Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jälleensyntyminen on totta

totuus vaikenee

MInulla on vähän suurempia ajatuksia päässäni kuin keskivertoihmisellä, kun kysytään loppuelämän tekemättömiä asioita. Olen vanha sielu, kuin vanhan ajan vaari, jolla on pitkä viitta ja valkoinen parta sekä hallitsijan istuin.Ukkosenjumala jolla on valta jyristä teidän korvanne puhki jos olette uppiniskaisia ettekä kuuntele totuutta. Mutta vain sielussani.

Haluaisin tehdä teille kaikille selväksi kertalaakista, että ihminen on sieluolento joka kuollessaan muuttaa vain eri ulottuvuuksiin koska tätä nykyistä ruumista ja minää ei enää ole. Nykyistä elämää pitää vaalia ajatuksen kanssa, ei byrokratian. Suomi mennyt pepuilleen byrokratian kanssa.

Elämä on tässä ja nyt, myös kuoleman jälkeen alkaa uusi aika. Siis elekäähän ihmisiksi ja muistakaa että jatkatte sitä mihin olette jääneet, useimmiten.
Minua on vain kerran haastateltu asian tiimoilla, mutta olen tätä asiaa pähkinyt kymmeniä vuosia. Muistumat entisistä elämistä kohdallani ovat faktaa ja todistettavissakin olevia havaintoja eri ajoilta. Kummallista että teillä mielenkiintoa riittää joka asiaan, mutta näin oleellinen ja luonnollinen asia halutaan lakaista maton alle piiloon.

Kun kuolen, minun perintöni maailmalle uhkaa mennä mukanani, mutta pöytälaatikossani odottaa yllätys. Sitä' ennen vanhetessani, dementia vie osan. Kirkkaassa muistissa on asioita, jotka vaimenevat ajan ja kiinnostumattomuuden myötä, elämä rankkuuden ja byrokratian myötä.

Käy vain sääliksi teitä lapseni, kun ette huolta huomisesta kanna, vaikka teille on annettu kyky ajatella ja luoda. Koittakaapa muistaa kuka olitte ennen, uskokaa, epäilkää, tutkikaa totuutta ja katsokaa sitä silmästä silmään, karman kanssa.
Itse olisin todistaja ja hyvä sellainen sille asialle että synnymme uudelleen, mutta minua ei kuunnella. Joten olen hiljaa kunnes toisin näytetään ja elän kuten kuka tahansa, tietoinen ihminen yhteiskunnan pikkuriikkisenä osana katsellen ihmisten eloa. Tietoisena siitä missä mennään, tietäen että on turha jakaa helmiä oman rauhan kustannuksella jos ei ymmärretä mitä ne perimmillään ovat.

121

11670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiukkapipo

      Olisi mielenkiintoista kuulla, ketä olit ennen ? Syntymää edeltävistä tapahtumista on vähän kokemusperäistä tietoa. Voisitko harkita vaikka kirjan kirjoittamista, millaista elämäsi oli aikaisemmin ? olitko ihminen vai eläin ? Miltä uudesti syntyminen tuntui ?
      Itse en muista mitään aikaisemmista elämästä. Minulla on muistikuvia vasta n 3 vuoden iästä lähtien. Luultavasti olen joskus ollut " heinänsyöjä" koska pidän vihanneksista. Minua ei ole byrokratia haitannut laisinkaan.

      • 456787uytre

        Itselle eräs Aasialainen kieli on oudon tuttu ja muutenkin se kulttuuri tuntuu parhaalta, mutta eipä näistä kukaan tiedä puoleen eikä toiseen. Hypnoosissa ovat tosin kertoneet näistä jutuista.

      • delfin3

        Hei "Tiukkapipo"!
        Tiedän syntyneeni uudelleen ainakin muutaman kerran. Edellisessä elämässäni olin ihminen, eikä minulla muutenkaan ole kokemuksia esim. eläimenä olemisesta. Uudelleen syntymäni oli erikoinen kokemus ja sen voi jopa äitini todistaa. Muistan kuinka olin ahtaassa tunnelissa ja halusin pois. Näin erittäin kirkasta valoa ja kuulin metallin kilinää. Kaikki oli muuten OK mutta hartiani eivät mahtuneet aukosta ulos ja tunsin miten minua kiskottiin ulos "tunnelista". Synnytykseni oli kuulemma ollut hankala ja nimenomaan pääni oli saatu näkyviin, mutta muuten olin jumissa. Muistan myös paikkoja joissa en tässä elämässä ole ollut ja kun kerron niistä, niin esim. vanhempani oudoksuvat tietojani. Voin esim. mennä vanhalle hautausmaalle ja kävellä suoraan jollekkin haudalle, jossa tiedän jonkun tutun kehon (ruumiin) olevan. Nyt painaa uni silmää, joten on pakko lopettaa! Olisi mielenkiintoista jatkaa keskustelua!!! -Delfin3-

      • luntasanoiperhonen

        Olen aina uskonut jälleensyntymiseen.
        Ilman että minua olisi aivopesty.

        Tuntuu, että joidenkin pilkkaajien taustalla
        kuvastuu puhdas pelko,
        elämän ja elämänkierron moninaisuutta kohtaan.

        Koko asiassa ei ole mitään "mystistä".
        Puhun tietysti vain omasta puolestani.
        Skeptikollakin on silti lupa ajatella asioita,
        ja eri mahdollisuuksia,
        pakenematta kokoajan pilkan
        ja omien kauhuskenaarioidensa maailmaan.

      • En-ollu_Hermanni
        456787uytre kirjoitti:

        Itselle eräs Aasialainen kieli on oudon tuttu ja muutenkin se kulttuuri tuntuu parhaalta, mutta eipä näistä kukaan tiedä puoleen eikä toiseen. Hypnoosissa ovat tosin kertoneet näistä jutuista.

        Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että henkilöt joilla on kova tarve kertoa muille miten asiat ovat, eivät välttämättä ole sieltä vanhimmasta päästä noin sielupoliittisesti. Todennäköisesti olen täysin väärässä, koska olin edellisessä elämässäni sirkuspelle, mikä sinä olit? http://bit.ly/edellinen-elama

      • itejatoinen
        luntasanoiperhonen kirjoitti:

        Olen aina uskonut jälleensyntymiseen.
        Ilman että minua olisi aivopesty.

        Tuntuu, että joidenkin pilkkaajien taustalla
        kuvastuu puhdas pelko,
        elämän ja elämänkierron moninaisuutta kohtaan.

        Koko asiassa ei ole mitään "mystistä".
        Puhun tietysti vain omasta puolestani.
        Skeptikollakin on silti lupa ajatella asioita,
        ja eri mahdollisuuksia,
        pakenematta kokoajan pilkan
        ja omien kauhuskenaarioidensa maailmaan.

        suo sie luo lämmin kehtuu, olla hiilillään on ehtuu - aivasta taivasta olla luomus, tehden tahtoa on kai virkkuu olla luona ja paikaksi vaikka elostelu päitsiin..

