Raisiossa yli 60 tartuntaa Naantalissa 10. Onkohan ymmärryksessä jotakin vikaa?
Raisioa, jotta saisi rakennuttaa vuokratalon aivan pelipaikalle. Raision tunnetusti huonot päättäjät ovat aikoinaan tehneet vuokrasopimuksen jonka voi kierrättää.
Itse sairastun ehkä kerran kahdessa vuodessa joten muutoksen ajankohta on jäänyt täysin väliin, mutta... Onko se teidän mielestä oikein, että ajanvaraus on nykyään robotisoitu siihen saakka, että ajanvaraus robotti tyly…
Perinteisiä Raisio-päiviä vietetään ensi viikolla. Raisio-päivät pyörähtävät käyntiin perjantaina 27.8, ja viikonlopun kestävillä päivillä nähdään perinteistä markkinahumua, vanhoja kädentaitoja sekä paljon musiikkiohje…
Käsiase CZ löytynyt Kerttulan urheiluhallin luota.
Kuollut tori-isäntä oli tehnyt testamentin jossa vaati, ettei mitään kirkonmenoja vaan suoraan krematorioon ja tuhkat Aina laivan kannelta siroiteltava mereen.No, niin kävi ja Aina laiva voidaan nostaa telakalle.Hyvää m…
Perätön lausuma lapsen olosuhteista annettu 27.5.2008 tuomioistuimessa viranomaismenettelyssä-
Onko ihmisillä samanlaisia kokemuksia kuin Peltokankaan Karilla Raision sosiaalityöstä?
enemmän häiriköintiä verrattuna ns. kovanrahan taloihin.....
Aluetta muokataan niin, että tulevaisuudessa pysäköintipaikat sijaitsevat suoraan Tornikadun yhteydessä ja kevyen liikenteen yhteys kiertää turvallisesti pysäköintialueen takaa. Kerrostalon ja kevyen liikenteen väylän v…
liikennettä parhaillaan Tampereella, ja on tulossa ensi viikonloppuna istuskelemaan hahdeniemeen, etteivät saastuttajat pääse pilaamaan vesistöä. Se jos mikä sieppaa veneilijöitä. Vesille tullaan päästämään vain soutuve…
– Tilanne on se, että jengi haluaa mieluummin tartunnan kuin pysyy metsässä. – Koronan saaminen on isompi voitto kuin se, ettei sitä saa. Jos sairastuu, pääsee halliin, jossa voi tilata pitsaa ja pelata pelikonsolia, mi…
Lehdessä luki että viime viikonloppuna oli kahteentoista autoon murtauduttu Raisiossa. Kuka idiootti tekee tällaista?
Onkos jotain tietoo jo jollai että koska tää oikeudenkäynti oikein on?
Viime yönä kolmen maissa poliisi ja ambulanssi paikalla. Mitä tapahtui?
Ilmakiväärillä ammutut porot jätettiin kitumaan kuoliaaksi – syyllisen paljastavasta vihjeestä 2000 euron palkkio Joku ampuu poroja ilmakiväärillä ja jättää haavoittuneet eläimet kitumaan hengiltä.
Me vanhanliiton juopot kyllä tiedämme missä oli kuisman mäki, mutta tiedättekö te?
70-80 LUVUN ALAN MIEHET. OSKUT,AKKE,API, KALLE, JAPI, MAKE LISTA OLISI MIELTEI LOPUTON....
Ja sitkeä myyntitykki poistui yöllä keskuudestamme. R.I.P.
Mikäs tämän kaverin tilanne on nyt? Muutamia viikkoja sitten pääsi linnasta pois.