- Jos näin miehenä lähtisin profiilia luomaan niin ensinnä kuvat hyväksyttäisin jollakin naispuolisella muta tekstiin en laittaisi yhtään toivetta.
Minun ilmoitus olisi kolmen lyhyen kappaleen mittainen , kappaleiden sisältäessä muutaman lauseen. Ensimmäinen kappale kuvaus edellisistä päivistä, toinen tästä päivästä ja kolmas tulevista päivistä. Näihin kolmeen kappaleeseen pystyy kuvaamaan helposti ja lyhyesti arkensa joka sisältää esim työn, harrastukset, ihmissuhteet ja vaikka kotityöt.
Ainakin itselle olisi vastaaminen helpompaa tuollaiseen sillä siinä voisi olla helpommin löydettävissä tartuntapintaa tai erottelevia tekijöitä. Jos tekstissä mainitsen katsoneesi vaikka ohjelman "Tosi Suomalaisuutta etsimässä" niin päätelköön siitä onko minulla huumorintajua vai ei.
Jos tekstissä lukee että tilasin uuden rinkan niin voi olettaa että viihdyn luonnossa ja hän saa päättää onko siinä meille yhteistä keskusteltavaa.
Tuossa minusta tekstin sisältöä vielä tärkeämpi on tekstin muodostaminen. Jos laittaa listan toiveita niin saa helposti listan joissa noihin vastataan. Jos taas tuollaiseen tekstimuotoiseen tekstiin tulee lyhyt lista tai tokaisu niin jään kyllä mietimään onko hän oikeasti kiinnostunut.
Jos taas tekstimuotoiseen tekstiin vastataan tekstimuodossa se mielestäni kertoo että on nähty vaivaa profilin lukemiseen sekä vastaamiseen. Se kertoo minusta hyvistä mahdollisuuksista tulevaisuudessa. - On ahdistanut ja jos kumppania vielä hakisin niin todennäköisesti rupeaisi ahdistamaan. Siihen on useampi syy mutta yhteistä näille on painoarvon merkityksen vaikea puntarointi.
Ensinnä se miten suuri painoarvo toiveilla on suhteesssa kohtaamistapaan.
Tällä tarkoitan esim toivetta että mies ei saa painaa yli 80 kg. Itse olen näitä toiveita aina pyrkinyt noudattamaan enkä ole ilmoituksiin vastaillut mutta mielessä on käynyt että jos katseemme olisivat kohdanneet esim konsertissa jonka jälkeen käyty treffeillä niin olisinko 83 kiloisena saanut pakit.
Toiseksi usein voi vain arvailla onko toiveet listattu painoarvojärjestykseen tai onko kaikki toiveet yleensä listattu.
Joskus käynyt itselle niin että on viestitelty ja huomattu että pidetään luonnosta, pystytään katsomaan samanlaisia huumoriohjelmia jne mutta jossakin vaiheessa minulta on kysytty pituutta jonka jälkeen viestittely on loppunut siihen. Jos tämä toive olisi nostettu esille jo alussa molemmat olisivat säästäneet aikaa. (toki voi olla että tämä oii tekosyy, mutta ymmäsitte perimmäisen ajatuksen)
Kolmanneksi hiukan edellistä mukaillen; jos painoarvo on tärkeä sitä ei tuoda selkeästi esille esim konkretian muodossa.
Usein on toive että alkoholia kohtuudella ja siinä voi lähteä olettamuksella että kunhan joskus välillä on selvinkin päin niin se riittää. Todellisuudessa henkilöllä voi asiasta olla huonoja kokemuksia jolloin olisi hyvä tuoda selkeästi esille että yksi olut viikossa saunan päätteeksi on maksimi.
Ehkä viimeisenä vielä että jos ei jostakin syystä natsaa niin toiveen painoarvoa on vaikea puntaroida jos se peitetään.
Jos nyt ajatellaan että olet ollut kolmella treffeillä jotka ovat päättyneet toteamukseen että ei ole kemiaa niin aika tyhjä olo siitä jää. Jos taas oikea perustelu pakeille olisi kaikilla ollut se että toivoivat miehellä olevan tatuointeja niin tämä kertoisi huomattavasti enemmän. Voi päättää ottaako jatkossa tatuointeja vai odottaa kohdalle naista joka haluaa tatuoimattoman tapauksen; tietysti voi laittaa myös omaan ilmoitukseen että en sisällä tatuointeja.
