Onko mahdollista, että kaksi narsistia elävät parisuhteessa ja perustavat ns. perheen? Onko ylipäänsä mahdollista, että kaksi narsua voivat ystävystyä keskenään?
kaksi narsua yhdessä?
heräsi kysymyksiä
173234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vanhempani olivat todennäköisesti molemmat narskuja. :)
j.o.k.u
Haluatko joskus edes pintapuolisesti avata millaista kotona oli ? Vai onko liian henkilökohtaista ? Ihan vain mielenkiinnosta kun näet asiat myös vastapuolelta omassa tilanteessasi..
No lapsuuteni oli kai tyypillinen "perhehelvetti", kuten sanotaan.
Paitsi, etten kokenut sitä pahana...Se oli normaalia elämää mulle.
Vanhemmat joivat useita kertoja viikossa, tappelivat keskenään, pettivät toisiaan vuoronperään, ja kehuskelivat sillä toisilleen. Kilpailivat lasten huomiosta ja ylipäänsä kaikesta, Itsemurhalla uhkailuja ja h*orittelua, kun en tainnut olla vielä kouluikänenkään...Syytöksiä milloin mistäkin, fyysistä ja sanallista väkivaltaa, nöyryyttämistä, haukkumista, mitätöimistä, sisaruksiin vertailuja...
Minkäänlaisia rajoja ei ollut...Sain tehdä mitä huvittaa.
jne.jne.jne... :P
Jostakin luin, että narsku-narsku-suhde on ylipäätään narskujen välillä se ainut suhde, joka voi toimia.
Toimivassa narskujen parisuhteessa (siis ei puhdasta alistamista vaan toinen esim. nauttii seksistä, huumori toimii yms) uhrissakin on aina käsittääkseni jotain narsistisia piirteitä.
Jollakin oli netissä teoria ohutkuorisesta ja paksukuorisesta narsusta parisuhteen osapuolina.
Ohutkuorinen on kuin ehtoisa maatalon emäntä; värikäs kodikas ruokaa ja pullaa tarjoileva kaikki narskun tarpeet tyydyttävä terapeuttinen äiti joka antaa anteeksi, jota saa vapaasti mitätöitä ja jonka luokse palata,
paksukuorinen se muita ihmisiä päätyökseen hyväksikäyttävä psykopaatti.
"Ohutkuorinen tarjoilee köyhän pussistaan evästä, ahne paksukuorinen tulee ja syö, kun tarjotaan." Vastavuoroisuutta ei ole jos ohutkuorisella on vuorostaan nälkä sillä vastavuoroisuuteen ei paksukuorinen pysty. En edes muista mikä siinä ohutkuorisessa sitten oli narsua; huomiontarve varmaan tyydyttyi kun sai palvella "herraansa". Mutta älkää mua uskoko, lukekaa tuo linkki (tätä kirjoittaessa löysin :).
Yritin joskus ymmärtää asioita tätä kautta, mutta tieteellinen artikkeli hipoi hilseen yli melko pahasti :D Mutta niille uhreille, joilla on kärsivällisyyttä ja älliä, tässä suhteellisen tieteellistä tekstiä kahden narsun yhteenliittymästä;
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
" Rosenfeldin mielestä monien narsististen potilaiden persoonallisuuden rakennetta kuvaa hyvin nimitys ”paksunahkainen”. Tällaiset henkilöt eivät tunnista omia syvällisiä tunteitaan, eivätkä ole kiinnostuneita yleensäkään tunteisiin liittyvistä asioista. Heillä on vahvat suojakeinot tukemassa itsetuntoa, eikä heitä siksi kosketa juuri mikään heidän persoonaansa liittyvä negatiivinen palaute.
