Porkkanat harson alla, mutta pieniä kärpäsiä on harson alla ja päällä. Mitä tehdä.
Minulla on terassilla kasvusäkeissä kuusi paprikaa kasvamassa. Yksi on ainoastaan kukkinut, noin kymmenkunta kukkaa joista yksi paprika lähtenyt kasvuun. Pölytin kukkia pensselillä. Muut viisi ei ole edes kukkinut vielä…
Eteläisen seinän vierustalla olevien tomaattien lehdet ovat alkaneet käpristyä sisäänpäin rullalle. Mikähän niitä vaivaa? Olen kastellut niitä joka päivä. Taimia istutettaessa laitoin mullan sekaan kanananpaskarakeita. …
Meillä on kolme vuotta kasvatettu Kulta nimistä perunaa. Jokaisena vuotena heti elokuun alussa perunan varret alkavat mustumaan ja lakoontuvat muutamassa päivässä. Olemme luulleet että se on ruttoa. Ekana vuonna niitimm…
Miten karkoittaa etanat puutarhasta, luulen että etanat asialla- vai? Samettiruusun lehdet ovat aivan rankina, muuten niin kauniisti kukalla, mitä teen? AAAPUUUUAAA!
Voiko enään käyttää rukolasalaattia? Se kukkii valkoisin kukin ja varressa on paljon pieniä palkoja jonka sisällä on siemeniä? Voinko kerätä siemeniä ensi vuodelle ja missä vaiheessa ne siemenet kerätään ja kypsytetään?…
Minulla syys- tai talvikurpitsat jo isompia kuin esim. kaupan hunajamelonit. Kuinka isoksi se pitää kasvattaa ja voiko sen kerätä jo nyt talteen vai pitääkö sen kypsyä kasvissa vielä. Miten talvikurpitsat kypsytetään ja…
Minulla pitkiä kesäkurpitsoja ja kysyn, että kun ovat niin lehteviä niin voinko poistaa lehtiä. Poistanko vain lehden ja jätän varren tyngän taimelle vai poistetaanko lehdet varsineen? Kun sataa niin taimen juurelle ei …
Minulla on kaksi riviä tilliä. Eilen huomasin, että toisen rivin tillien varret ovat ruskettuneet puolesta välin ja samalla latvapuoli on romahtanut alas velttona. Aivan latvaosa on kuitenkin vielä vihreä, mutta varsi o…
Minulla oli viime kesänä Biolanin kasvusäkkejä, tomaatit, kurkut ja chilit kasvoivat hyvin. Nyt minulla on Kekkilän säkkejä ja ei oikein kasva. Onko kellään kokemuksia voiko toinen merkki olla huomattavasti parempi??
Mansikan satokausi on ohi. Räkätit saivat myös osansa joka niille kuuluu. Perseenalueen kokoisilla mansikkaplänteillä mahdollisesti tehoavat kaikenlaiset killuttimet ja värjätyt kivet eivät toimineet isolla mansikan vil…
Tomaatissani ole näkynyt tomaatin alkuja.Tänä aamuna olin iloisesti yllättynyt kun oli kolme tomaatin alkua.Jesss.
Keskusteluista päätellen puutarhoissa(tai tunkioilla) on kasvamassa paljon kurpitsoita. Meillä on elämämme eka keltainen kurpitsa,joka on lähtenyt hurjaan kasvuun ja olemme joutuneet sitä typistelemään kovasti. Olenkin …
Istutin keväällä viime vuonna pieniksi jääneitä sipuleita. Nyt ne ovat kasvattaneet n. puolimetriset kukkavarret joissa siemenen näköisiä pompuloita. Miten ja milloin siemenet kerätään ja ehtiikö ne kasvattaa istukkaiks…
Lehtikaalissani on pieniä vihreitä matoja, jotka syö reikiä ja tekee "läpikuultavia käytäviä". Aikaisemmin luin, että kirpat popsii, mutta onko madoille jotakin hoitokeinoa?
mistä tiedän milloin partsilla kasvattamani chilit ovat syömäkelpoisia = kypsiä? Kasvissa on jo viikkoja ollut noin 3 senttisiä vihreitä palkoja. Yllättäen samaan varteen pukkaa nyt uusia paljon pienempiä punaisia chile…
Kesäkurpitsasta tulee paljon satoa ja olen yleensä käyttänyt sitä vain grillatessa, patoihin jne. eli oisko jotain vinkkejä mitä tehdä siitä?? Ja miten sitä voisi pakastaa? Millainen esikäsittely?
Missä vaiheessa kannattaa leikata varret ettei voima potuista mene varren kasvuun?
Olen aloittelija puutarha viljelyssä.Kysyisin onko kenties jotain tukeva vartista kasvia (mielellään hyötykasvia) jota voisi kylvää herneen joukkoon jotta ei tarvitsisi käyttää tukikeppejä.
Missähän vika kun kyssäkaalit tekee lehtiä kyllä mutta itse "kyssää" ei ollenkaan??? Ollut jo pari kuukautta maassa! Pari vuotta sitten kasvatin myös ja silloin toimi hyvin. Mikähän nyt neuvoksi???