Valitus

ihmettelevä.

Kylillä puhutaan, että jotkut puuhailevat valitusta valtuustopäätöksestä, jolla viemäri ja saataisiin Takamaalle. Valitusperuste on päätöksen kohta 4, jossa todetaan että jatkossa kaupungin viemäriin tulee kaikille jokin liittymismaksu rakennetun viemärin kapasiteetin käyttöön ottamisesta. Eli se, mikä tulee Takamaalle, tulisi myös muualle kuten Pinsiön ja Siivikkalan suuntaan.

Valtuustopäätöksessä olevassa sopimuksessa on jo muodollinen maksu rakennettuun viemäristöön liittymisestä. Valittajat haluavat ettei tasa-arvoistavaa kohtaa hyväksyttäisi.

Takamaalle maksu tulee sopimuksen myötä. Sen suuruus on 3,8 % koko hankkeen rahallisesta arvosta.

Vaikea tajuta joittenkin järjenjuoksua.

51

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • takamaalainen

      Valituksesta en vielä tiedä mitään,mutta sen tiedän että suurinosa takamaalaisista ei hyväksy "arvotonta lypsämistä" putken hinnoittelemisessa.Jos keskustassa saa liitttymän viemäriin noin 1800£täällä siitä saa esityksen mukaan maksaa kaupungille max 2050£ ja lisäkksi osuuskunnalle jot ei vielä edes ole noin 8000-10000£ tontti johdot ja laitteet päälle.KÄSITTÄÄKSENI tässä ei tapahdu tasavertainen kohtelu kaikkien veronmaksajien kesken.

      • Nykyaikaa elävä

        Haloo. Tämä juna meni jo. Takamaalla eletään varmasti jotain Stalinin aikaa vielä.


      • Nykyaikaa elävä
        Nykyaikaa elävä kirjoitti:

        Haloo. Tämä juna meni jo. Takamaalla eletään varmasti jotain Stalinin aikaa vielä.

        Tai Kekkosen.


      • kiinnostunu.

        Putkitus on tehtävä. Se on tosiasia ja lähtökohta. Kaikki muu on seurausta tuosta. Olisiko Takamaalaisella jokin muu ratkaisu asiaan? Käsien heiluttelu ei auta asiassa.


    • teboilin asiakas

      Ovat kuulemma uusien putsareitten omistajia Takamaalta. Haluavat estää 800 talouden hankkeen etteivät joudu itse liittymään putkeen.

      • heti liittyvä

        Liittymiseen saa tilapäisen ja määräaikaisen vapautuksen. Kannattaa hakea. Tosin liittyminen on sitten aika paljon kalliimpaa jälkijunassa kun hövelit tuet käytetään ensin liittyneille.

        Näytteiden otto voi olla kalliimpaa kuin loka-autoralli. Sakokaivolietteen hinta muuten nousee pilviin uutisoinnin mukaan.


    • takamaalainen

      Minkä800 talouden? kaihari-vahanta vesiosuuskunnan talouksien määrä on jotain 400 taloutta.? Meillä täällä takamaalla ei ole edes vesiosuuskuntaa joka kattaisi koko alueen . Kaupungin säännön mukaan oletettuun putkeen ei saa liittyä kun vesiosuuskunnat eikä täällä ole minkäänlaisia neuvotteluja käyty vesiosuuskunnan perustamiseksi.eikä mihinkään toiseen osuuskuntaan liittymisestä.Jos joku viherpipertäjä on niin antanut ymmärtää on hän puhunut omasta puolestaan.eikä se ole takamaan kaikkien asukkaitten kanta.Valitukseen vielä: luettuani sopimuksen aion kyllä puoltaa kyseistä valitusta jos sellainen jätetään koska kyseinen paperi on kuin avoin shekki ylöjärven vedelle.