Nämä siis ahdistavat jos ne tavallaan kohdistuvat itseeni mutta kyllä minua välillä ahdistaa myös muiden puolesta. Miehiä siltä kantilta että on se ja sama teetkö listaa vai ei niin kohtaamisia ei kuitenkaan tule. Naisten puolesta taas ahdistaa se että teetkö listaa toiveista tai et niin sillä ei ole merkitystä koska kuva määrittää vastausten tulvan. - Tuossa tapauksessa lopputulosta ei varmaan tarvitse pohtia sillä nyky-yhteiskunnassa "tavallinen nainen" pyyhkii "huono-osaisella miehellä" lattian mennen tullen ja palatessa. Siihen ei mitään eliittiä tarvita.
Kysymykseen mitä tehdä niin todennäköisesti tuon jälkeen tehdään kaksi videota joista toisessa ylistetään naisen vahvuutta sekä syyllistetään mies todeten "huono-osaisuuden"olevan oma vika. Toisessa videoss taas tätä käytetään toditeena siitä että yhteiskunnan tosiasiallinen tasa-arvopäämäärä on tehdä miehistä alisteisia kostoksi historiasta.
Tämän jälkeen heimot menevät someen haukkumaan toisiaan; ainoa poikkeus on lattialle jäänyt mies sillä lopulta ketään ei hänestä ole oikeasti huolissaan. Se pääseekö mies lattialta ylös riippuu onko hänen huono-osaisuutensa lähtenyt asioista joihin hän ei ole voinut vaikuttaa tai vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset vai löytyykö perusta omista valinnoista sekä päätöksistä.
Mitä miestutkimukseen tulee niin pistäisin sen talviunille ja herättäisin sinä keväänä kun vastakkainasettelu on ohi. Jotenkin tuntuu että jo sanat miestutkimus, naistutkimus, sukupuolentutkimus tai tasa-arvotutkimus nähdään joko hyvänä, huonona tai neutraalina sen mukaan onko odotettavissa tuloksia jotka ovat linjassa omien ajatusten kanssa. Tutkimukset itsessään ovat aika turhia jos niistä saatua tietoa ei haluta hyödyntää käytännössä ideologisista syistä.
Sen perusteella että meillä miehillä (sekä muunsukupuolisilla) nyt on muutama oikeus vähemmän kuin naisilla sekä näistäkin pari on hieman tulkinnanvaraisia ja käytännön painoarvoltaan vähäisia että sen rinnalla vapaus-sanan käyttö on mielestäni aika vahva ilmaisu. - Eliittitaso oli 160kg ja viiden vuoden treenillä tuo 140kg -80 kiloisella miehellä. Nämä siis sillä ajatuksella että puhutaan salieliitistä. Eikä nyt mikään voimailusali vaan perus kuntosali.
Ainakin sali jossa itse käyn on sellainen että jos nostat tuolla 80-kiloisena 140 niin olet jo eliittiä. Harvoin näkee edes 120kg ylityksiä. - Minusta nuo ylen dei-koulutukset on ihan paikallaan.; ainakin toimittajille. Jos vuosia on kirjoittanut vaikka liikenteestä haastatellen pelkästään pyöräilijöitä niin ei ole pahitteeksi jos joku vähän herättelee mietimään jalankulkijoiden ja autoilijoiden osuutta. Se mikä minusta taas ei tilanteeseen sovi on kanustimet. Jos pyöräilijöiden kanssa tehdystä jutusta saa 500e mutta pyöräilijä,autoilija ja jalankulkija jutusta saa 700e niin voi käydä mielessä onko nuo ei pyöräilevät siellä näkökulmiensa vuoksi vai siksi että toimittaja tienaa.
Toki sitten on ylelläkin paljon töitä kuten valaistus tai äänitekniikka jossa ei niin väliä ole kuka pistää töpselit seinään.
Se onko yle sitten menossa johonkin suuntaan niin vähän epäilen. Siellä on hallitus jonka toimintaa valvoo hallintoneuvosto. Mitä äsken katsoin niin siellä taitaa olla kaikki puolueet edustettuina joilla on vähintään kaksi edustajaa eduskunnassa. Lisäksi sen toiminta on laissa säädetty ja sen on esitettävä taloudelliset sekä toiminnalliset raportit viestintävirastolle
Minusta yle toimii ihan hyvin jos mietitään journalistista näkökulmaa. Esim rajalain kohdalla oli paljon eri näkökantoja ja ne tulivat hyvin esille. Miten etenee eduskunnassa, mikä on sisältö ja asiantuntijoiden arviot. Uutisten jälkeen sitten poliitikot saivat keskustella asiasta.
