Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Tee parannus antisemitismistäsi, niin Kristus sinua valaisee!

    JESAJA 62

    1 Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu.

    2 Ja kansat näkevät sinun vanhurskautesi, kaikki kuninkaat sinun kunniasi; ja sinulle annetaan uusi nimi, jonka Herran suu säätää.

    3 Sinä tulet kauniiksi kruunuksi Herran kädessä ja kuninkaalliseksi päähineeksi Jumalasi kädessä.

    4 Ei sinua enää sanota "hyljätyksi", eikä sinun maatasi enää sanota "autioksi"; vaan sinua kutsutaan "minun rakkaakseni" ja sinun maatasi "aviovaimoksi", sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi.

    5 Sillä niinkuin nuori mies ottaa neitsyen avioksi, niin sinun lapsesi ottavat sinut omaksensa; ja niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.

    6 Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko.

    7 Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa.

    8 Herra on vannonut oikean kätensä ja väkevyytensä käsivarren kautta: En totisesti minä enää anna jyviäsi sinun vihollistesi ruuaksi, eivätkä juo enää muukalaiset sinun viiniäsi, josta sinä olet vaivan nähnyt.

    9 Vaan jotka viljan kokoavat, ne sen syövät ja ylistävät Herraa; ja jotka viinin korjaavat, ne sen juovat minun pyhissä esikartanoissani.

    10 Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.

    11 Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.

    12 Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty".
  2. SILLÄ JERUSALEMISTA TULEE PÄÄKAUPUNKIMME

    Jes 62:4-7

    4 Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen. [Jes. 54:6, 60:15]
    5 Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta. [Sef. 3:17; Ilm. 21:2].

    6 Sinun muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijoita. Hetkeksikään he eivät saa herpaantua, eivät päivällä eivätkä yöllä. -- Te, jotka huudatte Herraa, älkää suoko itsellenne lepoa!
    7 Älkää suoko lepoa hänelle, ennen kuin hän rakentaa ennalleen Jerusalemin ja tekee siitä ylistyksen aiheen koko maailmalle! [Jes. 61:11; Luuk. 18:1].

    Sak 14:4-18

    4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.

    5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
    6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.

    7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
    8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
    9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.

    10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
    11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
    12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.

    13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
    14 Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
    15 Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on - samankaltainen vitsaus.

    16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

    17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
    18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
  3. Maailman parhaimmistoa ovat olleet virallisten suomalaisten käännösten tekijät. Kaarlo Syväntö on kirjoittanut pienen kirjan niistä pikku virheistä, joita siellä ehkä on.

    Uusi käännös on asiallisuudessaan ehkä vanhaa parempi. Täysin luotettavia kumpikin.

    SAKARJA 14:5-7

    Vanha käännös:
    5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
    6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
    7 Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.

    Hyvä on käyttää molemmat käännökset sisältävää Raamattua, sillä esim tuo Sak 14:6 jae on uudessa käännöksessä aivan toista maata.
    Kumpaa uskot - uskotko edes vanhaa käännöstä?

    Uusi:
    5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
    6 Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.
    7 Kerran tulee aika -- milloin, sen Herra tietää -- jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. [Ilm.].

    VAIKKA 6. jae on ollut ikivanhasta hepreasta vaikea tulkita ja nykytiedon pohjalta tulkitaan toisin kuin on v. 38 tulkittu - niin se on sinänsä pieni asia.
    On kuitenkin suht. helppo jäljittää, että tässä tapauksessa VANHA käännös pitää paikkansa.

    Sillä Jeesus ITSE puhuu tuosta 1000-vuotisen rauhan valtakunnan aatosta vanhan käännöksen suuntaisesti.