      • VERONMAKSAJA EI TAKA

        VALITETAAN JA VALITETAAN. ASIOIDEN ETEEN PITÄISI MUUTA OSATA TEHDÄ KUN VALITTAA. VALITTAJIEN JUNA ON AINA MYÖHÄSSÄ.


      • tietää.

        Laskentapohja on 1100 taloutta. Asia koskettaa 800 olevaa taloutta rakentamisaikana 2011-2016.

        Kyse ei sitten ole hajavesiasetuksesta. Järjestämisvelvollisuusalueella ei ole mitään mummovapautuksia.

        Takamaalaiset ovat kaikin tavoin yrittäneet pysyä "tietämättöminä" asiasta. Nyt kun juna jo kulkee aloitetaan poru. Osuuskunnan puuttumisesta ei kannata olla huolissaan.


    • utelias uuno

      paljonko arvioit kulujen olevan (huomaa saatavat tuet) ?

      • tietää.

        Rakentamisen hintaan vaikuttaa eniten kyläläisten oma toiminta. Huono toiminta-kallista rakentamista. Hyvä toiminta-optimaalista, edullista rakentamista. Sitten ovat jälkiliittyjät, jotka vastustavat tarpeeksi kaikkea ajallaan tehtävää. Noille hinta tulee liittymisehtoihin joksikin muuksi aika isolla kertoimella.

        Ei tässä mediassa voi hintoja keksiä juuri tälle hankkeelle. Kannattaa googlettaa toteutuneita hankkeita.


    • Toinen takamaalainen

      Helppo olla tietämätön kun asiasta on tullut vain yksi tiedote jossa kyseltiin hakeeko siirtymäaikaa liittymiseen.Samassa yhteydessä ilmoitettiin että liittyminen maksaa osuuskuntaan noi 100£ ja putkenveto 5000-10000£ sekä kaupunki kerää vielä siirtoputkesta liittymähintaa max 2050£. Posketonta rahastamista sanon minä Onneksi kyseiseen asiaan voi vaikuttaa jotengin edes valittamalla

      • kroisos.

        Joo niin voi. Voi aiheuttaa korkeammat kustannukset kaikille hankalaoittamalla asiaa, jota ei voi jättää tekemättä. Mutta luultavimmin kustannuksien nousu suunnataan aiheuttamisperiaatteella. Kiitos vaan. Ei olla köyhiä eikä kipeitä.


    • tietää.

      Syyspuolen tiedotustilaisuudessa oli kyllä tupa täynnä. Satakunta ihmistä.

      Maailma on täynnä junasta jääneitä. Osa vedetään vielä mukaan, mutta on niitäkin jotka mielellään jätetään pois junasta.

      Tuo luku 2050 tulee siitä, että 1100 kiinteistön laskentapohjalla siirtoviemäristä maksetaan osuuskunnan osuutta enintään 2050000 euroa. Tuo tekee 1865 euroa kiinteistöä kohti. Tuo summa on jo tullut alaspäin ja tulee edelleen lujaa.

      • myös tietävä

        Tämän päivän noteeraus on muuten 1763 euroa. Siinä on otettu huomioon Siirronmaa-Viisajärvi-putken hinnan alentuminen.

        Putki tulee tämän päivän hinnalla maksetuksi 1040 kiinteistön kohdalla. Ja tuo putkenpätkä oli vain mitätön osa koko siirtoviemäristä. Ehkä 15 %. Ja vaikutus oli siis 60 kiinteistöä. Mikä vaikutus voi olla lopun 85% putken mahdollisella halpenemisella? Samalla hinnan alentumislinjalla se on 340 kiinteistöä. Eli hinnan alentuminen voi vaikuttaa niin, että osuuskunnan osuus tulee maksetuksi 700 kiinteistön kohdalla. Sen jälkeen maksu loppuu siirtoviemäristä sopimuksen mukaisesti. Ja tuosta sopimuksesta nyt sorvataan valitusta!