Minusta yksi hienoimmista sarjoista on Tervo&Halme - tosi Suomalaisuutta etsimässä. Siinä oli etsitty monia näkökulmia ja varsinkin jaksot joissa puhuttiin hyvinvointivaltiosta olivat puhuttelevia. Ruohonjuuritason journalismia. - Koulutuksesta jos aloitetaan niin aika paljon on kokemusta. Asun seudulla jossa on paljon ammattikoulun käyneitä poikia ja toisaalta tytöt on lähteneet täältä kaupunkeihin korkeamman koulutuksen perässä.
Ongelma tulee siitä että meidän on vaikea löytää tänne virkanimikkeitä vastaavaa työntekijää. Pulaa on ollut peruskoulun opettajista, varhaiskasvattajista, sosiaalialan ihmisistä jne. Jos joku saadaan houkuteltua jostakin kaupungista niin pitää varautua että hän löytää kohta paikan lähempää ja taas pistettävä uusi haku päälle.
Yksilöiden parisuhdevalintoihin vaikutaa niin moni asia mutta jos kuntatasolla pystyttäisiin tekemään aluetta houkuttelevammaksi paluumuuttajille niin tilastollinen todennäköisyys parisuhteisiin kasvaa.
Mitä tuohon "liian heikkoja" termiin tulee niin olen samaa mieltä. Yleinen arvostus koulutusta kohtaan tuntuu painottuvan tuonne yliopistoihin ja korkeakouluihin ja suorittava osio jää noiden alapuolelle. Toisaalta taas meidän seutukunnassa tilanne on toinen. Varsinkin metallialan osaajille olisi paljonkin töitä.
Saliharrastuksiin varmaan täältä löytyy parempaakin tietoa mitä itsellä on mutta aikanaan kun salin aloitin niin oma tavoitteeni oli menkki-oma paino, kyykky 1.5x oma paino ja mave 2x oma paino. Mitään aikarajaa en laittanut sillä samalla piti käydä töissä sekä hoitaa koti ja lapset.
Jotakin tuohon suuntaan.
https://www.youtube.com/watch?v=Wpm2RDPAFGM&t=425s - On tuttua: alkoi nuoruudesta ja nähdä päättyykö ennen hautaa.
Ensimmäisen kerran tuollainen imago iskettiin tajuntaan yläasteella kun opettajat totesivat ettei teistä pojat tule isona yhtään mittän. Tämä yhdistettynä hiljaiseen ja ei kilpailuhenkiseen yksilöön joka asui keskiluokkaisessa kuplassa niin sellainen tavallisuuden ja keskiluokan haalarit iskettiin päälle.
Seuraava vaihe jossa imagoa piti rakentaa oli pakollinen varusmiespalvelus. Sikäli ristiriitainen tilanne että toisaalta arvomerkit määräsivät paikan mutta koin tarpeelliseksi saada omalle ryhmälle niin miellyttävän armeijakokemuksen kuin mahdollista. Tositilanteessa sitten se imago ei ole enää merkeistä kiini vaan toiminnasta
Työelämän luottamustoimissa piti rakentaa sellainen imago että minun yli ei kävellä. Itse otin aluksi härskisti käyttöön liittojen toimitsijoiden imagoa joka sitten antoi hyvän selkänojan jatkoneuvotteluihin. Samalla toki piti luoda hyvät keskusteluyhteys henkilöstöön kotta olisivat ajan tasalla ja minulla olisi heidän tuki.
Enemmän itselleni on ollut hankalampaa murtaa itseeni kohdituvaa imagoa tai mielikuvaa. Demarin jolla on ay-tausta ei ole ihan helppoa saada uutta työpaikkaa koska käsi toisten taskuissa ja työelämän muutoksia vastustavana jääränä on aika vahva. Samassa yhteydessä voin sanoa että tunnen sympatiaa vihreiden ja ps:n paikallispolitikkoja kohtaan. Samat ongelmat heilläkin.
