isäntä koki poikien kohdanneen Jumalan rangaistuksen lähtiessään rikkomaan siunatussa maassa levänneiden vainajien hautarauhaa. Isäntä jäi odottamaan sitä, että kokisi itsekin vastaavan kohtalon. Mutta Jumalan rangaistus kohtasikin häntä siinä muodossa, että hän sai elää syyllisyytensä kanssa pitkän elämän. Siitä lähtien kaikui hänen äänensä ja sen jälkeen ovat kaikuneet hänen jälkeensä jääneiden sukulaistensa äänet uudessa ns. Niemenmäelle rakennetussa Muonion kirkossa ja myöhemmin tulleen laestadiolaisen herätyksen seuroissa veisuussa kaikkein ylimpinä. Ja monien entisen kirkkotuvan luvatta hävitetyn kalmiston päälle tietämättään asumaan jääneen sanotaan menneen päästänsä sekaisin.

Lue lisää

tästä tarinan 8.11.2010 1:03 kirkkotupa oli kirjoitti:

Yön pimeinä hetkinä sikseenki hyvin kirjotettu. Ei siinä ole tietenkhään sitheeksikhään totta, mutta tarina on muuten hyvä. Hukkunheet poikarievut olit talolisten poikia ja menossa Tornihoon. Hautakiven kuljettajat taas olit menossa Akamellasta Ylikylän suunthaan. Tarinoitten kirjottajilta ei tietenkhään tartte asiallisia tietoja oottaakhaan. Net nyt tietenki on ihan se ja sama, kunhan vaan lärvää...

Akamella kirjoitti:

Hei satuimpa näile sivuille etsiessäni Akamellan hautausmaata varmaan te osaatte neuvoa miten löydän sinne.Kiitos jo etukäteen

Akamellaan pääsee kun ajelee Ruotsin puolta pohjoiseen Ylimuoniota kohti ja kääntyy tienviitan "Öde kyrkogård" kohdalta oikealle, metsätietä jokunen kilometri ja sitten kilometrin verran polkua. Hautausmaa on aidattu ja siinä on portin vieressä tietotaulukin paikan historiasta.

http://www.wikiwand.com/sv/Akamella

Mietin tässä, että oliskhaan siitä köyhän lupa tinkiä?

Mie kyllä arvelisin, että kirjan on kirjottanu Mauno Vuollo.

Mauno oli kylän tunnettu saarnamies, opetttajien opettaja ja Jeesuksen seuraaja maan päällä. Mauno piti koulussa kovvaa kuria. Mie muistan, ko pojat tappelit yläasteen pihala. Mauno ryntäsi paikale ja tempasi pojat tukasta irti toisistaan siihen malhiin, että vieläki ihmettelen, etteivät päät irronheet hartioista.

Mauno oli syntyny vissiinki sen verran myöhhään, ettei itte ollu joutunu (päässy?) sothaan, mutta piti sotaveteraanit herran nuhteessa.

Miepä muistanki kirjoitti:

Mie kyllä arvelisin, että kirjan on kirjottanu Mauno Vuollo.

Mauno oli kylän tunnettu saarnamies, opetttajien opettaja ja Jeesuksen seuraaja maan päällä. Mauno piti koulussa kovvaa kuria. Mie muistan, ko pojat tappelit yläasteen pihala. Mauno ryntäsi paikale ja tempasi pojat tukasta irti toisistaan siihen malhiin, että vieläki ihmettelen, etteivät päät irronheet hartioista.

Mauno oli syntyny vissiinki sen verran myöhhään, ettei itte ollu joutunu (päässy?) sothaan, mutta piti sotaveteraanit herran nuhteessa.

Lue lisää

historiikin on kirjoittanut ,tohtori Martti Vuollo alias Peltoniemen Johannes. Näin mie olen tämän ymmärtänyt.

Vieläköhän hän kirjoittaa paikallislehteen juttuja?

