oli vaarallinen rikollinen 🤓
Mutta tämä uskoi Jeesukseen ja sai armon ristillä.
Ajattele kun Jeesus esitteli hänet Jumalalle joka kysyi, kukas tämä kaverisi on?
Jeesus sanoi, hän on rikollinen ja murhaaja. Tälläisiä sieltä nyt alkaa tulemaan.
Niin vahva on Jeesuksen veri, että se pesee pahimmatkin rikolliset puhtaiksi jos nämä vain antavat Jeesuksen sen tehdä.
Se on evankeliumi.
Ensimmäinen henkilö jonka Jeesus vei paratiisiin
188
669
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä suomen vankiloissa on suurin osa kristittyjä uskovaisia sattuneesta syystä
- Anonyymi
Oli, sinun jeesuksesi on siis kuollut.
- Anonyymi
Vankilassa vuosia töissä olleena voi todeta, että puhut vastoin totuutta. Vain pieni joukko osallistuu vankilan kirkossa pidettäviin tapahtumiin. Sitä paitsi harva siellä on aktiivinen jumalanpalveluksissa kävijä ollut silloin, kun teki rikoksia. Osa on sitten kiinni jäätyään alkanut miettiä elämänsä suuntia ja todennut, että nyt on aika kääntyä Herran puoleen.
Anonyymi kirjoitti:

No aika järkyttäväähän se olisikin, jos tekohetkellä olisi ollut uskossa...
usko.vainen kirjoitti:
Ja se sattunut syy on vankilassa uskoon tulo 😃 kiitos Herralle❗️
Rikollinen uskoi Jeesukseen, ja sillä pääsi paratiisiin.
Mitä siitä opimme: kristinuskossa on aivan sama mitä teet kunhan uskot JeesukseenTipale kirjoitti:
No aika järkyttäväähän se olisikin, jos tekohetkellä olisi ollut uskossa...
Kyllä uskovatkin hairahtuvat, siitä on lukuisia esimerkkejä Raamatussakin 🤓
Mutta aina voi katua ja tehdä parannusta. Se on armoa.
1. Joh 2:1usko.vainen kirjoitti:
Kyllä uskovatkin hairahtuvat, siitä on lukuisia esimerkkejä Raamatussakin 🤓
Mutta aina voi katua ja tehdä parannusta. Se on armoa.
1. Joh 2:1Ei tarbinbyr
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä uskovatkin hairahtuvat, siitä on lukuisia esimerkkejä Raamatussakin 🤓
Mutta aina voi katua ja tehdä parannusta. Se on armoa.
1. Joh 2:1Ei tarvinnut tehdä parannusta. Ryöväri itse sanoi ansainneensa teoistaan kuolemantuomion.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Rikollinen uskoi Jeesukseen, ja sillä pääsi paratiisiin.
Mitä siitä opimme: kristinuskossa on aivan sama mitä teet kunhan uskot Jeesukseen"Rikollinen uskoi Jeesukseen, ja sillä pääsi paratiisiin."
Tämä rikollinen odottaa Jeesusta haudassaaan ja ylösnousemusta, kun Jeesus tulee toisen kerran noutamaan omiaan. - Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Ei tarvinnut tehdä parannusta. Ryöväri itse sanoi ansainneensa teoistaan kuolemantuomion.
Ryöväri ymmärsi kuulkaa että Jeesus oli syyttömänä ristillä. Se on tässä nyt pointti hän ymmärsi olevansa omista teoista mutta Jeesus hyvää tehneenä syyttömänä.
- Anonyymi
Ortodoksit ja hellarit on maanpetoksesta niin.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ja se sattunut syy on vankilassa uskoon tulo 😃 kiitos Herralle❗️
Aamenta!
Jeesushan oli Raamatun mukaan syntisten ystävä eikä itsensä korottaneiden "kaikkitietävien" ystävä.
- Anonyymi
Oli, sinun jeesuksesi on siis kuollut.
usko.vainen kirjoitti:
Aivan, mutta vihaa syntiä 😃
Kyllä, vihasi Jumalan käskyjä kivitystuomioista ja muista VT:n vääryyksistä.
sage8 kirjoitti:
Kyllä, vihasi Jumalan käskyjä kivitystuomioista ja muista VT:n vääryyksistä.
Jeesus ei vihannut itseään eikä omia käskyjään. Yritä nyt hyvä ihminen alkaa vuosien jälkeen tajuta kivitystuomoiden kohteet ja merkitys 🤓
usko.vainen kirjoitti:
Jeesus ei vihannut itseään eikä omia käskyjään. Yritä nyt hyvä ihminen alkaa vuosien jälkeen tajuta kivitystuomoiden kohteet ja merkitys 🤓
Jeesukselle oli suuri merkitys saada kivitetyksi kuoliaaksi ne, jotka kiroavat isän ja äidin.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Jeesus ei vihannut itseään eikä omia käskyjään. Yritä nyt hyvä ihminen alkaa vuosien jälkeen tajuta kivitystuomoiden kohteet ja merkitys 🤓
Mites sitten sen kanssa, että Paavali oli tuomitsemassa Pyhän Stefanoksen kivityskuolemaan - Stefanoshan opetti Jeesuksen opetuksia - Mooseksen lakia vastaan ja uhrikulttia vastaan, jonka jälkeen Paavali tekikin liiton Mooseksen Jumalan, Jahven, kanssa Jeesuksen uhriverellä, jota kutsutaan kristinuskoksi, jota oppia Jeesus vastusti ja joutui noituudesta syytettynä ja Israelin kansan harhaanjohtamisesta ristinkuolemaan - myös Paavalin määräämänä?

Jeesuksen seuraajia vainosi Saulus Tarsolainen jonka Jeesus nimitti Paavaliksi kun tämä tuli uskoon 🤓 ja aloitti evankeliumin julistamisen pakanoille ja seurakuntien perustamisen.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Jeesuksen seuraajia vainosi Saulus Tarsolainen jonka Jeesus nimitti Paavaliksi kun tämä tuli uskoon 🤓 ja aloitti evankeliumin julistamisen pakanoille ja seurakuntien perustamisen.
Paavali tuli uskoon vasta Stefanuksen kivityksen jälkeen.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Jeesus ei vihannut itseään eikä omia käskyjään. Yritä nyt hyvä ihminen alkaa vuosien jälkeen tajuta kivitystuomoiden kohteet ja merkitys 🤓
Jeesus käskee huoraavia miehiä olemaan kivittämättä muita kun itsekin tekee huorin ja pettää. Samoin naiset ei voi kivittää toisia kun itsekin tekee syntejä.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Jeesuksen seuraajia vainosi Saulus Tarsolainen jonka Jeesus nimitti Paavaliksi kun tämä tuli uskoon 🤓 ja aloitti evankeliumin julistamisen pakanoille ja seurakuntien perustamisen.
No kuitenkin PAULUS KREIKAKSI SAUL HEBREAKSI LATINAKSI PAAVALI KATSOKAAS KUN KIELET ON ERILAISIA JA PAULUS EI TULLUT USKOON VAAN JEESUS KAATOI SEN DAMASKON TIELLÄ JA KYSYI MIKSI VAINOAT. PAAVALI KOKI SIIS ELÄMÄNSÄ SHOKIN.
usko.vainen kirjoitti:
Jeesuksen seuraajia vainosi Saulus Tarsolainen jonka Jeesus nimitti Paavaliksi kun tämä tuli uskoon 🤓 ja aloitti evankeliumin julistamisen pakanoille ja seurakuntien perustamisen.