      • Anonyymi
        delfin3 kirjoitti:

        Hei "Tiukkapipo"!
        Tiedän syntyneeni uudelleen ainakin muutaman kerran. Edellisessä elämässäni olin ihminen, eikä minulla muutenkaan ole kokemuksia esim. eläimenä olemisesta. Uudelleen syntymäni oli erikoinen kokemus ja sen voi jopa äitini todistaa. Muistan kuinka olin ahtaassa tunnelissa ja halusin pois. Näin erittäin kirkasta valoa ja kuulin metallin kilinää. Kaikki oli muuten OK mutta hartiani eivät mahtuneet aukosta ulos ja tunsin miten minua kiskottiin ulos "tunnelista". Synnytykseni oli kuulemma ollut hankala ja nimenomaan pääni oli saatu näkyviin, mutta muuten olin jumissa. Muistan myös paikkoja joissa en tässä elämässä ole ollut ja kun kerron niistä, niin esim. vanhempani oudoksuvat tietojani. Voin esim. mennä vanhalle hautausmaalle ja kävellä suoraan jollekkin haudalle, jossa tiedän jonkun tutun kehon (ruumiin) olevan. Nyt painaa uni silmää, joten on pakko lopettaa! Olisi mielenkiintoista jatkaa keskustelua!!! -Delfin3-

        Myös kristinuskossa Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
        on teksti, jossa sanotaan:

        ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.

        Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.

        https://www.youtube.com/watch?v=WYjxyC78zp4
        kaunis kaunis

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kristinuskossa Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
        on teksti, jossa sanotaan:

        ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.

        Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.

        https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA

        t

      • Anonyymi
        itejatoinen kirjoitti:

        suo sie luo lämmin kehtuu, olla hiilillään on ehtuu - aivasta taivasta olla luomus, tehden tahtoa on kai virkkuu olla luona ja paikaksi vaikka elostelu päitsiin..

        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj 

        ”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam - ”Todellisuus – vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset - mitä tahansa ihmiset keräävätkin - ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.

        Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!

        Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme - suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin - pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla - kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.

        Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.

        rew

      • Anonyymi

        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
         
        ”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam — ”Todellisuus — vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset — mitä tahansa ihmiset keräävätkin — ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
        Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
        Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme — suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin — pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla — kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.

        qw

      • Anonyymi
        luntasanoiperhonen kirjoitti:

        Olen aina uskonut jälleensyntymiseen.
        Ilman että minua olisi aivopesty.

        Tuntuu, että joidenkin pilkkaajien taustalla
        kuvastuu puhdas pelko,
        elämän ja elämänkierron moninaisuutta kohtaan.

        Koko asiassa ei ole mitään "mystistä".
        Puhun tietysti vain omasta puolestani.
        Skeptikollakin on silti lupa ajatella asioita,
        ja eri mahdollisuuksia,
        pakenematta kokoajan pilkan
        ja omien kauhuskenaarioidensa maailmaan.

        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
         
        ”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam — ”Todellisuus — vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset — mitä tahansa ihmiset keräävätkin — ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
        Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
        Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme — suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin — pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla — kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
        Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.
        öl

      • Anonyymi

        Myös kristinuskossa Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
        on teksti, jossa sanotaan:

        ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.

        Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.
        wew

      • Anonyymi
        En-ollu_Hermanni kirjoitti:

        Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että henkilöt joilla on kova tarve kertoa muille miten asiat ovat, eivät välttämättä ole sieltä vanhimmasta päästä noin sielupoliittisesti. Todennäköisesti olen täysin väärässä, koska olin edellisessä elämässäni sirkuspelle, mikä sinä olit? http://bit.ly/edellinen-elama

        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
         
        ”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam — ”Todellisuus — vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset — mitä tahansa ihmiset keräävätkin — ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
        Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
        Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme — suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin — pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla — kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
        Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.

        32

      • Anonyymi
        luntasanoiperhonen kirjoitti:

        Olen aina uskonut jälleensyntymiseen.
        Ilman että minua olisi aivopesty.

        Tuntuu, että joidenkin pilkkaajien taustalla
        kuvastuu puhdas pelko,
        elämän ja elämänkierron moninaisuutta kohtaan.

        Koko asiassa ei ole mitään "mystistä".
        Puhun tietysti vain omasta puolestani.
        Skeptikollakin on silti lupa ajatella asioita,
        ja eri mahdollisuuksia,
        pakenematta kokoajan pilkan
        ja omien kauhuskenaarioidensa maailmaan.

        "Ajan ja paikan tuolla puolen"
        Kirja
        A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda

        hg

    • :D

      Mä olen entisessä elämässä ollut kuningatar.

      • Kuhnuri'

        Muurahaispesässä?

      • Hyh hyh
        Kuhnuri' kirjoitti:

        Muurahaispesässä?

        Monikohan Alfa-murkku pannut?

    • totuus vaikenee

      Olin edellisessä elämässä samaa sukupuolta ja synnyin samaan sukuun jatkamaan oikeastaan siitä mihin jäin. Tätä ennen olen elänyt myös Suomessa, esi-isänä samassa sukupuussa. Vielä aiemmin eri maissa, keskiajan Euroopassa, samaa sukupuolta edelleen. Kauemmas mentäessä lähi-idässä, samaa sukupuolta.
      Tässä elämässä olen kohdannut ihmisiä joita kohtaan minulla on vahvoja tunteita johtuen entisten elämien tapahtumista. Jotkut henkilöt ovat siis tuttuja entisistä elämistä eri paikoissa eri aikoina. Kumppanini on tuttu niinikään entisistä elämistäni jo kaukaisemmilta ajoilta, jolloin olemme olleet korkeakultttuurin kanssa tekemisissä, mutta myös myöhemmin, rakastajina yhdessä elämässä. Kun mennään 10000 vuoden taakse olen eri sukupuolta. Tätä voisin jatkaa loputtomiin ja vaikka kuinka tarkasti. Muutamalla rivillä ei useita elämäntarinoita kerrota.
      Aihe jälleensyntyminen eläimestä ihmiseksi on outo. Reinkarnaatio on erittäin looginen asia, jossa ei pongahdella sikin sokin asiasta toiseen. Samoja asioita kohdataan uudelleen, kun on oikea aika. On upea asia muistaa eläneensä ennenkin suomalaisena, mutta yhtä lailla muutkin elämät ovat erittäin mielenkiintoisia tarinoiltaan, kuten jokainen elämäkin on laulun ja tarinan arvoinen.
      Tällä hetkellä on elettävänä vain tämä yksi elämä.

      • delfin3

        Hei, "totuus vaikenee"!
        Minulla on aivan samanlaisia kokemuksia! Tiedän, että olen asunut Suomessa joskus oikein kylminä aikoina, en muista oliko jääkausi tai vastaava, mutta sukumme asui luolassa ja aina oli kylmä. Kietouduimme kaikkeen mahdolliseen lämpimään...turkkeihin ja muihin. Tätä aikaisemmin tunnen olleeni Egyptissä, aivan pyramidien lähettyvillä ja melko varakas, jota en nykyään todellakaan ole. Olin jollain tavalla arvostettu, en kuitenkaan mikään faarao, enkä edes sukua. Nämä kaikki toistuvat unissani ja aina samanlaisina. Luola ja kylmyys ovat minulle jopa ihanne olosuhde...outoa! -delfin3-

    • zuh-zuh-pikku-veturi

      Taiampa syntyy kaniurokseksi Austraaliaan. ;-D

    • vanha kääkkä

      vaikutat hieman ylimieliseltä noineen minä tiedän enemmän elämästä kun keskiverto ihminen ja minä ja minä ja minä kun minä. ei millään pahalla on meitä muitakin jotka uskoo karmaan sieluun jne jne mutta silti ei tarvitse vähätellä kanssa ihmisiä.

      itse suhtaudun elämään yleensä nöyrästi ja kanssa ihmisiin myös jos he ovat niin nuoria sieluja että eivät elämästä viellä tajua tuon taivaallista on heillä aikaa kasvaa.. vai mitä jostainhan on jokaisen lähdettävä kunhan vaan ihmiset tajuaisi osaisi olla "edes mukavia" toisilleen mutta tämä aikakin on suurta minä minä minä aikaa ja vain harva tajuaa että elämä on muutakin kun tämä ja tässä mutta ymmärtäkäämmetoisiamme ;)

      • Anonyymi

        Reinkarnaatio kuului alunperin kristinuskoon. Se poistettiin sieltä Nikean ja muiden kirkolliskokousten toimesta

    • juu juu

      Seuraavassa elämässä synnyt sitten vessaharjana tai peräpuikkona.

