PuutEi vastauksia

Kuusiaita

Kuusiaita jäi leikkaamatta talven aikana. mitä vahinkoa tulee jos sen leikkaa nyt kesän aikana?
PuutEi vastauksia

Pylväskoivu

Onko kokemuksia pylväskoivusta? Onko kuinka yleinen pihoilla? On ilmeisesti koivun mutaatiosta kehitelty.
PuutVastattu 17 v

Rusotuomen

Kolmesta vastahankitusta rusotuomentaimesta kaksi ovat mukavan haaraisia, mutta yksi parimetrinen riuku. Kannattaisikohan sitä leikata nyt istutuksen yhteydessä - siis haaroittumisen edistämiseksi? Vaiko vasta ensi kevä…
PuutVastattu 17 v

Puunkaato Espoossa

Olemme hakemassa lupaa Espoossa pihalla kasvavien kahden ison kuusen kaatoon ja kiinnostaisi tietää kuinka hintava projekti on, osaako joku kertoa? Kuuset ovat reilusti yli kymmenmetrisiä ja tuuheita. Kaatamiselle on ih…
PuutVastattu 17 v

Haiseva puunkanto

Kaadoimme viime syksynä ison koivun pihaltamme ja nyt tilanne on se, että kanto haisee ihan järkyttävälle mädälle (on myös kostea ja sientä näyttää muodostavan). Kertokaa viisaammat, onko jotain vippaskonstia päästä tuo…
PuutVastattu 17 v

Kohta vastantekoon

Muistaako kukaan milloin on paras aika tehdä koivusta vastoja talveksi, oliko se kesäkuussa täydenkuun jälkeen joitakin päiviä vai mitä?
PuutEi vastauksia

"Juurihoitoa"

Palopajulle mutta kuinka suurelle alueelle sen juuret on mahtanut levitä 35 vuoden aikana naapurille tulee ensiviikolla 15t telakone tallin pohjaa avaamaan ja ajatelin samalla revittä pallopajun kannon ylös mutta mutta.…
PuutEi vastauksia

Hiphurraa!

Lehdenjakaja kävi eilen meidän pihakoivuissa!
PuutVastattu 17 v

ehdotuksia?

nopeakasvuisin havupuu?
PuutVastattu 17 v

Kuusentaimille kavereita?

Viime kesänä siirsin mailtamme 11 kpl eri kokoisia n. 100-200cm kuusentaimia näkösuojaksi pihapiiriimme. Nyt olisi tarkoituksena kuusirivistön viereen laittaa toinen rivistö uusia taimia, niin tulee kunnon näkösuoja, oi…
PuutVastattu 17 v

Voiko terijoensalavan leikata niin..

et leikkaa tänä vuonna toisen puolen matalaksi ja ensi vuonna toisen puolen?On meinaan meillä vilkas tie vieressä ja ois tarkoitus et puut peittäisivät jonkin verran. Kasvavatkohan näin leikaten joskus tasakokoiseksi pa…
PuutVastattu 17 v

kuusen taimia

Kertokaahan viisaammat että mistä sais hankittua kuusiaitaan sopivia taimia kun ei malttas millään oottaa että noista halvoista pottitaimista kasvais sellaisia miehen mittaisia. Aattelin että hommais jostain valmiita no…
PuutVastattu 17 v

Kartiovalkokuusi kasvaa vinoon, mitä teen?

Tontilla oleva kartiovalkokuusi on joko alunperin istutettu vähän vinoon tai sitten se on kasvanut jostain syystä vinoon. Voiko kuusta mitenkään yrittää suoristaa?
PuutVastattu 17 v

Kuivettuuko

Naapurin puolella kasvaa 2kpl mäntyjä, kuinka tuossa kävisi jos karsin oman puolen oksat pois. Mäntyjen läpimitta rinnankorkeudelta on noin 25cm. Neulasista ei sen jälkeen olisi enää haittaa mutta kuihtuisiko puut pysty…
PuutVastattu 17 v

Joko voi ottaa runkosuojat pois?

Jänikset ovat talvella syöneet kirsikkapuista alempia oksia oikein urakalla. Runkosuojat ovat estäneet järsimästä kuoren ympäri rungon. Sain puiden kevätruiskutuksen tehtyä lämpimänä päivänä. Joko nyt uskaltaa ottaa run…
PuutVastattu 17 v

Mänty vai makedonianmänty

Savimaata johon kuitenkin tarkoitus perustaa kunnon multainen istutusallas. Aurinkoinen paikka. Kumpi kasvaa nopeammin tavallinen mänty vai makedonianmänty. Puutarhairjassa sanotaan, että makedonianmänty nuorena taimiva…
PuutVastattu 17 v

Terijoensalavan leikkaaminen

uuden kodin pihalla on useita vanhoja(n. 15-20 vuotiaita) terijoensavia. Yläosastaan/oksat on nyt jopa 2 metriä pitkiä ja rungon pituus n. 1,8 m. Puita on leikattu kaiketi aikaisemmin, siten että oksien pituudeksi on jä…
PuutVastattu 17 v

käpytikan perhanat

pihallamme kasvaa n.30 vuotias tammi,oiskohan n.20 m korkea..no talvella huomasin että kolmekin tikkaa naputti vuoronperään puun runkoa ja kun lähemmin tarkastelin,huomasin että puu oli täysin kuorittu ainakin 20 cm kor…
PuutVastattu 17 v

Marja-aronian leikkaaminen

Meillä on sekä mustamarja- että koristearoniaa aitapensaina. Aita ovat yli 15 vuotta vanha ja sitä on leikelty keväisin. Nyt se on kuitenkin yli kaksimetrinen ja haluaisin leikata siitä 2/3 pois. Mahtavatkohan pensaat k…
PuutVastattu 17 v

Surukuusen taimia

Onko kenelläkään tietoa kuka tai mikä puutarha myy tällä hetkellä surukuusia kun ne tuntuvat nyt olevan kiven alla?? Keski-suomesta ollaan, joten matka sen mukaan.