" ja aloitti evankeliumin julistamisen pakanoille ja seurakuntien perustamisen."
Ja sinun virhetulkintasi mukaan ei kohdannut MITÄÄN vastustusta juutalaisten perinteisistä seurakunnista?
- Anonyymi
Tämän takia on tietysti hienoa nähdä kun samat naamat haluavat syrjiä kokonaisia ihmisryhmiä ja toisella hetkellä ylistävät sitä kuinka paatunutkin rikollinen saa armon. Äärimmäisen tekopyhää.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Aivan, kristityt ovat maailman vainotuin ryhmä 🤓
Ainakin omasta mielestään. Toinen iso uskonto islam väittää samaa. Kumpaan uskontoon kuuluvia on tällä hetkellä keskitysleireillä miljoona kappaletta?
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin omasta mielestään. Toinen iso uskonto islam väittää samaa. Kumpaan uskontoon kuuluvia on tällä hetkellä keskitysleireillä miljoona kappaletta?
Kyllä se on ihan tutkittua tietoa 🤓
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä se on ihan tutkittua tietoa 🤓
Lukuja pöytään.
- Anonyymi
Kouluissa pitää hiukan opettaa ettei saa varastaa lyödä eikä väärentää tai huoratahomota eikä ikinä pakottaa seksiin ketään väkivalloin tai huijaten.Ja jos joku tekee jonkun raskaaksi ilman kondomia niin maksaa elatusmaksut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin omasta mielestään. Toinen iso uskonto islam väittää samaa. Kumpaan uskontoon kuuluvia on tällä hetkellä keskitysleireillä miljoona kappaletta?
Työleireillä on kaikkia uskontoja kuten vankiloissa on.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
1 2 3 4 5 6 7 8 9 0
HEI HYVÄ OTETAAN KARMAN LAKI SILMÄ SILMÄSTÄ ESIIN HITLER ELI VUONNA 1944 MUTTA JEESUS 2000 VUOTTA SITTEN JA JUUTALAISET TAPPOI SEN. SIITÄ ASTI VIIMEISET 2000 VUOTTA NIITÄ JOTKA USKOO JEESUKSEEN ON TAPETTU OLTU ILKEITÄ KIUSATTU JA TAPETTUKIN. JUUTALAISET KIVITTI JUUTALAISEN STEFANUKSEN JEESUKSEN TAKIA JA RUOSKI PAAVALIA JOKA OLI JUUTALAINEN JA TÄMÄ JO 2000 VUOTTA SITTEN .....ELI JUUTALAINEN VOI TAPPAA JUUTALAISEN.

Kyse 2000 vuotta sitten oli siitä, että Jeesus oli Israelilainen, ei juutalainen ja opetti Israelin Jumalastaa, jolta juutalaiset olivat varastaneet uhrikulttijumalallaan temppelin. Juutalaiset varastivat tällä tavalla Israelilaisten identiteetinkin käyttämällä Jeesuksen murhaa hyväksi ja väittämällä Jeesusta myös juutalaiseksi kuten itse ovat.
Anonyymi kirjoitti:
Työleireillä on kaikkia uskontoja kuten vankiloissa on.
Kiinassa on muslimit vainottuja mutta eihän se laitalahakolaisia hievauta
- Anonyymi
Evankeliumin sanassa on kylvettynä tuhon siemen.
Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1 Moos 1:27-28)Etkö edes erota evankeliumia ja luomiskertomusta toisistaan 😃❓
Turha sitten edes jatkaa......- Anonyymi
Mooseksesta on matkaa Jeesukseen
- Anonyymi
Aivan, kristityt ovat maailman vainotuin ryhmä 🤓
Totta koska maailman kristityimmät maat ovat mm.maailman suurimpia huumeidentuottajia ja kolumbiassa esimerkiksi kristityt vainoavat toisiaan huumesodissa- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Maa ei voi olla kristitty 🤓 eikä ne komministiset maatkaan humevaipaita ole, vai mitä❓
USA on yli 50 % kristitty maa ja siellä on huumeiden käyttö yleistä.
Anonyymi kirjoitti:
USA on yli 50 % kristitty maa ja siellä on huumeiden käyttö yleistä.
Ihan varmaan myös uskovilla on huumeongelmia 🤓 mutta Jeesus auttaa niistäkin vapautumaan.
usko.vainen kirjoitti:
Ihan varmaan myös uskovilla on huumeongelmia 🤓 mutta Jeesus auttaa niistäkin vapautumaan.
Voiko uskovalla olla huumeongelmaa? Voiko uskova olla seksuaalisuuttaan toteuttava homo?
a-teisti kirjoitti:
Voiko uskovalla olla huumeongelmaa? Voiko uskova olla seksuaalisuuttaan toteuttava homo?
Kyllä voi olla mutta uskovainen pyrkii niistä eroon Jeesuksen avulla 🤓 uskovainen ei voi elää synnissä vaikka syntiä tekisi.
Monille vain Jeesus on apu päästä noustakin asioista eroon.- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Maa ei voi olla kristitty 🤓 eikä ne komministiset maatkaan humevaipaita ole, vai mitä❓
"komministiset maatkaan humevaipaita ole"
ja taas alkoivat kirjoitusvirheet kun puheenaiheeksi tulivat usko.vaisemme sydäntä niin lähellä olevat aiheet: komministiset ja humet ja vaipat... usko.vainen kirjoitti:
Ihan varmaan myös uskovilla on huumeongelmia 🤓 mutta Jeesus auttaa niistäkin vapautumaan.
Sinulla on taipumus valehdella. Et tiedä, että Jeesus ei auta. Niin se Raamattu sanoo. Nykyään kaikki on sälytetty uskovien hommaksi.
- Anonyymi
a-teisti kirjoitti:
Voiko uskovalla olla huumeongelmaa? Voiko uskova olla seksuaalisuuttaan toteuttava homo?
Ei voi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA on yli 50 % kristitty maa ja siellä on huumeiden käyttö yleistä.
Israel on juutalainen arabivaltio täynnä huumeita varastettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on juutalainen arabivaltio täynnä huumeita varastettua.
Israelissa narkomaanit majailee puistoissa new age uskonnoissa ravetanssissa ja prostituutiossa ja yökerhoissa. Ollaan niin bordellia.
- Anonyymi
Luulin että nyt puhutaan kristityistä rikollisista joita jeesus keräilee taivaaseensa se että kommunistit tai muun aatteen kannattajat tekevät asioita ei oikeuta käsittääkseni kristityitä rikollisuuteen
Miksi aina vetoat että kun nuokin niin miksei me saada olla nyt vaikka sitten rikollisia?- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Rikollisista voi tulla kristittyjä jos Jeesus heitä armahtaa 🤓
Tässä jeesuksen taivaisiin menevien ihmisten kansalaisuuksia eli maailman kristitymmät maat
Te suomalaiset kristityt ootte aika vähemmistönä siellä paratiisissanne
Vatikaanivaltio
100 %
Mikronesia 100 %
Samoa 100 %
Panama 100 %
Romania
99 %
Itä-Timor 99 %
Bolivia 98,1 %
Venezuela 98
%
Marshallinsaaret 97,2 %
Peru 97,1 %
Paraguay 96,9
%
Papua-Uusi-Guinea 96,4 %
Kiribati 96 %
Angola 95
%
Barbados 95 %
Kypros 95 %
Meksiko 95 %
Malta 95
%
Kolumbia 93,5 %
Guatemala 90 % Anonyymi kirjoitti:

Guatemala 90 %😃 nuo ovat vain lukuja kirkkojen kirjoissa olevista. Mutta Jeesuksen omat ovat kaikki saman Jeesus seurakunnan jäseniä.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Rikollisista voi tulla kristittyjä jos Jeesus heitä armahtaa 🤓
Et ilmeisesti usko Lutherin Paavalin referointia, ettei siellä opissa ole mitään armoa tai armahdusta, se on täysin sinun mielikuvituksen tuotetta, joka ei liity koko syntioppiuskontoon ja luonnostaan vihattavaan ihmiskuvaan?