    • matonenvain

      olin viime elämässä kastemato....oli vitun kivaa.... lintu veti mut napaa...

    • Sitä ette saa tietää koskaan.Eikä tarvi titää.

    • tuukka.matasaho

      tuo tuskin on totta!!!!

      • vahvaa tietoa on

        Miksi ei olisi? Siihenhän uskovaisetkin uskovat, vaikka eivät tietenkään sitä ymmärrä kuten eivät mitään muutakaan.

    • Ms. Dilledong

      Itse synnyin uudelleen velhoksi ja opiskelen nyt Tylypahkassa vaihto-oppilaana.
      Et repikää siitä tai avadaan teidät kaikki! Ps. Huispaus on kivaa ja naapurini syntyi tänne just äsken. Se on marsu mikä osaa syökseä tulta.

    • Tupa Käki

      Mä synnyn pohjanmaalle isoontupaan käkikelloks. Isäntä kun tuo tulevan akkansa tupaan, ruupeevat hommiin, just kun huiput lähenee niin silloin mä työnnän luukunauki astun esiin ja sanon kuk-kuu,kuk-kuu,kuk-kuu. Silloin akalla jalat säpsähtää säikähdyksestä ja isäntä saa hirveet orkut. Jutun jälkeen isäntä ilmoittaa tulevalle akallensa. Tästä lähtien hommat alotetaan kymmentävailla kymmenen.

    • buah

      Ajattelinpa vielä kuolla tässä elämässä...

    • Mä olin ennen jotain todella hienoa ja oikein rikasta. Olisinkohan ollut joku suuri johtaja tai sellaista. Mutta hieno elämä oli!

    • Toivoton torstai

      Jaahas,nyt on alottaja taas lopettanut lääkityksensä ilman lääkärin lupaa..

    • Viivi.

      Uskon jälleensyntymiseen myös.
      Olin tämä nainen edellisessä elämässäni. Uskon tietäväni esim. aiemman elämäni henkilön.
      Sielu on ikuinen, mutta sielunsakin voi "myydä". Itse en siihen sortuisi. Liian kallis kaupattavaksi.

      • Viivi.

        Siis tämä sana on tuossa lauseessa liikaa, meinasin vahingossa lipsauttaa kuka.

      • Anonyymi

    • juhop!

      Alajoella kolme veljestä sopi joka ensin kuolee sille laitetaan puhelin mukaan
      paratiisiin! Ja hän soittaa millaista siellä on velihän kuoli ja veljet ootti malttamattomana puhelua, ja soittihan kuollut veli,no veljet kysymään millaista paratiisissa on?
      No aamulla naijaan syödään,nukutaan päivällä ja illalla samaa rataa!!
      Veljet täältä, eihän sulla mitään hätää siellä paratiisissa kyllä sun kelepaa!

      Veli vastas ei hyvät veljet minä missään paratiisissa oo ,minä oon Alajoella
      Rusakkona......että näinkin!!

    • Kerios

      Ajatelkaahan nyt pääkopallanne...

      Meitä oli v. 1800 n. 1,0 mrd.
      Meitä oli v. 1950 n. 2,5 mrd
      Meitä oli v. 1987 n. 5 mrd
      Ja nyt meitä on jo 6 mrd.

      Jos tämä sielunvaellusoppi olisi totta, niin mistä ihmeestä olisi "revitty" nuo 6 mrd. uutta sielua hiukka yli 200 vuodessa.

      Ja jos tuo sielunvaellus olisi totta, että immeisestä voi tulla vaikka siili, sitten hevonen... Niin ajatelkaahan taas maalaisjärjellä. Eläinkuntakin on koko ajan vähenemässä, joitakin eläilajeja lukuunottamatta. Sukuppuuttouhka on koko ajan monella eläinlajilla ja uusia uhkia tulee jatkuvasti. Etkö tiedä sitä, että maailamanhistorian yleisin lintulaji muuttokyyhky (ectopistes migratorius) tapettiin sukupuuttoon. Mihis noiden pulujen sielut liiteli :)

      Vielä 1800-luvun alussa muuttokyyhky oli maailman yleisin lintulaji; tuolloin sen kannaksi arvioitiin vähintään 10 miljardia yksilöä, ja joka toinen pohjoisamerikkalainen lintu oli muuttokyyhky. Niitä alettiin käyttää halpana ruokana orjille ja köyhille, mikä johti suurimittaiseen metsästykseen. Vuosien 1800–1870 välillä muuttokyyhkykanta taantui hitaasti, mutta vuosina 1870–1890 kannassa tapahtui katastrofaalinen romahdus.

      1890-luvulla yritettiin säätää metsästystä rajoittavia asetuksia, mutta se oli liian myöhäistä eikä laji kyennyt enää toipumaan.

      Viimeinen varma havainto villistä muuttokyyhkystä tehtiin Ohiossa vuonna 1900 ja viimeinen vangittu yksilö, nimeltään Martha, kuoli vuonna 1914 Cincinnatin eläintarhassa, jossa se oli elänyt viimeiset 14 vuotta.

      Koko sieluvaellusopppi on ihan hihasta. Olen tavannut elämäni aikana 3 ihmistä, jotka kertoivat nousseensa kuolleista. Yksi heistä sairaalassa. Lääkärit olivat todenneet hänet täysin kuolleeksi. Mies kertoi, kuinka henki irtosi ruumiista ja hän näki ruumiinsa.. kuuli.. aistit toimi täysin. Kaikki mittarit näytti nollaa. Sydän sammunut, verenpaine nolla. Mies kertoi kuinka hän kuuli lääkärien kesksutelevan hänen kuolleen ja ruumis oli toimitettava kylmiöön. Sitten hän tunsi kuinka henkeä nykäistiin nilkasta ja henki meni takaisin ruumiiseen. Hän heräsi kuolleista. Lääkärit oli ihan "pihalla". Yliluonnollista. Tämä tapahtui suomalaisessa sairaalassa.

      Ihmisen syntyessä Jumala puhaltaa häneen hengen. Missä vaiheessa sikiötä, sitä ei tiedetä. Eikä se olekkaan oleellinen asia. Mutta kun ihminen sitten kuolee tämä henki irtoaa ruumiista ja henki joutuu joko Tuonelaan tai pääsee Paratiisiin. Jeesukseen uskova, Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt (ihmisen henki syntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta, siis mistään jälleensyntymisestä ei ole kyse), pääsee paratiisiin. Ateisti taas tuomitaan Tuonelaan. Ja kun lopullinen tuomio tulee joutuvat Tuonelassa olevat Helvettiin, iankaikkiseen kärsimykseen, Paratiisissa olevat taas pääsevät Taivaaseen.

      Lue Raamattua, sieltä selviää asiat. Luukas kirjoittaa :" Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.' Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.' Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.' Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"

      • delfin3

        Mieti! Jumala loi Aatamin ja sit eevan, mehän oltais periaattessa sukurutan tuloksia itse kukin! En minäkään usko olleeni eläin aikaisemmissa elämissäni, mutta olen kuitenkin ollut olemassa. Paratiisi varmasti on oleva ja tuleva, mutta helvettiin uskon niin, että se on tätä päivää...katso ympärillesi!! Mitä muuta tämä on kuin helvettiä? Nälänhätää, tautaja, maanjäristyksiä, tulvia j.n.e -delfin3-

      • mnbvcdxfghj

        Turha noita uskonasioita on yrittää järjellä ajatella, kun ne ovat nimenomaan uskonasioita. Ymmärrä hyvä ihminen, että et sinäkään niistä mitään tiedä.

