Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. Mitä hampaat tarkoittavat unen näkijälle, ovatko ne jotain kulutustavaraa?

    Saako niiden tilalle toiset, jos yhdet hukkaa?

    Mitä hampaat edustavat eli tarkoittavat ihmiselle?

    Lapsi syntyy ilman hampaita. Hampaatonta ihmistä voidaan siis verrata lapseen joka on viaton ja harmiton.

    Toisaalta hampaita vähenee tai ainakin ennen väheni iän myötä. Hampaattomuus kertoo yleensä kyvyttömyydestä sanan kaikissa merkityksissä.

    Ajatellaan vaikkapa 7-vuotiasta tyttöä, jonka maitohampaat heiluvat ja hän näkee unia hampaista ja niiden lähtemisestä. Ajatteleeko hän vanhenevansa ja menettävänsä kehonsa fyysisiä ominaisuuksia hampaiden lähdön myötä?

    En tiedä tytöistä mutta omista kokemuksistani voin sanoa, etten tuolloin ajatellut kehoni lahoamista vaan pikemminkin voimistumista ja aikuiseksi varttumista.

    Vaikka hampaat yleisessä tajunnassamme edustavatkin nuoruutta, voimaa, agressiota, tahtoa ja erottumiskykyä. Emme voi tietää unennäkijän tunteita, kun hän untaan näkee?

    Voimme esittää vain olettamuksia.

    Aloittajan tapauksessa lähdemme liikkeelle oletuksesta, ettei hän ole pikkutyttö taikka poika. Hänen voidaan olettaa saaneen kaikki hampaansa luontaisesti ja menettäneen ne sillä tavalla.

    Miksi kukaan näkee unta hampaiden menettämisestä?

    Hampaat ovat varsin tärkeä elementti eloonjäämisen kannalta. Ilman sellaisia ei pureskelu toimi. Nykyään selviytyminen toki onnistuu vaikka millä konstilla.

    Mutta miksi aloittaja/unennäkijä pohdiskelee yöllä hampaitaan?

    Joko unennäkijällä on hampaiden hoitoon liittyvä ongelma taikka hän kokee ajatuksia miehuuden peruslähtökohtien parissa.

    Siis...
  2. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän tapansa osallistua keskusteluun ovat erilaisia. Jotkut esittävät oman kantansa asiaan selkeästi ja perustelevat sen uskottavalla tavalla, jotkut esittävät jopa vasta-argumentointia asiallisesti ja tosiasioihin tukeutuen.

    Yleisesti ottaen keskustelukulttuuriin kuuluu kuitenkin henkilökohtaisuuksiin käyminen keskusteltavan asian sijaan. Tämän lisäksi perustelujen keveys korvataan usein itsekeksityillä tosiasioilla, joihin sitten vastataan omilla näkemyksillä ja väitteillä.

    Kautta aikojen ollaan väittelyissä oltu erimieltä pelkästään keskustelullisista syistä. Asia saadaan selvitettyä paremmin ja näkemykset terävöitettyä, kun siihen liittyen esitetään vastakkaisia näkemyksiä ja mielipiteitä.

    Nykyään keskusteluihin saatetaan osallistua pelkästään tarkoituksella ärsyttää taikka loukata keskustelijoita.

    Keskustelupalstoilla on sangen helppoa piipahtaa ja ilmaista mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Esimerkiksi pedofilian uhrit-ketjuun voi käydä kertomassa mielipiteitään sukupuolisuhteista alaikäisten kanssa ja ilmaista olevansa jakamatta yleisiä käsityksiä näiden suhteiden haitallisuudesta.

    Tarkoituksena ei tällöin ole pelkästään jos ollenkaan ilmaista omaa mielipidettään vaan ainoastaan loukata ja ärsyttää muita keskustelijoita ja heidän tunteitaan. Tällaista keskustelutarkoitusta voitaisiin kutsua trollaamiseksi.

    On vaikea sanoa, mikä keskustelijaa tähän motivoi. Luultavasti kyse on vain huomion hakemisesta ja halusta saada aikaiseksi jokin reaktio ympäröivästä maailmasta. Keskustelun aiheilla ei sinänsä ole väliä, mutta mitä aremmasta aiheesta on kyse, sitä helpompi on saada vaikutuksia aikaiseksi.

    Sinänsä on ihmeellistä, miten henkilökohtaisesti keskustelijat edelleen suhtautuvat asioihin. Jos jonkun keskustelijan perustelemattomat mielipiteet, kommentit ja näkemykset pelkästään ärsyttävät, kannattaa ne jättää lukematta. Perusteltuihinkaan ei ole mitään velvollisuutta vastata.

    Toisaalta nykyajan keskustelua vaivaa omiin näkemyksiin linnoittautuminen. Keskustelua käydään omista bunkkereista käsin ja vastakkaisen mielipiteen esittäjä leimataan oitis trolliksi, provokaattoriksi, propagandaministeriksi taikka kerettiläiseksi.

    Pelkästään eriävä mielipide ei tee kenestäkään trollia. Pahantahtoinen tarkoitus sen esittämisen taustalla tekee. Pelkän esitetyn mielipiteen perusteella on vaikea sanoa kenenkään motiiveista mitään.

    Pysykäämme siis bunkkereissamme ja käykäämme keskustelua vain niiden kanssa, jotka jakavat näkemyksemme ja ignooratkaamme muut.
  3. Tässä unessa on monia ajatuksia, motiiveja ja pelkoja päällekäin. Mielenkiintoinen. Kiitos että jaoit sen.