    Matt 24:28-30

    28 Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat. [Job 39:30; Hab. 1:8]
    Ihmisen Pojan tuleminen

    29 "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. [24:29-36: Mark. 13:24-32; Luuk. 21:25-33 : Jes. 13:10; Hes. 32:7,8; Joel 2:10, 3:4, 4:15,16; Ap. t. 2:20; Ilm. 6:12-14]

    30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. [Dan. 7:13; Matt. 10:23, 16:28, 26:64; Ap. t. 1:11; Ilm. 1:7].
  4. Mutta kiihkoilijat koettavat pitää aihetta yllä, mieluiten taustalla olevana itsestäänselvyytenä.
    siitä riita aiheutuu - e on kokonaan lainkiivailijoiden puolella se syy, kun eivät periksi anna.

    Kirje Titukselle 3


    1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
    2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

    4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
    6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,

    7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
    8 Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.

    9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
    10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

    11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
    12 Kun lähetän luoksesi Artemaan tai Tykikuksen, niin tule viipymättä minun tyköni Nikopoliin, sillä siellä olen päättänyt viettää talven.
    13 Varusta huolellisesti matkalle Zeenas, lainoppinut, ja Apollos, ettei heiltä mitään puuttuisi.

    14 Oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi.
    15 Tervehdyksen lähettävät sinulle kaikki, jotka ovat minun kanssani. Sano tervehdys niille, jotka pitävät meitä rakkaina uskossa. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.

    TULEVAISUUS JA TOIVO

    Sensijaan vaikkapa seuraava jae jo yksistäänkin avaa äärettömät näkymät uskovaisten tulevaisuuteen ja toivoon. Se avaisi kaikkien Raamatun profetioiden lukot. Asian toisi, jos vaih tahdottaisiin, lähelle Jeesuksen omat sanat - jo yksikin jae, sillä se käy avainjakeeksi, tosin parempiakin löytyy.

    Matt 24:20
    Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.


    Sak 14:16
    Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
  5. Olipa vihamielisen hyökkäävä kirjoitus - riidanhaluinen! Mutta me uskovaiset emme osaa vihata. Toki voimme langeta vihastumiseen jos toiseenkin.

    On vain osoittautunut, että ne, jotka toitottavat kivenkovaan noiden pinnallisten käskyjen perään, ovat niitä kaikkein kovasydämisimpiä.
    Lakiin katsominen johtaa itsepetokseen, omahyväisyyteen ja sormella-osoitteluun.

    Ei Jeesus tullut lakia opettamaan vaan elämää.
    Sanoohan Jeesus, että "käskyt sinä tiedät" - mutta tee näin ja näin. Kääskyt hyvin tuntevahan ei suistu niin tekemään, vaan kävelee synkkänä pois.
    Evankeliumeista tämä löytyy.

    Jeesus sanoo: rakastatko sinä Minua?

    Kun menet ja rukoilet ja sanot: Herra kuule minua, sillä enhän ole edes tappanut ketään - Jeesus kirjoittaa hiekkaan: mitäs sanoitkaan veljellesi...? Sinä intät: olenko muka tappanut - en ole, en ole! Näin yhteysyritys katkeaa heti alkuunsa.

    Jeesus toistaa: olenko minä sinulle rakas?

    Toisen kerran menet ja rukoilet: Herra, kuule minun rukoukseni; sillä en ole kajonnut naapurin vaimoon! Taas Jeesus kumartuu kirjoittamaan sormellaan - niinkuin Hänen kerrotaan muinoin lain sanat kirjoittaneen - mitäs ajattelitkaan viimeksi, kun sen naapurin naisen näit?
    Sinä: en todellakaan ole sinua kieltänyt; en koskenut häneen! Eikä yhteisymmärrystä Herran kanssa synny. Herra havaitsee, ettet tarvitse Häntä.

    Jeesus haastaa: enkö olekaan sinulle rakas?

