Mitkä olivat ne asiat, Jotka saivat Juutalaiset

Isukinpoika

Niin valtavan vihan valtaan, että he päättivät murhauttaa Jeesuksen Roomalaisilla. Eräs taloudellinen menetys Juutalailla sian kasvattajilla oli, Kun Jeesus antoi pahojen henkien mennä sikalaumaan. Tämä lauma meni paniikkiin ja syöksyi alas ja tuhoutui. Juutalaiset näet kasvattivat sikoja liiketoimena pakanoille.

Toinen kohta oli Jeesukselta myös tarkoituksella tehty teko Jeesukselta. Hän ihan tahallisesti rikkoi Ylipappien ja kansan vanhinten laittamat rasitukset sapatti laeille joista oli tehty kansalle todellinen kuorma. Tämä sapatti kuorma oli karmea. Näet nämä päämiehet olivat keksineet kansan kärsittäväksi yli 400 ylimääräistä Käskyä Jumalan antamien käskyjen päälle. Siksi Jeesus uhmasi näitä vanhinten antamia lisäsääntöjä. Hän alkoi tehdä sapatin päivästä ilon ja riemun päivän kansalle parantaen ja auttaen kansaa sapattisin. Tästä keksittiin vihan aalto kaksi.

Ylipapit ja kirjanoppineet tulivat erittäin kateellisiksi, kun tavallinen Kirvesmies alkoi mennä kansan suosiossa yli heidän suosionsa. Sitten hän toimi, niinkuin toimii henkilö jolle on annettu valta ja voima. eikä hän toiminut, kuten toimivat Juudean kansan johtajat. Hän toimi omalla aukhoriteetillään. Lisäksi hän sanoi olevansa Jumalan poika. Hän kaatoi komoon rahan vahtajien pöydät Temppelin esipihassa. oli myöskin yksi vakava aihe lisäämään huutoa Ristiin naulitse Ristiin naulitse. Ylipapit alkoivat yllyttää kansaa murhan himoon. Viha oli valtava. aivankuin kaikki pimeyden voimat oltaisiin laskettu irti.

Yksi Koptilainen Ikoni ihmetyttää minua. Siinä Ikonissa ovat Pilatus ja hänen vaimonsa maalattu pyhimyksiksi. Olen koettanut ottaa selvää miksi?
Vastauskin löytyy vanhoista salakirjoituksista. Näet Pilatus onkin ottanut kiini Juudas Iskariotin. Jeesuksen hän on pannut piiloon. Kurja Juudas on joutunut Jeesuksen tilalle sijais uhriksi. Juudas on niin pahoin runneltu, ettei edes hänen äitinsä tunne Jeesusta. Pilatuksen luotto miehet vievät Juudaksen Ruumiin pos haudasta. Ja hävittävät sen. Tämän takia on Koptilaisilla selitykset kaikkeen.

Loppunäytöksenä Jeesus alkaa tämän oletetun kuolemasa jälkeen käytää tätä yliluonnollista voimaansa ilmaantua ja kadota. Tämän tähden on syntynyt tarina Jeesuksen ja Maria Magdaleenan
avioliitosta ja heidän kahdesta lapsestaan.

Tältä pohjalta on tehty jo useami elokuva, Joista viimeinen oli Da Vinci Code. Olisiko mahdollista, että tämä Juudaksen kuolema Jeesuksena onkin maailman suurin Huijaus. Kuten
Eräs vahojen kirjoitusten löytäjä mainitsi. Hän sanoi, jos todellisuus paljastetaan ihmisille, niin sen seurauksena Kristin uskon osakkeet romahtavat! Kuuluiko Paavalikin huijattujen joukkoon. Onko koko todellinen krystillisyys
huijausta?

6

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juudaksesta

      on ihan puppua ja alunperinkin niiden keksimä, jotka halusivat ivata ja tuhota kristittyjä. Ei kannata uskoa sitä ns. "Juudaksen evankeliumia". Eivät kristityt sitä kirjoittaneet, vaan gnostilaiset.

      • Kusti Koponen

        Johtavalla yliopistolla Aikapommi Kassa holvissa, Jos tämän pommin räjähdys suoritetaan, niin tämän ansiosta tulee Kristin uskolle inflaatio. huhuna olen kuullut, Kuinka tämä paljastus saa aikaan Kristillisyyden vararikon.