      • myös tietävä
        myös tietävä kirjoitti:

        Tämän päivän noteeraus on muuten 1763 euroa. Siinä on otettu huomioon Siirronmaa-Viisajärvi-putken hinnan alentuminen.

        Putki tulee tämän päivän hinnalla maksetuksi 1040 kiinteistön kohdalla. Ja tuo putkenpätkä oli vain mitätön osa koko siirtoviemäristä. Ehkä 15 %. Ja vaikutus oli siis 60 kiinteistöä. Mikä vaikutus voi olla lopun 85% putken mahdollisella halpenemisella? Samalla hinnan alentumislinjalla se on 340 kiinteistöä. Eli hinnan alentuminen voi vaikuttaa niin, että osuuskunnan osuus tulee maksetuksi 700 kiinteistön kohdalla. Sen jälkeen maksu loppuu siirtoviemäristä sopimuksen mukaisesti. Ja tuosta sopimuksesta nyt sorvataan valitusta!

        Seuraava pätkä Viisajärvi-Vahantaniemi halpeni 300.000 euroa. Tuo tarkoittaa, että maksu tulee hoidetuksi 900 kiinteistön kohdalla tämän hetken tiedoilla.


    • takamaalainen

      Tietäjälle! olin siellä minäkin ja siellä oli hieman yli 90 henkilöä joista samasta taloudesta oli useampi henkilö. Kuitengin takamaalla on likemmäs 400 taloutta joten vajaa kolmannes talouksista oli edustettuina eikä tämän tiedotustilaisuuden varaan voi eikä saa jättää näin laajaa asiaa päätettäväksi.Sääliksi käy niitä vahanta-kaiharin asukkaita joilla olisi eri kanta kuin vesiosuuskunnalla jos ohjaus on näin ylhäältä päin saneltua .Tulee mieleen tän hetken toiminta EK taholta Takamaankoulun tiedoitustilaisuudessa puhui myös kokemäen vesistösuojelun edustaja ja jos muistat tietäjä hän nimeenomaan korosti että mitään nykyisistä jätevesijärjestelmistä ei voi sulkea pois se on kiinteistökohtainen ratkaisu nyt olet kuitenkin tyrkyttämässä vain yhtä ja samaa ratkaisua kaikille vaikka pakolla.Pitäisihän se tietää että ylhäältäpäin sanelupolitiikalla annettu ratkaisu aiheuttaa vastareaktion ja näin tässäkin tapauksessa tuli käymään.

    • tietää.

      Mikset ano vapautusta? Siihen on selvät sävelet.

      1. Jos et pilaa maaperää.
      2. Jos systeemisi toimii normien mukaisesti.
      3. Jos et vaaranna vesiosuuskunnan taloutta pois jäämällä.
      4. Jos et vaaranna vesiosuuskunnan teknistä toimivuutta.
      5. Jos sinulle on liian kallista tuoda putki.

      Riittävän monen kohdan toteutuessa voit saada 2...5 vuoden vapautuksen. Asiassa keskustellaan ympäristöviranomaisen kanssa. Ei vesiosuuskunnan. Vesiosuuskunta on pelkkä operaattori. Kunnassa oleva henkilö on nimeltään Lunden. Kannattaa kysyä suoraan tiedon lähteiltä ja kertoa muillekin mitä sanottiin.

      Sitten vain järjestät näytteenottokaivon, josta kettutytöt hakevat näytteitä ennalta arvaamattomalla hetkellä muutaman kerran vuodessa.

      Tämä ei ole enää mikään valintakysymys. Takamaalla on vetkuteltu liian kauan oman osuuskunnan perustamiseksi. Eli kun ei itse asioita hoida, muut hoitavat. Näin se menee muuallakin kuten kyläyhdistyksissä ja vaikka taloyhtiöissä. Toimiva ja hyvin organisoitunut osuuskunta olisi pitänyt olla viimeistään kesällä 2010.

