Vapaa kuvaus

Aloituksia

822

Kommenttia

7621

  1. Olisiko kuu voinut muodostua itsestään?
    Evoluution (ja etenevän luomisen) kannattajat kieltävät sen, että kuu on Jumalan välittömän luomistyön seurausta. He ovat päätyneet useisiin teorioihin, joissa kaikissa on vakavia puutteita, kuten monet evoluution kannattajat itsekin myöntävät. Eräs astronomi sanoi, osittain leikillään, ettei ole olemassa hyvää (naturalistista) selitystä, joten paras selitys on, että kuu on harhakuva!
    1. Fissioteorian keksi astronomi George Darwin (Charlesin poika). Hän ehdotti maapallon pyörineen niin nopeasti, että siitä irtosi suuri pala. Tämä teoria on kuitenkin nykyään yleisesti hylätty. Maapallo ei olisi pystynyt pyörimään niin nopeasti, että se olisi voinut heittää kuun kiertoradalleen. Lisäksi loittoneva kuu olisi hajonnut Rochen rajan sisäpuolella ollessaan.
    2. Sieppausteorian mukaan kuu oli vaeltelemassa aurinkokunnan läpi maapallon vetovoiman siepatessa sen. Kuitenkin sen mahdollisuus, että kaksi kappaletta ohittaisi toisensa tarpeeksi läheltä, on pienen pieni. Kuu olisi todennäköisemmin saanut vain lisävauhtia, aivan kuten tekokuillekin käy, eikä se olisi tullut siepatuksi. Lisäksi siepatuksi tulemisestakin olisi ollut seurauksena pitkänomainen kiertorata, samantapainen kuin komeetoilla.
    3. Tiivistymisteoriassa kuu sai alkunsa maapallon vetovoiman puoleensa vetämästä pölypilvestä. Sellainen pilvi ei kuitenkaan voisi olla tarpeeksi tiheä, eikä se selittäisi kuun matalaa rautapitoisuutta.
    Suositussa törmäysteoriassa jonkin taivaankappaleen ajatellaan törmänneen maapalloon, josta olisi näin irronnut ainesta. Kuitenkin kahden kappaleen toisiinsa törmäämisen mahdollisuus on pienen pieni, samaan tapaan kuin ”sieppausteoriassa”. On myös laskettu, että törmäävän taivaankappaleen olisi täytynyt olla kaksi kertaa niin massiivisen kuin Marsin, jotta maapallosta olisi irronnut riittävästi ainesta kuun muodostumiseen. Lisäksi liiallisen pyörimismäärän väheneminen on ratkaisematon ongelma.
  2. Vuorovedet
    Maapallon vetovoima pitää kuun kiertoradallaan ja se on niin voimakas, että yhtä voimakkaaseen sitomiseen tarvittaisiin läpimitaltaan 850 km paksuinen teräsköysi. Myös kuun vetovoima vaikuttaa maahan ja tämä voima on jonkin verran voimakkaampi siinä osassa maapalloa, joka on kuuta lähimpänä. Niinpä kaikki siellä oleva vesi ”työntyy” kuuta kohti – syntyy nousuvesi. Vastaavasti kuu vetää puoleensa vähiten niitä maapallon osia, jotka ovat kauimpana siitä, niinpä vesi liikkuu poispäin kuusta (ja maapallon keskustasta) – tämä synnyttää maapallon vastakkaiselle puolelle toisen nousuveden. Välissä olevilla alueilla vedenpinnan täytyy laskea – syntyy laskuvesi – katso laatikko. Kuun kiertäessä pyörivää maapalloa sisältyy jokaiseen noin 25 tunnin jaksoon kaksi nousuvesi-ja kaksi laskuvesivaihetta.
    Vuorovedet ovat elintärkeitä maapallolla olevalle elämälle. Vuorovedet puhdistavat merten rantaviivoja ja auttavat pitämään niiden virtaukset kiertävinä ja estävät näin merten seisahtumisen. Ihmisille on hyötyä siitä, että ne puhdistavat laivaväyliä ja laimentavat jätevesipäästöjä. Joissakin paikoissa ihmiset hyödyntävät vuorovesien valtavaa energiaa sähköntuotannossa.