    Vielä yrität viritellä hengellistä elämää.
    Herra; auta minut vihamiesteni käsistä, kurita heitä. Sillä olenhan minä ollut ystävällinen ystävilleni. Jeesus puistaa päätään ja sanoo: "Voi sinua vanhojen lakien palvojaa! Kuka on asettanut minut teidän ihmisten välille tuomariksi? Rakasta, tuo vihamiehesi minun luokseni, niin minä parannan hänet. Ja katsokin, ettet väitä hänen olevan sinulle jotain velkaa!" Mutta sinä pidät tuota kohtuuttomana.

    Tällä kehnolla kuvakielellä koetan osoittaa sen tosiasian, että laki pitää Jeesuksen loitolla.
    Sinä näet asiat täysin maallisen lainvalvojan silmin. Mutta hengelliset on selitettävissä vain hengellisellä viisaudella.

    Ilm 3:18
    Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

    Joka toitottaa torvea edellään: olen lainkuuliainen, olen lainkuuliainen - hän vain ei näe saastaiseen sisimpäänsä. Joka tällaisista sanoista loukkaantuu - hän on todella musta.

    Gal. 2:4
    Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa
  6. JES 53-54 YHDISTÄÄ KRISTITYT JA ISRAELILAISET

    Ainakin minä olen tuon sisällön perusteella tullut vakuuttuneeksi siitä, että ei Jumala ainoastaan tuota "hylättyä vaimoa, Jerusalemia", ota armoihinsa. Vaan kenet tahansa "hylätyn" ihmisen, joka havaitsee, että Kristus on se ainoa toivo.

    Sak 14 kertoo 1000 kestävästä ajanjaksosta, jolloin koko maailma elää yhdessä Israelin kanssa "vanhurskauden, ilon ja rauhan" merkeissä.

    Jesaja 53

    1 Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? [Joh. 12:38; Room. 10:16]
    2 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. [Jes. 11:1+ | Jes. 52:14]
    3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. [Ps. 22:7; Jes. 49:7, 50:6; Mark. 9:12]

    4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
    5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26+; 1. Piet. 2:24]
    6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17+]

    7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. [Mark. 14:61; Ap. t. 8:32]
    8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois* -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. [»Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois»; toinen mahdollinen käännös: »ilman tutkintoa, ilman tuomiota hänet vietiin pois».] [Ap. t. 8:33]
    9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. [Matt. 27:57 | Joh. 8:46; 2. Kor. 5:21; 1. Piet. 2:22]

    10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
    11 Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. [Room. 5:19]
    12 Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. [Luuk. 22:37, 23:34]

    Jesaja 54

    Jerusalem, hylätty vaimo, saa armon

    1 Riemuitse, hedelmätön, sinä joka et koskaan synnyttänyt! Huuda riemusta, iloitse, sinä joka et ole synnytyskipuja kokenut! Nyt sinulla, hylätyllä, on enemmän lapsia kuin konsanaan aviovaimolla, sanoo Herra. [Jes. 49:20; Gal. 4:27]
    2 Tee telttasi sija suureksi, levitä säästelemättä kangasta asumustesi katoksi! Pidennä köydet, iske lujaan vaarnat! [1. Moos. 26:22+]
    3 Sinä laajenet oikealle ja sinä leviät vasemmalle, sinun jälkeläisesi perivät muukalaisten maat ja asuttavat autioiksi jääneet kaupungit.

    4 Älä pelkää, ei sinua enää nöyryytetä, älä häpeile, et sinä jää häväistyksi. Nuoruutesi nöyryytyksen sinä saat unohtaa etkä enää ole muistava leskeytesi häpeää,
    5 sillä nyt sinun aviomiehesi on hän, joka sinut loi -- Herra Sebaot on hänen nimensä -- ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä -- häntä kutsutaan koko maanpiirin Jumalaksi. [Room. 3:29]
    6 Nyt Herra kutsuu sinua, hylättyä vaimoa, joka on toivonsa menettänyt. -- Kuka voisi hylätä nuoruutensa vaimon, sanoo sinun Jumalasi.