      • tietäätietää

        Pitää tehdä tarkkaan anomus.

        Anomusta saattaa lautakunnassa tarkastella ihan mensa-tasoinen jäsen. Maailman ihmisistä kun vain 2% yltää samaan älykkyyteen, niin voi olla vaikea saada tällaista vakuuttuneeksi tavallisella järjellä varustettu.


    • peurala

      Takamaalla ei löydy tarpeeksi osaavia, innostuneita ja erityisesti motivoituneita henkilöitä oasuuskuntaan. huudetaan ja meuhkataan, että kaupungin pitää tehdä ja Sivunen on luvannut. Taitaa kepulaisilla olla vitsit vähissä asian suhteen.

      • kiinnostunu

        Miksi pitäisi löytyä?


      • lehtiä lukeva
        kiinnostunu kirjoitti:

        Miksi pitäisi löytyä?

        Sitä minäkin ihmettelen. Jäsenanomus vaan liikkeelle toimivaan osuuskuntaan 4.4.2011. Mitä näitä hautomaan. Jumputtelijat voivat perustaa oman osuuskunnan.


      • kiinnostunu
        lehtiä lukeva kirjoitti:

        Sitä minäkin ihmettelen. Jäsenanomus vaan liikkeelle toimivaan osuuskuntaan 4.4.2011. Mitä näitä hautomaan. Jumputtelijat voivat perustaa oman osuuskunnan.

        Joko valittajat ovat oman kuoppansa kaivaneet?


      • totuuden torvi.
        kiinnostunu kirjoitti:

        Joko valittajat ovat oman kuoppansa kaivaneet?

        Jo.


    • tuskaa täynnä

      Muutama valittaja taisi saada aikaan isommat liittymismaksut Takamaalaisille. Takamaa ei huhujen mukaan pääse osalliseksi tämän vuoden avuista. Kiittäkää oman edun tavoittelijoitamme.

      Toisaalta alkuperäisen alueen väki taitaa olla enemmän kuin tyytyväinen runsaampiin valtionapuihin.

    • melkein alkuperäinen

      Kertokaa nyt joku mitä on ne runsaammat valtion avut ja mistä niitä anotaan ,että voisin laittaa hakemuksen vetämään. Olisi meinaan tarvetta pikkurahalle kun toi suomen uusi eduskuntakin lupailee vain kurjuutta ennenkuin on ees päässyt päättämään asioista????

    • hölmistyny

      Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta on anonut ne lokakuussa -10 myös Takamaalle. Tuettu osuus rakentamisesta on 3000 euron luokkaa taloutta kohti. Siis niillä, jotka tuen saavat täysimääräisenä. Eräät putsarifriikit ovat sitä mieltä ettei ketään Takamaalla pidä tukea kun heillä on "uudet" putsarit.

    • tietää.

      Miksi takamaalaiset eivät ole perustaneet omaa osuuskuntaa hoitamaan alueen talouksien viemäriasioita ajallaan? Taitaa olla niin eripuraista joukkoa ettei ole kannattanut yrittää. Valmiiksi katettu pöytäkään ei kelpaa. Onko siinä jotain kadehtimista että kaksi naapurikylää on lahjoittanut toiminnallaan kolmannelle samat valtionavut kuin on kovalla työllä itselleen järjestellyt? Ilmeisesti on.

      Kai sekin on moitittavaa, että aivan viime hetkillä on asiat saatu kuntoon edellisten jarruttelijoitten jäljiltä.

    • voi ristus

      Sippolako taas sohlaa?

      • kiinnostunu.

        Mitäs vihapuheita tämä on?


    • lukutaitoinen.

      Valituksen sanamuodoissa oli selvästi mukana myös poliitikon tekstiä. Arvailla sopii miksi ja kuka. Eli teksti oli yhdistelmä aivan tavallista tietämättömyyttä ja yht'äkkiä seassa olikin laajojen piruettien hallintaa.

