Kerrankin olen viherpiipertäjien yms. kanssa samaa mieltä: Malta pitäisi laittaa matkailuboikottiin! Siellä on ihan yleinen harrastus (vastoin EU-sääntöjä) ampua kaikkia lintuja: pikku- ja muita muuttolintuja, haukkoja …
Onko kukaan ollut Elite Apartment millainen paikka? Heinäkuussa sinne olemme suuntaamassa, piti ekaks mennä Albenaan mutta vaihdettiin Sunny Beachin. Pitkän harkinnan jälkeen. Lapset 6v ja 1v
Onko kenelläkään kokemuksia Makadi bayn makadi palace hotellista? Onko lämmitettyä uima-allasta? Minkälainen ranta on? Hiekkaa vai kivikkoista, matalaa, lapsille sopivaa? Onko rannat lokeroitu jokaiselle hotellille niin…
Aiemmin kyselin samaa asiaa toisaalla mutta vastauksia en saanut joten: näimme muistokiven jonka edessä paloi kynttilöitä , myös kukkia oli tuotu. Jotain oli tapahtunut syyskuussa 2005, mutta mitä? Espanjan kielen taito…
Helmi, maaliskuussa tekisi mieli lähteä johonkin. Nelihenkinen perhe, lapset 11 ja 13 vuotiaita, missä olisi lämmintä ja mikä olisi edullinen matkakohde ? Oiskos vinkkejä ??
Idän ihmeet on koettu, samoin massaturismin rannat. Jossain on pieni kylä tai kaupunki, joka odottaa tuloani. Missä, kertokaa? On eläimiä, kiva majatalo ja ystävällisiä ihmisiä. Rantakin on, mutta ei liikaa turisteja. L…
Löytyykö Torniosta vapaita huoneita IKEAN avajaisiin?
Tjäreborgin lomissa. Meidän perhe on aina matkustanut tjäreborgilla, koska mielestämme hinta/ laatusuhde on on ollut kohdallaan. MUTTA sharmiin ei ole mahdollista päästä.. Onko joskus tulossa? Kolmen lapsen kanssa menis…
Onko, kokemuksia paikasta ? Miten vauvan ruuat , vaipat, maito ? Vatsataudiat ?
http://kevan.org/brain.cgi?Fabbi_Kanin
Miten pärjään Gooan matkalla lapsen kanssa joka juo kotona laktoositonta maitoa? Onko olemassa laktoositonta maitojauhetta? saako goalta kauramaitoa? laktoositonta maitoa tuskin saa? Entä vaippa puoli, saako goalta vaip…
Mikä olisi edullinen maa euroopan rajojen sisäpuolella? Turha ehdottaa venäjää, etsimme siis jotain rantalomakohdetta. Kohteessa tulisi olla edullista syödä ja tehdä ostoksia :)
Matkakuume olisi kova, mutta sopivaa kohdetta ei tunnu vain löytyvän. Itse olin kesällä kyproksella Protarasissa, mutta mieheni haluaisi, että paikka olisi meille molemmille tuntematon. Haluaisimme olla euroopan rajojen…
Millainen paikka matkustaa Marras-Tammikuussa? onko kokemuksia??
Kumman kohteen valitsisin kun lähden tyttären 8 vee kanssa kahden lomalle hiihtolomaviikolla; puerto rico vai maspalomas? Hotellina olisi puerto ricossa all inclusive hotelli josta n 2km keskustaan ja maspalomasissa hot…
Moi kaikki, Olemme menossa Jouluksi ja Uudeksi vuodeksi Tenskulle Fanaben alueelle Hotelli Fanabe Costa Sur:iin..... Hullun touhuako..... mitä mieltä ootte??? Oisko kellään kokemuksia ko. paikasta ja hotellista ja milla…
toivoisin vinkkejä ja kokemuksia agadirin tuntioilta,kaikki tieto paikoista ,tavoista,ostoksista,ruoasta...tervetullutta. kiitos etukäteen jos joku viitsii nähdä vaivaa.
Haluaisin tietää onko turvallista matkustaa ko kohteeseen äidin ja tokaluokkalaisen tytön ihan kaksin? Epäilyttää kovasti kun lukee kommentteja kaikenmaailman varkaista joita kuulemma riittää ihan yölläkin jopa hotellih…
Teettekö bulgariaan matkoja. Sunny beach on nähty se ei enää kiinnosta. Jokin pienempi paikka kylläkin. Hotellin pitäisi olla hyvä. 2 lastakin lähtisi mukaan.
Ensi kesäksi mietin jo kohdetta perheellemme (7 henkeä) ja kandidaatteja ovat nuo kaksi. Kertokaa Thaimaassa kävijät oletteko kärsineet vatsataudeista? Onko todella niin että Floridassa (luultavasti Fort Lauderdalessa) …