      • "...niin mistä ihmeestä olisi "revitty" nuo 6 mrd. uutta sielua hiukka yli 200 vuodessa."

        Eläinkunnan kohdalla on muitakin vaihtoehtoja. Luonnon kiertokulku on toistaiseksi jaksanut :)

      • " Paratiisissa olevat taas pääsevät Taivaaseen."

        Ja siellä olevat neitsyet odottavat ja kovin kertakäyttöisiä kun ovat, niin lähetetään takaisin maan päälle uuteen kierokulkuun :)

        "Lue Raamattua, sieltä selviää asiat."

        Helmetin kirjastopalvelut ovat kyllä ainakin minulle osoittautuneet paremmaksi vaihtoehdoksi tiedonhaun suhteen. Ja sitäpaitsi paljon monipuolisempaakin :)

        "Ihmisen syntyessä Jumala puhaltaa häneen hengen."

        Tosin joidenkin kohdalla puhalluspaine on kasvanut liian suureksi, ja näinollen yhteiskunta on saanut heistä riesan :)

    • Täysin peätöntä, Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan Joh.3:5
      Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä..Joh3:6

      • njhbvcxdfghn

        Ja monestiko ko. herra on itse syntynyt, jos tarinaan on uskominen?

    • Sparttalainen

      Kerios . Jos ihminen on energiaa ja energian määrä on vakio selittäisi monta asiaa. Ihmismäärien kasvaessa on vastaavasti muita lajeja kadonnut, niin kuin kerroit kyyhkyistä. Ihmisten kadoteessa vastaavasti luonnossa tapahtuu suuria muutoksia. Asia on väite jota ette pysty kumoamaan. Etkö ihmettele jumalasi keuhkoja ,jos hän juoksenteelee puhaltelemassa henkiä ympäri mailmmaa Arabit ja Afrikkalaiset ym:t ei uskovaiset kansat mukaan lukien.Kuoleman kokemuksille sairaaloissa löytyy järjellinen selitys.

    • sionlion

      On hyvä tietää missä ajassa elämme Raamatun kirjoituksien mukaan.

      Odottavan aika on piiiiitkä.

      • bvcxdfghj

        Raamatun mukaan olemme eläneet lopunaikoja noin 2000 vuotta, että sikäli. Jeesus povasi loppua oman sukupolvensa aikana, että sikäli...

    • KINTTUPOLKU

      HÖPÖ HÖPÖ

      Jokainen on vastuussa tekemisistään ( viimeinen tuomio) Armo?

      Kuka haluaisi jäädä kiertoradalle vaeltelemaan, sielun vaellusoppi, uudesti syntynyt... EI ja EI

      Esimerkiksi jo lapsi kuolee, niin taivaaseen mieluummin kuin kiertoradalle!

      On lohdullista ajatella taivasta kuin syntyä vaikkapa koiraksi !

      • kjytrdcvbnh

        Tuo on vain oma mielipiteesi eikä mitään tietoa. Monessa kulttuurissa uskotaan, että se vastuu näkyy sitten seuraavassa elämässäsi että miten tuli elettyä...
        Että muistapa lakaista ötökät jalkojesi edestä.

    • Paljon lukenut.

      Raamatussa ei ole mitään kieltoa jälleensyntymää ajatellen. Voitte itse vaikka tarkastaa asian.

      • daidai

        Jälleensyntymisoppi poistettiin Raamatusta Konstantinopolin kirkolliskokouksessa.

    • Ei mitään uutta

      Tuota samaa on veivattu jo monta monituista kertaa. Jo vuosisatoja.
      Se että tuo sama hömpötys toistuu ja toistuu vähä väliä... ei tee sitä todeksi !

      Jäleensyntymisen mahdottomuuden todistaa tämä: väkimäärä kasvaa koko ajan. Tällä hetkerlä väestöä on n.7 miljardia. Yhteensä ihmisiä on elänyt 12 miljardia. Näin ollen kaikille ei riitä edes kahta kertaa.
      Kuitnekin aina jokainen jäleensyntymistä todistava väittä oleensa maapalolla jo 6 kertaa vähintäänkin. Jääkö siis luuserit tänne kiinni pääsemättä pois ?

      • bvcfdrtyhjnb

        No jospa tutustuisit näihin sielunvaellus oppeihin. Joku kiertää pidemmän kautta ja joku toinen pääsee nopeammin perille. Monessa Aasin kulttuurissa nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia.

      • 0.8 promillea...
        bvcfdrtyhjnb kirjoitti:

        No jospa tutustuisit näihin sielunvaellus oppeihin. Joku kiertää pidemmän kautta ja joku toinen pääsee nopeammin perille. Monessa Aasin kulttuurissa nämä ovat ihan normaaleja ajatuksia.

        Aasian piti olla...

      • Avaruusolento X

        Jälleensyntyminen on länsimaiselle ihmiselle täysin vierasta siksi kaikki näkevät täysin loogisessa asiassa jotain epäloogista, kuka sanoi että kaikki eläisivät yhtä monta kertaa tai ettei jotain välitilaa tai korkeampia matalampia ulottuvuuksia olisi maapallon lisäksi?

    • jatkuu...

      Sielu voi syntyä planeetoille eri aurinkokuntiin ja erilaisiin olomuotoihin. Niitä riittää.
      Eläimillä on oma kehityskaarensa. Ihmisiä lähellä olevat eläimet, kuten koira, kissa ja hevonen voivat syntyä ihmisiksi. Ihminen ei voi enää palata eläimeksi.
      Sielu ei ole kertakäyttötavaraa vaan sen on kehityttävä yhtyäkseen jonain päivänä johonkin suurempaan.

    • Niisku:)

      Mulla on ny niin kiirus töis etten ehdi ottaa vastaan maailmanloppua enkä
      syntyä uudelleen enkä haluu kokeilla yhtymistä enää mihinkään suurempaankaan ku musta yhtyminen pienempään on tuntunu aina paljo mukavammalta.

    • KarmaGivesBack

      Ihan hyvä teksti aloittajalta, melko aggressiivinen mutta toisaalta hillitty.
      Välillä on vaikeaa olla "kehittynyt" sielu täällä maapallolla joka on kuin ihmisten hiekkalaatikko kaikkine leikkeineen (politiikka,toimintamallit,ihmissuhteet).

      Muut vain tulevat ja menevät, minä mietin paljon asioita, miten kaikki onkaan typerästi rakennettua "luotua" ja kuinka alkukantainen ihmisrotu kuitenkin vielä on.
      Kuitenkin me olemme erilaisia henkisesti vaikka se ei päällepäin näy. Ihmiskunta on muuttumassa ja kehittymässä kovaa vauhtia ja jotkut ajatusmallit tuilevat muuttumaan, joiden seurauksena myös ympäristön muutoksen voi havaita.

      ja kyllä uskon itse myös jälleensyntymään, olen ominut sen ajatusmallin itselleni täysin. Olkaamme kuitenkin iloisia että olemme saaneet tulla paikkaan nimeltä maapallo. Välillä on vaikeaa mutta kaikki kasvattaa.