Laita kohta mitä tarkoitat niin sanon uskonko vai en 😃
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Laita kohta mitä tarkoitat niin sanon uskonko vai en 😃
Löytyy täältä - olen sen nyt ketjuihin linkittänyt varmaan sata kertaa, ja jos ei ole tullut luettua, niin etsi täältä ketjusta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15988599/hyvaa-jumalaa-etsimassa Anonyymi kirjoitti:
Löytyy täältä - olen sen nyt ketjuihin linkittänyt varmaan sata kertaa, ja jos ei ole tullut luettua, niin etsi täältä ketjusta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15988599/hyvaa-jumalaa-etsimassaKerro lyhyesti ihan omin sanoin 😃
- Anonyymi
Juutalaiset on itsetuhoisia ne tuo itse omille asuin alueelleen islamisteja sitten ihmetellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä jeesuksen taivaisiin menevien ihmisten kansalaisuuksia eli maailman kristitymmät maat
Te suomalaiset kristityt ootte aika vähemmistönä siellä paratiisissanne
Vatikaanivaltio
100 %
Mikronesia 100 %
Samoa 100 %
Panama 100 %
Romania
99 %
Itä-Timor 99 %
Bolivia 98,1 %
Venezuela 98
%
Marshallinsaaret 97,2 %
Peru 97,1 %
Paraguay 96,9
%
Papua-Uusi-Guinea 96,4 %
Kiribati 96 %
Angola 95
%
Barbados 95 %
Kypros 95 %
Meksiko 95 %
Malta 95
%
Kolumbia 93,5 %
Guatemala 90 %No ennen näitä islamisti laumoja Suomessa oli enemmän kristittyjä ja nykyään lähiöissä on jo ääri ainesta ....
- Anonyymi
Jeesus ei keräile mitään taivaaseen, ei edes juutalaisten hyväksikäyttämänä, koska Raamatussa ei ole taivasta, vaan ainoastaan uskovaisille helvetti, johon juutalaiset Jeesuksen kirosivat, jolla kirouksella uskovaiset seuraavat Jeesusta helvettiin.
Löytyy Gal.3:13 ja 1.Kor.3:13
Tavallista älykkäämpi huijaus.
- Anonyymi
Meksiko, Peru, Kolumbia ja Bolivia
Nämä kristityiden asuttamat maat ovat maailman mittaluokassa merkittäviä huumeiden tuottajia ja levittäjiä- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Noissa maissa on sitten paljon nimikristittyjä 🤓
Elävä usko on aivan eri asia!
- Anonyymi
Kuulkaas juutalaiset ja muslimit budhat PYÖRITTÄÄ MAAPALLON TUPAKKA VIINA HUUME KAUPPAA KASONOITA BORDELLEJA KERTAKAIKKIAAN MILJOONAT BORDELLIT.
- Anonyymi
Noissa maissa on sitten paljon nimikristittyjä 🤓
Niin kun muu ei auta lyöt sitten omiasi ns.puukolla selkään kyllä he ovat kristittyjä siinä kuin sinäkin ,merisalo,late johansson pirkko jalovaara,koivisto ja moni moni muu joka itseään kristityksi kutsuuHe ovat syntinsä sovittaneet, Jeesus iloitsee enemmän yhden kadotetun lampaan löytymisestä ja paluusta kuin 99% laumassa pysyneen 😃
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
He ovat syntinsä sovittaneet, Jeesus iloitsee enemmän yhden kadotetun lampaan löytymisestä ja paluusta kuin 99% laumassa pysyneen 😃
Jeesuksen oppiin ei kuulu synti, se kuuluu Kristus-kulttiin Paavalin mukaan, mutta ei Jeesuksen opetukseen. Ja jos joku on lisännyt synti-sanan hämäykseksi evankeliumeihin Jeeuksen suuhun, kuten ehtoollisen asetussanat, niin se on väärennös.

Kuka sanoi ja kenelle. ”Mene äläkä enää syntiä tee ”❓
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Kuka sanoi ja kenelle. ”Mene äläkä enää syntiä tee ”❓
Joku evankeliumin muokkaaja sinulle, joka halusi korostaa Paavalin syntioppia kirjoituksessaan.
Anonyymi kirjoitti:
Joku evankeliumin muokkaaja sinulle, joka halusi korostaa Paavalin syntioppia kirjoituksessaan.
Väärin 😃
- Anonyymi
Noi on ortodokseja ja hellarivapareita vapaamuurareita ei mitään kristittyjä vaan noitia.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
He ovat syntinsä sovittaneet, Jeesus iloitsee enemmän yhden kadotetun lampaan löytymisestä ja paluusta kuin 99% laumassa pysyneen 😃
Juutalainen kadonnut vuohi tai oinas on niin kadonnut ettei sitä saa Babyloniasta pois enää Arabiassa rupee haaremissa.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Kuka sanoi ja kenelle. ”Mene äläkä enää syntiä tee ”❓
Ettei sinulle pahemmin kävisi .....Jeesus oli tässä vielä ihmisenä juutalaisten kivittäjien keskellä. Juttu jatkuu ristille ....✝️
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Kuka sanoi ja kenelle. ”Mene äläkä enää syntiä tee ”❓
Siinä oli juutalaiset rabbit fariseukset kivet kourassa naista vastaan joka nai toista miestä / tai monia miehiä kuten heillä on haaremissa opit Jeesus oli sitä mieltä että kivitä vaan itseäsi kun sinäkin huoraat. Teillä ei ole edes ajantajua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä oli juutalaiset rabbit fariseukset kivet kourassa naista vastaan joka nai toista miestä / tai monia miehiä kuten heillä on haaremissa opit Jeesus oli sitä mieltä että kivitä vaan itseäsi kun sinäkin huoraat. Teillä ei ole edes ajantajua.
Ei vaan, jos yksikään juutalainen olisi heittänyt kiven ja näin väittänyt olevansa synnitön, hän olisi syyllistynyt jumalanpilkkaan. Tsrina kertoo Jeesuksen älykkyydestä, hän peladti nsisen juutalaisten omilla opilla.
- Anonyymi
Jeesus on sitten niin ilonen rikollispiireissä ...
- Anonyymi
Sotkemalla käsite Jeesus ja käsite Kristus, on saatu teidän päänne melko mukavasti sotkettua, jolloin ette myöskään ymmärrä koko uskonnosta hölkäsen pöläystä - ja se on tietysti tarkoituskin.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Älä vaan sotke Sauli Niinistöä ja Suomen presidenttiä toisiinsa 😃
Kristus on Auringonjumalan, Sol Invictuksen nimi, joka annettiin vanhalle pakanahallitsijalle piispa Huovisen mukaan. Oletatko, ettei piispa tiedä näitä teologisia asioita?