    Sinänsä tämä on tyypillinen miehinen uni, vihollisineen ja kamppailuasetelmineen. Outoa on varsinaisen kamppailun ja aseiden käyttämisen puuttuminen. Menemme tähän sisään vähän myöhemmin.

    Käsitin, että poikasi oli unessa mukana. Vaimosi ei kuitenkaan ollut. Työporukalla vietitte iltaa ja yllättäen uhka oli käsinkosketeltava.

    Mitä uhkaa venäläiset sotilaat voivat tarkoittaa miehen ajatuksissa?

    Tämä on vain arvaukseni, mutta olet saattanut kuulla heidän silloisesta tavastaan raiskata.

    Varsin usein miehet näkevät unia aseista. Kun mies haluaa "laukaista lastinsa" hän uneksuu tykeistä ja ampumisesta ylipäätään.

    Jostain syystä sinua piinaavan venäläisen upseerin polvi muuntuukin poranteräksi. Yleisen elämän kokemuksen perusteella poranterät uppoavat mihin tahansa.

    Kertomasi unen perusteella, on minun oletettava, että olet nähnyt homoeroottisen unen. Älä säikähdä.

    Olet kokenut halun vivahdetta jotain työyhteisöösi kuuluvaa henkilöä kohti. Olet itse tuonut uneesi poikasi, joka todistaa sinulle jotain. Olet mies ja isä, et ikinä voi sallia kokemusta.

    Annat päälletunkeutujille vihollisen muodon, mutta lähemmin tarkasteltuna hän on vain joku, joka haluaa tunkeutua sinuun (poranterä).

    Sinulla on ihana poika. Pidä hänestä hyvää huolta, äläkä mieti ihmeellisyyksiä.

    Unet ovat kauniita ja ihmeellisiä. Kiitos, että jaoit omasi kanssamme.
  4. Viitaten ketjun alussa ilmaistuun uneen, on toki mahdollista, että pelko ja hevosen hyökkäykset ovat epävarmuuden ilmentymä, jota koet kun olet tekemisissä miesten kanssa.

    Erityisesti juuri mainitsemasi miehen kanssa.

    Varsin ongelmallinen tilanne. Unessa seksuaaliset toiveet ja halut suorastaan huutavat olemassaolostaan, mutta pelko (hevosen hyökkäykset) estävät niiden toteutumista.

    En tunne tai tiedä sinua taikka ihastumisesi kohdetta.

    Omasta puolestani voin kertoa, että olen kerran tutustunut ihailemaani naiseen, pelosta huolimatta lähestynyt häntä ja kokenut tunteisiini vastattavan.

    En tiedä ihmisen elämässä enempää tyytyväisyyttä tuovaa tunnetta kuin ihastuksen hyväksyntä. Toki myöhemmin asiassa tapahtui ja kaikki se on nykyään taakse jäänyttä elämää.

    Sinun kohdallasi voi olla toisin.

    -Voit yrittää lähestyä ihastustasi ja hän huomaa sinut ja vastaa tunteisiisi.
    -Hän voi huomata sinut ja pilkata sinua sen vuoksi.
    -Kenties hän ei edes huomaa sinua.
    -Hän ehkä huomaa sinut, miettii ja hylkää.

    -On mahdollista, että hän rakastuu sinuun ja elää kanssasi maailmanloppuun asti.

    Mitä pelkäät?

    Uni ei kerro tulevaisuutta, ainoastaan pelkosi nykyhetkessä.
  5. Tässä unessa vaikuttaisi olevan seksuaalisia ajatuksia, jotka ahdistavat niiden kokijaa.

    Mainitset hevosen olleen ori, väriltään oranssinpunainen.

    Oranssinpunainen voisi viitata ihmisen ihonväriin.

    Ori voisi viitata miehuuteen ja siihen yksityiskohtaan, minkä perusteella orit erottuvat tammoista. Aiemmin mainittu väri voisi tukea tätä käsitystä.

    Menit unessa metsään isäsi kanssa, jotta voisit ulkoiluttaa oria, joko omaasi taikka hänen.

    Kun pääsit oriisi selkään oli isäsi kadonnut jonnekin.
    Yritit ratsastaa oriilla, mutta sen muoto muuttui virtaviivaisemmaksi ja sen päästä alkoi valua valkoista nestettä.

    Seuraavaksi koit tilanteen vihamieliseksi, pelottavaksi ja ahdistavaksi.
    Ori irrotti sinut ja muutkin kontrollivälineet itsestään.
    Valloilleen päässyt ori vahingoitti sinua tai ainakin yritti sitä.

    En voi välttyä ajatukselta, että unennäkijä on ajatellut unensa aikana yhdyntää, erektiota ja ejakulaatiota. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse ahdistua ajatuksesta, että unessa esiintyi myös sen näkijän isä. Unennäkijä on yksinkertaisesti yhdistänyt ajatukset miehestä, yhdynnästä ja isästään. Luonnollisesti tämä ajatuskulku on ollut ahdistava.

    Tämä ei tarkoita että unennäkijällä olisi fantasioita isästään, miehen mielikuva vain heijastui hänen uneensa. Tässä tapauksessa unennäkijä ikäänkuin tunnisti liikaa yhtäläisyyksiä isänsä ja uneksumansa miehuuden kanssa. Tästä johtuu se pelko ja ahdistus, jota hän kokee unen edetessä.
    Omasta mielestään hän on ansainnut kuoleman ja pelkää sitä. Ahdistus ja pelko on käsinkosketeltavissa kun ori talloo jalkoihinsa.

    Hieno uni. Kiitos, että jaoit sen.