- Ef. 4:11–12 “Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.”
Pastor on latinaa ja suomeksi paimen.
Ruotsiksi se on herde. Kyrkoherde on kirkkopaimen ja suomennettu hassusti kirkkoherraksi. - On myös melko harvinaisia tapauksia, joissa on kolme kromosomia joukosta XY (trisomia). On XXY eli Klinefelterin syndrooma, XYY eli Jakobsin syndrooma ja myös XXX on olemassa.
Näistä on ollut tapana pitää kahta ensin mainittua miehinä ja XXX naisena.
Ja sitten on vielä Turnerin syndrooma, jossa tytöllä on vain yksi X-kromosomi.
Keskustelu ja joskus valitettavasti myös kinastelu sukupuolien suuremmasta lukumäärästä versoo paljolti käsitteiden huolimattomasta määrittelystä. Hohhoijaa, taas tämä.
Kromosomikuvion ja ulkoisten kehon tunnusmerkkien lisäksi on myös niin sanottu sosiaalinen sukupuoli eri aspekteineen ja lisäksi seksuaalinen suuntautuminen. Ja sitten on eräiden “postmodernien” humpuukifeministien levittämä täysin perätön ja älytön väite, että ihmisen sukupuoli, myös biologinen, määräytyy kokonaan ns performatiivisesti eli sosiaalisen toiminnan kautta.
Tässä tulee samalla testatuksi, onko palstalla hurmahenkisiä queer-uskovaisia. Heillä on tapana suuttua tässä kohdassa. - Tuohon listaasi on syytä lisätä sairaudet, vammat ja iän tuoma raihnaisuus, joskin toki jo mainitsit nuoren ja vanhan.
Ja on myös persoonallisuuden piirteitä, jotka rajoittavat valinnan vapautta. Jos on kovin taipuvainen hurahtamaan taitavasti esiintyvien mielipidevaikuttajien juttuihin, on paljon vähemmän vapaa kuin jos osaa kriittisesti poimia esiin asiat itse arvioitaviksi. - «Ihminen ei myöskään ole pelkästään rationaalinen olento, joka on vapaa tunne-elämän ohjauksesta. Jos tunne-elämään on kerääntynyt vuosien aikana paljon tiedostamatonta painolastia, niin se myös ohjaa tulevaisuuden valintoja.»
Itse asiassa ihminen tekee kaikki valintansa tunteen ohjaamana. Rationaalisuuden tehtävänä on ruokkia tunteita ja sitä kautta vaikuttaa päätöksiin.
Siinä olet ilman muuta oikeassa, että paljon meillä ihmisillä on tiedostamattomia vaikuttimia. On hyvä pyrkiä harjoittamaan itsetutkiskelua ja rehellisyyttä itselleen, jotta tulisi niistä enemmän tietoiseksi. - Kurkkaisitko vaikkapa Wikipediasta, mitä kulttuurilla tarkoitetaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri
Miten selität sen, että on kovin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on Jumalan tahto? Niitä on todella paljon erilaisia ja täysin yhteensovittamattomia. Onko heillä eri jumalat vai antaako läsnäolevaksi koettu totinen Jumala heille erilaisia ohjeita noudatettavaksi?
Vai oletko sen sortin ylimielinen, että ajattelet itse tietäväsi Jumalan tahdon ja kaikki, jotka ovat eri mieltä kuin sinä, ovat väärässä?
Ja jos niin on, miksi ne toiset ovat väärässä? Onko heillä väärä usko? Ovatko he valehtelijoita tai muuten paheellisia?
Kysymyksesi, ovatko vaimo tai lapset kulttuuria, on niin sivuraiteelle vievä ja typerä, että se ei ansaitse vastausta. - Feministejä on monta sorttia, terveen fiksuista aina täydellisen kaistapäisiin. Se vähän vaikeuttaa sanojen feminismi ja feministi käyttöä. Pitää aina hiukan tarkentaa määrittelyä, jotta tiedetään, mistä puhutaan.
- Kaikki tuo on kulttuuria. Myös se, mitä pidetään Jumalan tahtona, on kulttuuria.
- Sikäli tietysti tulevaisuus versoo menneestä, että tähän asti tapahtuneet jutut määräävät ne palikat, joilla tästä eteenpäin voi rakentaa.
Mutta eiköhän pidetä kiinni siitä käsityksestä, olipa se illuusio tai ei, että ihmisellä on vapaus valita erilaisten toimintatapojen ja tavoitteiden välillä.