    Mukava vierailla; mutta entä asua?
    Eräs aikamme huomiota herättävimmistä tapahtumista oli ihmisen laskeutuminen kuuhun. Tämä kuitenkin vahvisti, että se on eloton, ilmaton maailma, jossa lämpötilan vaihtelut ovat äärimmäisen suuria, eikä siellä ole nestemäistä vettä. Kuusta katsottuna maapallo näyttää kirkkaan sinivalkoiselta kohteelta mustalla taivaalla. Maapallo on se planeetta, jonka Jumala suunnitteli elämää varten. Jonakin päivänä ihminen saattaa kyetä elämään muualla, mutta muista paikoista on vaikea tehdä asuttavia.
    Monet ihmiset eivät ole selvillä siitä, että Apollo-kuulentojen taustalla oli kreationisti-tiedemies ja rakettiasiantuntija Wernher von Braun. Ja toinen kreationisti, Jules Poirier, suunnitteli joitakin avaruusohjelmissa käytetyistä, erittäin tärkeistä navigaatiovälineistä
    Kuinka kauan kuu on loitonnut?
    Vuoroveden aiheuttama kitka hidastaa maapallon pyörimistä ja niinpä vuorokausi pidentyy 0,002 sekuntia sadassa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että maapallon pyörimismäärä on vähenemässä. Pyörimismäärän säilymislain mukaan maapallon pyörimismäärän vähetessä kuun pyörimismäärän täytyy kasvaa. Niinpä kuu loittonee hitaasti maapallosta – noin 4 cm vuodessa. Tämä nopeus on ollut menneisyydessä suurempi. Kuu ei olisi kuitenkaan koskaan voinut olla maapalloa 18 400 km lähempänä, tämä tunnetaan Rochen rajana, koska muutoin maapallon vuorovesivoimat (kuun eri osiin kohdistuvat erisuuruiset vetovoimat) olisivat hajottaneet kuun. Mutta vaikka kuu olisi alkanut loitota maapallosta oltuaan aluksi kiinni maapallossa, se olisi saavuttanut nykyisen sijaintinsa jo 1,37 miljardissa vuodessa. Huom! Tämä on suurin mahdollinen ikä, ei todellinen ikä. Ja tämä ikä on aivan liian vähän evoluution kannalta (ja paljon vähemmän kuin kuukiville saadut radiometriset ”iät”).
  3. Vuorovedet
    Maapallon vetovoima pitää kuun kiertoradallaan ja se on niin voimakas, että yhtä voimakkaaseen sitomiseen tarvittaisiin läpimitaltaan 850 km paksuinen teräsköysi. Myös kuun vetovoima vaikuttaa maahan ja tämä voima on jonkin verran voimakkaampi siinä osassa maapalloa, joka on kuuta lähimpänä. Niinpä kaikki siellä oleva vesi ”työntyy” kuuta kohti – syntyy nousuvesi. Vastaavasti kuu vetää puoleensa vähiten niitä maapallon osia, jotka ovat kauimpana siitä, niinpä vesi liikkuu poispäin kuusta (ja maapallon keskustasta) – tämä synnyttää maapallon vastakkaiselle puolelle toisen nousuveden. Välissä olevilla alueilla vedenpinnan täytyy laskea – syntyy laskuvesi – katso laatikko. Kuun kiertäessä pyörivää maapalloa sisältyy jokaiseen noin 25 tunnin jaksoon kaksi nousuvesi-ja kaksi laskuvesivaihetta.
    Vuorovedet ovat elintärkeitä maapallolla olevalle elämälle. Vuorovedet puhdistavat merten rantaviivoja ja auttavat pitämään niiden virtaukset kiertävinä ja estävät näin merten seisahtumisen. Ihmisille on hyötyä siitä, että ne puhdistavat laivaväyliä ja laimentavat jätevesipäästöjä. Joissakin paikoissa ihmiset hyödyntävät vuorovesien valtavaa energiaa sähköntuotannossa.
    Mukava vierailla; mutta entä asua?