Siviilipuolella oli sellainen imagon kohotuskampanja kun tein vitanomaisille selväksi että isäkin on vanhempi. Toinen aia, joka palstalla on vähintäänkin kiistelty asia, on että olisiko minulle ollut treffeillä hyötyä jos en olisi ollut imagoltaan luokassa "kiltti ja kunnollinen." - Vähän oli kyllä tuo aloitus sekä siitä seurannut koko ketju sen verran kulmikasta että jäi väliin. Sinänsä harmi sillä eri tavalla asia tuotuna olisi voinut tulla hyvää tajunnan virtaa jos oltaisiin pohdittu sukupuolten eroja ikäluokassa 20-35v. Käykö kello molemmille sukupuolille samaan tahtiin jos mietitään vaikka opiskelun, työ/uran sekä parisuhteen tai perheen perustamisen näkökulmasta.
Voi olla optinenkin harha mutta mitä lähiympäritöä olen katsellut niin on jäänyt mielikuva että vanheneminen on jollakin tavalla sukupuolittunutta. Jos ajattelee vaikka ikääntymisen loppusummana kakskymmentäi niin minusta se etenee näin.
Naiset: 1+1+1+1+2+2+2+2+2+2+2+1+1
Miehet 0+0+0+0+1+1+3+6+9
Minulle on jäänyt vaikutelma että miehet ikääntyvät hieman myöhässä mutta kun se alkaa niin alamäki on aika hurja; lisäksi henki pois nopeammin.
En tiedä pitääkö yhtään kutinsa mutta jos pitäisi niin olen miettinyt että vaikuttaako tähän jotkut biologiset tai lääketieteelliset jutut. Vai onko se vain läpi ihmiskunnan mukana tullut ajatus että keski-iässä mies on työnsä tehnyt eli joutaa kuolla rasittamasta yhteisöä.
Paljon toki voi olla vaikutusta silläkin että ympäristössäni olevat tutut miehet ovat käytännössä olleet ns suorittavan työn sektorilla. Enkä usko että kaikilla aina ne omat elintavatkaan ovat olleet ihan oppikirjojen mukaisia.
Itse taidan olla keskiarvollisesti juuri tuossa viiden kympin hujakoilla. Kroppa nelikymppisellä ja ajatusmallit 60+. Eli toista vaippaikää odotellessa ehtii taantua/kehittyä nuorison tasolle. Tarkoitus on ensi vuonna lähteä poikkitaiteellisiin tanssiaisiin ja ehkä Pride-kulkueeseen.
Meilläpäin yksi numero vaikuttaa parinmuodostukseen ja se on postinumero. Muilla numeroilla ei ole väliä sillä vapaita naisia ei täältä juuri löydy. - Yleistyksistä sen verran että vaatisivat hieman päivittämistä. Epäilen että ihmisiä panettaa siinä kuin ennenkin mutta enää ei laiteta parempaa Seppälää päälle ja lähdetä tansseihin tai muihin rientoihin. Sen sijaan napataan kaapista suristin tai joku imuhirmu ja hoidetaan tunne sillä pois. Ihan tietysti järkevää sillä eihän hedelmiä kannata kuoria jos vitamiinit saa purkista.
Jos biologisista lapsista puhutaan niin siihen ei kumpikaan parisuhdetta tarvitse mutta mies tarvitsee naisen. Nainen taas tarvitsee mieheltä vain siemenen joten siinä mielessä yleistys on jopa outo.
Oma keskustelu tietysti on että olemmeko enää hyvinvointivaltio mutta mihinkään keskiaikaan emme ole taantuneet. Yhteiskunnan turvaverkot on hyvät joten turvallisuusajattelu on myös taakse jäänyttä elämää. Jopa voisi pohtia niin päin etätä onko parisuhde ja lapset ehkä turvallisuutta heikentävä juttu.
Omana mutuna sanoisin että nykyään tunneyhteys ei ole rakentava tai myötäelävä vaan enemmänkin repivä ja syyllistävä; on sitten kyseessä sukupuolet, poliittiset näkökulmat tai puhutaan akselistosta maalaiset-kaupunkilaiset.
Oman parisuhdeajatelman taustalla on oma lapsuus. Olen siitä onnekas että synnyin perheeseen jossa isä ja äiti rakastivat toisiaan sekä meitä lapsia eikä meillä ollut taloudellisesti hätää. Sellaista keskiluokkaista elämää. Itsekin mietin elämän tuota kautta eli tavallinen poika löytää tavallisen tytön ja lopputuloksena tavallinen perhe. Keskiluokkainen arki, työ ja juhlat sekä lopuksi ,kuten tavallista, niin arkussa multiin.
