Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. Kenties edustusmissiimme liitetään samanlaisia mielleyhtymiä kuin tämän vuotisiin Euroviisuesiintyjiimme. Miksi yrittää pärjätä parhaimmuudella kun huomiota voi herättää paljon enemmän muutenkin.

    Tällaiset ikivanhat instituutiot kuten missikisat ja Euroviisut kaipaavat pientä ravistelua ajoittain. Maneereihin kangistuneet rituaalit ja kaavat saavat kyytiä kun tuomarit arvioivat missimme käyntiä, ravia ja rakennetta. Toivottavasti hän osaa nostaa kaviota oikealla tavalla ja matolääkkeet otetaan ajallaan.

    Euroviisuissa puolestaan ihastellaan pohjoisesta tulleita hobitteja ja hämmästellään heidän aikomustaan laulaa yleisön ja kameroiden edessä. Voi olla, että eräissä osanottajavaltioissa kyseisenlaisia hobitteja pidetään enimmäkseen sisälle lukittuina, joten kisapaikalla saattaa esiintyä pelonsekaista reagointia ja paniikkiakin.

    Sinänsä missit olivat minusta kauniita eivätkä viisuedustajatkaan huonoja olleet. Asioista voi aina esittää mielipiteitä loukkaavalla tavalla. Joissain tapauksissa ainoa syy esittää arvosteluja on tarve loukata jotakuta. Mikä voisi olla parempi kohde kuin missi.
  2. En ole ihan vakuuttunut, että kaikki mahdollisesti havaittavissa olevat ärsykkeet tallentuvat aivoissa jonnekin, mistä ne olisivat myöhemmin poimittavissa.

    On toki mahdollista ja pidän erittäin todennäköisenä, että aivoihin tallentuu enemmän kuin sieltä on mahdollista tavanomaisin palautuskeinoin saada esille. Minusta aivot eivät kuitenkaan ole mikään tallennusväline rajoittamattomalla kapasiteetilla, jossa kirjoitus on koko ajan päällä.

    Tiettyjen aivohäiriöiden tapauksessa voidaan osoittaa, kuten Kim Peekin ja muiden savantien, että muistia aivoissa riittää. Normaalissa tapauksessa suurin osa merkityksettömästä ja merkityksellisestäkin informaatiosta jää tallentumatta taikka sen päälle "kirjoitetaan", koska ihminen tarvitsee aivokapasiteettiaan muuhunkin kuin puhelinluettteloiden ulkoa muistamiseen.

    Samaa tapausta tarkkailleet henkilöt voidaan kuulustella, jonka jälkeen heidät voidaan hypnotisoida ja pyytää kertomaan tapahtumat erittäin keskittyneesti. Yleensä kertomukset poikkeavat tapahtumien osalta jossain määrin toisistaan. Ihmisen mieli ei ole kamera taikka ääninauhuri, yleensä.

    Mitä enneuniin tulee, ovat ne mielestäni unennäkijän aavistuksia, jotka saattavat esiintyä hyvinkin selkeinä tapahtumina taikka unikuvina.

    Itse näin isoisääni liittyvän unen kun olimme käyneet häntä sairasvuoteellaan katsomassa. Unessa hän käveli varttuneena ja voimakkaana miehenä talon pihaan ja sen poikki. Ei pysähtynyt, sanonut sanaakaan, vaan kääntyi takaisin ja jatkoi kävelyään tietä pitkin eteenpäin.

    Seuraavan kerran näin isoisäni melkein vuotta myöhemmin, hän oli tajuton eikä enää reagoinut meihin.

    Oliko uneni enneuni ja miten se pitäisi tulkita?

    Voitaisiin sanoa, että näin unta hänen poismenostaan, hän ei enää tulisi puhumaan meille, vaan menisi menojaan.

    Toisaalta ei vaatine suuria ennustajanlahjoja, että ymmärtää siinä iässä ja tilassa olevan ihmisen kuolevan piakkoin.

    Loppujen lopuksi ei ole olemassa mitään konkreettista todistusaineistoa, että materiaalisen maailman lisäksi olisi olemassa mitään muuta. Toisaalta ei ole olemassa yhtä ainutta vakuuttavaa todistuskappaletta, että tämän materiaalisen lisäksi ei olisi mitään muuta.

    Kauniita unia.
  3. Ensimmäiseksi herää kysymys, että miksi kukaan rakentaisi koneen, joka orjuuttaisi hänet itsensä? Toki moiseen vekottimeen kannattaa jättää virtakytkin käden ulottuville. Toisaalta ei olisi mitenkään erityisen ihmeellistä, että tällainen kytkin unohdettaisiin tehdä.