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ei vaan piireissä missä on entisiä rikollisia 😃
Hellari sanoo uskoon tulleelle mene jakaan sun rahoilla ruokaa narkomaaneille asemalle. Koska niiden lapset markkaa asemilla. Älkää menkö ruokkikoon itse omat lapsensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristus on Auringonjumalan, Sol Invictuksen nimi, joka annettiin vanhalle pakanahallitsijalle piispa Huovisen mukaan. Oletatko, ettei piispa tiedä näitä teologisia asioita?
On vääriä jeesuksia miljoonia aina ollut tekee ihmeitä se on selvä. Mutta oikea on taivaassa.
- Anonyymi
Ei vaan Paavalin opilla käyttämällä Jeesusta teurastettuna uhrilampaana pelastutaan tekemään pahaa.
Löytyy Room.7.
- Anonyymi
Aloitus on ilmeisesti myytti että Jeesus vei ryövärin paratiisiin.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ihan Raamatussa se lukee. Ei kukaan ilman Jeesusta mene taivaaseen 😃
lahkojen mielestä: suurin "synti", on vaikkapa: tupakointi, jne.
mitenkäs raamatun Ristin Ryöväri, Jeesus Armahti hänet.
Lahkoille " syntiä", jos rivijäsen edes ajattele "omilla aivoilla" , niin ? Anonyymi kirjoitti:
lahkojen mielestä: suurin "synti", on vaikkapa: tupakointi, jne.
mitenkäs raamatun Ristin Ryöväri, Jeesus Armahti hänet.
Lahkoille " syntiä", jos rivijäsen edes ajattele "omilla aivoilla" , niin ?Ei tupakointi ole synti mutta jos uskovainen ihminen Pyhän Hengen temppeli kuten Raaamttu sanoo, niin miksi hän saastuttaisi itseään ja tuhoaisi terveyttään 🤔❓
Jeesus armahtaa kaikki ketkä katuvat syntejään ja sitä Häneltä uskossa pyytävät.
Viimeinen kommenttis on luvalla sanoen typerä.- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ei tupakointi ole synti mutta jos uskovainen ihminen Pyhän Hengen temppeli kuten Raaamttu sanoo, niin miksi hän saastuttaisi itseään ja tuhoaisi terveyttään 🤔❓
Jeesus armahtaa kaikki ketkä katuvat syntejään ja sitä Häneltä uskossa pyytävät.
Viimeinen kommenttis on luvalla sanoen typerä."Viimeinen kommenttis on luvalla sanoen typerä."
Eikö se ole edellytys sinulle vastailemiseen? Anonyymi kirjoitti:
"Viimeinen kommenttis on luvalla sanoen typerä."
Eikö se ole edellytys sinulle vastailemiseen?Jos et muuhun kykene niin, toki 😃
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Jos et muuhun kykene niin, toki 😃
Montako tuntia olet tänään huhkinut palstalla?
Anonyymi kirjoitti:
Montako tuntia olet tänään huhkinut palstalla?
Ihan yhtä monta kuin sinäkin 😃
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ihan yhtä monta kuin sinäkin 😃
Olet huhkinut palstalla, mutta et vastannut minun kysymykseeni, joten siirrän tähän ketjuun:
Kaipaisin uskovaisten kannanottoa myös tähän edellä kirjoitettuun:
Kirjoitus: <<<Ongelma näille kristityille on oman uskonnon juutalainen alkuperä mutta johan ero tapahtui 2000 vuotta sitten, eikö koko hepr. raamattua voisi jo unohtaa ja kristittyjen elää oman UT:n varassa?<<<
Vastaus: <<<Mutta kun se juutalainen fariseus sanoi tehneensä UUDEN LIITON Jahven, teidän Jumalanne kanssa sillä Tosi Jumalan uhrikuolemalla ja galatalaiskirjeessään sanoo, että kristittyjen Jumala on Jahve.<<<
Perustuuko teidän mielestänne kristinusko todella Paavalin tekemään UUTEEN LIITTOON VT:n Jahven kanssa Jeesuksen uhrikuolemalla ja Jeesuksen verellä, jolloin Jeesus oli - Paavalin sanoin - teurastettuna pääsiäislampaana hyvältä tuoksuva uhrilahja Jahven vihan lepyttämiseksi, josta syntyi tämä uusi liitto? Anonyymi kirjoitti:
Olet huhkinut palstalla, mutta et vastannut minun kysymykseeni, joten siirrän tähän ketjuun:
Kaipaisin uskovaisten kannanottoa myös tähän edellä kirjoitettuun:
Kirjoitus: <<<Ongelma näille kristityille on oman uskonnon juutalainen alkuperä mutta johan ero tapahtui 2000 vuotta sitten, eikö koko hepr. raamattua voisi jo unohtaa ja kristittyjen elää oman UT:n varassa?<<<
Vastaus: <<<Mutta kun se juutalainen fariseus sanoi tehneensä UUDEN LIITON Jahven, teidän Jumalanne kanssa sillä Tosi Jumalan uhrikuolemalla ja galatalaiskirjeessään sanoo, että kristittyjen Jumala on Jahve.<<<
Perustuuko teidän mielestänne kristinusko todella Paavalin tekemään UUTEEN LIITTOON VT:n Jahven kanssa Jeesuksen uhrikuolemalla ja Jeesuksen verellä, jolloin Jeesus oli - Paavalin sanoin - teurastettuna pääsiäislampaana hyvältä tuoksuva uhrilahja Jahven vihan lepyttämiseksi, josta syntyi tämä uusi liitto?Ahkerampi sinä Ano olet ollut 😃
- Anonyymi
<<Aloitus on ilmeisesti myytti että Jeesus vei ryövärin paratiisiin.<<
Niin kidutettu, puolikuollut ihminen roikkuisi ristiinnaulittuna siellä jossakin korkealla ja puhuisi voimattomalla äänellä viereiseen ristiin viimeisillä voimillaan, ja kansa hälisisi siellä jossakin mäellä alapuolella. Joku sitten pongasi nämä sanat jollakin merkillisellä sen ajan äänenvahvistuslaitteella talteen, säilyttäisi niitä niin kauan, että saadaan ne talteen Raamattuun ja Paavali saa oppinsa hiottua - ilmeisesti tuo tieto on sitten kulkenut aika monen sukupolven kautta. Se oli aika myöhään, kun ensimmäinen Raamattu vasta koottiin, olisiko ollut 500-luvulla, en nyt ihan muista. Anonyymi kirjoitti:
<<Aloitus on ilmeisesti myytti että Jeesus vei ryövärin paratiisiin.<<
Niin kidutettu, puolikuollut ihminen roikkuisi ristiinnaulittuna siellä jossakin korkealla ja puhuisi voimattomalla äänellä viereiseen ristiin viimeisillä voimillaan, ja kansa hälisisi siellä jossakin mäellä alapuolella. Joku sitten pongasi nämä sanat jollakin merkillisellä sen ajan äänenvahvistuslaitteella talteen, säilyttäisi niitä niin kauan, että saadaan ne talteen Raamattuun ja Paavali saa oppinsa hiottua - ilmeisesti tuo tieto on sitten kulkenut aika monen sukupolven kautta. Se oli aika myöhään, kun ensimmäinen Raamattu vasta koottiin, olisiko ollut 500-luvulla, en nyt ihan muista.Raamatun viimeiset kirjat on kirjoitettu n.90 jKr
Mitä merkitystä sillä on milloin ne koottiin yhteen 🤔❓- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ahkerampi sinä Ano olet ollut 😃
Kyllä siinä on se ero, että anoja voi olla useitakin kirjoittamassa, kuten tässäkin ketjussa, myös sinä anona, mutta sinulla rekisteröityneenä käyttäjänä on selkeästi mitattavissa oleva päivän pituus, joka helposti selviää kun vähän katselee ketjuja...
