Vapaa kuvaus

Aloituksia

135

Kommenttia

5253

  1. Nyrkkisääntönä lienee, että relevanteimmat asiat kerrotaan ensiksi. On myöskin selvää, että jos kokemusta alalta on enemmän kuin muilla hakijoilla, ei sillä listaamisjärjestyksellä ole niin väliä, kunhan se on johdonmukainen.
  2. Seksuaalisuus ja varsinkin kahden ihmisen välinen seksuaalinen akti on mitä intiimein tapahtuma. Sille ei yleisesti ottaen kaivata silminnäkijöitä eikä muita osanottajia millään tavalla. Tietysti exhibitionismia esiintyy, mutta se ei tee tyhjäksi aktin intiimiyttä taikka tarvetta sen intiiminä olemiseen.

    Mitä tulee sisarusten väliseen yhdyntään taikka muulla tavalla suoritettuun aktiin, eivät he kaipaa sille silminnäkijöitä, kuten eivät yleisesti ottaen muutkaan ihmiset ollessaan yhdynnässä. Seksuaaliset aktit pyritään siis lähtökohtaisesti suorittamaan muiden katseilta salaa. Onkin sanottu, ettei se kuuluu kenellekään, mitä ihmiset makuuhuoneissaan tekevät.

    Mitä puolestaan tulee seksuaalisen kanssakäymisen yleiseen hyväksyttävyyteen, on niistä miehen ja naisen välisessä avioliitossa tapahtunut yhdyntä hyväksytyin. Toki kaikenlaista muutakin yhdyntää on kautta historian tapahtunut yleiseltä katseelta salaa.

    Aloittaja on nostanut esiin sisarusten välisen seksuaalisen kanssakäymisen ja kysyy sille yleistä hyväksyntää. Jatkokommenteissaan hän argumentoi sisarusten välisen yhdynnän yleisen hyväksyttävyyden puolesta perusteella, ettei siinä pakoteta taikka alisteta ketään aktiin vastoin tahtoaan vaan kaikki perustuu vapaasti muodostuneeseen tahtoon.

    Länsimaisessa yhteiskunnassa on (pitkälti) kaatunut homoseksuaalisuuden tabu ja kyseistä seksuaalisen aktin muotoa pidetään jokseenkin yhtä normaalina, ellei jopa normaalimpana, kuin miehen ja naisen välistä yhdyntää. Itsestään tämä muutos ei tapahtunut vaan sitä on poliittisella määrätietoisuudella ajettu. Tässä mielessä on selvää, että muitakin seksuaalisia tabuja yritetään kumota ja tehdä niistä yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä seksuaalisen kanssakäymisen muotoja.

    On huomionarvoista, ettei hyväksymistä lähdetä hakemaan vanhempien ja täysi-ikäisten lasten väliseen kanssakäymiseen, koska yhteys oman lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön olisi liian ilmeinen. Sen sijaan puhuttaessa sisarusten välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä jää yleenä huomiotta, että sisarukset voivat alistaa toisiaan vielä täysi-ikäisinäkin.

    Täysi-ikäisten sisarusten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on marginaalisen harvinaista, mikä selkeimmin johtuu luonnollisesta vastenmielisyydestä lähisukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä kohtaan.

    Tietysti voidaan sanoa, että homoseksuaalisuuden tabua puolustettiin aikoinaan luonnollisesta vastenmielisyydestä sitä kohtaan, ja jos kerran se tabu ollaan kumottu, miksei sukurutsaankin liittyvää tabua voitaisi kumota.

    Jos asiaa lähestytään ainoastaan individuaalisen vapaan rakkauden vaatimuksella, lienee silloin selvää että kaikki mahdollinen seksuaalinen itsensä toteuttaminen julkisestikin tulee olla sallittua ja hyväksyttyä, kunhan sillä ei alisteta taikka pakoteta ketään. Tämä tietysti avaa lukemattomat vaihtoehdot, joilla seksuaaliseen tekoon voidaan toinen pakottaa varsinaisesti pakottamatta häntä mihinkään.