        Da Vinsi Code lienee sittenkin oikeilla jäljillä. Mitä sitten voi tapahtua kun sankariksi paljastuukin Vihattu Juudas Iskariot. Pilatus vihastui Juudaksen kavaltamiseen viattoman opettajan. Tämä oli syy Jeesuksen piiloittamiseen. Pilatus ruoskitti Juudaksen aivan tuntemattomaan muotoon. Mihinkä he hautasivat Juudaksen se lienee aivan eri asia. Onhan kyseessä maailman suurin huijaus. Tästä ei haluta keskustella, Koska tämä vanha huijaus alkaa paljastua? Tulemmeko näkemään kristin uskon hajoamisen jo meidän aikanamme? Odottakaamme aikaa jolloin Totuus paljatuu!

        Kun totuus paljastuu emme tarvitse enää Helvetti saarnaajia. Totuudella on toinen luonto! Täytyy keksiä kansalle uusi usko:

      • koskapa
        Kusti Koponen kirjoitti:

        Amerikasta on tullut vain väärää oppia. Älä usko mihinkään, joka on sieltä kotoisin.

      • Kusti Koponen kirjoitti:

        Johtavalla yliopistolla Aikapommi Kassa holvissa, Jos tämän pommin räjähdys suoritetaan, niin tämän ansiosta tulee Kristin uskolle inflaatio. huhuna olen kuullut, Kuinka tämä paljastus saa aikaan Kristillisyyden vararikon.

        Da Vinsi Code lienee sittenkin oikeilla jäljillä. Mitä sitten voi tapahtua kun sankariksi paljastuukin Vihattu Juudas Iskariot. Pilatus vihastui Juudaksen kavaltamiseen viattoman opettajan. Tämä oli syy Jeesuksen piiloittamiseen. Pilatus ruoskitti Juudaksen aivan tuntemattomaan muotoon. Mihinkä he hautasivat Juudaksen se lienee aivan eri asia. Onhan kyseessä maailman suurin huijaus. Tästä ei haluta keskustella, Koska tämä vanha huijaus alkaa paljastua? Tulemmeko näkemään kristin uskon hajoamisen jo meidän aikanamme? Odottakaamme aikaa jolloin Totuus paljatuu!

        Kun totuus paljastuu emme tarvitse enää Helvetti saarnaajia. Totuudella on toinen luonto! Täytyy keksiä kansalle uusi usko:

        1. Kor. 1:21
        Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.

        Jes 53:10-12

        10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
        11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
        12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

    • Jeesus opetti uudet sapatti...

      Missä Jeesus muka opetti uudet sapattikäskyt? Ei hän opettanut mitään uutta sapattia. Fariseusten sapatti oli aivan oikein, ne perinnäissäännöt olivat Raamatusta, että ei saanut tehdä tulta eikä kävellä tiettyä matkaa pidempää. Niistä katsotiin ettei elänyt laittomasti. Aivan kuten tämän päivän adventistit. Juutalaiset fariseukset eivät eroa heistä millään tavalla.

      Jeesus ei poistanut säädöksiä. Hän käski noudattaa fariseusten opetuksia. Ei hän sanonut että ovat viilanneet sapattia väärin. Se on ihmiskeksintöä sellainen opetus. Jeesus kumosti sapatin ja lakihenkisyyden. Ellei se käy, laki on kaikkineen voimassa ja täytettävä. Puoliteitä ei ole.

      Jeesuksen tuomio oli ristiinnaulitseminen. Häntä ei saanut ylenmäärin ruoskia. Eihän niin tehty muillekaan ristiinnaulituille.

      • Hänet päästän

        Niin runneltu oli Hänen muotonsa. Se ei ollut enää ihmisen kaltainen. Kyllä Raamattu antaa meille vielä erikoisen kuvan kuinka Jeesusta todella käsiteltiin. Roomalaisessa ruoskassa oli lisäksi lyijyiset väkäkoukut joilla saatiin jokaisella lyönnillä lähtemään suuret lihan riekaleet. Roomalainen Plinius kuvailee tätä ruoskimista raakuuden huipuksi. Jokainen ruoskan veto piikattavata vet suuret riekaleet lihaa mukanaan. Siis ruoskituttuani minä hänet päästän.
        Lukia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      530
      1724
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      677
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      598
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe