Milloin euro tuli?

shnjama

Eli tuliko euro suomeen vuonna 1999 vai 2002?

4

10477

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • setelit 2002

      Euro otettiin käyttöön tilivaluuttana 1. tammikuuta 1999 ja käteisvaluuttana kahdessatoista EU-maassa 1. tammikuuta 2002. Ostimme uuden auton v. 2001 markoilla, emme euroilla.

    • Kotvakko-oja

      Esimerkiksi pörssissä osakkeiden hinnat noteerattiin euroina heti vuoden 1999 alusta. Euroissa tehtyihin osakekauppoihin liittyvät rahansiirrot kuitenkin tapahtuivat markkoina vuoden 2001 loppuun asti. Tuon kolmen vuoden ajan euron ja markan suhde oli kiinteä ja peruuttamaton, jolloin kumpaakin yksikköä voitiin vapaasti käyttää laskelmissa.

      Käteinen euro tuli käyttöön 1.1. 2002, jolloin Sauli Niinistö osti tunnetusti ensimmäisellä eurollaan kupin kahvia.

    • VäärennettyEuroko

      Vanha viesti mutta kiinnostuin aiheesta kun sain suomalaisen kahden euron kolikon jossa vuosiluku 2000. Muistan hyvin kun annoin myöhään syksyllä 2001 viimeisen sadanmarkan setelin pälkäneellä kahvilassa ja sain euroja takas. Eikös suomalaisessa kolikossa sitten pitäisi olla vuosiluku 2001 kun kerran virallisestikin markka jäi pois 2002 vuoden alusta?

      • EuroKasa

        Kolikoiden lyönti ja setelien painaminen aloitettiin 1999. Suoraan Wikipediasta: Euroseteleitä ja -kolikoita tarvittiin valtava määrä korvaamaan liikkeellä olleet kansalliset valuutat, ja eurojen valmistaminen setelipainoissa ja rahapajoissa vaati useamman vuoden.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      264
      2926
    2. 199
      2845
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      68
      2415
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      209
      1902
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1182
    Aihe