      • voitätäkurjaapalloo

        maapallo,eli tellus on muuten kuuma laavapallo joka on vaan sopivasti jäähtynyt
        ja nyt se alkaa pikkuhiljaa kiehuun ku valtameret porisee jo alapuolelta laavavirroissa ja ilmasto lämpiää sitä vauhtia etta jos ei tänne tuu mitään jääkautta niin me ollaan entinen Tellus.Muuten hurrigaanit jotka saavat alkunsa kuumentuneesta valtamerestä ja päästyään täyteen vauhtiin niiden nielu korkealla avaruuden rajoilla ottaa avaruudesta maksimaalisen kylmää virtausta ja näin samalla jäähdyttää tätä ylikuumentunutta palloa joka muuten pian ahihtuis avaruuteen ja mitä me sitte juotais ja missä me uitais,mutta kuten sanoin kyllä populaatiota voidaan vähentää tarvittaessa.

    • sitä vaan

      Sitäpä vaan, että miksi entisiä elämiä hyödyttää yleensä tutkiskella, eikö nykyistä kannata vain elää? Olethan sinä sama ihminen samoine piirteinesi (entisten elämien muovaama, jos niitä edes on) vaikka et niin ajattele missä mahdoit ennen asua ja mitä ollut jne.

      • galatex

        Sitä varten kannattaa tutkiskella ettei historia toistaisi itseään. Elämä on mm. oppimisprosessi ja elämä itsessään palvelutehtävä (kuinka omalla elämälläni edesautan muiden kanssa eläjien elämistä, millaista ilmapiiriä luon, kuinka osaan pelkäämisen/vihaamisen/riitelyn sijasta rakastaa itseäni ja sitä kautta muita jne. jne.).

        En usko siihen, että teot vaikuttavat mihin seuraavaksi synnyn, vaan siihen että synnyn oppimisen kannalta tarkkaan harkittuun ja määriteltyyn ympäristöön.

        Kyllä menneet elämät heijastuvat nykyiseen.Totta kai ja pitääkin.

      • ristiriitaista..
        galatex kirjoitti:

        Jos ihminen kehittyy jokaisen elämänsä aikana, hän jokatapauksessa pääsee eteenpäin, tonkii elämiä tai ei. Ehkä sillä on jopa jokin merkitys, ettei entisistä elämistä ole usein kuin aavistus.

        Erilaisia hyveitä on jokaisen tarkoitus oppia ja samat mainitaan myös Raamatussa. Mikä on näiden valaistukseen pyrkivien munkkien päämäärä? Kokea lopulta puhdas rauha ja ilo, joka ei liity mihinkään materiaan tai ulkoiseen.

        Kaiken sen monivuotisen "mietiskelyn ja joogaamisen" jälkeen jää nähtäväksi, saavutetaanko sellaista. ....Ja mistä se "valo" sitten on lähtöisin, Jumalasta?
        Sen sijaan Pyhä Henki antaa mm. aidon ilon ja rauhan, jos sitä sydämestään pyytää. Automaattisesti sekään ei tule, eikä se ole pysyvä olotila. Mutta jokainen sen saa päivittäin uudelleen jos vain jaksaa rukoilla. Ateisteille tietysti vieraita käsitteitä..

        Raamattuun haluan pohjimmiltaan uskoa, vaikka aavistuksia entisistä elämistä olisikin..

    • Ms.Dilledong

      Ja jos ihmiset syntyy uudelleen niin miks väkiluku lisääntyy. eiks sen pitäsi olla aina sama?

      • Jokuvuan

        Mutta kun voimme syntyä myös eläimeksi.

    • noitako

      Edellisestä elämästä en tiedä, mutta mummoni isoisän taidot olen perinyt. Hän oli shamaani ja parantaja. Ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana paransin toisen mummoni käsilläni.

    • ristiriitaista..

      Tiedän, missä olin edellisessä elämässäni, mikäli sellaisia on olemassa. Kuolema tuli kohdalle niin hirveällä tavalla, että sitä ei halua muistella. Tietyt historialliset dokumentit tuntuvat liian tutuilta. Toisaalta jossain kauempana on muistikuvaa myös hyvästä elämästä. Tiettyyn maahan on jonkinlainen tunneside.

      Raamattu ei tue ajatusta entisisistä elämistä, ja kuitenkin siihen haluaisi uskoa.

    • HULLU!!!

      ÖÖ TE KAIKKI OOTTE SAIRAAN HULLUJA!!! te vaan jankkaatte jostain ENTISESTÄ ELÄMÄSTÄ!!!!!EI SITÄ ei OLE!!

      • ristiriitaista..

        Älä huuda. Sitä ei kukaan tiedä, aavistuksia on varmaankin jokaisella, vaikkei niihin niin haluaisikaan uskoa.

      • faktat pöytään kiits

        No olisiko tuo sitten luulotautia, vai mihin tuo tietosi muka perustuu? Japanissa sinut vietäisiin pakkohoitoon.

      • eiaavistustakaan
        ristiriitaista.. kirjoitti:

        Älä huuda. Sitä ei kukaan tiedä, aavistuksia on varmaankin jokaisella, vaikkei niihin niin haluaisikaan uskoa.

        Sori, mulla ei kyllä oo aavistustakaan. Puhunet itsestäsi.

    • zykkolooki

      "Käy vain sääliksi teitä lapseni, kun ette huolta huomisesta kanna, vaikka teille on annettu kyky ajatella ja luoda"

      Ahaa,me ollaan sun lapsia.

      Vaikka psykologi en olekaan, tulee väkisinkin mieleen että siellä taas joku yksinäinen mummo pirtissään uppoutunut kuvitelmiinsa ja asettaa itsensä toisten yläpuolelle, opettajan, älykkäämmän asemaan ja saarnaa "oppejaan" netissä saadakseen sisältöä elämäänsä.

      Kai tuokin on tapa selviytyä.

      • Porsu

        Voi -voi kun minä olin aikaisemmin sika ,emakko ja kun isäntä kontallaan "pumputti"minua voi-voi !

    • j k

      vai niin

    • nieminen.olli

      siis elä niinkuin parhaaksi näet koska sen kin jälkeen on elämää terv ola [email protected]

      • nieminenmikko9

        Tee muille juuri niin kuin haluat heille tehdä :D

    • RIP urho!!

      Olin Urho Kekkosen ex. Nimeni oli Teija. Muistan sen hyvin. Petin Kekkosta. Olin sen kans vain että sais vuokran maksettua. Nyt minulla kaduttaa tuommoinen ja olen tavallinen 53-vuotias mies, hyi sitä naista joka olin..

      • Oppilas:)

        Hah! Olen pahoillani mutta hah.. jutut ovat totta, jotkin näistä, tai sitten uskonnon opettaja on oikeessa.. Kysyin että: Uskotko uudelleensyntymiseen? Hän vastasi että: En! Kaikki elävät vain kerran, sillä ruumiilla mihin on syntynyt!
        Se kans ei usko mitään tai mihinkään.. Onkohan se ihan kunnollinen uskonnon opettajaksi? HMMMMMMM..

      • seppoo
        Oppilas:) kirjoitti:

        Yksisoluinen aineellinen keho syntyy kerran, ja kuolee kerran. Aineelliseen kehoon liittynyt yksilöitynyt henki on ajaton.

      • Anonyymi
        Oppilas:) kirjoitti:

        Hah! Olen pahoillani mutta hah.. jutut ovat totta, jotkin näistä, tai sitten uskonnon opettaja on oikeessa.. Kysyin että: Uskotko uudelleensyntymiseen? Hän vastasi että: En! Kaikki elävät vain kerran, sillä ruumiilla mihin on syntynyt!
        Se kans ei usko mitään tai mihinkään.. Onkohan se ihan kunnollinen uskonnon opettajaksi? HMMMMMMM..

