Onko huonekasveilla tarve olla osan vuorokaudesta pimeässä, vai onko ok jos aina on joko lamppu päällä tai auringonvaloa? Entä pitäisikö pimeä-valoisa rytmin olla kutakuinkin sama joka päivä.
Miksi kesällä parvekkeella olleet ja sitten sisälle siirtämäni pelargoaniat eivät jaksakaan enää sisällä kukkia ja lehdetkin kellastuvat ? Mitä niille pitäisi tehdä, onko toivoa, että vielä tokenevat vai heitänkö vaan p…
Onko joku vinkki millä saisin muratin pysymään elossa? Ostin kaksi tainta lokakuun alkupuolella ja ne viihtyivät aluksi hyvin, mutta nyt ovat molemmat kuihtuneet. Toisen jo heitin menemään, toista katselen synkeänä. Aja…
Mikä avuksi, lehdet kellastuu toinen toisensa perään. Kastelu ja paikka ollut samanlaista viimeiset 3-vuotta. Ruukun vaihdoin kesällä isompaan.
Olen lukenut että kultapalmua lannoitetaan "kasvukaudella" muttei talvella. Minun palmuni kuitenkin lykkää uutta lehteä 3-4 huiskan kuukausivauhdilla, vaikka marraskuu on ihan kynnyksellä. Teenkö väärin jos jatkan lanno…
Löytyisikö keltään sinihibiscuksen siemeniä?Gaarnerilta tilatut eivät idä.
Ostin muutaman kallunan pihalle ja sypressin. Kysyin myyjältä miten ne saisi selviämään ulkona yli talven. Kehoitti kastelemaan runsaasti pakkasten tuloon asti. etteivät pääse tuulessa kuivumaan Sitten tuo kaalin näköin…
Voiko mummonpalsamin siemenet istuttaa sisälle ruukkuun näin syksylläkin?
Sain puoli vuotta sitten kukan. Silloin siinä oli kauniit vaaleanpunaiset kukinnat,mutta nyt jostain syystä kukat muuttuneet vihreiksi ja kadottaneet värinsä. Mistä johtuu? Lannoituksen vähäisyydestä? Valosta?
Lueskelin tuossa netistä että kasveille on omaa merileväuutetta. Uutteessa on käytetty rakkolevää (Ascofyllum nodosum), samaa levää on käytetty myös lemmikkieläimille sekä hevosille tarkoitetuissa merilevä valmisteissa.…
Ostin vasta köynösvehkan ,joka on tummanpunertava suurilehtinen.Vaihdoin sen isompaan ruukkuun ja nyt olen huomannut ,että se tiputtaa ja erittää kirkkaita suuria vesipisaroita.Onkohan tässä se vanhan ajan sokeritauti? …
vedenpisra,voiko typistää näin syksyllä ja jos voi niin kuinka paljon?
Eli onko elokuussa vielä mahdollista vaihtaa mullat... vai pitääkö odottaa kevättä ?
Minulla on Citrus fortunella joka tekee pieniä sitruunan kaltaisia hedelmiä. Olen antanut sille säännöllisesti vettä 1-2 kertaa viikossa, ja kesäaikaan hieman Substralia mukana. Taisin viime kerralla antaa Substralia li…
Apua kaipaisin kovasti, sillä en todellakaan ole kummoinen hortonomi koskaan ollut, eli tällainen stoori: Sain mummoltani hiljattain alkujaan todella vanhan mutta myöhemmin pistokkaista kasvatetun kumipuun, jonka hän on…
Onkohan kellään lehtikaktuksen hyvää juurrutettua pistokasta? Neidonhovikaktus (kukka suuri roosanpunainen) tai lehtikaktus, jonka kukka on suuri punainen.
Linkatkaa joku minkä värinen on aito, siis villi saintpaulia. Oli yllättävän vaikea löytää tarkkaa tietoa. Englanniksihan nimi on kuvaava "african violet", eli jokin sinivioletti se kai on, mutta linkatkaa sellainen ait…
Äsken kastellessani anopinhampaan huomasin sen homehtuneen! Mistä se johtuu? Voiko sen vielä pelastaa vai onko se pakko heittää pois?
Se kasvattaa kuin lankaan päällekkäin pujoteltuja nappeja. Ei mistään kohtaa kova varsi. Tasaisen vaaleanvihreä väriltään. Arvelin että mehikasvi on mutten googlella löytänyt vastaavaa. Ei ollut ruukussa eikä hintapalus…
Onko kellään kyseistä huonekasvia, josta voi lähettää pistokkaita. Olen yrittänyt Nukkuleenaa etsiä, vaikka mistä, mutta en ole löytänyt. Olisin niin iloinen, jos saisin sellaisen. Kuva kyseisestä kasvista löytyy linkis…