mamut vallanneet niinkuin kaarneparvet,imevät röökiä eivätkä väistä parkkiin ajavia ostoksille tulevia asikkaiden autoja.Moljottavat silmät tapillaan ja molisevat jotain todennäkoisesti oikeuksistaan.
Onko Viitasaaren keskustan alueella Rantatiellä noissa uudemmissa taloissa saatavana valokuituhteyttä, nimittääin kun uusissa taloissa on valmiit asunnon sisäiset kuituyhteydet, niin harmittaa jos joutuu kuitenkin modee…
Hämäläisen isännän tarttumaan pärisevään astaloon ja katkaisemaan naapurinsa putken jota oli itse ollut rakentamassa vuosikymmeniä sitten,lieneekä ahdasmielisyys , kiusanteko vaiko vallanhalu hallita kaikkea ollut teon …
Heitä kuljetetaan perhekunnittain linja-autolla kauppaostoksille. Varmaan ilmaiseksi? Ja me maksamme, tietysti kaikki ostoksetkin. Eikä näy olevan rahasta puutetta. Menkääpä seuraamaan Lidliin. Kyllä voisivat polkupyöri…
ollaan niin saakelin suuria herroja,yritetään alistaa naapurit ja naapurikyläkunnat.Kuitenkin kun aika kuluu niin on vaikeuksia hallita enää itsensä tekemisiä ja itseään,karkaillaan hoitolaitoksista ja työllistetään hoi…
Monesti olen miettinyt,että mikä vaivaa ihmisiä Viitasaarella.Tosi epäkohteliaita järjestään moni,ei tervehditä naapureita,ei kaupassa,ei missään.Ei sanaakaan kellekkään,varsinkaan tänne muuttaville. Onko tämä kylä niin…
olisi löylykauhan tarpessa eniten?
Jos kansalaisaloite Ruotsi valinnaiseksi menee läpi niin tuleekohan Viitasaaren kouluissa luettua enemmän saksaa, ranskaa tai venäjää tulevaisuudessa ? https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1939
Ainut suomalainen edustaja, joka vastusti matuja onkin jo demareiden leirissä. Kehenkään ei voi enää luottaa! Nasimaako alkoi nuolemaan?
Laittaa jonkinlainen patsashanke vireille kun vaikuttaa kovin hiljaisilta viitasaaren palstat
Uutena mökkiasukkaana katselin satelliittikuvista rantoja ja huomasin että mitä ihmeen saastetta vai mitä lie Suovanlahden Hanispohjan rantamilla, sitten sain tietää että siellä toimii joku kalanjalostus/viljelylaitos, …
Mikä on Viitasaarella juniorijalkapallon tilanne? Ollaan perheen kanssa muuttamassa Viitasaaren seudulle ja pojalla on kova huoli siitä pystyykö hän jatkamaan jalkapallon harrastusta. Pojalla on ikää 11v. Nykyisessä seu…
Minne siis kannattaa suunnata villejä tiikereitä katsastamaan pääsiäisen aikaan?
kokoontuu absilla pikkutunneilla tyhjänpäiväiseen hörinöintiin ja makkaran syöntiin.ollaan niin viisaita ja vilmaattisia että,pesulla käyntikin on tainnut muutamilta unohtua lemusta päätellen,luulisi olevan sakilla muut…
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/verkkoyhteys-kärväskylässä-hakkaa-lontoon-laajakaistat-1.139356 Valokuitu nykyaikaa. Emmehän kulje enää pitkospuillakaan.
Mies löytyi kuolleena Löytänäjärven jäältä kelkan läheisyydestä. Ajojälkiä seuraamalla selvisi, että mies oli ajanut rannan läheisyydessä olevalle luodolle, josta kelkka oli noussut ilmaan ja törmännyt isoon kiveen. Moo…
hyvä tilaisuus nostaa viitasaari kartalle.Agentit muikunlahteen valitsemaan pitkiä ja salskeita miehia jotka eivät pekää mitään urheilukentillä.Varmaankin osaisivat jalkapalloakin käsitellä. seuran nimikin olisi naseva:…
Kerroppa kokemuksiasi asiakkaana viitasaarelaisten yritysten ja julkisten laitosten asiakaspalvelusta?
Eikös tämä ollut joskus jossain kilpailemassa? Missä tämä tyttö on piileskellyt?! http://www.smule.com/recording/naughty-boy-beyoncé-naughty-boy-ft-beyoncé-running/426160921_267976710
kylällä kuinka paljon lepsoja,perheenäitejä.