Paimioon. Paimiossa on kai/kki: valmennus, taustat, ja jatkossa vielä suunnistushalli, ensin kuitenkin suunnistus- putki. Kerroin muillekin tytöile. Häpeä Sinä!
Hiekkahelmi,tämä paimiolaisten ylpeys,jonka he kateellisina piilottaisivat muilta. Nyt sinne on tullut oikein vartiointiliikkeen kyltit ja rangaistuksen uhalla uhataan kaikkia jotka kunnan isien ja tätien kieltoja uhmaa…
Kalevan perältä kaurapellosta on paikallistettu viiriäisen soidinviserrystä iltaisin. Lintu on erittäin harvinainen ja niitä tiedetään olevan satakunta Suomessa.
Palvelut alkavat olla sitä luokkaa, ettei pankkiin enää ole asiaa tavallisella eläkkeensaajalla. Maanantainakin, kun oli eläkkeenmaksupäivä, olivat kaikki puhelinajat varattuja eikä edes automaatti ollut hengissä. Moni …
Siellä jopa teititellään ja sinutellaan samaan aikaan. Tulee esim. viesti : Teille on varattu aika silloin ja silloin. Perään heti ; Jos sinuilla on flunssankaltaisia oireita, pyydämme jäämään kotiin.
Iäkkäälle äidilleni tuli turvapuhelinyhtiöstä kuukausittainen lasku, joka olikin tällä kertaa maksumuistutus, jossa oli siten yli viisi euroa ylimääräistä. Soitin oitis yhtiöön ja ilmoitin tilanteen. Keksivät, että post…
Onko tarvetta koivu- ja kuusipuulle? Minulla metsää ja paljon kaadettavaa ja juuri hiljattain kaatunutta. Puuta saa palkaksi mielin mä ärin ja rahallisesta korvauksesta sovitaan. Pitkälti työvälineitä on, vakuutukset it…
Millainen paikka on tuo Stera? Kannattaako hakea sinne töihin. Muutto Paimioon syksyllä niin olis melkeen naapurissa.
Oli paimiossa hetken aikaa viime syksynä, mitä tapahtui, mihin katosi? Ei kai noin äkkiä voi konkurssiakaan tehdä?
Sellainen oli nähty riistakamerassakin Kokkilan puolella.
Kun laitan kyselyn hyvistä suunnistus mahdolisuuksista niin Paimio nousee esiin erittäin usein. Kun olin nuori tyttö, siis nuorempi kuin nyt. Austraaliasta asti (thanks Jane) tulleita kysymyksiä. Taustaa: isäni ja äitin…
Onko Paimiossa vielä persuja? Jos niitä on vapaana niin hienoa. Muualta maailmasta kyseinen harvinainen möllyapinalaji on katoamassa sukupuuttoon. Ranuan ja Ähtärin eläinpuistot etsivät kuumeisesti vielä tämän lajin vii…
Ei kai koivuja olla kaatamassa?
Kun kirjoittaa googleen rakennusvalvonta, Paimio, hyppää eteen ne vanhat intiaanikylän parakit, joita ei ilmeisesti ole olemassakaan.
Paimion ensimmäinen koronatartunta KTO:n hoitajalla – osasto suljettu https://www.kuntsari.fi/2020/03/paimion-ensimmainen-koronatartunta-kton-hoitajalla-osasto-suljettu/ -- ..koronavirukseen sairastunut hoitohenkilökunn…
CoVid on nyt viimeistään otettava tosissaan. >> Keskusteluissa pääkaupunkiseudun eristäminen muusta Uudestamaasta koronan takia – Kynnys liikkumisen rajoituksiin valmiuslailla on korkea >> YLE https://yle.fi…
Poikamme 18v, valmis talonrakentaja, sai työpaikan paimiolaisesta rakennusyrityksestä. Työsopimusta ei kirjoitettu, ei ollut aikaa. Sitä ei kuulunutkaan, poikamme soitti JOHTAJALLE monia kertoja. Vastaus oli sama, ei ai…
Ostin Tannisen taatelikakun kahvipöytään.Taatelin makua ei kukaan kahvipöydässä kakusta tunnistanut.Kakku itsessään oli kuiva.
Paimion S market on vaihtanut kahden tunnin ilta alennuksen tunnin alennukseen. Mikähän mahtaa olla syy? Taitaa mennä huonosti kun asiakkaat pakko siirretään muihin Paimion kauppoihin. Itse ostin n. 400 sadalla eurolla …
Muutamaan vuoteen ei näkynyt nuorisoa ulkona juopottelemassa, mutta 2000-luvun ihmeet ovat taas löytäneet tuon harrastuksen pariin. Lieneekö mukana myös huumeita. Poliisi ei tee mitään, olen soittanut. Ja soitan jatkoss…