    7 -- Hetkeksi minä sinut jätin, mutta suuressa rakkaudessani minä nyt haen sinut takaisin. [54:7,8: Ps. 30:6]
    8 Vain tuokioksi, vihani vimmassa, minä käänsin kasvoni sinusta pois, mutta minä armahdan sinua, minun uskollisuuteni on ikuinen, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
    9 -- Minä vannon niin kuin Nooan päivinä. Silloin minä vannoin, etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli, ja nyt minä vannon, etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa. [1. Moos. 9:11]

    10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. [Matt. 24:35]
    Uusi Jerusalem

    11 Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, [54:11,12: Tob. 13:16; Ilm. 21:19,20]
    12 rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi.
    13 Herra itse on opettava sinun poikiasi, runsas on lastesi onni ja rauha. [Jer. 31:34; Joh. 6:45 | Room. 5:1]

    14 Kun oikeus on sinun perustuksesi, sinä kestät. Olet kaukana sorrosta, sen uhka ei enää sinuun yllä, olet vapautunut pelosta, ei se enää sinuun pysty.
    15 Jos joku hyökkää kimppuusi, minä en häntä auta. Joka hyökkää kimppuusi, se sortuu jalkojesi juureen. [Room. 8:31]
    16 Minä olen luonut sepän lietsomaan hiilten hehkua ja takomaan asetta käyttäjän käteen, olen myös luonut tuhoojan tuhoamaan,

    17 ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra.
  7. Jes 54:5-7 (Lue koko ihmeellinen lupaus, 1-17)

    5 sillä nyt sinun aviomiehesi on hän, joka sinut loi -- Herra Sebaot on hänen nimensä -- ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä -- häntä kutsutaan koko maanpiirin Jumalaksi. [Room. 3:29]

    6 Nyt Herra kutsuu sinua, hylättyä vaimoa, joka on toivonsa menettänyt. -- Kuka voisi hylätä nuoruutensa vaimon, sanoo sinun Jumalasi.

    7 -- Hetkeksi minä sinut jätin, mutta suuressa rakkaudessani minä nyt haen sinut takaisin. [54:7,8: Ps. 30:6].

    Huom! Synagoogissa ei nykyisin lueta 53. lukua lainkaan. sillä Herra on laittanut ns. Mooseksen peitteen esteeksi - jotta pakanain luku täyttäisi ja sitten myös "kaikki Israel" pelastuisi.

    Kun aika on - antikristuksen kauden päätteeksi - he lukevat ja näkevät. Lukevat edellisestä luvusta 53 ehdon, jotta lupaus täyttyisi. Ja ehtohan on se sama, mikä meillä kristityillä. Se, eikä mitään muuta. "Usko Herraan Jeesukseen!" Jesaja 53:

    JESAJA 53.LUKU (1-12)

    1 Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? [Joh. 12:38; Room. 10:16]
    2 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. [Jes. 11:1+ | Jes. 52:14]
    3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. [Ps. 22:7; Jes. 49:7, 50:6; Mark. 9:12]

    4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
    5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26+; 1. Piet. 2:24]
    6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17+]

    7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. [Mark. 14:61; Ap. t. 8:32]
    8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois* -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. [»Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois»; toinen mahdollinen käännös: »ilman tutkintoa, ilman tuomiota hänet vietiin pois».] [Ap. t. 8:33]
    9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. [Matt. 27:57 | Joh. 8:46; 2. Kor. 5:21; 1. Piet. 2:22]

    10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
    11 Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. [Room. 5:19]
    12 Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. [Luuk. 22:37, 23:34].
  8. Näinkin voidaan evankelioida! Todistamalla, että laki orjuuttaa. Niin sitten ihminen jää kaipaamaan vapautta Kristuksessa. Minun mielestäni Hillberg kirjoittaa kirkkaasti vapautumisen puolesta. Ja tietää, mistä puhuu.
    Kinasteleminen laista on jo alkuseurakunnassa osoittautunut turhaksi. Mutta tässähän osoitettiin lakiin katsominen ja sen orjallinen noudattaminen turhaksi taakaksi. Eikä vain turhaksi vaan häiritseväksi.