    Eräs aikamme huomiota herättävimmistä tapahtumista oli ihmisen laskeutuminen kuuhun. Tämä kuitenkin vahvisti, että se on eloton, ilmaton maailma, jossa lämpötilan vaihtelut ovat äärimmäisen suuria, eikä siellä ole nestemäistä vettä. Kuusta katsottuna maapallo näyttää kirkkaan sinivalkoiselta kohteelta mustalla taivaalla. Maapallo on se planeetta, jonka Jumala suunnitteli elämää varten. Jonakin päivänä ihminen saattaa kyetä elämään muualla, mutta muista paikoista on vaikea tehdä asuttavia.
    Monet ihmiset eivät ole selvillä siitä, että Apollo-kuulentojen taustalla oli kreationisti-tiedemies ja rakettiasiantuntija Wernher von Braun. Ja toinen kreationisti, Jules Poirier, suunnitteli joitakin avaruusohjelmissa käytetyistä, erittäin tärkeistä navigaatiovälineistä
    Kuinka kauan kuu on loitonnut?
    Vuoroveden aiheuttama kitka hidastaa maapallon pyörimistä ja niinpä vuorokausi pidentyy 0,002 sekuntia sadassa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että maapallon pyörimismäärä on vähenemässä. Pyörimismäärän säilymislain mukaan maapallon pyörimismäärän vähetessä kuun pyörimismäärän täytyy kasvaa. Niinpä kuu loittonee hitaasti maapallosta – noin 4 cm vuodessa. Tämä nopeus on ollut menneisyydessä suurempi. Kuu ei olisi kuitenkaan koskaan voinut olla maapalloa 18 400 km lähempänä, tämä tunnetaan Rochen rajana, koska muutoin maapallon vuorovesivoimat (kuun eri osiin kohdistuvat erisuuruiset vetovoimat) olisivat hajottaneet kuun. Mutta vaikka kuu olisi alkanut loitota maapallosta oltuaan aluksi kiinni maapallossa, se olisi saavuttanut nykyisen sijaintinsa jo 1,37 miljardissa vuodessa. Huom! Tämä on suurin mahdollinen ikä, ei todellinen ikä. Ja tämä ikä on aivan liian vähän evoluution kannalta (ja paljon vähemmän kuin kuukiville saadut radiometriset ”iät”).
  4. Minä rukoilen joka päivä, että Ukraina voittaa sodan. Meidän tulee avustaa Ukrainaa.
  5. 𝐇𝐢𝐧𝐭𝐞𝐥𝐚̈ 𝐡𝐮𝐢𝐩𝐩𝐮𝐧𝐲𝐫𝐤𝐤𝐞𝐢𝐥𝐢𝐣𝐚̈
    Jos etsit painoluokkaansa nähden kovimpia nyrkkeilyennätyksiä, haet turhaan niitä ”Sugar” Ray Robinsonin tai Rocky Marcianon saavutuksista. Nopein isku on 10–30 cm pitkällä sirkkaäyriäisellä eli mantisravulla. Analysoidakseen lyöntiä äyriäisasiantuntija Shiela Patek ja hänen johtamansa, Berkeleyssä sijaitsevan, Kalifornian yliopiston tutkijaryhmä tarvitsi korkearesoluutioista videota, jonka kuvataajuus oli 5000 kuvaa sekunnissa. He osoittivat, että mantisrapu (Odontodactylus scyllarus) voi iskeä voimalla, joka on rutkasti yli sata kertaa sen painon suuruinen.
    Pamppumaisen raajan huippunopeus on 14–23 m sekunnissa ja huippukiihtyvyys 65–104 km/s2 (6 600–10 600 G, missä 1 G tarkoittaa painovoiman antamaa kiihtyvyyttä; astronautit ja hävittäjälentäjät pökertyvät jo 10 G:ssä). Kyseiset mantisravut käyttävät tätä raajaa saalistamiensa kotiloiden kuorien murskaamiseen ja ovatpa ne myös särkeneet akvaarioidensa lasiseiniä.
    Katapultti
    Tällaisen nopeuden saavuttamiseen ei riitä normaali lihasvoima. Sensijaan tarvitaan katapulttimekanismia, jotta niin paljon energiaa voidaan varata elastiseen materiaaliin ja sitten nopeasti vapauttaa. Mantisravulla on tätä varten erityinen satulanmuotoinen jousi lyömälisäkkeensä sarananivelessä.