      Sikamaista touhua kun ihmiset yrittävät hoitaa asioita enemmistön hyväksi. Kyllähän asiat selviävät vähitellen. Asiaan sekaantunut poliitikko myös. Selkään puukottaminen on raukkamaista.

      • rasvakoura.

        Tiedetään kyllä kuka on puukottaja. Mutta antaa olla.


    • ähäkuttia toivottava

      Takamaalaiset itkevät edelleen tiedottamisesta. Itkijät eivät kuitenkaan osallistu mihinkään. Onneksi jarruttelijoita on vain pari. Takamaalaisilla on aikaa vuosi tai kaksi saada tietoa asiasta. Valittelijoitten tarkoitus oli jarruttaa kehitystä Takamaan suunnalla ja tehdä liittymisestä kalliimpaa. Nyt se tapahtuu. Viivästyy ja kallistuu. Tuet ovat ruhtinaalliset nyt muille alueille.

      Tietoa on jos sitä haluaa. Pitää vain osallistua normaalien ihmisten tavoin tilaisuuksiin.

    • kalakauppias.

      Takamaalaisista osa kaipaa kädestä taluttamista tilaisuuksiin. Jos ei kukaan taluta, on tiedotuksessa vikaa.

    • puuhaihminen

      Joku keräsi vaivalla jakamamme kutsut tilaisuuksiin pois esimerkiksi kyläyhdistyksen ilmoitustaululta. Mitäs tämä sitten on?

    • asiaa seuraava

      Ilmoitusten tekemisestä ja jakamisesta on kustannuksia. Ilkivaltainen toiminta aiheuttaa vahinkoa.

      Vahingonkorvauksista on lakitekstiä.

      • luonnon ystävä

        Ja sattumalta ilmoitusten repijä tallentui riistakameraan, joka oli jätetty tarkkailemaan luonnon eläimiä :-)


    • riistapoliisi

      Jepjep. Jatkoa seuraa...

    • äly hoi !

      Ei kovin älykästä porukkaa.
      Maksavat mieluummin kalliit kemialliset puhdistamot, jotka ei toimi ja vaativat huoltoa ja eivät todellakaan kestä kymmeniä vuosia kauempaa toimintakunnossa. 6-7 tuhannen euron sijoituksella asunnon arvo nousee jopa kymmeniä tuhansia. Itse en ainakaan ostaisi taloa, jonka viemärin toiminnasta ei ole takuita...

    • Janne Isotalo

      Kyläyhdistyksen väkeä ei varmaan paikalle aikoinaan edes tullut. Muutama aktiivinen maanomistaja jtuli paikalle ja he asuvatkinmuualaa, esim. vaikka Tampereen puolella. Aikovat vielä saada hyvät rahat myymättömistä tonteista. Asiakirjoistakin käy ilmi, että paikalliset ei asioita hoida, mutta ovat muualla asuvien maanomistajien liekassa.

    • laitapuolen kulkija

      Muutama??

      Lähes kaikki asiallisesti asioita hoitavat ovat kuulemma olleet yhteydessä vesiosuuskuntaan yhteisissä tilaisuuksissa ja yksittäin. Hommat ovat hyvällä mallilla.

    • tiedon itse hankkinu

      Jaa että asiat mallillaan kun tulevaan tiedoitustilaisuuteenkin tiedotteet jaetaan kai arvalla koska kaikille ei ole vieläkään tullul tiedotetta? Kyseinen osuuskunta toimii kuin joku vapaamuurareitten loossi!

      • tietoa saanut

        Aiotko mennä sunnuntain kokoukseen?