    Voitaisiin kysyä, että miksi minkään seksuaalisen kanssakäymisen muodon pitäisi olla yhteiskunnallisesti hyväksyttävää taikka kannustettavaa?

    Vastauksessa yllä esitettyyn kysymykseen lähestytään yhteiskunnan olemassaolon tarkoitusta ylipäätään. Onko sen tarkoituksena tarjota turvallinen kasvualusta yhteiskunnan jäsenille useassa polvessa, vaiko ainoastaan turvata hedonistinen turvasatama dekadenttiselle elämäntavalle?

    Se, että yhteiskunnan taholta kielletään yksilöitä suhtautumasta julkisella vastenmielisyydellä jotakin vastenmielistä kohtaan, ei tee vastenmielisestä asiasta yhtään vähemmän vastenmielistä taikka vähemmän haitallista biologiselta kannalta.
  3. Yhteiskunta oli ennen individualismiprioriteettia perusteitaan myöten erilainen kuin se on nyt. Käytännössä kaikki yhteiskunnan toiminnot perustuivat jonkinlaiseen vallan ja voiman käyttämiseen eikä asiakaslähtöisyyttä tunnettu hallinnossa eikä juuri liike-elämässäkään. Ylipäätään käsite, että hallinnon kanssa asioiva olisi asiakas taikka jotain siihen verrattavaa on erittäin viimeaikainen ilmiö.

    Aikoinaan, siis muutama vuosikymmen sitten puhuttiin yleisesti hallintoalamaisista, hoidokeista, jne. Esimerkiksi kansakoulun opettaja oli äärimmäisen vallankäyttäjä ja saattoi surutta käyttää valtaansa oppilaiden nöyryyttämiseen. Hallintovirkamiehet niin kunnallisella kuin valtiollisellakin tasolla käytännössä sanelivat yhteiskunnan edun, mikä yleensä aina ohitti yksityisen edun. Ellei sitten yksityistä etua edustanut joku tarpeeksi varakas ja vaikutusvaltainen yksilö.

    Toki uskonnollinen virkakoneisto on ollut vallankäyttäjä siinä missä muutkin erilaisten virkakoneistojen osaset ovat olleet. Tietyssä määrin virkakoneisto on edelleen vallankäyttäjä, joille asiakkaat ovat alamaisia, eikä tämä tosiasia tule koskaan muuttumaan. Toki julkisen vallan käyttäminen on tiukasti sidottu lakiin, mutta harmaata aluetta on aina, mikä mahdollistaa mielivaltaiselta vaikuttavan vallankäytön esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden tehtäväalueella.

    Seikka, että papit ovat aikoinaan olleet hallinnollinen auktoriteetti moraalisissa asioissa, on varmasti herättänyt vihaa mainitun hallinnon hampaisiin joutuneessa yksilössä ja kenties laajemmassakin määrin.

    Nykyään on kuitenkin mahdollista sanoutua irti kirkollisesta osallistumisesta, mikä tehnee kirkon edustajien "inhoamisen" jokseenkin tarpeettomaksi. Harva inhoaa opettajia heidän historiallisen vallankäyttönsä vuoksi kasvatuksellisissa asioissa, taikka inhoaa peruskouluopettajia sen vuoksi, ettei ole samaa mieltä kaikesta, mitä koulussa opetetaan.

    Jos kirkon historiaa kutsutaan häpeälliseksi, on silloin syytä kutsua häpeälliseksi koko ihmiskunnan historiaa kategorisesti. Toisaalta, eikö kaikina aikoina ole tuomittu moraalisesti väärässä olevat. Näin ollaan nytkin tekemässä, vaikka tuomittavana onkin historia. Nykypäivän oikea oli väärin menneisyydessä ja kenties se on sitä tulevaisuudessakin.
  4. Se, mitä aloitusviestissä nimitetään uskonnollisuudeksi, lienee semanttisesti pätevää, mutta minä kutsuisin sitä mieluummin uskoksi oppien erehtymättömyyteen. Uskontoihin kuuluu käsitys jumalasta, opeissa sellaista rajoitusta ei ole vaan opit voivat perustua mihin tahansa ja johtaa mihin tahansa.