    Satulajousen muodon tekninen nimi on hyperbolinen paraboloidi, mutta se muistuttaa Pringles-perunalastua. Hyperbolinen paraboloidi on rakenteeltaan hyvin vahva ja tehokas. Sitä käytetäänkin tekniikassa ja arkkitehtuurissa, koska se jakaa rasitusta tasaisesti eikä väänny helposti, helmiveneisiin kuuluvilla nautiluksilla sama muoto vahvistaa kuorta. Kuitenkaan yksikään toinen eläin ei käytä rakennetta jousena.
    Katapulttiin tarvitaan kuitenkin muutakin kuin jousi. On oltava lihaksia sen lataamiseksi ja lukko- tai salpamekanismi sen vapauttamiseksi. Jos kaikkia näitä osia ei olisi, koneisto ei toimisi ollenkaan. Tällainen mekanismi ei olisi voinut syntyä satunnaisten pienten muutosten ja luonnonvalinnan kautta. Jälkimmäinen ei nimittäin toimisi, koska muutoksista ei ole hyötyä ennen kuin koko järjestelmä on kasassa.
    Kuplaisku
    Jokainen isku on itse asiassa kahden lyönnin sarja. Dr Patekin johtama tutkijaryhmä havaitsi, että jokaisessa iskussa oli kaksi voimapiikkiä alle puolen millisekunnin välein toisistaan. Toisen voimapiikin aiheuttaa kavitaatioksi kutsuttu tuhoava prosessi. Veden virratessa epäsäännöllisesti suurella nopeudella muodostuu pieniä höyrykuplia. Kun paine tasaantuu, kuplat luhistuvat ääntä nopeammin, synnyttäen hyvin voimakkaita paineaaltoja, kuten myös ääntä ja jopa valoa. Kavitaatiovoima voi olla itse asiassa miltei neljä kertaa itse raajan iskun suuruinen. Kavitaatio voi tuhota teräspintoja ja laivojen potkureita, ja olisi tuhonnut kovaakin kiveä vedenpaisumuksessa. Äyriäisen raajakaan ei ole turvassa – vaikka sen kuori sisältää vahvoja mineraaleja, sen kuori uusiutuu usein.
    Sattumaa vai suunnittelua?
    Mantisrapu ja sen kavitaatiota hyödyntävä katapultti-isku uhmaavat evoluutiota. Mutta kuinka kotiloiden murskaaminen sopii Jumalan luomistyöhön, jota kuvataan sanoilla ”sangen hyvä”? Selkärangattomat, kuten esimerkiksi kotilot, eivät ensinnäkään ole ”elollisia” siinä mielessä, että ne olisivat ”sielullisia”, kuten selkärankaiset. Niistä ei Raamatussa koskaan puhuta sanoilla nephesh chayyah (elävä sielu/olento). Tieteelliset todisteet itse asiassa viittaavat siihen, että selkärangattomat eivät tunne kipua. Toisekseen Luoja on voinut ohjelmoida piilevän murskauskyvyn mantisravun geeneihin, koska hän tiesi lankeemuksesta ennalta.
  6. 𝐇𝐢𝐧𝐭𝐞𝐥𝐚̈ 𝐡𝐮𝐢𝐩𝐩𝐮𝐧𝐲𝐫𝐤𝐤𝐞𝐢𝐥𝐢𝐣𝐚̈
    Jos etsit painoluokkaansa nähden kovimpia nyrkkeilyennätyksiä, haet turhaan niitä ”Sugar” Ray Robinsonin tai Rocky Marcianon saavutuksista. Nopein isku on 10–30 cm pitkällä sirkkaäyriäisellä eli mantisravulla. Analysoidakseen lyöntiä äyriäisasiantuntija Shiela Patek ja hänen johtamansa, Berkeleyssä sijaitsevan, Kalifornian yliopiston tutkijaryhmä tarvitsi korkearesoluutioista videota, jonka kuvataajuus oli 5000 kuvaa sekunnissa. He osoittivat, että mantisrapu (Odontodactylus scyllarus) voi iskeä voimalla, joka on rutkasti yli sata kertaa sen painon suuruinen.