        Ajaton Viisaus

        Tämä kirja kertoo ikuisesta viisaudesta, jota suuret ajattelijat ovat opettaneet kautta aikojen. Ajaton viisaus paljastaa omaa minuuttamme, luontoa ja maailmankaikkeutta koskevat salaisuudet.
        hg

    • e

      VOILUOJA SAATANA TEITÄ :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD hjejjeje , ite olin edellisessä elämässä ihmine ^)^

      • ....

        Ei kyllä sä ja pari edellistä taisitte olla apinoita.

    • sappua

      Ihminen kehittyy korkeammalle ja korkeammalle tasolle, kunnes poistuu maapiiristä.

      • sappua

        Eikä näin ollen koskaan siirry kehityksessä taaksepäin., esim. eläimeksi. Karma ei ole rankaisuväline, se on opetusmekanismi.

    • 111112

      Miksi kaikki he jotka uskovat uudelleen syntymiseen ja tietävät entisistä elämistään ovat aina olleet jotain suurta kuten;kuningas, kuningatar, keisari, jumala, ninjamestari, guru yms. Sanon vain että PALJON todennäköisempää olisi että olit maksakirroosista kärsivä paskanhajuinen duunari 1800-luvun Englannissa(tai joku vastaava persaukinen kengänkiillottaja) kuitenkin näitä köyhiä on ollut 90% maapallon väestöstä. Silti en ole koskaan kuullut ihmisestä joka olisi edellisessä elämässään ollut joku tavallinen köyhä työmies, tai työtön, tai kerjäläinen, tai barbaari.

    • tutkikaa

      sääliksi käy tällaset valhe puhujat. eksyneet totaalisesti siitä mitä luomakunnan Herra sanoo asioista. Raamatun ilmoituksen hyljänneet voi heitä,ei ole osa kadehdittava.
      mutta niin kauan kun elää ja hengittää voi tutkia mitä Raamattu sanoo.sitten kun kuolema tulee ja jäi Jumalan ilmoitus ottamatta vastaan, kauheata edes ajatella.

      • Tukekaa.?

        Pyydän tukemaan Invalidiliittoa mukavallakin tavalla.

        Mikäli annatte antamaani sähköpostiosoitteeseen Oman sähköpostinne tai puhelinnumeronne annan mielelläni tietoa Invalidiliiton toiminnasta.

        Voitte myös tukea meitä ostamallla hyödyllisiä tuki ja turvatuotteitamme.

        Olemme tomineet Suomessa jo 72 vuotta Fyysisesti vammaisten ihmisten asialla. Olemme kyenneet yksityisten kansalaisten ja yritysten turvin perustamaan useita kuntoutuskeskuksia Suomeen. Ansiostamme moni on päässyt elämään täysipainoista elämää kohdattuaan onnettomuuden.

        Me olemme olleet valtion oikeana kätenä vammaistyössä Suomessa.

        Liittomme on yhteydessä myös poliittisiin päättäjiin ja olemme kyenneet myös ajamaan läpi Invalidien elämää helpottavia lakialoitteita.

        Vuosikymmenien aikana ansiostamme on säästynyt miljardeja veroeuroja. Jos haluatte tietoa toiminnastamme, jäsenjärjestöistämme tai haluatte tukea toimintaamme voitte ottaa yhtettä osoitteeseen

        [email protected]

    • saa kai kysyä

      Jälleensyntymisopissa on hieman ongelmallista mielestäni se, että kanssasielujen [eläimet, ihmiset, kaikki elollinen, luonto ym] auttamisella kootaan itselle pisteitä jotta päästäisiin pois tästä noidankehä-karusellista. Eli se on hyvän tekemistä etupäässä oman karman puhdistamiseksi. Mutta miten tulkitaan korkeammalla taholla se, että puututaan jonkun toisen/toisten karmiseen kohtaloon kohdata edellisten elämien karmaattisen velan lyhennykseksi tarkoitettujen vastoinkäymisten ja kärsimysten estämiseksi.
      Siis joutuuko mahdolliset autettavat "siirtotilille" eli heidän on joka tapauksessa sovitettava sitten myöhemmin karminen velkansa.
      Eli, jälleen kerran, siis tehdäänkö autettavalle tavallaan hallaa [ halla-aho ] siten, että hänen [ tai mikä tahansa luotu/syntynyt olento ] on joka tapauksessa velvollinen maksamaan siitä/niistä virheistä/rikoksista joita on edellisissä/edellisessä elämissään/elämässä tehnyt?
      Ja mikä järjellisyys on rangaistuksessa jos rangaistava, niinkuin suurin osa, ei edes ymmärrä/tiedä olevansa kulloisessakin nykyisyydessä suorittamassa rangaistusta tehdyistä virheistä/rikoksista edellisissä elämissä?

      • Kukavaann

        Luulen että ihminen syntyy juuri niin monta kertaa uudelleen kunnes ymmärtää olevansa suorittamassa "rangaistusta". Kyllä jokainen jossakin vaiheessa elämäänsä/elämiään perehtyy näihin asioihin.

    • erfew
    • jk

      niinkö

    • Pattonin intuitio

      Jälleensyntymisestä oiva leffa on erääksi maailman parhaimmista sotaleffoista mainittu Patton vuodelta 1969. Panssarikenraali Patton uskoi jälleensyntymiseen ja uskoi olleensa ennenkin sotilaskomentaja. Tätä hän myös mainosti kollegoilleen. Pattonin strategisiin ratkaisuihin vaikutti ennenkaikkea hänen jälleensyntymismuistonsa ja intuitionsa, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Hän oli Kreikka- ja Roomafani. Faniutensa ansiosta hän tykkäsi hyökätä Sisilian kautta Keskieurooppaan Messinan salmen kautta. Tässä hän onnistuikin.

      Myös myöhemmin Ranskassa Normandian maihinnousun jälkeen intuitio neuvoi häntä. Leffassa lisää.

    • Jälleensyntymisestä on paljon vääriä käsityksiäJälleen syntyminen on syyn ja seurauksen lain mukaista, koska tekojemme seuraukset , ja ne seuraukset jotka olemme saaneet perimänä vaattii niin..
      Tuo laki sitten määrittelee miksi ja mihin synnyt seuraavassa persoonassa

      Tuosta syyn ja seurauksen välttämättömyyden pakosta voimme päästä irti, ns, psykologiseessa kuolemassa, jossa ymmärretään se miksi ja minkä takia ihminen joutui myös henkisesti tuon lain alaisuuteen
      Se asia selviää yksilökohtaisesti palaamalla ajassa taaksepäin
      siihen hetkeen historiassa kun kehityksen kautta materiasta syntyi tuo ego sielu, joka sitoi meidät aikaan, ja se seurauksena ihminen joutui syyn ja seurauksen lain alaiseksi, ja siitä on tuloksena nykyinen kaaosmainen yhteiskunta,.

      Tuon asian totaalinen ymmärtäminen johtaa egon sielun kuoleutumiseen , niiden aiheuttamien ongelmien ja kärsimysten päättymiseen, ja voimme elää autuaallista elämää jo täällä maan päällä, sillä kuoleman jälkeen se on liian myöhäistä, ja uusi syntyvä persoona saa perimänä meidän taakkamme kannettavakseen

    • tuhat aleksanteria

      Skitsofrenian on täytynyt olla hirveä ongelma menneisyydessä, etenkin historian tunnetuilla henkilöillä, kun samassa kehossa oli monta sielua.