Mahtavaa silti, että sinulla oli aikaa käväistä Israelissakin tooooooooosi pikaisesti :D Minäkin sentään kävin päivällä useamman tunnin ajan töissä, mutta ei millään täältä tuolla sun kommenttivauhdillasi ehdi Israeliin, vaikka cola zero antaisi siivet :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Aloitus on ilmeisesti myytti että Jeesus vei ryövärin paratiisiin.<<
Niin kidutettu, puolikuollut ihminen roikkuisi ristiinnaulittuna siellä jossakin korkealla ja puhuisi voimattomalla äänellä viereiseen ristiin viimeisillä voimillaan, ja kansa hälisisi siellä jossakin mäellä alapuolella. Joku sitten pongasi nämä sanat jollakin merkillisellä sen ajan äänenvahvistuslaitteella talteen, säilyttäisi niitä niin kauan, että saadaan ne talteen Raamattuun ja Paavali saa oppinsa hiottua - ilmeisesti tuo tieto on sitten kulkenut aika monen sukupolven kautta. Se oli aika myöhään, kun ensimmäinen Raamattu vasta koottiin, olisiko ollut 500-luvulla, en nyt ihan muista.Eikä mikään rassaa niin minun sieluani kuin nämä Raamatun väännökset ja niillä ihmisten harhaanjohtaminen - kuten nyt tämä ristillä 'kuiskittu' juttu, jolla ei ole niin mitään tekemistä Jeesuksen opetuksen kanssa edes. Mitä Jeesus muuta tekee kuin manaa teitä menemään muualle, ei hän tunne teitä edes, vaikka kuinka hänen nimeen tekisitte vaikka miljoonan ihmettä - sanoo Matteuksen evankeliumin 7.ssä luvussa. Tiedätkö, että mistä se johtuu?
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siinä on se ero, että anoja voi olla useitakin kirjoittamassa, kuten tässäkin ketjussa, myös sinä anona, mutta sinulla rekisteröityneenä käyttäjänä on selkeästi mitattavissa oleva päivän pituus, joka helposti selviää kun vähän katselee ketjuja...
Mahtavaa silti, että sinulla oli aikaa käväistä Israelissakin tooooooooosi pikaisesti :D Minäkin sentään kävin päivällä useamman tunnin ajan töissä, mutta ei millään täältä tuolla sun kommenttivauhdillasi ehdi Israeliin, vaikka cola zero antaisi siivet :DKyllä minä sinut tunnen 😃
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä minä sinut tunnen 😃
Mahtavaa. Minäkin tunnen sinut. Ihan tosielämässä.
Arvaatkohan ikinä, miksi en ole pitänyt yhteyttä? Anonyymi kirjoitti:
Mahtavaa. Minäkin tunnen sinut. Ihan tosielämässä.
Arvaatkohan ikinä, miksi en ole pitänyt yhteyttä?😃 älä kerro.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ihan Raamatussa se lukee. Ei kukaan ilman Jeesusta mene taivaaseen 😃
Tuollaista taivaaseen menoa ei ole koko kristinuskossa, vaan siinä siunataan maaksi odottamaan fyysistä ylösnousemusta, kun Jeesus tulee tuomitsemaan tekojen mukaan. Eikä yksikään uskovainen mene taivaaseen myöskään Jeesuksen paluun jälkeen.

Onko jäänyt rippikoulukin väliin😃❓
usko.vainen kirjoitti:
Onko jäänyt rippikoulukin väliin😃❓
Uusi Testamentti.
Kukin tuomitaan tekojensa mukaan. Ne, jotka eivät auta apua tarvitsevia, tuomitaan ikuiseen kärsimykseen.
Onko tätä rippikoulussa sanottu?- Anonyymi
Nii. Ikävä kertoo mut Jeesus kuoli ristillä ja meni Tuonelaan kunnes nousi kuolleista.Ryövärille yllätys tämä ylösnousemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lahkojen mielestä: suurin "synti", on vaikkapa: tupakointi, jne.
mitenkäs raamatun Ristin Ryöväri, Jeesus Armahti hänet.
Lahkoille " syntiä", jos rivijäsen edes ajattele "omilla aivoilla" , niin ?Joo synti on se jos et usko Jeesukseen tai kiellät. Tai erotat muita Jeesuksesta.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ei tupakointi ole synti mutta jos uskovainen ihminen Pyhän Hengen temppeli kuten Raaamttu sanoo, niin miksi hän saastuttaisi itseään ja tuhoaisi terveyttään 🤔❓
Jeesus armahtaa kaikki ketkä katuvat syntejään ja sitä Häneltä uskossa pyytävät.
Viimeinen kommenttis on luvalla sanoen typerä.Niinkuin Paulus sanoi ruumiillisesta ( liikunnasta) on hyötyä vain vähän tai kaikki ulostuu mitä syöt Jumala tekee lopun ruumiista ja ruuasta. Et niinkuin vähän järkeä noihin juttuihin mikä on olennaista. Kuollessa sä kuolet sun ruumis mätänee. Ihan sama. Sielu kärsii mutta pelastuu uskon kautta Jeesukseen.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Ihan Raamatussa se lukee. Ei kukaan ilman Jeesusta mene taivaaseen 😃
Ei koko Raamatussa ole kuoleman jälkeen mitään taivasta. Teitä odottaa fyysinen ylösnousemus ja Jeesuksen tuomion luku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lahkojen mielestä: suurin "synti", on vaikkapa: tupakointi, jne.
mitenkäs raamatun Ristin Ryöväri, Jeesus Armahti hänet.
Lahkoille " syntiä", jos rivijäsen edes ajattele "omilla aivoilla" , niin ?Missä ihmeen ”lahkossa” suurimpiin synteihin kuuluisi tupakointi?
Tupakoinnin paheesta tulee pyrkiä eroon, sillä tupakka tekee ikävällä tavalla riippuvaiseksi, saastuttaa, tuhoaa ja sairastuttaa ja tappaa ihmisiä. Uskoontulo on auttanut monia ihmisiä pääsemään helpommin eroon tupakoinnista. Riippuvuudesta kärsivää ihmistä tulee ymmärtäväisesti tukea, sillä tupakasta eroon pääseminen on oikeasti vaikeaa monille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lahkojen mielestä: suurin "synti", on vaikkapa: tupakointi, jne.
mitenkäs raamatun Ristin Ryöväri, Jeesus Armahti hänet.
Lahkoille " syntiä", jos rivijäsen edes ajattele "omilla aivoilla" , niin ?Omilla aivoilla ajattelu on sallittua ja suotavaa. Harhaoppeja tulee karttaa.
Kaikkea opetusta on punnittava siinä onko se perusteltua, Raamatun mukaista opetusta.