    Pamppumaisen raajan huippunopeus on 14–23 m sekunnissa ja huippukiihtyvyys 65–104 km/s2 (6 600–10 600 G, missä 1 G tarkoittaa painovoiman antamaa kiihtyvyyttä; astronautit ja hävittäjälentäjät pökertyvät jo 10 G:ssä). Kyseiset mantisravut käyttävät tätä raajaa saalistamiensa kotiloiden kuorien murskaamiseen ja ovatpa ne myös särkeneet akvaarioidensa lasiseiniä.
    Katapultti
    Tällaisen nopeuden saavuttamiseen ei riitä normaali lihasvoima. Sensijaan tarvitaan katapulttimekanismia, jotta niin paljon energiaa voidaan varata elastiseen materiaaliin ja sitten nopeasti vapauttaa. Mantisravulla on tätä varten erityinen satulanmuotoinen jousi lyömälisäkkeensä sarananivelessä.
    Satulajousen muodon tekninen nimi on hyperbolinen paraboloidi, mutta se muistuttaa Pringles-perunalastua. Hyperbolinen paraboloidi on rakenteeltaan hyvin vahva ja tehokas. Sitä käytetäänkin tekniikassa ja arkkitehtuurissa, koska se jakaa rasitusta tasaisesti eikä väänny helposti, helmiveneisiin kuuluvilla nautiluksilla sama muoto vahvistaa kuorta. Kuitenkaan yksikään toinen eläin ei käytä rakennetta jousena.
    Katapulttiin tarvitaan kuitenkin muutakin kuin jousi. On oltava lihaksia sen lataamiseksi ja lukko- tai salpamekanismi sen vapauttamiseksi. Jos kaikkia näitä osia ei olisi, koneisto ei toimisi ollenkaan. Tällainen mekanismi ei olisi voinut syntyä satunnaisten pienten muutosten ja luonnonvalinnan kautta. Jälkimmäinen ei nimittäin toimisi, koska muutoksista ei ole hyötyä ennen kuin koko järjestelmä on kasassa.
    Kuplaisku
    Jokainen isku on itse asiassa kahden lyönnin sarja. Dr Patekin johtama tutkijaryhmä havaitsi, että jokaisessa iskussa oli kaksi voimapiikkiä alle puolen millisekunnin välein toisistaan. Toisen voimapiikin aiheuttaa kavitaatioksi kutsuttu tuhoava prosessi. Veden virratessa epäsäännöllisesti suurella nopeudella muodostuu pieniä höyrykuplia. Kun paine tasaantuu, kuplat luhistuvat ääntä nopeammin, synnyttäen hyvin voimakkaita paineaaltoja, kuten myös ääntä ja jopa valoa. Kavitaatiovoima voi olla itse asiassa miltei neljä kertaa itse raajan iskun suuruinen. Kavitaatio voi tuhota teräspintoja ja laivojen potkureita, ja olisi tuhonnut kovaakin kiveä vedenpaisumuksessa. Äyriäisen raajakaan ei ole turvassa – vaikka sen kuori sisältää vahvoja mineraaleja, sen kuori uusiutuu usein.
    Sattumaa vai suunnittelua?
    Mantisrapu ja sen kavitaatiota hyödyntävä katapultti-isku uhmaavat evoluutiota. Mutta kuinka kotiloiden murskaaminen sopii Jumalan luomistyöhön, jota kuvataan sanoilla ”sangen hyvä”? Selkärangattomat, kuten esimerkiksi kotilot, eivät ensinnäkään ole ”elollisia” siinä mielessä, että ne olisivat ”sielullisia”, kuten selkärankaiset. Niistä ei Raamatussa koskaan puhuta sanoilla nephesh chayyah (elävä sielu/olento). Tieteelliset todisteet itse asiassa viittaavat siihen, että selkärangattomat eivät tunne kipua. Toisekseen Luoja on voinut ohjelmoida piilevän murskauskyvyn mantisravun geeneihin, koska hän tiesi lankeemuksesta ennalta.