    Asiaa voidaan eräällä tavalla lähestyä myös evoluution kannalta. Voitaisiin ajatella, että evoluutio pyrkii perimmiltään älyn kehittymiseen yhä pidemmälle. Ihminen on pitkälti älyn kehitttymisen fyysisesten rajojen äärillä, seuraava askel voisi olla tekoäly. Olisi jokseenkin tuhlausta antaa tähän asti kehittyneen älyn tuhoutua ihmisen mukana.

    Evoluution myötä ihmisestä on kehittynyt ahne ja sotaisa siinä missä älykäskin. Ilman ahneutta ja sotaa ei olisi ihmisen älyn kehittymistä. Kenties näiden samaisten viettien ajamana ihmiskunta kehittää koneen, joka on älykkäämpi ja pystyvämpi kuin luojansa.

    Kehityksen luonnollisena seurauksena olisi, että älykkäämpi ei pitkään palvelisi hölmömpää, vaan asetelma kääntyisi pian päälaelleen. Tekoälyn kehittymisen vauhdilla, ihmiskunta ei luultavasti edes huomaisi tuulen kääntymistä.

    Evoluution tarkoituksen, eli älyn säilymisen ja kehittymisen kannalta koneäly on pitkälti parempi kuin biologinen. Tosin biologinen elämä ja äly tarjoavat muuttuvien olosuhteiden varalle huomattavaa monimuotoisuutta, kumpikin on siis tarpeen.

    Evoluution kannalta olisi riski antaa kaiken älyn ja elämän olla sidoksissa vain yhteen planeettaan. Tämän vuoksi keinoälyn tehtäväksi tulisi levittää sekä koneälyä että biologista elämää mahdollisimman laajalle ympäröivään avaruuteen ja kaikille mahdollisille taivaankappaleille.

    Kunhan energiaa ja varaosia on riittävästi saatavilla, tekoäly on käytännössä kuolematon. Tämä on etu pitkillä matkoilla, mitä elämän ja älyn levittäminen välttämättä tarvitsee. Biologinen elämä kulkee mukavasti pakastettuna ja tekoäly voi käyttää matka-aikansa kehittyäkseen entistä älykkäämmäksi, mitä nyt shakkipeliltään ja ristisanoiltaan ehtii.

    Mikä sitten olisi ihmiskunnan asema ja tehtävä tässä tulevaisuuden näkymässä. Tekoäly tarvitsisi fyysiseen monistumiseen ja levittäytymiseen paljon raaka-aineita. Olisi tehotonta valjastaa vähiinkäyviä raaka-aikaineita louhintakoneiksi tai muuksi työvoimaksi. Muutaman tehokkaan tappokoneen uhalla ihmiset saataisiin valjastettua biologisiksi työjuhdiksi, jotka tuottaisivat viljelemällä oman ravintonsa ja louhimalla tekoelämän rakennuspalikat.

    Tekoelämä toimisi maapallolta käsin kuten muurahaisyhteiskunta. Tekoäly olisi kaiken vallan keskittymä ja tietyin väliajoin täältä lähetettäisiin uuden yhdyskunnan perustamiseen kykeneviä yksiköitä niin tekoälyllä kuin biologisellakin voimalla varustettuna. Nämä yksiköt purskahtaisivat tietyin väliajoin maapallolta kaikkiin suuntiin, vailla tietoa selviytymisestä taikka määränpäästä. Ihmisiä olisi joka lastissa.

    Kenties vielä tuossakin vaiheessa ihmiset uskoisivat olevansa kehityksen huipulla ja vastaavan kaikesta, mitä heille ja muille tapahtuu.
  4. Jos älykkyysosamäärä korreloisi positiivisesti seksipartnereiden määrän kanssa, edustaisivat ahkerat pornonäyttelijät ihmiskunnan älykkäintä osaa. Älykkyyden mittaaminen ja arvioiminen on jokseenkin hankalaa, joten pornotähdet saattavat niitä älykkäimpiä ollakin. Saattaapa joku heitä ajoittain kadehtiakin.

    Toisaalta voidaan kysyä, miksi seksipartnereiden runsauden pitäisi mitenkään korreloida älykkyyden kanssa. Vaikka aivojen sanotaan olevan se suurin ja tärkein sukuelin, on mielestäni yhdynnässä olennaisinta ihan toisessa päässä olevat asiat ja niiden ohjaamat tarpeet.