Henkiseltä kantilta katsottuna jos saan antaa rakkautta ja onnea kumppanille ja lapsille ja sekä saan kokea heidän onnensa rakkautensa niin ollaan win-win-win tilanteessa ja siloin elämä on elämisen arvoinen.
Nyt kaksi pitkää liittoa takana jotka molemmat päättyivät siihen että vaimo päivitti nuorempaan mieheen; jälkimmäisestä liitosta kaksi tytärtä. On asioita joita olen elämässä katunut mutta kumpaakaan liittoa ja lapsia en koskaan. Molemmat liitot ovat osoittaneet että nuoruuden ajatukset ovat olleet oikeita.
Enää en parisuhteesta haaveile sillä pettymysten ja sitä seuraava yksinäisyyden tunne siinä treffailuvaiheessa on liian suuri siihen nähden kinka mukavasti asiani on juuri nyt - Pitää täysin paikkansa; mitä aiemmin asiat on puhuttu selviksi sen parempi. Toki elämä luo muutoksia eteen joten valmiuksia uusiin ajatuksiin ja näkökulmiin pitää löytyä.
- Jotenkin minusta tuntuu että nykyään pitää ensin ärsyttää ja sitä kautta saada näkyvyyttä jotta sen oman sanomansa saa lävitse.
Jos tämän pohjimmaisen ongelman olisi esitänyt virallisena tiedotteena niin asia olisi varmaan hautautunut arkistojen syövereihin.
Nyt kun asia esitettiin menemällä hieman "harmaalle alueelle" niin asian saama näkyvyys oli taattu.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010461579.html
Vähän sama tuntuu olevan järjestöillä jotka ottavat kantaa työelämäkysymyksiin. Heitellään ilmaan lopputuloksi ääritilanteista kun sillä saa näkyvyyttä eikä sillä miten tämä prosessi oikeasti etenisi tai mahdollisesti miten tämä nykyään toimii. - Sen verran on kokemusta treffeistä joissa vain käytiin katsomassa ulkonäköäni ja jatkettiin matkaa että en ole sitä enää haluamisen kautta ajatellut. Joko se riittää tai ei ja tämä oli aistittavissa myös kun viimeksi olin nettisovelluksissa.
Ensitreffeillä toivoisin että miellytämme toisiamme puhe-kuuloaisti akselilla. Tarkoitan tällä sitä että näemme ympäristömme samasta suunnasta, elämänrilanteemme sekä tulevaisuuden suunnitelmamme ovat yhteneväiset ja niiden päälle on sitten hyvä rakentaa.
Ensikäyntiä varten en kämppään tee muutoksia. Minulla ei ole ovet lukossa joten täne voi tulla koska vaan ja sitä taustaa vasten sellainen perussiisteys on minimivaatimus. Toki sen verran huomioin ja panostan että jos aiemmin on kertonut että pitää mansikan makuisesta kermajäätelöstä niin silloin sitä on myös tarjolla.
Sitten pariskuntana aistien kirjo laajenee kokonaisvaltaisemmaksi sekä niihin tulee sävyjä. Eleet, ilmeet ja vaikka äänenpainot tulevat jatkossa olemaan helpommin tulkittavissa. Jatkossa kun nämä sävyt ovat tiedostettavissa niin helpommin löytyy keinoja työkalupakista toisen kohtaamiseen vaikka miellyttämisen suuntaan.
Itse en kuulu ryhmään "saa kelvata sellaisena kuin olen". Minulle asioilla on painoarvo ja niitä pitää pystyä pohtimaan myös toisen näkökulmasta. Jos vaikka olisin käynyt metsästämässä mutta toinen taas toivoisi että lopettaisin tämän harastuksen. Painoarvoista riippuen jatkan sinkkuna metsästystä, olen parisuhteessa ilman metsästämistä tai sitten ehkä en enää harvenna riistakantaa vaan keskitys riistapeltojen hoitoon; yksin tai yhdessä.
Lopputuloksesta riippumatta olen valmis asiasta keskustelemaan enkä suinkaan heti anna vaihtoehdoksi "ota tai jätä"- tilannetta. - Sulla näyttää olevan ihan hyvä pöhinä tekemisessä. Hieno juttu.
Jos intoa riittää niin sama kai se olisi hommata ihan pätevän paperit; tämä siis virkavaatimuksen mukaan eikä osaamisen näkökulmasta.
