Raamatussa meille ilmoitetaan, mikä on tapahtumien ikäänkuin runko, kun maailma
luotiin. Ja tutkimalla viisaasti maailmankaikkeutta saamma lisää tietoa ja lisää osia
tuohon runkoon.

Tarkkaa tietoa sitten vedenpaisumuksesta saamme niinikään tutkimalla mm. kerrostumia, mitä vedenpaisumus jätti, ja ei ole tosiaan mennyt miljardeja vuosia, kun
fossiilit syntyivät, vaan se oli hyvin lyhyen ajan sisällä kun vedenpaisumus myllersi
koko maapallon. Voidaan jopåa puhua tunneista, kun fossiilit muodostuivat.

Ja kyllä Raamatun ilmoittamat tapahtumat kestävät tieteellisen tarkastelun, kunhan
ei alkuoletukset ovat kunnossa; eli olemme rehellisiä ja tunnustamme Raamatun
oikeellisuuden ja että jossain mättää, jos tutkimustulokset alkavat olla raamatunvastaisia.

Raamattu sanoo Uudessa Testamentissa, että Jeesuksessa ovat kaikki tiedon ja viisauden avaimet; eli uskova tiedemies saa todennäköisimmin viisaita tuloksia, kuin
ne, jotka pitävät evoluutio-oppia kaiken lähtökohtana.
Jeesuksen Isäkö ankara? Kyllä hän on ankara suomiessaan ihmisiä heidän pahoista
töistään, mutta rakastaa pahantekijääkin suurella rakkaudella ja odottaa pitkään ja
hartaasti, että tuo pahantekijäihminen kääntyisi hänen puoleensa ja samalla lakkaisi
jopa ajattelemasta pahaa.

Jeesushan puhuu meille vertauksella Raamatussa, että Isällä oli kaksi poikaa, ja toinen halusi saada etukäteen mitä hän tulisi perinnönjaolla saamaan. No Isä antoi
pojalleen hänen perintöosuutensa ja muutaman päivän kuluttua poika läksi kaukaiseen maahan ja tuhlasi omaisuutensa porttojen kanssa. Tällävälin Isä
istui sellaisessa paikassa alati mistä näki ohikulkevia tiellä ja odotti ja odotti poikaansa takaisin.

No sinne maahan minne poika oli karannut tuli nälänhätä ja perintökin oli kulutettu,
ja liittyi erääseen sen maan mieheen, joka lähetti hänet paimentamaan sikoja.
Ja tuo poika olisi tahtonut täyttää vatsansa palkohedelmillä mitä sioille syötti,
mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.

Poika meni sitten itseensä ja ajatteli, että hänen Isänsä talossa on kyllälti leipää
palvelijoillekin. Ja hän päätti mennä takaisin Isänsä tykö, että jos pääsisi hänen
palkkalaisekseen. No poika läksi isänsä tykö ja pojan ollessa vielä kaukana
isänsä huomasi hänet ja juoksi häntä vastaan ja tavattuaan poikansa suuteli häntä
hellästi.

Poika sanoi: Isä minä olen tehnyt syntiä, eli pahaa Taivasta vastaan, sinun edessäsi enkä ansaitse, että minua kutsutaan pojaksesi, tee minusta palkkalaisesi.
Isä sanoi: Tuokaa pian sormus pojan sormeen ja noutakaa syötetty vasikka ja valmistakaa se ruoaksi ja syökäämme ja juokaamme ja pitäkäämme iloa!

Toinen poika tuli kedolta töistä ja kuuli ja näki ilokarkeloinnin ja juhlinnan ja
sanoi, että niin ja niin monta vuotta olen sinua Isäni palvellut, etkä ole vohlaakaan
antanut, että olisin pitänyt iloa ystävieni kanssa.

Isä vastasi hänelle lempeästi, että kaikki omani on sinun, mutta pitihän nyt juhlia
kun poikani palasi takaisin ja nousi kuolleista takaisin elämään.

Kertomus ei ole sanasta sanaan kuin se Raamatussa on, mutta kaikilta oleellisilta
osiltaan yhtäpitävä mitä Raamattu kuvaa Jeesuksen suulla Taivaallista Isää.
Ensiksikin muslimit todellakin palvovat kuun jumalaa, joka on voimakkain jumala
arabien uskomuksissa.

Sitten koska islamissa on kyse epäjumalan palvelemisesta, niin eivät he tiedä mihin
kuoltuaan joutuvat.

Minun tietoni nojaavat ikuiseen kirjaan-Raamattuun, eikä se erehdy, koska Jumala
on antanut sen meille oppaaksi, siis siten johdattanut ihmisiä, että he ovat ensinnä kirjoittaneet Raamatun tekstit, ja sitten koonneet ne yhdeksi kirjaksi.

Raamattu on meillä tärkein todiste Jeesuksesta ja hän oikeastaan Raamatun
päähenkilö, sillä niin paljon tietoa hänestä Raamatussa on.

Otapa Raamattu ja lue evankeliumit, niin takaan miltei sataprosenttisesti,
että tulet siihen päätelmään, että Jeesus ei puhunut pätkääkään skeidaa.

Raamattu sitten kyllä todistaa itse itsestään, että se on tosi, kun vain hieman paneudut siihen ja rukoilet Raamatun Jumalalta ymmärrystäsen teksteihin.
Mutta jos välttämättä halua pitää oman pääsi, niin turmioon menet, enkä voisinua enempää auttaa.