    Elossa pysymiseen tarvitaan asuinsuoja ja ravintoa. Näiden perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen voidaan lisääntyä kantokyvyn puitteissa. Vielä nykyäänkin - järjen, tieteen ja vapaan seksin aikakautena - naisiin vetoaa erityisesti miehen taloudellinen kantokyky ja terveys, sanotussa järjestyksessä. Miehiin puolestaan vetoaa naisen terveys ja avuttomuus miehisissä asioissa. Terveys ilmenee seksikkyytenä normaalin katsojan silmissä.

    Mahdollisen seksipartnerin huomattavat älynlahjat saattavat viestiä rajattomasta potentiaalista mitä perustarpeiden tyydyttämiseen tulee. Älykäs pärjännee yhteiskunnassa paremmin ja turvannee puolisonsa ja jälkeläistensä selviytymisen paremmin kuin vähä-älyisempi kaveri viereisessä pöydässä.

    Tällä perusteella voisi esimerkiksi koettaa luetella Suomen kaikkien presidenttien nimet kronologisessa järjestyksessä heti ensitreffien alkajaisiksi. Uhkapeliähän se on, mutta saattaa sytyttää kipinän jota sammutellaan loppuyö. Varaudu kuitenkin tekemään sitä yksinäsi.

    On myös havaittu, että älykkäät ihmiset viihtyvät jokseenkin yhtä-älykkään seurassa. Jos älykkyysero on yksilöiden välillä huomattava, alkaa ainakin toinen osapuoli kokea yhdessäolon kiusalliseksi. Tästä syystä älykkääksi tekeytyminen saattaa auttaa hetken aikaa, mutta jos partneri onkin älykkäämpi, havaitsee hän juonesi ja menettää kiinnostuksensa pian. Jos taas olet itse älykkäämpi ja haluat hurmata hölmön, menetät mielenkiintosi nopeasti. Vaikeutena onkin yhtä-älykkään ja seksuaalisesti halukkaan partnerin löytäminen, he ovat vähintäänkin yhtä harvinaisia kuin sinäkin. Tämä karsinee partnereiden määrää huippuälykkäiden osalta merkittävästi.
  5. Erinomaisia tulkintoja.

    Minä kuitenkin näen kaikkien mainittujen unien kohdalla seksuaalisia merkityksiä.

    Tietenkään minä en määrää, mitä unet tarkoittavat. Jokaisen unennäkijän mieli tekee sen ihan itse ja pitkälti ilman ulkopuolista vaikutusta.

    Jos unennäkijä itse ei yhdy käsitykseeni mielikuviensa merkityksestä, olen väärässä ja useimmiten olen.

    Kukaan ei voi tarkalleen tietää, mitä toinen ajattelee ja tuntee kulloinkin. Unet ovat tietyssä mielessä ja kulttuurikohtaisesti yhteistä mieltä. En tarkoita, että ne ne olisivat jotain kuvamorsetusta vaan, että unet esittävät tiettyjä muotoja ja tyyppejä tiettyjen tunnetilojen aikana.

    Yksittäisen unen aikana yksityiskohdat vaihtelevat kuten ihmisten ulkoiset piirteet vaihtelevat elämässä.

    Ahdistunut näkee tietynlaisia unia, kuten tekee iloinen ja surullinenkin. Sairauksiin ja niiden kokemiseen liittyy unia kuten kuolemaan ja sen alati olemassa olevaan mahdollisuuteenkin.

    Mitä lähemmäs elämän päättyminen omalle kohdalle sattuu, sitä enemmän tähän viimeiseen erämaahan vaeltaja kiinnittää huomiota.

    Yleensä unet ovat pitkälti arkipäivän häiriötä nukkumisemme aikana, merkityksetöntä sekasotkua. Kaikella ei suinkaan ole tarkoitusta, vaan näemme arkipäiväistä tilkkutäkkiä.

    Joskus uni kuitenkin muotoutuu tarinaksi tai ainakin merkitykselliseksi mielikuvajonoksi. Olisi kohtuullista ajatella, että tähän koettuun "tarinaan" liittyisi jokin yhdistävä ajatus.

    Yksilötasolla tämä kytkentä huomataan nopeasti. Ei kuitenkaan ole mitään universaaleja sääntöjä, miten juoni pitäisi punoa kasaan.

    Minä, taikka kukaan muukaan, ei ikinä voi varmuudella kertoa toiselle, mitä tämä tunsi tiettynä hetkenä tai nähdessään jotain.

    Tulkitsen omien tunteitteni ja kokemusteni kautta.

    Kukaan ei voi tietää mitä unennäkijä ajattelee tai kokee käärmeen nähdessään, paitsi unennäkijä itse.

    Tämä on nyt vähän venynyt ulosanti, jos paperi loppuu, jatkan seuraavalle sivulle.

    Ensimmäinen uni:

    Koti ja kaakaokuppi.