Ei kai se haitttaa jos samasta työstä saa parempaa palkkaa ja helpommin löytää uuden paikan jos vanha tympii.
Onko tuo sellainen lukupiiri jossa luetaan omia tekstejä vai ihan valmiita teoksia ja niistä keskustellaan? - Itsellä loppui kisojen katsominen siihen kun Espanjan puolusta torjui Saksalaisen laukauksen kädellään eikä siitä uskallettu viheltää pilkkua.
Hyvä näissä kisoissa on se että turhanpäiväinen pronssipeli on jätetty pois.
Kohta sitten alkaa Pariisin viiden renkaan kisat. - Itse kyllä uskon että ihminen on niin sopeutuvainen otus että asumisympäristön vaikuttavuus on matala. On ihan sama juokseeko lenkkinsä kaupungin pururadalla vai maaseudun mustikkametsissä. Jos toinen murehtii laskujen lähestyvää eräpäivää ja toinen pohtii sähköpyörän tai ajoneuvon uusimista niin veikkaan että tällä taloudellisella tilanteella on suurempi painoarvo.
Samoin on sama onkiiko ahvenia Helsingin edustalta tai merenkurkun kallioilta jos sulla on vieressä oma lapsi ja kotona odottaa rakas kumppani. Toinen taas onkii yksin ja laskee päiviä milloin taas näkee lapsensa. Näillä voi olla stressitasossa eroja tai sitten ei. Riippuu jälkimmäisen liitosta; jos on ollut hankala ja riitaisa liitto voi hyvin olla että eron myötä stressitaso on jopa laskenut.
Jos tuo tulos olisi isommassa kuvassa pätevä niin oma arvaukseni asiaan on se että yhteiskunnan muutokset ovat iskeneet kaupunkiin eri tavalla kuin maaseutuun. Paljonhan puhutaan esim palveluista. Digitalisaation myötä monet palvelut on samalla tavalla saatavilla asuinpaikasta riippumatta. Terveyspalveluista puhuttaessa hoitojonot ovat pidentyneet. Jos ei kiireellisten leikkausten jonot on monta kuukautta niin sama se onko sairaala 10km vai 70 km päässä. Jos noita hyvinvointialueiden suunnitelmia lukee kuin piru raamattua niin saattaa ola että jatkossa vanhuksia hoidetaan maalla ihan riippumatta siitä onko vanhukset kaupunkilaisia vai maalaisia.
Toinen asia joka voisi vaikuttaa on taloudellinen epävarmuus. Meillä työpaikkojen rakenne on yksipuolinen joka tuo omat ongelmansa mutta työpaikat ovat vientialalta joka hyvin usein tarkoittaa toistaiseksi voimassaolevia työsuhteita kohtuullisella palkalla. Lisäksi eläminen on melko edullista ihan kohtuullisilla palveluilla.
Kaupungeissa taas julkinen-sekä palvelusektori on suhteessa voimakkaampaa ja siellä taas on enemmän osa-aikaisia töitä, 0-tuntisopimuksia, määräaikaisia työsuhteita jne jotka varmasti mietityttävät kustannusten kanssa. Palveluita on toki tarjolla mutta onko niihin varaa; osalla varmasti on sillä muuten palveluita ei olisi joten jako hyväosaisten ja huono-osaisten välillä saattaa tulla helposti näkyväksi. - Varmaan löytyy seutukunnallisia eroja mutta meilläpäin tilanne taitaa olla sellainen että keski-ikäisen miehen lapsiluku ei vaikuta hänen deittailuunsa. Ihan riippumatta lapsiluvusta, jos mies ei ole keski-ikäsenä parisuhteessa hän jää myös loppuelämäksi yksin.
Tämä siis vähän siitä syystä että ollaan jo vähän jämähdetty rutiineihin ja asenteisiin. Naisille on tärkeää töissä se missä kohtaa ollaan organisatiossa, käydään ryhmäliikunnassa, tehdään lyijylasitöitä ja illalla luetaa Harlekiinia väristin polvien välissä. Miehillä menestymisen mittari on palkka, käydään salilla penkkipunnertamassa sekä viihdytään kalassa/metsästämässä. Illalla haetaan netistä jotakin stimuloivaa ennenkuin uppoudutaan 12-voltin imu-pumppuhärpäkkeen nautintoihin.