Mauno Vuollosta. Mauno olisi varmasti käynyt armeijan, mutta oli este ja nuorena sai lykkäystä: Valitettavasti ehti käydä, että iän myötä vasukuntaan menon ikä, ehkä vahingossa ylittyi. Tämä oli este. Olen väestöpäällikkönä työskennellyt Muoniolaisten evakuointi suunnittelussa. Sotilaallisesti erikoiset alat. Mauno oli tehnyt paljon sotilaallista työtä, sekä tutkimuksia ja kirjoituksia. Varmasti oli pätevä varusmiehen pätevyyteen nähden. Olen ollut aikoinaan Lohjalla kertausharjoituksissa ja Mauno Vuollo otettiin yllättäen mukaan. Olin kertausharjoitus kurssin johtajana. Mauno sai hyvät arvostelut, kurssilla ja kurssilaiset olivat yleensä aliupseereita, tai upseereita. Minua vähän hävetti kertausharjoituksissa, koska olin itse vain silloin korpraali. Maunosta vielä, että toimi minun opettajana v.1969- 1970. Minulla oli este, eteenpäin pääseminen ammatteihin , kun ei ollut todistusta lukiolinjalta. Mauno Vuollo lähti opettamaan minut yksityisenä oppilaana Suomenkielen lukio linjan ja ilman korvausta.
Mauno oli myös Muonion - Enontekiön kansanterveystyön, kunnanhallituksen puheenjohtaja, minun ollessa talouspäällikkönä. Mauno oli siinäkin tehtävästä etevä.

Vaarini sanoi että Mauno on ollut 16 vuotias kun sota alkoi.EI OLE KÄYNY ARMEIJAA.

KaleviPaassilta kirjoitti:

Mauno Vuollosta. Mauno olisi varmasti käynyt armeijan, mutta oli este ja nuorena sai lykkäystä: Valitettavasti ehti käydä, että iän myötä vasukuntaan menon ikä, ehkä vahingossa ylittyi. Tämä oli este. Olen väestöpäällikkönä työskennellyt Muoniolaisten evakuointi suunnittelussa. Sotilaallisesti erikoiset alat. Mauno oli tehnyt paljon sotilaallista työtä, sekä tutkimuksia ja kirjoituksia. Varmasti oli pätevä varusmiehen pätevyyteen nähden. Olen ollut aikoinaan Lohjalla kertausharjoituksissa ja Mauno Vuollo otettiin yllättäen mukaan. Olin kertausharjoitus kurssin johtajana. Mauno sai hyvät arvostelut, kurssilla ja kurssilaiset olivat yleensä aliupseereita, tai upseereita. Minua vähän hävetti kertausharjoituksissa, koska olin itse vain silloin korpraali. Maunosta vielä, että toimi minun opettajana v.1969- 1970. Minulla oli este, eteenpäin pääseminen ammatteihin , kun ei ollut todistusta lukiolinjalta. Mauno Vuollo lähti opettamaan minut yksityisenä oppilaana Suomenkielen lukio linjan ja ilman korvausta.
Mauno oli myös Muonion - Enontekiön kansanterveystyön, kunnanhallituksen puheenjohtaja, minun ollessa talouspäällikkönä. Mauno oli siinäkin tehtävästä etevä.

Lue lisää

Muistan hänestä vain sadistisen ylemmyyden tuntoisen opettajan , joka ei arvostanut yhtäkään oppilasta. Uskon varjolla sai tehdä mitä vain eivätkä vanhemmst uskaltaneet tehdä virallista valitusta.Uskoivat vanhemmat sentään lastensa kertomukset kovakouraista opettajan otteista ja väriliiduilla korvien taakse piirtämiset eri väreillä ja viirut otsaan painetuilla puna-sini liiduilla. Ei onnistuisi enää edes uskon varjolla. Irti sanoittaisiin heti.

Yhdyn edelliseen kommenttiin.Itselläni on kokemusperäiset muistot hänestä ja hänen väkivaltaisuudesta oppilaita kohtaan.Mielestäni hänestä ei paljon hyviä muistoja ole ainakaan oppilailta joihin hän on koskenut.

käynyt Martti Vuollo,koska on reserviupseeri.

En käytä mahtisukuni etuja ainakaan kepun kanssa niin kauan kuin se myllyri pyörii piirissä.

on nykyisessäkin kunnan luottomiehistössä.