    Ihmisellä kuten muillakin olioilla on taipumus oppia ja uskoa oppimansa. Tämän todistivat jo Pavlovin koirat. Tosin Pavlovin koirien tapauksessa puhuttiin ehdollistumisesta, mutta se jos mikä on vahvaa uskoa jonkun tapahtumiseen opitun ja jo tapahtuneen perusteella.

    Monesti oppeja ei omaksuta omakohtaisesti kokemalla, jolloin ne ehdollistuisivat osaksi omaa kokemusmaailmaa ja odotuksia. Opit omaksutaan auktoriteetteja kuuntelemalla, lukemalla jne, toisten kertoman perusteella.

    Luonnontieteissä väitteet tulee voida kokeellisesti osoittaa oikeiksi. Luonnontieteiden tutkima alue on fyysinen, joten asiat osoitetaan fyysisesti paikkansa pitäviksi. Luonnontieteelliset opit taikka tosiasiat ovet siten sellaisia, joiden varaan voidaan rakentaa muutakin päättelyä.

    Matematiikkaa ja fysiikkaa voidaan tieteinä soveltaa ihmisen käytöksen tutkimiseen, samoin kuin niiden avulla tutkitaan minkä tahansa muunkin fyysisen kohteen käyttäytymistä.

    Jos otetaan tutkimuksen kohteeksi vaikkapa parinvalinta ja parisuhde, on muuttujia hurja määrä. Yksilötasolle asti ulottuvaa aukotonta teoriaa ei tule ikinä olemaan, koska jos detaljeihin mennään, on jokainen parisuhde oma yhtälönsä.

    Mutta mitä tulee oppeihin ylipäätään, ovat yhteiskunnat täynnä sosiaalisia oppeja, jotka eivät oikeastaan perustu mihinkään muuhun kuin aiemmalta sukupolvelta seuraavalle siirtyvään perimätietoon, taikka oppeihin, jotka ovat muotia ja saaneet lähtönsä jostakin tuntemattomasta lähteestä. Näitä ovat legendat ja myytit.

    Kukaan yksilö ei voi yhteisössä eläessään ja toimiessaan perustaa toimintaansa vain ja ainoastaan itse kokemaansa ja tieteellisesti oikeaksi todistamiinsa tosiasioihin. Tämä siksi, että yhteisöt eivät muodostu tieteellisten faktojen ympärille vaan niiden synnyssä ja toiminnassa myytit ovat ensiarvoisen tärkeitä.

    Tarkoitan tässä myyttejä jumaltarustoja laajempina käsitteinä, jolloin puhun lähinnä yhteisön yhteisistä kokemuksista, joka tuo yhteisön yhteen.

    Jokainen suomalainen kokee Talvisodan edelleen omakohtaisesti, koska isoisä, taikka tämän isä taisteli silloin kansakunnan olemassaolon puolesta. Harva nykyään elossa oleva suomalainen on itse Talvisodassa taistellut, ja jos on, tuskin itseään myyttiseksi sankariksi kokee.

    Uskomukset eivät ole luonnontiedettä, niitä ei tarvitse todistaa paikkansa pitäviksi. Kaikki yhteisöt elävät jatkuvasti uskomusten keskellä. Niitä syntyy jatkuvasti lisää, kukaan ei niitä todista oikeaksi taikka vääräksi millään tavalla. Oliko kommunismi oikein taikka väärin? Oliko fasismi? Olivatko Hugenotit oikeassa? Oliko maailman kolonisoiminen eurooppalaisten toimesta väärin vai oikein?

    Vastaako luonnontiede kysymykseen, mikä on oikein tai väärin, ja jos vastaa, mikä on silloin mittana?

    Opit istuvat lujassa kuten istuu myös usko oppien oikeassa olemiseen.

    Kenties niiden on syytäkin istua.