Pahoittelut äsken kärjistetyistä stereotyyppisistä kuvauksista mutta ajatus oli että tuon jälkeen vaihtoehdoksi jää nettitreffailu. Jotenkin tuntuu että sitäkin nykyään käydään vähän sellaisena puolivillaisena pelinä jolla voidaan osoittaa itselleen että olen ainakin yrittänyt.
"Todellisuudessa lapsia saaneet, uutta kumppania etsivät naiset edellyttävät hyvin usein, että myös (kumppanistaan eronneella) miehellä tulisi olla lapsia"
Omani ja muutaman tuntemani lapsen jo saaneen miehen näkemys poikkeaa tuosta asenteesta. Enemmän kuin lapsimäärään kiinnitetään huomiota miten deittikumppani puhuu ex-kumppaneistaa, työkavereistaan tai pomostaan ja miten hän esim kahvilassa suhtautuu kahvilatyöntekijöihin varsinkin näin kesäaikaan kun harjoittelijoita on kyseessä.
Jos edellisiin kumppaneihin suhtautuu ymmärtäväisesti tai neutraalisti, töihin on mukava mennä koska työkaverit on ok ja pomokin on ihan välttävä ja palvelualan työntekijälle löytyy kiitos ja mahdollisesti tsemppikommentit jos häntä jännittää niin kyllä tällaisen naisen kanssa pystyy keskustelemaan myös esim kasvatuksellisista kysymyksistä. - Jäin juuri tuota yhteiskuntanäkemystä pohtimaan ja tuskin tuo nyt mihinkään koulutus tai työpaikkaan vaikuttaa.
Ehkä siinä sitten viitataan johonkin opetussuunnitelmaan tai vastaavaan jossa tätä ei ole tarpeeksi avattu.
Tietysti voi toi olla kun viime vuosina on ollut esillä mm translaki ja pride on enemmän sellainen vähemmistöjen tunnetuksi tekemistä niin onkohan noussut pintaan tunne että ovat vähemmistönä vähemmistöjen sisällä ja esim mahdolliset järjestöt ja ja järjestötuet eivät heitä nin voimallisesti huomioi. - Paksu viltti vaan alle. Ainoa haaste on kasan painautuminen mutta oikeilla asentovalinnoilla tätä voi kompensoida. Tämä siis toisten kavereiden puolesta kerrottuna.
Ennemmin kuitenkin heinälato kuin hetekka; tämäkin tieto siis muiden puolesta. - ".........yhteiskuntaa ja muita ihmisiä se tuntuu välillä häiritsevän" Ihan mielenkiinnosta olisi tietää että mistä näkökulmasta tulee tuo kokemus että asia häiritsee yhteiskunnan tasolla. Meillä kuitenkin on syrjintä kielletty.
Nuorempana välillä on ollut tilanteita joissa on ollut vaikea päättää loukkaantuako vai ei. Jos on ollut vaikka vieraassa kaupungissa ja sanonut naiselle hei niin vastaus on samantien tyyliin "olen varattu." Siihen on sitten tullut vastattua " anteeksi kun en tiennyt että täällä sormus tarkoittaa sitä ettet tiedä missä tori on. Etsin sitten jonkun sinkun niin löydän perille." Toisaalta haluaisi ymmärtää että jos usein joutuu torjumaan iskuyrityksiä niin alkaa se jo väsyttää. Toisaalta tuntuu vähän kohtuuttomalta tällainen kollektiivi "rangaistus" ja toivoisi tulevan kohdelluksi yksilönä.
Nykyään some on herkullinen alusta loukkaantua toisten puolesta ja sitä kautta saada näkyvyyttä ja "hyvyyspisteitä."
Ehkä uusi tapa loukkaantua on piilottaa tämä loukkaantuminen ja iskeä sillä vastaan kun paikka aukeaa. Varmaan muistatte kyselyn mies-karhu jossa kysyttiin naisilta kumman kohtaisi ennemmin metsässä. Kesti jonkin aikaa ja tuli juttu jossa oli kyseessä lapsen surma niin johan alkoi kysely siitä kumpi on lapselle turvallisempi; karhu vai äiti.
Loukkaantuminen piilotetaan joko huumorilla tai vähätellään asian painoarvoa mutta jotakin jätetään hampaankoloon. - Mellä taas kuulemma amistanssit on tarpeettomia kun lukion tytöt kuitenkin tulee hakemaan amiksesta ne pojat lukion tansseihin. Ei lukion pojat tahdo riittää kuin muutamalle nopeimmalle tytölle.