- Anonyymi
Ei Jeesus ketään vienyt paratiisiin. Kristinusko on mielisairas kuolemankultti, jossa uskotaan että viattoman verellä ostetaan armo.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Luen sitten Iltalehdestä 😃
Eiku se oli Raamatussa. Jumala tappoi poikansa, jotta pystyi antamaan anteeksi ihmisille. Hölmöin juonikuvio missään fiktiossa ikinä 🤪
Anonyymi kirjoitti:
Eiku se oli Raamatussa. Jumala tappoi poikansa, jotta pystyi antamaan anteeksi ihmisille. Hölmöin juonikuvio missään fiktiossa ikinä 🤪
Et sinä sentään Raamatussa ole 😕
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Et sinä sentään Raamatussa ole 😕
Olen ihminen. Raamatussa on ihmiset. Olen siis Raamatussa. Oletko ikinä lukenut sitä 😀
Anonyymi kirjoitti:
Olen ihminen. Raamatussa on ihmiset. Olen siis Raamatussa. Oletko ikinä lukenut sitä 😀
Olipa huono 😏
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Olipa huono 😏
Se oli huono kirja 😀
- Anonyymi
Ei Jeesus viekään - sinne on itse löydettävä tie hänen opetuksillaan ja KRISTInusko on KRISTUSkulttia, eri asia eikä liity Jeesukseen muuten kuin Tosi Jumalan uhrilahjalla VT:n Jahvelle tämän vihan lepyttämiseksi, jota profeetta Jeremia sanoo Baal Jumalaksi, eli saatanaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiku se oli Raamatussa. Jumala tappoi poikansa, jotta pystyi antamaan anteeksi ihmisille. Hölmöin juonikuvio missään fiktiossa ikinä 🤪
<<Eiku se oli Raamatussa. Jumala tappoi poikansa, jotta pystyi antamaan anteeksi ihmisille. Hölmöin juonikuvio missään fiktiossa ikinä 🤪<<
Kaiken lisäksi teki viattomalle ihmiselle vielä källin luomalla käärmeen ja epätäydellisen ihmisen OMAKSI KUVAKSEEN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiku se oli Raamatussa. Jumala tappoi poikansa, jotta pystyi antamaan anteeksi ihmisille. Hölmöin juonikuvio missään fiktiossa ikinä 🤪
Paitsi että Jeesus ei kuollut lopullisesti vaan Hän nousi ylös kuolleista ja ilmestyi pelokkaille opetuslapsille lukittujen ovien taakse, sillä opetuslapset olivat ateistien lailla luulleet Jeesuksen kuolleen lopullisesti vastoin Jeesuksen etukäteisopetuksia ja olivat siksi peloissaan lukittautuneet neljän seinän sisälle vainojen pelossa. Vasta kun Jeesus ilmestyi heille, he saivat rohkeuden julistaa Jeesuksen tekoja ja Jeesuksen ylösnousemusta muille ihmisille. Jumalan psykologia ja ihmisten psykologia näyttää olevan erilaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiku se oli Raamatussa. Jumala tappoi poikansa, jotta pystyi antamaan anteeksi ihmisille. Hölmöin juonikuvio missään fiktiossa ikinä 🤪
Me ihmiset tapoimme Jeesuksen synneillämme!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me ihmiset tapoimme Jeesuksen synneillämme!
Ette, vaan uskomalla Paavalia.
- Anonyymi
Jumala sovitti ristillä syntimme. Raamattu sanoo sen näin:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." 2 Kor. 5:19-6:2.
Lisää tässä:
http://Jeesus-on-Herra.com/kastamaton-ristinryovari/- Anonyymi
Jos Jumala sovitti, niin ainakin Saatana luki kirouksen. Mahtoiko Jumala olla mukana ollenkaan?!
Löytyy Gal.3:14
- Anonyymi
Nimimerkki usko.vainen, osoitatko nyt tästä tekstistä edes yhden SYNTI-sanan ja sitten yhden ARMO-sanan, kun minä en niitä löydä tästä Jeesuksen opetuspuheesta?
Matteuksen evankeliumi:
<<7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
7:5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
7:6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7:7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
7:8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
7:9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
7:10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
7:11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
7:16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
7:17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
7:18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
7:19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
7:20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
7:24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
7:25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
7:26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
7:27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
7:28 Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
7:29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.<<
Ei opettanut kuin heidän kirjanoppineensa...- Anonyymi
Ja tässä on syy, että MIKSI KRISTUS TUO ARMON, mutta JEESUS TULEE TUOMITSEMAAN TEKOJEN MUKAAN. Kyseessä on kaksi täysin eri uskontoa, uskoa.
Kun uskoo Kristukseen ja Paavalin oppiin, on jo tehnyt liiton Mooseksen Jumalan Jahven kanssa, ja JEESUS VASTUSTI JAHVEA.
Tästä erottaa, että ketkä ovat Jeesuksen seuraajia, ja ketkä seuraavat Kristus-kulttia, ja tuo ero on tehty myös oppinormistoon.
Näin erotetaan jyvät akanoista, että vilja kypsyy leikattavaksi, kuten ilmestyskirjassa kerrotaan. Ja tuo viljanleikkuu alkaa Ilmestyskirjan luvulla 12., kun taivaassa syttyy sota okkultisen mystiikan (saatana, välikappaleellinen mystiikka) ja arkkienkeli Mikaelin (vain mystiikka, suora välitön jonkin suuremman kokeminen) välillä.
Ja okkultinen mystiikka lentää taivaasta pihalle. Kypsykää siihen. - Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Lue kaikki evankeliumit niin kyllä ne sieltä löytyy 🤓
<<Lue kaikki evankeliumit niin kyllä ne sieltä löytyy 🤓<<
Annoit johtaa itsesi harhaan, et kuullut Jeesuksen ääntä. Anonyymi kirjoitti:
<<Lue kaikki evankeliumit niin kyllä ne sieltä löytyy 🤓<<
Annoit johtaa itsesi harhaan, et kuullut Jeesuksen ääntä.Harvoin lukiessa ääntä kuulekaan 😃
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Lue kaikki evankeliumit niin kyllä ne sieltä löytyy 🤓<<
Annoit johtaa itsesi harhaan, et kuullut Jeesuksen ääntä.Jeesus sanoi: 'Kyllä ne jotka kuulevat minun ääneni...'. Miten tämä äänen kuuleminen olisi testattu, usko.vainen, jos joukkoon ei olisi laitettu harhaanjohtamista?
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi: 'Kyllä ne jotka kuulevat minun ääneni...'. Miten tämä äänen kuuleminen olisi testattu, usko.vainen, jos joukkoon ei olisi laitettu harhaanjohtamista?
Missä tuossa Jeesus puhuu lukemisesta 🤔❓
- Anonyymi
Ryöväri pelastui armosta on eri juttu
tehdä syntiä armon luvalla.- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Uskoon tullut ja uudestisyntynyt ei tahdo tehdä syntiä eikä leiki armolla 🤓
Armon luvalla/uskoon luulla pääsevänsä/pelastuvansa helvetistä koko luterilaisuus perustuukin, heh.
1.Kor.3:13
- Anonyymi
Tulinen helevetti odottaa raamatun
sanan vääristelijää siitä olen varma.- Anonyymi
Ei, vaan aitoon Raamatun sanaan uskovaa. Siitä voi olla varma todistetusti 1.Kor.3:13.