    Tit. 3:9
    Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

    Jaak 2:12-13
    12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
    13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

    Kol 2:16-17 (Koko luku samaa asiaa)
    16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
    17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

    23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

    Matt 20:11-16

    11 Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan
    12 ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'.
    13 Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista?

    14 Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin.
    15 Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?'
    16 Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."
  9. Matt. 7:15
    Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

    Matt. 23:25
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

    Matt. 23:28
    Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.

    Raamatun nojalla voimme olla varmat siitä, että nuo lain puolesta kiihkoilevat ovat juuri niitä, jotka salassa tekevät sellaista, jota ei edes ääneen viitsissi mainita. Juuri he usein osoittautuvat raatelevaisiksi pedofiileiksi ja sen sellaisiksi. On helppo piiloutua kalkin taakse.

    >

    "Purkaa" ei saa - ei tietenkään, sillä vanhan ruostuneen kranaatinkin purkaminen on vaarallista.
    Mutta ettei saa mukamas "muuttaa". Jeesus ei kysynyt sinulta lupaa, kun MUUTTI.
    Vai vaaditko Häntä sanomaan: autuaita ovat lainnoudattajat?

    VUORISAARNA - MATT 5.

    1 Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
    2 Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
    3 "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
    4 Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
    5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
    6 Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
    7 Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
    8 Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
    9 Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
    10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

    Sitten Hän toruu lainkiihkoilijoiden seuraajia:

    Matt 5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
    21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
    22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    Jeesus tiesi, että kivien heittäjät ovat mustia sisältä, vaikka kalkittuja ulkoa. "Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisenä kivellä", lupasi Jeesus. Häveten poistuivat paikalta.

    Tänään ei ole lainkiihkoilijoilla häpyä - miksi?
    Ilmeisesti heidän kohdallaan on kyse vain uskonnollisuuden harrastamisesta silmänlumeeksi - eikä elävästä uskosta sisimmässä. Mahdotonta tietää.
  10. Minulta ei pidäkään mitään ottaa vastaan - sillä "ainoastaan Jumala on hyvä", Mark 10:18.

    Ketjun alussa luki:
    20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
    21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. (Matt 24:20-21).

    Ellemme rukoile israelilaisten puolesta, ei tule tuohon käskettyyn rukoukseen vastausta. Tätä:

    Sak 14:6
    Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.

    SE ON KAIKKIEN AIKOJEN KAUHEIN PÄIVÄ !!!

    Dan 12:11
    Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää

    Matt 24:15
    Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon-

    Sakarja 12:1-11


    1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
    2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.

    3 Ja SINÄ PÄIVÄNÄ minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
    4 Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.

    5 Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa".
    6 Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa-Jerusalemissa.

    7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
    8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.

    9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
    10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

    11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
  11. JEESUS "NÖYRYYTTÄÄ" MEITÄ - ESIMERKILLÄÄN

    Matt. 11:29
    Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

    KASTE

    Kiitän uteliasta adventistia vihjeestä, mutta en ole upotuskasteen tarpeessa. Se asia ei kiinnosta, moni muu kylläkin.

    Kun en vielä synnistä mitään tiennyt (nyt tiedän enemmän kuin ehkä kukaan muu), Jeesus meni pappi Sakariaan jälkeläisen luokse ja otti kasteen puolestani - "Salli nyt, sillä näin meidän tulee täyttää kaikki vanhurskaus". Ei minulta mitään kysytty, sillä olisin sanonut "ei".