Vuollon suku (sukunimenä) on muoniolaisista ns. vanhoista suvuista nuorimpia. Ollin suvun yksi haara.

Aineistoatutkinut 14.2.2016 18:36. Sinun kannattaa jatkaa sukututkimusta. Et näytä olevan minkään mainitsemasi suvun suhteen päässyt totuuden lähteille. Kysymys kuuluukin: Mitä aineistoa ja missä olet tutkinut ?

Kyröt ovat lähtöisin pohjanmaalta,mutta olihan täällä ennen sitä asutusta? Kertokaahan ketä he sitten olivat?

Anunt anundinpoika nimi muuttu kyröksi ko osti pellossa kyrön talon 1500 luvun alussa . Anundi oli tullu norjan suunnasta eikä pohjanmaalta .ruatsinvalta kirjottelee pehmosia , latvastalaho

Aineistoa tutkineena. Yleistietoja. Todella toin esiin Kyrön. Tämän suvun vanhaa tutkimaani aineistoani on minulla Raattaman kyläläisiltä, myös on tutkimustyönä omana aineisto jäänyt. Kyrön suku omistaa Jerisjärven saari osuutta, samoin vesiosuutta, valitettavasti ei lähtöisin minun tietona mainitsemanne Norjalainen. Omistusriita oli oikeudessa omistuksesta, eikä Muoniossa ollut laillista omistajaa Jerisjärven saaresta saatikka vanha rakennus. Yllätys oli, että omistusta löytyi Pellosta ja sana Kyrö. Palaa kirjoituksessasi vain sinne Norjaan ja minulle selittämästänne on tuntematon. Minä keskustelen Pohjanmaalta muuttaneista sana Kyröt. (Sana kyllä Kyrö-Kuru Enontekiö) Niin on Pellossa, Kolarissa Kyröjä, jota eivät tosiaan kuuluu minun selittämääni oikeaan Kyrön sukuun. Älä vain sotke Pelloa väärin, onhan ennen ollut talon nimi ja omistaja Kyrö, sekä uusi asukas otti saman sukunimen. Sukunimiä on vanhastaan vaihdettu uusi sukunimi, kun pääsi rikkaisiin naimisiin. Valitettavasti, en voi antaa julkisesti tarkempia tietoja, koska olen toiminut Asianajotyössä ja kaikissa oikeusasteissa Vesipiirin rajankäynti asioissa. Raattaman kylän asukkaita avustin myös vesipiirirajankäynti riita asiassa, vesioikeuksien omistuksissa. Mukana olin Kyrön suvun alkuperäisessä perinnönjaossa ja osituksessa. "Oho kuinka vanhaa tietoa" Myös lienee viimeisin oikeudenkäynti korkeimmassa oikeudessa, jossa avustajana Kruununtila riitelystä. Mainituissa molemmissa asioissa, kyllä Muonion ja Enontekiön Raataman kylät tuli tunnetuiksi tuolta 1500 luvulta alkaen, mutta en voi asianajostani antaa avustajana tarkkoja tietoja, vain julkisia. Vielä niemeä Alaniemi ei ole mainittu. Esimerkiksi vaikka Markku Vuollo ja häneltä löytynee oikeata vanhaa aineistoa, samoin Sinisaloilta. Muonion - Enontekiön - Raataman Vesipiirirajankäynnin kaiken aineiston oikeusasteineen, jos tilaa varmasti näkee miten eri kylien suvut ovat lähtöisin ja omistukset kylän alkuasukkaina. Paljon näkee sirpaleista, kun ensi asukkaista suvut laajenee, eri suuntiin ja totta kai jokaisen haluaa ylistää oma sukua.