Tämä on hauska pelikenttä, kun se on väärinpäin.
- Anonyymi
Väärän opetuksen profeetta palaa
Iankaikkisessa helvetissä.Älä johda
lampaita rotkoon ,siitä joutuu maksamaan lampaat ja opettaja.- Anonyymi
Ei ole mitään helvettiä, ei myöskään ole mitään syntiä - paitsi juutalaisten luomiskertomuksesta löytyy pahuudet - mutta ei meidän Raamatusta. Uskomisella ei myöskään saa mitään etumatkaa - ei siis tarvitse pelätä mitään tuomiota - vaan kaiken ratkaisee omantunnon mukaan toimiminen. Jumala tarvitsee työntekijöitä, ei mitään tyhjien lauseiden hokijoita tai kuvien kumartajia.

Aivan kuten Jeesus sanoo:
<<7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.<<
Ja Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta on meissä ja meidän ympärillämme, johon hänen opetuksensa liittyvät. Anonyymi kirjoitti:
Aivan kuten Jeesus sanoo:
<<7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.<<
Ja Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta on meissä ja meidän ympärillämme, johon hänen opetuksensa liittyvät.On kyllä äärimmäisen epäuskottavaa, että taivasten valtakunta olisi nykyisissä uskovissa ja heidän ympärillään.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
On kyllä äärimmäisen epäuskottavaa, että taivasten valtakunta olisi nykyisissä uskovissa ja heidän ympärillään.
No ei se Raamatun mukaan olekaan - heissähän on synnin valtakunta.
Aloittajan mukaan Raamattu on selkeä ja täysin ymmärrettävä, eikä kuitenkaan selitä, että miksi Salomo sai pitää satoja vaimoja mutta tavis ei saa vilkaistakaan toisen vaimoa. Aloittaja selittää kyllä jotakin, mutta epäuskottavasti.
On muitakin, jopa satoja, esimerkkejä Raamatun sekavuudesta.- Anonyymi
Niin se onkin selvä niille jotka sitä ymmärtävät. Mutta sinä et sitä tule koskaan ymmärtämän koska et halua ymmärtää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se onkin selvä niille jotka sitä ymmärtävät. Mutta sinä et sitä tule koskaan ymmärtämän koska et halua ymmärtää.
Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se onkin selvä niille jotka sitä ymmärtävät. Mutta sinä et sitä tule koskaan ymmärtämän koska et halua ymmärtää.
Aamen!
- Anonyymi
Et ole ymmärtänyt asiaa - Salomon Jumala oli sama kuin kristinuskon Jumala, eli sitä kun palvoo, niin pelastuu tekemään sitä pahaa mitä vihaa.
Ainoa ero on, että kristittyjen on uhrattava sitä varten Jeesus tosi Jumalana teurastettuna uhrina Salomon Jumalalle, koska Jeesuksen sanoin nämä eivät tienneet synnistään ennen kuin hän tuli siitä kertomaan, eivätkä he nyt pääse eroon siitä, ennen kuin tappavat viestintuojan.
- Anonyymi
Nosto nyt äkkiä!
- Anonyymi
Ja helvetti.
Minähän en murhaajien ja raiskaajien kanssa ikuisuudessa oleskelee!
Tämä on jämptin varma.- Anonyymi
Uskovaiset valehtelevat - he menevät Raamatun mukaan uskollaan helvettiin.
Löytyy 1.Kor.3:13
- Anonyymi
Tämä pitää paikkansa.
- Anonyymi
Hyvää knoppi-tietoa.
- Anonyymi
Paratiisi ei ole maan povessa!
Molemmat ryövärit herjasivat Jeesusta!
Matteuksen evankeliumi:
27:44 Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa.
Matteuksen evankeliumi:
12:40 Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.
Joona:
2:1 Mutta Herra toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan. Ja Joona oli kalan sisässä kolme päivää ja kolme yötä.- Anonyymi
Mitään ylösnousemusta ei Raamatun mukaan tapahtunut, tarina on Paavalin valehtelua kuten perisyntikin, kun todellisuudessa hän kirosi Jeesuksen helvettiin.
Löytyy Apt. 19 ja Gal.3:13 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään ylösnousemusta ei Raamatun mukaan tapahtunut, tarina on Paavalin valehtelua kuten perisyntikin, kun todellisuudessa hän kirosi Jeesuksen helvettiin.
Löytyy Apt. 19 ja Gal.3:13Ja tätä kirousta uskovaiset seuraavat.
- Anonyymi
Jeesus ei oikeastaan vie ketään paratiisiin koska taivas on meissä vai tarkoitatko maailmanlopun ylös tempausta . Siinä puhutaan kuitenkinkin eri asiasta kuin perinteinen taivas.
- Anonyymi
Lahkolaisilla heikko Raamatun tuntemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaisilla heikko Raamatun tuntemus.
sinulla on heikko käsitys lahkoista.
- Anonyymi
>>>>"Jeesus ei vie ketään paratiisiin"<<<
"tulen minä takaisin, ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä , missä Minä olen"
Joh: 14: - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>"Jeesus ei vie ketään paratiisiin"<<<
"tulen minä takaisin, ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä , missä Minä olen"
Joh: 14:Nämä ovat hyviä lauseita, kuten 'antoi ainoan poikansa', mutta lopun joutuu keksimään itse. Antoi mihin? Ottaa tykönsä, mutta mihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ovat hyviä lauseita, kuten 'antoi ainoan poikansa', mutta lopun joutuu keksimään itse. Antoi mihin? Ottaa tykönsä, mutta mihin?
Tarkistin vielä tuon Joh.14, ja kyllä, se on juuri niin salaperäinen kuin kuuluukin olla ilman vastausta.
- Anonyymi
Kyllä, ja vielä samana päivänä.
- Anonyymi
Olisi syytä uskistenkin, edes hiukan lukea Raamattua.
Nythän se menee niin, että uskotaan uskistuttujen keksimiä juttuja Raamatun sisällöstä, ja niitä sitten hyvässä luulossa vuorostaan levittävät eteenpäin, muka tosina Raamatun tarinoina.- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Oliko sinulla jotain esimerkkiä mitä voitaisiin tarkastella yhdessä sinun kanssasi?
No taivas .
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Oliko sinulla jotain esimerkkiä mitä voitaisiin tarkastella yhdessä sinun kanssasi?
Hmm...tarkastella...tarkastella...hmm...🤔❓🤔
No tarkastellaan nyt vaikkapa näitä kolmea jaetta, ja että mitä ne sinulle sanovat, vai sanovatko yhtään mitään:
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, Anonyymi kirjoitti:
Hmm...tarkastella...tarkastella...hmm...🤔❓🤔
No tarkastellaan nyt vaikkapa näitä kolmea jaetta, ja että mitä ne sinulle sanovat, vai sanovatko yhtään mitään:
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,Minulle ne sanovat juuri sitä mitä niissä lukee.
Mitä sitten sinulle?- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Minulle ne sanovat juuri sitä mitä niissä lukee.
Mitä sitten sinulle?Kerropas ensin itse lyhyesti, että mitä niissä lukee!
Itse ehdotit yhdessä tarkastelua, mutta nyt jo pyörsit sanasi!
Hmm 🤔❓🤔 miksiköhän??? Anonyymi kirjoitti:
Kerropas ensin itse lyhyesti, että mitä niissä lukee!