Mitä muuten tulee aforismeihin, joissa viitataan keskeisesti aikaan, ne ovat kovin usein ristiriidassa sen kanssa, mitä ajan olemuksesta tiedetään. Ongelma on se, että kukaan ei oikeasti ymmärrä aikaa. Fysiikassa on tarjolla matemaattisia kaavoja, jotka kuvailevat avaruus-aika-kokonaisuuden rakenteen, mutta niiden soveltaminen on kaukana ymmärtämisestä. Toisekseen, ajasta on hyvin vaikea puhua, koska kielemme on sidottu virheelliseen aikakäsitteeseen.
Ja lopuksi pikku kevennusvitsi, ettei olisi niin ryppyotsaista:
* Olisiko teillä hetki aikaa?
† Hetkinen vain, käyn katsomassa lipaston laatikosta. – Jep, täältä löytyi. Haittaako, että se on hiukan kulunutta? - Sikiönkehityksen näkökulmasta ainakin nainen on perusmuoto, josta mies on edelleen kehitetty.
Koska pojaksi kasvaminen on pidempi ja mutkikkaampi prosessi, erilaiset kehityshäiriöt ovat tavallisempia miesten puolella.
Niin että vertauskuvallisesti voisi sanoa pikemminkin niin päin, että mies luotiin naisen jostakin osasta, kuten vaikkapa kylkiluudasta, mikä se sitten lieneekään. - Lusifer-nimi ei suinkaan ole alkujaan kreikan kielestä kotoisin, vaan vanhasta hepreasta. Tai sitten voi mennä vielä askelen kauemmas akkadin kielen babylonialaiseen murteeseen, jolloin perusmuoto on Helel ben Shahar, eli aamuruskon jumaluuden poika.
Alkuperä on Jesajan kirjan 14. luvusta jakeesta 12. Luku on pakkosiirtolaisuuden näkökulmasta kirjoitettu katkera pilkkalaulu Babylonin kuninkaasta. Sen soveltaminen paholaistarinoihin on täysin vailla historiallista perustetta, mutta katolinen kirkko tarvitsi paholaisopeilleen jonkin raamatullisen selkänojan ja tuostahan se sitten napattiin.
Nimi Lucifer oli alkujaan latinan kielisessä raamatunkäännöksessä, joka tunnetaan nimellä Vulgata. Käännös tehtiin jo 300-luvun lopulla, mutta se virallistettiin vasta Trenton kirkolliskokouksessa (1545–1563). Aiemmin tuota sanaa ei käytetty tarkoittamaan paholaista. Ainakin Augustinus (354–430) selvästi käyttää sitä aivan muussa merkityksessä. - Älykkyysosamäärän laskentaperiaatteisiin kuuluu se, että tulos suhteutetaan oman ikäryhmän keskiarvoon. Tuo keskiarvo ei suinkaan nouse loputtomiin iän karttuessa, vaan on huippu, jonka jälkeen aletaan mennä persliukua kohti seniiliyttä.
- Kivivuori ilmaisi kirjan lopulla selvästi omana kantanaan sen, että valehtelua tai humpuukiuskomuksia ei tarvita moraalin pohjaksi.
Ja tämän taustana on se jo Edvard Westermarckin aikoinaan havaitsema juttu, että ihmisillä on olennaisesti kaikki tarvittava moraali geneettisesti saatuina tunnereaktioina olemassa.
Sen lisäksi ihminen on vahvasti taipuvainen kopioimaan sekä moraalisia arvostuksia että tunnereaktioita yhteisöltään. Jos yhteisöllä on hyvä kulttuuri ja lainsäädäntö, homma on aika hyvin hanskassa.
Ja kuten hoksasitkin, tämä on rankasti ristiriidassa Augustinuksen perisyntiajatuksen kanssa. Samoin se on jossakin määrin ristiriidassa ateisti Thomas Hobbesin "kaikkien sota kaikkia vastaan"-tuumailujen kanssa. Hiukan mutkia oikoen voi sanoa, että ihmiset eivät oikeasti synny pahoina, vaan moraalittomuus on opittua. Erityisesti uskonnoilla on ollut valta kääntää kieroon luontaista moraalivaistoa muun muassa tappamisen sallimisena tietyissä tarkoituksenmukaisissa olosuhteissa. - «Voisi kenties ajatella, että kristinuskon perusväitteisiin kuuluu ihmisen totaalinen pahuus ilman korkeamman voiman vaikutusta, eikä ihminen ilman jumalisen voiman vaikutusta pysty mihinkään hyvään.»
Näin on asia ollut sen jälkeen, kun Augustinuksen opetus voitti kädenväännön pelagiolaisuuden kanssa vuonna 419. Lopullinen niitti oli lievennetyn pelagiolaisuuden julistaminen harhaopiksi vuonna 529.