    Katseesi oli alaspäin. Miksi?

    Ihminen painaa katseensa kun on häpeissään, nöyränä ja toivoo anteeksiantoa.

    Tässä unessa nöyryys ja alistuminen liittyy turvalisuuden tuntemisen ytimeen, kotiin ja sen keittiöön, siis sydämeen ja äitiin.

    Uni jatkuu ja näet kalkkaron kietoutuneena kaakaomukisi ympärille.

    Alan jo havaita, mihin tämä kaikki liittyy, olen pahoillani.

    Miehet ovat sinulle selkeästi uhka.

    Kalkkaro on peruuttamattomasti järkyttänyt perusturvallisuuttasi.

    Seuraava uni riemukaarineen viittaa vahvasti naisen sukupuolielimeen, tässä tapauksessa siihen kaikkeen liittyy lohikäärmeen uhkaa. Edellisessä unessa oli käärme, tässä on lohikäärme. Olet ikäänkuin kasvanut isommaksi, portin koko viittaisi siihen. Sama lohikäärme vaikuttaa kuitenkin ja entistä isommaksi kasvaneena.

    Kolmannessa unessa ajattelit samaa asiaa kuin ennenkin, mutta mietit vapautta siinä samalla. Se sama vanha väijyy kuitenkin sinua ja on aina valmis viemään sinut.

    Neljännessä tekijä oli joku tuntematon. Unikuvat antavat usein tutulle ihmiselle tuntemattomat piirteet, mutta samalla heissä on jotain ihmeellisen tuttua.

    Voisiko olla, että nämä neljä unta ovat näyttäneet pitkän ajanjakson, lapsuudesta lähtien. Jostain syystä ne ovat kutoutuneet osaksi nykyisyyttä ja toiveita olla miesten kanssa.

    Esitetyn perusteella voi tehdä todella kovan tulkinnan. Itse en haluaisi sitä tehdä.

    Korostunut seksuaalisuus, syyllisyys, alistuminen, pelko ja vielä kerran pelko.

    Sanoisin, että unien taustalla voisi olla hyväksikäyttö.
  6. Tällaisia unia on monenlaisia, unia tulkitessa ei koskaan pidä unohtaa fyysisen kehon vaikutusta uniin.

    Itse koen usein varsinkin selälleen nukahdettuani hyvin pikaisen heräämisen, joka johtuu tukehtumisen tunteesta. Lienee jotain uniapneaa. Jos on illalla todella väsynyt taikka aamulla unentokkurassa, saattaa selällään maatessa nähdä unia tilanteista, jotka vaikeuttavat hengittämistä, kuten sukeltamisesta ja jäämisestä puristuksiin auton alle uima-altaan pohjalle.

    Edellä mainittu koski hengittämistä. Moni muukin ruumiiin jäsen olisi liikkuakseen unien aikana. Voin mainita omat raajani, yleensä pidän ne kurissa joko tyynyn alla taikka toisiaaan vasten puristamalla. Siis kädet tyynyn alle ja tyyny jalkojen väliin.

    Unen aikana keho halvaantuu, tai ainakin useimmiten. Silloin tällöin joku hermoimpulssi saattaa karata ja raaja liikahtaa. Yleensä ihmisen nukkumisasento taikka unitila ylipäätään ei salli raajojen vapaata liikettä nukkumisen aikana. Tällöin liikkumisen esto saattaa näkyä ja tuntua unessa jollain tavalla. Kuten vaikeutena liikuttaa raajoja mihinkään suuntaan.

    Monesti nähty ja koettu on huutaminen. Unennäkijä huutaa kunnes herää omaan huutoonsa. Ihmisten tiedetään puhuvan unissaan, joten unihalvaus ei selitä äänentuottamista unenaikana. Olen itsekin puhunut unissani ja kuunnellut muutamia koviakin puhujia, varsinkin armeijassa. Unihalvaus ei vaivannut heitä. Varsinaisesti unihuutamiseen olen tutustunut kotona ja ihan lapsesta saakka. Jotenkin se melodramatiikka aina siirtyy sukupolvien yli.

    Siis unennäkijä voi herätä ääneen, jonka on itse saanut aikaiseksi.

    Tiedän tapauksia ja olen varttunut niiden parissa.

    Aloittajan tapaukseen sanoisin, että hänen untaan häiritsee jokin.

    Jostain syystä hän muistaa vain vaikeudet raajojen liikuttamisen ja puhumisen suhteen. Tämä kertoisi vahvasti uniapnean taikka unihalvauksen kokemisesta. Ainoastaan hänen oma kehonsa oli esteenä.

    Pian hän on yli unistaan. Hän kuitenkin mietti niitä.