    • tiedon itse hankkinu

      Totta kai vaikka samaa asiaahan siellä vatkataan mitä niissä vähissä tiedoitustilaisuuksissa on tähänkin asti vatkattu joissa olen ollut kaikissa mukana. Kysehän on siitä että kaupunki saa maksumiehen putkellen jota rakentaa vahantaan ja takamaalle. Osuuskuntahan toimii tässä asiassa vain bulvaanina jotta rakentamiskustannukset minimoitaisiin kaupungin kohdalta mahdollisimman pieniksi ja sadaan maksajat haja-asutusalueilta .Vai olisiko vahannan osayleiskaavan laatimisella jotain vaikutusta osuuskunnan toimintaan koska ajaa kuin käärmettä pulloon tätä asiaa ja jotta saataisiin asia näyttämään joltain muulta pistetään asia mahdollisimman suureksi,koska esim: toiminta-aluetta laadittaessa ei vielä ollut edes suoritettu minkäänlaista liittymishalukkuus kyselyä koko laajuudessaan.

      • Kalle Louhia

        Aivan pelleilyksi mennyt koko osuuskunta toiminta. Saamattomat äijät hoitaa hommia eikä mikään edisty. Ei tule vielä kunnan vettä ja osuudet on jo maksettu.


      • kiinnostunu.
        Kalle Louhia kirjoitti:

        Aivan pelleilyksi mennyt koko osuuskunta toiminta. Saamattomat äijät hoitaa hommia eikä mikään edisty. Ei tule vielä kunnan vettä ja osuudet on jo maksettu.

        Milloin olet osuutesi maksanut?


      • tietää.

        "toiminta-aluetta laadittaessa ei vielä ollut edes suoritettu minkäänlaista liittymishalukkuus kyselyä koko laajuudessaan. "

        Miksi olisi pitänyt kysellä? Kysessä on vesihuoltolain mukaan viemäröitävä alue. Alue on pakko viemäröidä eikä sitä voi jättää tekemättä. Asia on saneltu valtion elimistä ELY-keskuksen kautta. Ei tämä ole hajavesihanke. Pakkopulla on pakkopullaa vaikka voissa paistaisi.

        Kiukuttelu tässä asiassa on lähinnä lapsellista.


      • jäsen.
        tietää. kirjoitti:

        "toiminta-aluetta laadittaessa ei vielä ollut edes suoritettu minkäänlaista liittymishalukkuus kyselyä koko laajuudessaan. "

        Miksi olisi pitänyt kysellä? Kysessä on vesihuoltolain mukaan viemäröitävä alue. Alue on pakko viemäröidä eikä sitä voi jättää tekemättä. Asia on saneltu valtion elimistä ELY-keskuksen kautta. Ei tämä ole hajavesihanke. Pakkopulla on pakkopullaa vaikka voissa paistaisi.

        Kiukuttelu tässä asiassa on lähinnä lapsellista.

        Asia on epäselvä vain harvoille. Normaalit asujat tajuavat asian oikein hyvin. Kehitys kehittyy ja sillä siisti. "Karavaani kulkee ja koirat räksyttää". Näinhän asia on aina kun jotain tärkeää tapahtuu.


      • kiinnostunu.
        Kalle Louhia kirjoitti:

        Aivan pelleilyksi mennyt koko osuuskunta toiminta. Saamattomat äijät hoitaa hommia eikä mikään edisty. Ei tule vielä kunnan vettä ja osuudet on jo maksettu.

        "Ei tule vielä kunnan vettä ja osuudet on jo maksettu."

        Mikä vesiosuuskunta lienee kyseessä? Tietääkseni ainoa viemärihommia hoitava ei toimita puhdasta vettä.


    • kiinnostunu.

      Mitä hankkeelle kuuluu Takamaalla?

    • liittynyt.

      Liittymän hinta nousee noin satasen kuukausi kunnes valituskierros on lopussa. Ei sen kummempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      212
      34481
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      256
      22064
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      440
      11155
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      84
      7591
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6675
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      54
      5073
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      196
      4107
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      46
      1756
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      35
      1693
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1627
    Aihe