Paksunahkaisten narsististen potilaiden lisäksi on myös ohutnahkaisia. He ovat yliherkkiä ja haavoittuvaisia jokapäiväisessä elämässä ja myös psykoanalyysissa, koska heidän suojakeinonsa eivät ole riittäviä. Rosenfeldin havaintojen mukaan ohutnahkaisten narsististen potilaiden itsetunto on vakavasti vaurioitunut lapsuuden aikana. He ajattelevat olevansa jollain epämääräisellä tavalla huonompia kuin muut, he häpeävät herkästi itseään ja kuvittelevat muiden torjuvan heitä. "
"Brittonin (1998) mielestä jokaisen paksunahkaisen narsistin sisällä on ohutnahkainen narsisti ja päinvastoin jokaisessa ohutnahkaisessa potilaassa paksunahkainen puoli. Mielestäni on niitä potilaita, joissa edellä mainitut puolet vaihtelevat, mutta olen havainnut myös potilaita, joissa korostuvat pääasiassa paksunahkaiset tai ohutnahkaiset piirteet. Ohutnahkainen narsistinen henkilö pystyy harvoin käyttämään paksunahkaiselle ominaisia suojakeinoja. Kuitenkin jokaisen paksunahkaisen sisällä elää hyvin hauras ja suojautumista edellyttävä haavoittuva puoli."
Kahden "paksunahkaisemman" henkilön suhde se vasta kivikkoista onkin...Ainakin alussa. Siinä kun joutuu myöntämään sen ikävän tosiasian, ettei toiseen voi vaikuttaa, eikä toista alistaa.
Mikään "tunnepitoinen" ei sellaista suhdetta pidä kasassa, koska yksinkertaisesti sellaiseen ei ole varaa...P**seelleen menee kuitenkin. Molemminpuolista "hyväksikäyttöä" ( s-suhteet yleensä ovat. ) Ilman minkäänlaisia sitoumuksia voi toki toimia niin kauan, kuin se vain molemmille sopii...
Mustasukkaisuus, omistushalu, tulevaisuudensuunnitelmat, kaikki sellaiset saa unohtaa...
Terveisiä eksälle. ;)
Tulen käymään taas kahvilla joku päivä...
j.o.k.u
Teikäläisen juttuja on aina kiva lukea. Suoraa puhetta ja vähän toisen puolen näkymääkin.
"Siinä kun joutuu myöntämään sen ikävän tosiasian, ettei toiseen voi vaikuttaa, eikä toista alistaa"
Tämä on saanut minut miettimään nahkani paksuutta. Samaistun myös aiempiin kirjoituksiisi, joissa puhut empatiakyvyttömyydestä tai lähinnä haluttomuudesta. Se sai minut miettimään ja katsomaan elämääni...vähän eri kantilta. Joskus tuntuu että eläydyn ja elän vain siten kun koen että pitää tai haluaisin....mutta missä tunnepitoisuus ? Kyllä nyt ihan lähisuhteissa...siis ystävien kanssa... mutta olen kyllä aika itsekeskeinen niissäkin suhteissa. Siis loppupeleissä.
Voisin melkein kuvitella eläneeni kahden paksunahkaisen suhteessa mutta en pidä itseäni "parantumattomana". Heh, perusnarsistin sairaudentunnottomuutta =)
Joskus tuntuu myös siltä, että se seura "pahentaa" minua samalla kun osin parantaa. Se lisää "kovuuttani" mutta... toisaalta saa minut kasvamaankin. Vaikea sanoa mikä on lopputulos.
Kun tarkastelen sitä suhdetta molemmilta puolilta...en voi sanoa etteikö "kovuuteni" ja "kylmyyteni" pahentaisi tai herättelisi hänen mustasukkaisuuttaan, omistushaluaan jne... mutta en vain välitä. Hänen tunteensa ovat hänen vastuullaan. Siis nykyään. Se eka vuosi puolitoista siinä suhteessa meni "uhrina" mutta sitten taisin pyyhkiä pölyt, nousta ylös ja nostaa sen nuoruuden maskin naamalleni.
Välillä jos olen hänen kanssaan oikein symbioosissa, alan taas "sekoilemaan" ja menetän krippini...mutta se johtuu vain siitä että hän on vahvempi ...tai patologisempi kuin minä.
Terveisiä eksälle joo... tiedän NIIIIIIN tuon tunteen ja ajattelin juuri samaa =)
Mukava, jos joku jaksaa näitä omituisia ajatussotkujani lukea. :)
"mutta se johtuu vain siitä että hän on vahvempi ...tai patologisempi kuin minä. "
Itsestänikin tuntuu toisinaan tältä...( ei siis vahvempi, vaan patologisempi ;) ) En ymmärrä miksi.
