mistä kaupasta saa aroniamehua helsingistä?
Hei, suunnittelen uutta pensasaitaa. Naapuri on lähellä terassia ja kodin "antavia" ikkunoita. Aita istutetaan penkereen päälle, jossa on pohjana "hiekkalaatikkohiekkaa". Tätä on tarkoitus parantaa mullalla ja tarvittae…
En tajunnut leikata mustaviinimarjapensaita istutuksen yhteydessä (istutus syyskuussa) eli onko pensas nyt "tuhoon tuomittu"?. Yhdestä puutarhakirjasta luin, että mustaviinimarja pitäisi leikata heti istutuksen yhteydes…
Moi. Muutin juuri omakotitaloon ja pihan marjapensaat (puna-ja mustaviinimarja ja karviainen) on ihan puolikuolleita, vain muutama oksa törröttää sinne tänne per pensas. Niille ei ole tehty mitään ainakaan 15 vuoteen.. …
Minulla on toissa vuonna hankittu keltavadelmapensas. Tänä kesänä vatukko alkoi kukkia heinäkuussa ja vadelmat alkoivat kypsyä vasta syyskuun lopussa. Vadelmia, jotka ehtivät kypsyä, syötiin sitten lokakuussa. Suurin os…
onko totta, että kun tuoremehun pakastaa umpijäähän ja sulattaa sitten, siihen tulee promilleja?
Luin jostakin, että on lannoituksen puutetta kun kukinnot putoilevat marjapensaista. ( viime keväänä tätä vikaa ) Milloin pitäisi lannoittaa? Onko jo hyöhäistä? Vai keväällä? Maatunutta hevosen lantaa olisi tarjolla, ni…
Aiemmin tällä palstalla kerrottiin viinimarjapensaiden oksien taivuttamisesta maahan; kuinka monta oksaa voi taivuttaa samasta pensaasta, millaiset esim. tautiriskit liittyvät samasta pensaasta saatuihin taimiin (=kloon…
Miksi laiskan mustikanpoimijan korissa marjat ovat tummempia kuin ahkeran?? Miksi kaalinkerät narisevat esim: säkkiin pakattaessa?? Miksi ylikypsät kesäomenta tuntuvat suussa jauhoisilta??
Voiko vanhan vuoristokarviaispensaan leikata alas ? Ja jos voi, niin milloin on oikea aika?
Meillä on aidanteissa käytetty koroistearoniaa, marjaomenapensaita, sirotuomipihlajia ja yksi isotuomipihlaja. Nyt teemme ensimmäistä kertaa mehua koristearonian marjoista, mutta en ole varma voisiko koristeomenapensaan…
En tiedä mihin paikkaan tän jutun laittais... Mut mut.. Meidän koulussa pitää kerätä puiden ja pensaiden lehtiä. Ja ongelmani on nyt se, että en tiedä miten tunnistan puna- ja mustaherukan _LEHDET_ toisistaan... Eli mit…
Milloin on aika ottaa pistokkaita kasvamaan viinirypäleestä.Jostain luin että olisi hyvä käyttää myös hormoonia juurtumisen edistämiseksi.Kuka osaa kertoa.
Heippa Osaisiko kukaan vastata seuraavaan kysymykseen ja auttaa murheen murtamaa... Täynnä marjoja ja marjoista tehtyjä mehuja oleva pakastin oli sulanut. Paniikissa pistin sitten pakastimen uudelleen päälle ja nythän m…
Oon aikoinani lukenut jostain että pölynimurio voi käyttää marjojen perkauksessa eli siis ku kerää marjoja vaikkapa metsästä roskat saa marjain seasta kätevästi pölynimurin avull avaan miten ja tarviiko jonkin lisälaitt…
Miten saa nokkoset mustaherukkapensaasta poistettua lopullisesti ? ? ? ?
Tietäiskö kukaan mistä vois ostaa/vuokrata tyrnimarjapuristimia. Martoilta kysyin, mutta niillä ei ollu mitään tietoa.
pyydän. On kuulema hyvää viininvalmistukseen, en vain ole ennen tehnyt. Antakaa tyhmälle neuvoja.
Hei, muutime viime syksynä omakotitaloon, jonka edellinen asukas oli jättänyt jälkeensä varsin sekavan mansikkapellon. Mansikat ovat sikin sokin, ja osa niistä kasvaa vahvoista ruohotupoista, joita on mahdotonta perata.…
Keräilin tuossa äskettäin mustaherukat pensaista, niinpä ihmettelin että mikähän yhtä mustaherukka pensasta vaivaa??? Olisiko kenellä vinkkejä mikä pensasta vaivaa. Pensaat ovat n.4 vuotta vanhoja, ovat oikein terhakan …