    Hän kutsui minua ja valitsi minut ja niin minut kastettiin, minulta mitään kysymättä "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - Jeesuksen nimessä.
    Sitten koitti läpimurto henkilökohtaisessa suhteessa Jeesuksen kanssa ja menin erääseen Raamattuopistoon. Sinä aikana kastauduin upotuskasteessa, muutaman hippinuoren kanssa.

    Ei se pahitteeksi ollut, vaikkakin on "yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala" - emme voi parannella Jumalan Pojan kastetta, emme Jumalan Pojan uskoa, emmekä Jumalan Poikaa, Jumalaa.

    Ei ole houkutusta kastautua siihen oikeaoppiseen kasteeseen ns. Jumalan seurakunnassa so. jeesus-on-herra.com - yhteisössäkään - siihen kasteeseen, jossa yliviivataan Isä ja Poika ja Pyhä Henki; sensijaan kastetaan "Jeesuksen nimeen", siis tyhjennettyyn nimeen. Mitä se hyödyttää?

    Kasteessahan, Sanan todistuksen mukaan, liitetään vain Jeesuksen kuolemaan. Tarkoituksena on, että sitten uskoisimme samalla tavoin osalliset olevamme, uskon kautta, Hänen ylösnousemuksestaan.
    Oikeastaan siis kastetaan ylösnousemususkoon.

    Kuta enemmän saa opetusta kasteesta, sitä enemmän kaste yhäkin hyödyttää, jälkeenpäin.
    Siinä näet on se hyvä puoli - tarkoitan nyt lapsena kastamista - ettei itsellä ole mitään ansiota siihen. Minun mielestäni se on harhaanjohtavaa opetusta se, kun sanotaan, että kaste on kuuliaisuuden osoitusta.
    Sillä Jeesus vanhurskauden täytti - jo kasteessaan, Matt 3:15. Kuinka paljoa enemmän ristintyössään.

    HPE

    Juuri sitähän minä osoitinkin, että Suuri Taistelu ei arvosta Ehtoollista - vain tuomitsee väärän sellaisen. Joten miksi ellenisti kävisi turhalla ehtoollisella. Siinähän syödään Jeesuksen veri ja liha vain vertauskuvallisesti. Eikä niinkuin katolisuudessa - erheellisesti - kuvitellaan, että se muuttuu Herraksi.

    Kaikki, mitä Ehtoollisessa henkeensä ja ruumiiseensa saa, se on uskon kautta; tarkoituksena vahvistaa uskoa. Mitä uskoa?
    Tätä että Jeesus elää meissä ja meidän kauttamme ja että hän riittää täyttämään hengellisen nälkämme ja hengellisen janomme.
  12. Kiitos Paavo! Ilahduttavasta informaatiosta.
    Jokaisella seurakunnalla pitäisi tuollainen toiminto olla. Sillä meidän VASTUSTAJAMME käy ympäri kuin kiljuva leijona, etsien, kenet saisi niellä. Sielunvihollinen se meidän vihollisemme on.

    AINA tuollainen kommunikointiyritys liennyttää asiain yhteenottojen kiivautta. Ja vaikka ei mitään varsinaisia tuloksia syntyisikään tai lähentymisiä; niin silti tuo on sangen tarpeellista. Suositeltakoon kaikille srk:lle!

    Koetan päästä tulemaan, jotta ehkä joskus sallittaisiin alustaakin.
    Sehän ei mitään haittaa, jos ihminen vaikkapa "suohon lauletaan" - sitä on uskallettava puolustaa, minkä omassatunnossaan varmaksi tuntee.

    "Kukin olkoon omassa mielessään täysin varma" - ja antakoon toisenkin olla.

    En niin erityisemmin baptisti- tai helluntai- srk:ista... ei mitään valittamista niistä.
    Eikä luterilaisista suuntauksista.

    Mutta jos kokemuksia jostain seurakunnasta halutaan kuulla, niin jotain vastahakoisesti voisin 10-vuotisesta kokemuksestani Elämän Sanassa kertoillakin.