Jotenkin, kun katson hänen toilailujaan ajattelen, että en kyllä minä ole tuollainen...Enhän??
Toisinaan taas tuntuu, kuin hän ajattelisi samoin minusta...Mutta otan sen, kuinkas muutenkaan, kuin manipulointina. ;)
Vaikea sanoa, kumpi meistä lopulta on se "pahempi", kun roolit vaihtelevat/vaihtelivat niin tiuhaan...Voisin kuitenkin väittää 60%:n varmuudella, että hän. :)
( mmm...kylläpäs uhrinviitta lämmittääkin mukavasti... )
En käyttäisi välttämättä sanaa ystävystyä...
Todellinen ystävyys, kun vaatii käsittääkseni empatiaa.
Toi Hyrck.in artikkeli tuntuu joka lukukerta hiukan erilaiselta, ja siitä löytää uusia oivalluksia.
Ohut- ja paksunahka sopii toisilleen ens alkuun loistavasti, siinä ovat persoonina:
1. Riippuvainen (jolla on suuri tarve saada, mutta halu antaa on unohtunut, käytettäköön hänestä nimeä paksunahkanarsisti)
2. Läheisriippuva (jolla on suuri halu antaa, ohutnahkanarsisti)
Parinhaku-vaiheessa 'haku päällä' kumpikin viestittää voimakkaasti omaa kykyään.
Riippuvainen viestittää että ' tarvitsen sinua ihan kamalasti'
Tämä on ansa ohutnahalle, koska halu antaa on suuri. Paksunahan tarve saada on kuitenkin niin suuri että lopulta ohutnahka ehtyy, koska paksunahka ei ammenna itsestään toiselle takaisin.
Paksunahka on siis riippuvainen, ja narsisti ohutnahkaa kohtaan, ei välttämättä kenellekään muulle. Tosin uhrin asemaan tipahtanut ohutnahka ajattelee että kohtaamansa ihminen oli 'se katalin narsku'
Eli ohutnahalle puolisoksi ehdottomasti mieluummin toinen ohutnahka, että pysyy se vastavuoroisuus kunnossa, ja kumpikin täyttää toistensa rakkauden maljaa!
Minulle psykologi sanoi aikanaan, ettei kaksi narsistia tule toimeen keskenään, sillä molemmilla on suuri tarve hallita ja kyykyttää ja siinähä tulee kovasti ristiriitaa välille, kun molemmat ovat aina vaan oikeessa ja molemmat haluavat alistaa, mutta kumpikaan ei suostu alistumaan.
Se voisi olla myös ainutlaatuinen tilaisuus kasvaa aikuisiksi, jos molemmat paksunahkaiset olisivat vaikka rajallisestikin jossain määrin empatiakykyisiä.
Et kai sä tosissas usko tuohon?
>> Et kai sä tosissas usko tuohon?
Hm ... Fantastisen Oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan kaksi paksunahkaista sopii parhaiten toisilleen ja kaksi ohutnahkaista toisilleen. Samoin ajattelen sadisteista ja masokisteista. Parempi ohjautua toisen samanlaisen seuraan, kuin elättää kuvitelmaa toistensa täydentävyydestä.
Fantastisen Oikeudenmukaisuusperiaatteen hyvät puolet:
- vältytään eri sarjaan kuuluvien matsaamiseen liittyvistä vahingoista
- ollaan uusintamatta oman kohdehäiriönsä ei-toivottavia piirteitä
- pieni osa kasvaa aikuisiksi
- osasta päästään lopullisesti eroon kun tuhoavat toisensa
http://www.youtube.com/watch?v=qwzhpRcn_SM
Narsistiset ihmiset kylläkin voivat, mutta ei NPH- luonnehäiröstä kärsivät voi mielestäni mitenkään tulla toimeen, ehei..Ystävystyminen, sekin voi olla vaan pinnallista, mutta ei mitenkään antoisaa. Siinäkin kilpaileminen ja kyykyttäminen ja kaikenlaiset Nph-luonteelle ominaiset kommervenkit varmasti ennenpitkää tulee sen ystävyydenkin tuhoamaan.
Tuskin?
Sääli, että tuo artikkeli menee yli hilseen. Löytyyköhän netistä mistään rautalankaversiota paksu- ja ohutnahkojen liitoista?