    • ikäihminen~67

      Mie olin entisessä elämässä joku surkea olento... muistan vain sen tuskan. Tuskan määrän mitä koin. Elämässäni oli paljon kaikkea synkkää. En muista mitään muuta kuin sen tuskan, jonka olen joutunut kokemaan, uniakaan en ole nähnyt, mutta aivan varma olen tästä tuskasta. -Delfin3- kerrotko lisää kokemuksestasi?

    • kärpäinen

      Olin edellisessä elämässäni kärpänen. Muistan sen ja siksi kakanhaju vielä nykyäänkin saa veden herahtamaan kielelle.

    • itejatoinen

      ihmisolio - kutsumo yleisneuvolla tavoiteltavissa oleva luomu ... puutostautinen vierasolio tukekemassa omaa tai toisen omaa päätä

    • ihmettelen vaa

      Joo... en tiärä mikä olin erellises elämäs mut sitte jos seuraavas syntyisin jokski eläimeks ni tulis aika viisas eläin.. osais nimittäin lukee, laskee, laulaa ja puhuu suoamea, ruattia ja vähä saksaaki. Siinä riittäis ihmettelemistä monella.

    • -d-d-d

      Totuus löytyy sisältäpäin, ei ulkoa opittuja värssyjä toistamalla tai gurua etsimällä.

    • ,.,.,-,

      Uskon myös jälleensyntymiseen. Ja että kaikki ovat loppujen lopuksi yhtä ja samaa henkeä, jonka ymmärrämme ajan ja elämien myötä. Tänne kolmannelle tiheydelle synnymme uudestaan niin kauan, että osaamme valita itsekkyyden ja epäitsekkyyden väliltä, ja "hoksaamme". Eikä kumpikaan tie ole toista väärempi, vaan vievät seuraavalle tasolle, vaikkakin toisiaan erilaisiin. Näin ainakin itse uskon. Universumi on lempeä ja vie meitä eteenpäin.

    • tää oli mulle vastau

      Man from Finland asks the Masters; I seem to communicate with all kind of birds and they like me. Morning when I wake up, a little bird greets me every time outside my window. What is this sign of? And is Finland a special place?
      Answer: You are one of the few who have experienced life as an animal, and surprise, you were a series of birds. Mostly you were predatory when winged, but you cherish the sense of freedom afforded by your past lives. The birds sense the energy within you but don’t fear you as a predator because you are now human. You understand them and they you. Any location is special to the soul who has chosen it as a place to spend a life.

      • karma88

        Lukekaa kirja Shanti Devi kertomus jälleensyntymisestä.Kertoo tarinan,joka on todistetusti tapahtunut jälleensyntymä.

    • NÄINSEON

      SE MITÄ LUULET MUISTAVASI EDELLISISTÄ ELÄMISTÄ, ON GEENIMUISTIA. ELIKÄ ISOVANHEMPIESI ENNEN SIITTÄMISTÄ TAPAHTUNEITA TAPAHTUMIA.

      ON VAIN TÄMÄ ELÄMÄ JA UUSI MAA, JOHON SITTEN PÄÄSEE KUNNOLLA ELÄNEET.

    • realsitipelle

      Kumma kun kukaan ei saa yhteytttä toiseen ulottuvuuteen eikä ole ilmoittnut toisesta elämästä tms joten neämä ajtukset on ihmisen omia kuvitelmia pyrokratia on todella se joka tämän maailman pilaa ja hullut uskonnolliset johtajat jotka saa tyhmän kansan toimimaan päättömästi

    • emättimeeen....

    • ooooooooooooooooooo

      Te joudutte kaikki helvettiin jos ette usko jeesukseen ja kadu syntejänne hänelle! Halleluja! Aamen!

    • ihmeellisetelämät

      Uskon uudesti syntymiseen. Olin matkalla eräässä maassa jossa en ollut ennen käynyt ja tuli voimakas tunne että olin tanssinut eräässä vanhassa linnassa. Näin jopa utuisia hahmoja hienoissa puvuissaan korkkiruuvi kiharoissaan. En olisi sieltä malttanut millään pois lähteä mutta opas tuli sanomaan että pitäis lähtee. Koko ympäristö vaikutti tutulta vaikka koskaan ennen en ollut kyseisessä maassa käynyt. Ahdistava muisto on myös hylätyksi tulemisesta. Istun toisen lapsen kanssa isolla kivellä. Ei ole ruokaa eikä osata mihinkään mennä. Kerroin äidille siitä lapsena mutta hän ei osannut siihen sanoa juuta eikä jaata. Vieläkin ahdistaa se muistikuva. On myös lapsuudesta muisto kirjasta jonka kuvailin äidille ja äiti sanoi ettei meillä ole koskaan ollut sellaista kirjaa. Tunnistaisin sen kirjan vieläkin mutta eipä oo vastaan tullut. On myös toden tuntuinen hevosjuttu. Ratsastan hevosella korkeelle kalliolle ja sieltä näkyy ihana maisema. Olen rauhallinen ja onnellinen. Tämä uni on seurannut minua lähes koko aikuisikäni. Mainitsen vielä että olen aina pelännyt hevosia! Kerran olen kokenut ruumiista irtautumisen. Leijailin katon rajassa ja näin pienen tyttöni lattialla ja minulle tuli hirveä huoli miten hän tulee pärjäämään ilman äitiä. Katselin itseäni ja yht äkkiä olin ruumiissani. Mieheni säikähti kovin ja tilas kyydin lääkärrin. Tärisin vielä monta tuntia ja lääkäri sanoi että sitä sattuu ja löi piikin kankkuun. Käski tulla uudestaan jos "irtoon". Olen nyt vanhana pysynyt tässä elämässäni ja eikä muuta ihmeellistä oo sattunut kun pari kertaa on sattunut ihmeellisesti saatu ajatus joka on toteutunut melko pian ja kävihän kuollut äitini vuosi kuolemastaan minua tervehtimässä. Tosi on!

    • Syyhy

      Edellisessä elämässä olin hyttynen, mutta perhanan hyvä sellainen, koska seuraavassa elämässä synnyin ihmiseksi..

    • Vanhavaari

      Itselläni on moniin näihin asioihin usko tällä hetkellä hukassa, mutta jotain sellaisia muistoja itselläni on, joita en voi tällä elämällä selittää.

      1. Muistan nuhjaantuneen huoneen, jossa on likaiset vaaleanpunaiset seinät, notkoselkäinen rautasänky tahraisine lakanoineen ja kampauspöytä. Huone on kylmä ja sijaitsee Pariisissa, aivan jonkun talon yläkerrassa, näen sieltä muiden talojen kattoja. Olen huora ja usein huutelen kimakkaan ääneen ystäväni kanssa kadulla ohikulkeville miehille "Monsieur, serchez l'amour?" tjsp, en osaa välttämättä kirjoittaa tuota oikein, kun en puhu ranskaa. Tiedän myös, että hiukseni ovat värjätty punaiseksi ja kasvoillani on jonkinlaista valkoista pakkelia, sekä poskipunaa, vaikken kasvojani näekään. Ystäväni on tummatukkainen. Saman kadun, jota luulen jostain syystä Montmartreksi, varrella on myös ilmeisesti jonkinlainen kantapaikkani. Sen oven pielessä on juliste, jossa on silinterihattuinen paksuviiksinen piirretty mies keltaisella taustalla ja jotain muuta ja teksti "Filles jeunettes" juliste näyttää mielestäni nykyisiin silmiin art noveau ajan tyyliseltä. Minulla on tunne, että kuolin johonkin tautiin keuhkoissa.