Kirkolliskokoukset ovat päättäneet hämmästyttävän suuresta osasta myös adventistien hyväksymiä opinkohtia. Luja on usko siihen, että jumalallinen kaitselmus on ollut noiden palaverien yllä. Kovin inhimilliseltä valtapeliltä se kuitenkin näyttää näin sivusta katsoen. - Taisivat syntyä Carl Barksin kynästä.
- Baruch tarkoittaa siunattua heprean kielessä.
Esimerkiksi tunnettu filosofi Spinoza sai alkujaan portugalinkielisen nimen Bento (siunattu) sefardijuutalaisen perheen lapsena. Kun perhe pakeni Hollantiin ja uskaltautui julkijuutalaisiksi, pojan nimeksi tuli Baruch. Kun hän sitten sai potkut juutalaisesta seurakunnasta agnostisten näkeymystensä vuoksi, hän alkoi käyttää latinankielistä nimen versiota Benedictus.
Mikä ettei sikakin voisi olla siunattu. - Ankkalinnan ankat eivät muni, vaan synnyttävät eläviä veljenpoikasia.
- Tupakointi toimikoon esimerkkitapauksena, vaikka sillä onkin heikkoutensa. Nykyään aika moni tiedostaa tupakan terveyshaitat eikä sen kummempaa kieltoa silloin välttämättä tarvita. Ja erityisesti suhteessa adventisteihin tupakointi on ollut voimakkaasti ulkopuoliseksi leimaava piirre – jo silloin kun tupakan haitoista ei tiedetty juuri mitään.
Mutta yritän loikata asian ytimeen.
Kautta kulttuurimme pitkän historian on eräs moraaliin liittyvä käsitys ollut hyvin kannatettu. Sen mukaan suurin osa ihmisistä eli niin sanottu rahvas tarvitsee irrationaalisia uskomuksia, jotta eläisi moraalisesti. Tyypillisesti kyseessä on kuolemanjälkeinen rangaistus, palkinto tai molemmat.
Kun katsoo nimilistaa, se tyrmistyttää. Mutta totta se vain on: he katsoivat kansalle valehtelun olevan välttämätöntä, jotta se pysyisi kaidalla tiellä.
Näitä ovat Platon ja hänen välityksellään Sokrates, Cicero, Thomas More, Michel de Montaigne, Thomas Hobbes, John Locke ja Immanuel Kant. Eikä tämä merkillisyys suinkaan rajoitu kaukaiseen historiaan, vaan jalolla valheella on vankka kannatus yhä edelleen.
Nimilistasta puuttuvat kristinuskon edustajat, koska heidän metodinaan on ollut väittää julkisessa keskustelussa kristinuskon oppeja helvetistä ja paratiisista totuuksiksi. Mutta hiukan tarkemmin tutkien monet heistäkin ovat olleet hyvin tietoisia noiden hyödyllisten oppien sepitteellisyydestä.
Minun mielestäni moraali ei edellytä hölynpölyyn uskomista. Voi olla, että olen vähemmistössä. Olen iloinen siitä, että seurassani on tässä asiassa professori Janne Kivivuori, jonka mainiosta pikku kirjasta "Paha tieto" poimin edellä luettelemani nimet. Niitä olisi ollut koko joukko lisääkin, aina meidän päiviimme asti.
Ehkä kuitenkin on parempi, että taivaaseen ja helvettiin uskomista jatkavat ne, jotka ilman tuota uskomusta ryhtyisivät välittömästi tappamaan, tekemään huorin, varastamaan, valehtelemaan ja himoitsemaan toisten omaisuutta. Onneksi he voittopuolisesti huolehtivat itse tästä petoksesta. Kaikkein taitavin petkuttaja taitaa usein löytyä ihan oman vaatetuksen sisältä.
https://www.cafepress.com/mf/64178742/happyhumantextbig-sticker-bump_bumper-sticker?productId=1090690050 - Sana millennium on johdettu kahdesta latinan sanasta: mille = tuhat ja annus = vuosi. Tuhat vuotta siis.
Sen sijaan sana millenium on loppuosaltaan vähän erilainen, kun siinä on vain yksi n-kirjain. Jälkimmäinen kantasana on siis anus eikä annus. - Kiitos ystävällisistä ajatuksista ja sanoista.
Harmi, että joku muu pilaa maineesi kirjoittamalla tökerösti käyttäen lähes samaa nimimerkkiä.
Ajattelen Dawkinsin tapaan iloisen pragmaattisesti. Adventistien joukossa on tietääkseni erittäin vähän jos lainkaan pommiterroristeja ja se on hienoa se. - Myös yhdys sanat ovat vaikeita monille.