Siitä Muonion ensi asukkaista on olemassa erittäin vanha historian kirja. Ensimmäinen asukas Muonioon, sekä miten kylä tuli asutetuksi. Minä olin hämmästyneenä, kun poliisi Erkki luki kirjaa ja alkoi kertoa minulle Muonion historiaa. En uskalla kertoa, voisiko kertoa miten Muonioon saapui ensimmäinen asukas. En tarkoita tätä, mutta entiset kauhu jutut ja eräät olivat paenneet vakavaa riitaa pohjoiseen tai olisi voinut tulla muuten tapetuksi. Erittäin vanhat sukuselvitykset olivat, jopa yhtä kuin rikosrekisteri. Sen tunnustan, että Martti ja Erkki Vuollo ovat hyvin paljon tutkineen vanhaa aineistoa ja myös ovat erittäin hyviä kirjoittamaan.

Aineistoatutkineena kirjoitti:

Aineistoa tutkineena. Yleistietoja. Todella toin esiin Kyrön. Tämän suvun vanhaa tutkimaani aineistoani on minulla Raattaman kyläläisiltä, myös on tutkimustyönä omana aineisto jäänyt. Kyrön suku omistaa Jerisjärven saari osuutta, samoin vesiosuutta, valitettavasti ei lähtöisin minun tietona mainitsemanne Norjalainen. Omistusriita oli oikeudessa omistuksesta, eikä Muoniossa ollut laillista omistajaa Jerisjärven saaresta saatikka vanha rakennus. Yllätys oli, että omistusta löytyi Pellosta ja sana Kyrö. Palaa kirjoituksessasi vain sinne Norjaan ja minulle selittämästänne on tuntematon. Minä keskustelen Pohjanmaalta muuttaneista sana Kyröt. (Sana kyllä Kyrö-Kuru Enontekiö) Niin on Pellossa, Kolarissa Kyröjä, jota eivät tosiaan kuuluu minun selittämääni oikeaan Kyrön sukuun. Älä vain sotke Pelloa väärin, onhan ennen ollut talon nimi ja omistaja Kyrö, sekä uusi asukas otti saman sukunimen. Sukunimiä on vanhastaan vaihdettu uusi sukunimi, kun pääsi rikkaisiin naimisiin. Valitettavasti, en voi antaa julkisesti tarkempia tietoja, koska olen toiminut Asianajotyössä ja kaikissa oikeusasteissa Vesipiirin rajankäynti asioissa. Raattaman kylän asukkaita avustin myös vesipiirirajankäynti riita asiassa, vesioikeuksien omistuksissa. Mukana olin Kyrön suvun alkuperäisessä perinnönjaossa ja osituksessa. "Oho kuinka vanhaa tietoa" Myös lienee viimeisin oikeudenkäynti korkeimmassa oikeudessa, jossa avustajana Kruununtila riitelystä. Mainituissa molemmissa asioissa, kyllä Muonion ja Enontekiön Raataman kylät tuli tunnetuiksi tuolta 1500 luvulta alkaen, mutta en voi asianajostani antaa avustajana tarkkoja tietoja, vain julkisia. Vielä niemeä Alaniemi ei ole mainittu. Esimerkiksi vaikka Markku Vuollo ja häneltä löytynee oikeata vanhaa aineistoa, samoin Sinisaloilta. Muonion - Enontekiön - Raataman Vesipiirirajankäynnin kaiken aineiston oikeusasteineen, jos tilaa varmasti näkee miten eri kylien suvut ovat lähtöisin ja omistukset kylän alkuasukkaina. Paljon näkee sirpaleista, kun ensi asukkaista suvut laajenee, eri suuntiin ja totta kai jokaisen haluaa ylistää oma sukua.

Lue lisää

Aineistoatutkineena ei ole jaksanut lukea loppuun.
Oletkos tietoinen että kyröt tulivat Muonioon varsin myöhäisessä vaiheessa. Kirkonkylän ensimmäinen kyröläinenkin on syntynyt vasta 1817. Siis satoja vuosia ja kymmenkunta sukupolvea myöhemmin mitä ensimmäisiin talonpoikaisasukkaisiin tulee. Lukekaa Onni Wuorion ja filtri Erkki Walhbergin tutkimuksia. Niissä on todellista tietoa!
Mitä Raattamaan tulee, niin1500-luvulla se "maa oli autio ja tyhjä" ainakin kyröläisistä. Meni vielä pari sataa vuotta ennen kuin kyröläisiä alkoi näkymään.

Kyröläinen tuli Muonioon ja meni naimisiin vanhaan Muoniolaiseen sukuun,ette kyllä sukujuuria on kyröläisilläkin.

xrte kirjoitti:

Kyröläinen tuli Muonioon ja meni naimisiin vanhaan Muoniolaiseen sukuun,ette kyllä sukujuuria on kyröläisilläkin.

xrte: Juuri näin. Se kyröläinen oli syntynyt 1817 ja tuli Muonioon kotivävyksi. Kaikki kunnia hänelle.

Keisarit kuolee ja uudet yrittäjät tunkee tilalle.

Täällä Muonion mahtisukujen vällyissäkö tämä "Keisari"on piileskellyt 10 kuukautta.
Nyt "Keisarin" pöksyjä yritetään oikein tosissaan pukea entisen huumepoliisipäällikkö Aarnion ylle. Se on Hesarin vasta paljastunut "projekti" jolle ilmeisesti netin avulla toivotaan menestystä. Saas kattoa kuinka projektin käy ja kuinka äijän käy.

einäyttöä kirjoitti:

Täällä Muonion mahtisukujen vällyissäkö tämä "Keisari"on piileskellyt 10 kuukautta.
Nyt "Keisarin" pöksyjä yritetään oikein tosissaan pukea entisen huumepoliisipäällikkö Aarnion ylle. Se on Hesarin vasta paljastunut "projekti" jolle ilmeisesti netin avulla toivotaan menestystä. Saas kattoa kuinka projektin käy ja kuinka äijän käy.

Lue lisää

Eppäilen että tätä muistelit, tätä keisaria, hellps.
Osuinko oikeaan vai väärään?
Mutta tässä ketjussa ei ollutkaan mitään Väyrysestä, se oli joku toinen ketju, se vanha sukuselvitys Väyrysestä ja Rosenlewistä, sitäpä en varmaan löydä.

Olen samaa mieltä.

Parempi ensin opetella sukututkimusta ja tehdä sitä asiapohjalta eikä huhupuheiden mukaan.

Keskustelusivusto ei ole mikään sukututkimussivusto.

Tässä ei ole edes huhupuheita,vaan itse keksittyjä juttuja,täyttä höpinää.

Suurin piirtein lähes kaikki vanhojen muoniolaisten sukujen jälkeläiset polveutuvat samoista esiesiesiesiesiesi...vanhemmista tavalla tai toisella.

mitä sukuja net olit 1500 luvula ja mistä nolit tulheet

savottamiehiäkö kirjoitti:

mitä sukuja net olit 1500 luvula ja mistä nolit tulheet

Sukuja ei tule eikä synny kuin yhdellä tavalla. Se on ikivanha tapa. Mukavakin. Ainakin alkuvaiheessa.

Enei tietääkseni yhtään mahtisuvunjäsentä enää Muoniossa elossa. Ne niitten rippeet ovat aivan saamatonta nyhjääjäjoukkoa. Niistä kukaan pystynyt ottamaan samalaista otetta politiikasta tai mistään muustakaan. Tavallisia tallaajia ja osa huonosti kouluttautuneita. Ennen pääsivät sukulaisten painostuksesta johonki töihin, ei enää.

Kyllä niitä on ollut ja lisää näkyy tulevan.

Presidentin maksimi virkavuosimäärä 12 vuotta. Samoin tulisi olla rajoitettu aika myös eduskunnan jäsenille sekä kunnanvaltuutetuille.

Minua kiinostaa tuo Ollin suku. Molen itte turtolasta. Isoisänisä, son tullu Muonionniskasta Turtohlaan 1800-luvun alkupuolela. Tutkinuhan miien ole mithään siittä ..,,, mutta kiinostaa rohki kovasti, nykkoon itte pansuunilla. Oliskaan kelhään tietoa tästä Ollista joka on Turtohlaan muuttanu. Isoisä oli puuseppä ja vissiin soon hänenki isä ollu. Son somako nämät asiat alkaa kiinostaan ko loppu lähenee :)

Eikös teillä ole se sukututkija, lukaseppa juttu torniolaakso - lehdestä.

Kiitos nopeasta vastauksesta 👍