      2. Olen nuori nainen, en tiedä mikä aikakausi on kyseessä, tai missä tarkalleen olemme. Hiukseni ovat hyvin pitkät ja tummat ja päässäni on jalokiviä ja ylläni on silkkiä ja ympärilläni innostuneita palvelustyttöjä. Minua hermostuttaa, sydämeni hakkaa ja olen pelokas. Menen jonkinlaiseen kirjastoon, mutta siellä ei ole hyllyillä varsinaisia kirjoja, vaan kääröjä ja äkisti lähes törmään takaapäin seurueeseen, jossa on yksi ylhäisempi mies ja hänen palvelijoitaan. Näen miehen vain takaapäin, hän on hyvin pitkä ja hänen hiuksensa ovat pikimustat, hyvin paksut ja hyvin pitkät, ulottuvat ainakin hänen takamuksensa alapuolelle. Yllään miehellä on jonkinlainen kaftaani, joka on syvänsinisestä silksitä ommeltu ja siihen on kirjailtu lintuja kultalangalla. Hän on jonkinlainen hallitsija, ja minulla on sellainen tunne, että olin hänen nuori morsiamensa tjsp? Säikähdän nähdessäni hänet, olen jostakin syystä hyvin ujo ja lähden kiiruhtamaan hiljaa poispäin, kun kuulen hänen naurahtavan innostuneesti ja lähtevän perääni. En juokse, vaan liikun kovin sipsutellen ja mies saavuttaa minua helposti. Syöksähdän piiloon yhden kirjastossa olevan pöydän alle ja mies pysähtyy sen eteen ja kumartuu katsomaan minua. En uskalla katsoa häneen, mutta samalla haluan hänen katsovan minuun? Tämä on hyvin rajattu muisto, en muista tästä mitään muuta.

      3. Olen vanha mies, jossakin Venäjän Karjalan alueella. On kesä ja lapsenlapseni leikkivät pihalla, on kaunis päivä. Itse makaan punamullalla maalatun puisen kotitalomme pirtissä puisella sängyllä, jonka päätyyn on maalattu kukkasia. Huoneessa on pullea kaappikello, se on maalattu vaaleansiniseksi ja sen ovessa on myös kukkasia, huoneessa on myös oikealla puolellani pöytä ja kaksi tuolia. Oloni on hyvä, olen väsynyt ja mikään ei minua vaivaa, minulla on hyvä olla. Suljen silmäni ja lähden leijumaan, Näen vanhan kehoni levollisena vuoteessa, ja kohoan tupamme katon lävitse ja näen lapsenlasteni pellavapäät heidän kiljuessaan ja nauraessaan, juostessaan toistensa perässä. Näen, että lähellä on järvi, koivut ovat täydessä lehdessä. Tiedän, että veljeni on noin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin eräänä talvena hukkunut tuon järven lumiin. Muistan, kuinka huusin ja yritin häntä kaivaa esiin, sormeni olivat verillä ja hätäni järkyttävä. Hän oli tärkein ihmiseni ja suurin menetykseni (jopa nyt, nykyminällä, tulee pala kurkkuun, kun muistan nuo tunteet, mutta jotenkin minusta tuntuu hyvin voimakkaasti, että kyseinen ihminen on tässä elämässä sisareni - ja hänellä onkin sattumalta voimakas lumeen hukkumisen pelko). Mutta, nyt minä puolestaan olen kuollut ja minulla on hyvä olla. Muistikuva loppuu siihen, että maisema lipuu hiljakseen beigeksi äärettömyydeksi.

      4. Asun temppeleiden varjossa, olen jonkinlainen uskonmies joskus tuhansia vuosia sitten, ilmeisesti Egyptin tai Persian alueella. Minulla on pieni poika, joka on suurin ylpeyteni. En muista tästä elämästä erityisemmin yksityiskohtia, mutta omituista tässä on se, että ennen minulle tuli aina ajoittain tunne kuin tuo uskonmies-minä olisi välillä tietoinen nykyminästäni ja aistisi nykyistä elämääni samalla tavalla, kuin minä aistin tuolloista elämääni. Näin ei ole nyt sattunut enää vuosiin.

      Lisäksi paljon sirpaleisia muistonpalasia, jotka eivät sijoitu tähän maahan tai aikaan.

      Elämä nyt vaan on ihmeellinen.

    • Gordonblue

      Olen aina ajatellut että jälkikasvussa on meidän ikäinen elämämme ja että lapset perivät vanhemmiltaan ominaisuudet. Ja että Raamatussa sanonta isien pahat teot kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen. Mutta uskon siihen että kuoleman jälkeen ihmisen sielu jää vain läheisten omissa toiveissa maanpäällinen.

    • Outokeissi

      Itse en tiedä uskonko tälläiseen mutta noin 4 vanhana näin unia toisesta maailmansodasta vaikka en silloin edes tienny mikä se on. Vanhemmalla iällä selvittäny uni muistikuvia ja olen huomannut että uneni uniformu, sota paikat yms ovat peräisin waffen-ss joukoista. Myös vanhemmiten tullut hirveä hinku tutkia natsi-saksan historiaa ja toista maailman sotaa. Hauskaa on myös se että olen ihan vasemmistolainen. Enkä kyllä tiiä uskonko mihinkään sielunvaelluksiin mutta lähes koko ikäni on ne sotaunet hämmentäny mitä näin tosiaan 3-4 vanhana. Unet loppuivat kun unessani sain lopulta luodista ja ilmeisesti siis kuolin . Viimeaikoina on taas mieltäni vaivannut nämä lapsuuden unet. En tiedä miksi

    • Jokuvain1

      Olenko siis tehnyt jo edellisessäkin elämässä jotakin väärin? Ja rankaistuksena on mielen terveys ongelmat koska kohtaloni on jatkaa siitä mihin olen viimeksi jäänyt ja Jumala joutuu rankasemaan aina uudelleen ja uudelleen.

      • Muistelija

        Kaikkien on kärsittävä kaikkien tekosten edestä jotta jälleensyntyy parempana kulttuurista tai kansalaisuudesta. Kalavelat on maksettava samoin kaikki vanhusten ylireagointi fyysisin keinoin lapsuudessamme. Sama koskee vaarallisia lemmikkejä. Villieläimet on eri asia.

    • Kyllä jälleensyntyminen on totta ja tuota tapahtuu niin kauan, kunnes ihminen on 'valmis' henkisesti seuraavalle tasolle.
      Tuota tapahtuu niin henkisesti, kuin fyysisestikin eli: Ihminen kokee Valaistuneena kuoleman ja siirtyy.. Tai jopa fyysisesti -sisarten avustuksella- pois tältä Planeetalta - joka on dragon-lajin niittämä ( kaikilla planeetoilla ei Helvetti ole Maan alla Manalassa, vaan ilma on tuosta raikas ).
      - Henkinen siirtyminen ei ole sama, kuin tuo fyysinen, mutta antaa Paratiisi-tuntoa ja lisää henkistä kasvua. - Ihminen ei olisi tuo nyky-päivän "kivikautinen"/"jura-otus" ilman dragon-lajia.
      Ihminen on ollut aina "jopa" nykypäivää kehittyneempi, mutta 'ahneuttaan' jäänyt tuon "Tittelintuuren" jalkoihin.

      • huoh

        Tiätsä: Nyt puhut jotain ihan hölynpölyä! Ei se noin mee kun sanot. Dragon ja sisaret... voi huoh.

    • Anonyymi

      mailmankaikkeus täynnä vapaita sieluja odottelee vain syntymää..

    • Anonyymi

      Citymarket on tavallista isompi kookauppa.

    • Anonyymi

      Tää vaikuttaa vähä siltä et oot seonnu

    Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe