Puuroja koululaisille välipalaksi ja keittoja pääruuaksi. Oman kokemukseni mukaan hyvin tekevät kauppansa. Nyt koululaiset ovat kasvaneet jo aikuisiksi, mutta aikanaan meillä oli aina jotakin puuroa, esim. vispipuuro, o…
Tein pienen laskelman paljon kuukaudessa säästää kun leipoo itse leivät, sen sijaan että ostaisi kaupasta, edes sitä halvinta leipää. Laskelmassa on otettu huomioon kaikki ainet sähkö, tulokseksi tuli että itse leipomal…
Todellinen taiteentuntija (juippie) ei haluakkaan ostaa kaikkea itselleen. Vaan kiertää näyttelyissä ja kirppareilla ja antiikkiliikkeissä ja niissä nauttii TAITEESTA. Mutta jos haluat kotiin taidetta voit sitä myös its…
Voit loistavasti keittää perunat ja munat samassa kattilassa. Laitat myös siivilän (jossa pieni aamiaislautanen tai kuppi) kattilaaan höyrystyyn. Siinä lämpenee kastike. Kattilan kannen päälle jauhelihapihvi.
Markkinoin säästövinkkikirjaani Amerikkaan. Ainaskin sata miljoonaa taalaa tulee saada. Muuten en ala.
Säästövinkkiblogi kerää säästövinkkejä http://www.saastovinkit.fi/
Olen ahdistunut tilanteestamme, olen opiskelija ja mieheni työssäkäyvä. Meillä on aina rahat finaalissa vaikka kuinka yritän pihistää. Lapsia meillä on neljä joten heihin menee aivan tolkuttomasti kun ruokakin on niin k…
Paras tapa säästää on muuttaa asenne ja ajattelu. Kieltäytyä tottelemasta homojen stailareiden käskyjä, miten tulee kammata, pukeutua, sisustaa. Ole mieluummin out, ui vastavirtaan. Et tarvitse markkinoille lanseerattuj…
Piti olla kolmanneksen tarjouksella. Ostin tyhmä. Jumankauta kävin Lidlissä ja makaroonit oli melkein puolta halvempia. Eikä edes ollu tarjouksessa.
Voit säästää ruoan lämmityskuluissa kun menet palvelevaan lähikauppaa. Ne pyydettäessä lämmittää mikrossaan ostamasi pitsat, makkarat ja muut valmisruoat sulle.
Lounassetelit luontaisetuna ovat oiva tapa syödä todella halpa lounas. Alla olevan laskelman mukaisesti tulee 6,80 EUR arvoinen lounasseteli maksamaan minulle todellisuudessa vain 1,10 EUR. Luontoisetuna: Lounassetelin …
Auttakaa nuorta opiskelija tyttöä rahaongelmissa, kaiken suuruiset lahjoitukset otetaan vastaan [b]116235 - 31113[/b] :)
Asun vuokralla kerrostalossa ja olen kytkenyt lämmityksen ja ilmanvaihdon kokonaan pois. Siitä huolimatta asunnossani ei lämpötila laske koskaan alle 15 asteen, koska seinien läpi tihkuu naapureista ja taloyhtiön yhteis…
Minä teen näin: kun on palkkapäivä niin käyn ruokakaupassa ja ostan kerralla paljon ja halpaa. Pakastimeen laitan sitten kaikki jauhelihat, makkarat, kalat ym. mitä en heti aio käyttää. Jos aloitetaan perunoista jotka m…
Kyllä se on niin että saappikin joutuu myymään alennuksella. Maahantuojalla on velvollisuus taata 10 vuotta varaosat. Entäs jos saappi kestää yli 10 vuotta?
Kerrankin joku on askarrellut jotain järkevää nettiin mistä on konkreettista hyötyä perheelliselle. Ei jaksa enää kytätä lehtiä, vaan katon tuolta mihin kauppaan milloinkin meen. Tänään se oli S-Market: bisse 57 senttiä…
ON TÄSSÄ: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000308&posting=22000000041647814
Ruokako muka kallista, höpö höpö. Kun syöt ruokaa päivässä vain 2000 kilokalorin verran, niin säästät rahaa ja laidut varmasti. Ihmisen päivittäinen kaloritarve taitaa olla 2500 kilokaloria päivässä.
Mielenkiintoinen kotimainen energian tuotantohanke: http://www.sahkonvartijat.fi/keskustelu/viewforum.php?f=5&sid=dcccb36dbf7a407713dd79898f2873ca
Kun markkinoille tuodaan joku uutuustuote sen ei välttämättä edes uskotakaan olevan kovin pitkäaikainen. Esimerkiksi jos markkinoille tuodaan uusi jukurtti niin kaikki haluaa kokeilla sitä ja jukurtin kulutus nousee. Pi…