Itse ehdotit yhdessä tarkastelua, mutta nyt jo pyörsit sanasi!
Hmm 🤔❓🤔 miksiköhän???Niissä lukee:
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Niissä lukee:
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,Teissä aitolaisissa on se hyvä puoli, että te pysytte aidosti Raamatun Jumalan sanassa, mutta se huono puoli, että ette ymmärrä, että se teidän Jumalanne on Saatana.
Anonyymi kirjoitti:
Teissä aitolaisissa on se hyvä puoli, että te pysytte aidosti Raamatun Jumalan sanassa, mutta se huono puoli, että ette ymmärrä, että se teidän Jumalanne on Saatana.
Puhut taas omasta jumalastasi, jahvekultti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No taivas .
Ei tullut tarkastelua, ja turha jahkata, ei koskaan tulekaan.
Ainoa taivas Raamatussa on Jeesuksen opetuksen mukaan meisssä ja meidän ympärillä eläessämme. Jeesus vertaa sitä happamaan taikinaan (Matt.13:33), ja kun lähdetään Paavalin matkaan pelastumaan synnin palvelemiseen lihalla (Room.7), niin Pasvalin käskystä perataan tuo taivasten valtakunta pois ja muututaan happamattomaksi taikinaksi (1.Kor.5:7), koska Jeesus (Kristuksena, joka on tosi Jumala) on teurastettu pääsiäisen uhrilammas.
Jeesus opettaa taivasten valtakunnan isästä, jonka luomuksia kaikki materiasta koostuva on, jonka kanssa tämä teki ikuisen liiton - tästä syystä se taivasten valtakunta on meissä ja meidän ympärilllämne.
Ja koska synti on Saatanan pelikenttällä, on se vaihdettava, jos aikoo pelata Lassipalloa syntien valtakunnassa
Se on joko tai, mutta ei molemmat.
Raamatun peli-iidea pitäisi ollachelppo niille, jotka pelaavat tietonepelejä: lähtö on paratiisista, jonne pitäänlöytää takaisin kunnihminen sidottiinnmaterian kauttaxaikasn,. Kun tämä tuli tiedolla jumalien kaltaiseksi.
Sitten voittaja saa syödä elämän puusta salattua mannaa kun löytänyt tien takaisin selvinnyt tietäbvahtivista kerubrista ja välkkyvästä miekasta.
Löytyy ilmestyskirja 2:7 ja 2:17
Toinen tie sitten on harhaanmeno ja se vie tulen liekkeihin eli helvettiin.
Löytyy 1.Kor.3:13 - Anonyymi

Löytyy 1.Kor.3:13Eli teiden päätepisteet Raamatussa ovat joko paratiisi tai helvetti, mutta taivasten valtakunta on meissä (materia), tai syntien valtakunta, jos valtakunnan on vaihtanut. Sori, edellä taas iso määrä virheitä, en ehtinyt korjaamaan, ehkä saa kuitenkin selvän.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Niissä lukee:
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,Hmm 🤔❓🤔 sinusta ei ole keskustelijaksi!
Johanneksen evankeliumi:
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
--- aito_Iainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
Ilmestyskirja:
3:2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
--- aito_Iainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
Ilmestyskirja:
3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
--- aito_Iainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
Hebrealaiskirje:
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
--- aito_Iainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
Jesaja:
7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
--- aito_Iainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
Apostolien teot:
14:11 Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: "Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme".
14:12 Ja he sanoivat Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui.
14:13 Ja kaupungin edustalla olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä porttien eteen ja tahtoi väkijoukon kanssa uhrata.
14:14 Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat
14:15 ja sanoivat: "Miehet, miksi te näin teette? Mekin olemme ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin te, ja julistamme teille evankeliumia, että te kääntyisitte noista turhista jumalista elävän Jumalan puoleen, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on.
--- aito_Iainen lykaonialainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
--- aito_Iainen lykaonialainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
--- aito_Iainen lykaonialainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---
--- aito_Iainen lykaonialainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" --- Anonyymi kirjoitti:
Hmm 🤔❓🤔 sinusta ei ole keskustelijaksi!

--- aito_Iainen lykaonialainen vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ---Mistä halusit keskustella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli teiden päätepisteet Raamatussa ovat joko paratiisi tai helvetti, mutta taivasten valtakunta on meissä (materia), tai syntien valtakunta, jos valtakunnan on vaihtanut. Sori, edellä taas iso määrä virheitä, en ehtinyt korjaamaan, ehkä saa kuitenkin selvän.
Jeesuksen opetus taivasten valtakunnasta ja Paavalin opetus syntien valtakunnasta ovat toistensa peilikuvia, ja molempien pelikenttien pomoa kutsutaan Jumalaksi.
Todellisuudessa toinen näistä on Saatana.
Sinun on keksittävä, että mistä nämä erottaa pysyäksesi oikealla tiellä ja löytääksesi takaisin paratiisiin.
Raamattu on Sudenpentujen käsikirja, mutta pelin pelaat livenä elämässäsi.
Nimittäin, koska se taivadten valtakunta on meissä, on siellä myös se paratiisi. - Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Mistä halusit keskustella?
aito_Iainen 💔 Jeesus..."Minun Herrani ja minun Jumalani!" 🤔❓
Anonyymi kirjoitti:
aito_Iainen 💔 Jeesus..."Minun Herrani ja minun Jumalani!" 🤔❓
Kyllä, entä sinä itse?
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Mistä halusit keskustella?
En enään mistään!
Olet liian aivopesty luulevainen, kuin vain kaltaistesi kanssa "keskustelemaan", toisillenne hallelujaatanne vuoron perään hokemalla!
Hyvää jatkoa sinulle! Anonyymi kirjoitti:
En enään mistään!
Olet liian aivopesty luulevainen, kuin vain kaltaistesi kanssa "keskustelemaan", toisillenne hallelujaatanne vuoron perään hokemalla!
Hyvää jatkoa sinulle!Enää???! Missä se keskustelusi oli??? 😺
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Enää???! Missä se keskustelusi oli??? 😺
Sanoppa se, kun lypsämällä sain sinusta aito_Iainen lypsää ulos sen, ettet usko Jeesusta!
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka YKSIN OLET TOTINEN JUMALA, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Miksi aito_Iainen et usko Jeesusta, kun tämä sanoo, ettei ole Jumala?
Paavalikin sanoo, ettei Jeesus ole Jumala!
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös,
MINUN ISÄNI TYKÖ JA TEIDÄN ISÄNNE TYKÖ, JA MINUN JUMALANI TYKÖ JA TEIDÄN JUMALANNE TYKÖ".
siihen aito_Iainen huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!"
[❓miksi kiero_lainen et usko minua, oletko lukihäiriöinen❓] Anonyymi kirjoitti:

[❓miksi kiero_lainen et usko minua, oletko lukihäiriöinen❓]Mikä oli sinun keskusteluasi?
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Mikä oli sinun keskusteluasi?
Minä annan periksi! Hauskaa kevättä!
https://www.youtube.com/watch?v=VWcY-VuT88g
Miltähän rikollisesta mahtoi tuntua kun pian hänen jälkeensä tuli Stefanus. Vastavuoroisesti, miltähän Stefanuksesta tuntui, kun rikollinen oli jo paikalla hänen saapuessaan?
"Ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi".- Anonyymi
Meni hetki ennen kuin tajusin ja sitten hilpeää naurua.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812