- Tuossa Ruotsin puolueet>ks
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Ruotsin_puolueista - Ihan inhimillisesti perustelisin näin;
Laittaisin Emma Karin sivuun ministeri pestistä, kuin puheenjohtajan sijaisuudestakin, kun sai kolmannen lapsensa n vuosi sitten. Lapsi vaatii oman aikansa, meillä on siihen hyvät kokemukset kun äidin oltava paikalla kotona pienten lasten kanssa. Liian poissa olevia ministerin ja puheenjohtajan tehtävät.
Lapset edellä pitää mennä, joka ei tuossa alla olevan kirjoituksen mukaan koskenut ay-liikettä kun lakkoili lasten ruualla. - Jos vielä jatkan:
Saksalaiset eivät ole pitäneet huolta metsävarannoistaan ja ovat rakentaneet asutuksen tulvariskialueille. Metsät sitoo vesiä, vaikka ojitusta on, kun maa kuohkeutuu, kun voi hyvin,on pintakasvua paljon, se kuin imupaperi imee vettä.
Senverran selasin etten malta olla laittamatta hyvää huomiota asiaan:
"Pystyyn_kuollut
16.07.2021 00:52
Suomessa tulvat painottuvat huhtikuulle, jolloin lumet sulavat. Joka vuosi ei ole samanlainen, koska lumikertymät talvisin vaihtelevat suuresti ja lumen sulamisnopeuskin vaihtelee vuosittain lämpötilaerojen vuoksi. Usein yöpakkaset estävät tulvat, vaikka lunta olisi paljonkin. Ennakkovarautumisilla, kuten jäiden sahauksilla joista, on myös kyetty estämään tulvia. Legendaarista Mukakan mittausasemaa ei enää juurikaan mainita uutisissa. Lenni Kujansuuko sen johtajan nimi oli, kun on jo päässyt unohtumaan?
Joskus harvoin on myös kesätulvia, mutta entistä harvemmin niitäkään. Muistelen nähneeni 1970-luvulla lehtivalokuvan, jossa korjattiin seipäältä heiniä soutuveneeseen. Enää ei ole heinäseipäitä, eikä juuri soutuveneitäkään. Helsingin olympialaisten aikaan 1952 satoi myös paljon, mistä syystä estejuoksukilpailun järjestäminen tuli halvaksi, mutta yleisöllä kisoissa oli vähän ikävää. Myöhemminkin Helsingissä on yleensä satanut paljon, kun siellä on järjestetty yleisurheilun arvokisoja. Jos Suomi ei halua tulvia, jätetään hakematta kisoja tänne päin ja matkustetaan ulkomaille. Kannattaa niin taloudellisesti kuin menestyksellisestikin."
Se juurikin näin, ja kun valtavista vesimassoistaon kyse, kun ne yht`äkkiä ryöpsähtää liikkeelle, jälkion karmeaa, kuten tuossakin mainitaan mm meidän kevään aikaan,kun varastoitunut vesi lumen ja jään muodossa alkaa sulamaan, milloin nopeammin, milloin yöpakkasten ansiosta hitaammin.
Rakennuskulttuuri sitten tekee aika ajoin tekee tepposet, kun rakennettu "mukavalle" alueelle lähelle jokia. Heikomalla järenjuoksulla sitten kuvitellaan ilmastonmuutokseksi. Kun ilmatkin muuttuu jatkuvasti mm 4 krt vuodessa oikein suuresti, -talvi -kevät -kesä -syksy, niillä on eroja aina toisiinsa. Sehän jos mikä on ilmaston muutosta. Jos historiasta pidemmältä ajalta kohdallamme ei ole ole suurempia muutoksia, jota onkin ne aina keskittyy lyhyeen aikaan, esim 2 km jäätä päällämme, ei ole odotettavissa,kuten n 10000 v sitten jääkaudella, ja mitä sitten ollutkaan ennen sitä ? Lämpimiä jaksoja ollut myös, ja täytynyt silloinkin kun tuollainen jää määrä on sulanut. mm Siperiakin joka nyt ollut kylmässä jaksossa, ollut hyvin lämmin alue. - Jäi nimimerkki pois. Taisin tehdä toisen sivun, ja siitä jäi.
Luonnon suhteen nyt näyttää hyvältä, saadaan napostelvaa pitkään talveen.
Myös puut kasvaa -sanoisin ennätys vilkkaasti, näkee jo kuusen ja männyn latvuksissa, vaikka kasvu vielä kesken. Mansikat on suuria ja nopeasti kasvaneet ainakin pariviikkoa etuajassa. Niitäkin nyt yli oman tarpeen. - Tuota kin olen toimittanut, että ostakaa kotimaista, jokainen euro on kotimaan työn perään.
>Yhä useampi asiakas haluaa valita ruokakaupassa suomalaisen tuotteen. Keskon mukaan kotimaisten tuotteiden ja yritysten suosiminen on globaali ilmiö ja Suomi on tässä kansainvälisessä vertailussa huipulla: halumme suosia läheltä tulevaa on korkeampi kuin keskimäärin muualla maailmassa.<
Kun kesä taas aukeaa, ja näkyy kylttejä " maatila myynti" -sinne. Ja myös kaupassa katsoa etiketistä että on kotimaista. Pääkaupunkiseudulla ym muuaallakin mm tori myyntejä jossa lähialueiden mm vihanneksia moneen lähtöön. Saadaan tämä hieno malli pidettyä ja sitä kasvattaenkin. Saadaan raha kotimaahan sitäkin kautta. Jos nyt hienoa onkin etelän hetelmiä lentokoneilla roudata, kuten mm vihreät hankkii hienoina Helsinkiläisinä, se ei ole kestävää, vastoin puhuvan pään aatteenaan. - Demokratia aina elää, se on hyvän mallin toimivuus. Jos esimerkki Kuubaan, siellä nyt Gastroista Raul yksi aikoi jäädä eläkkeelle 89 vuoden ikäisenä, ja sanoi jo aiemmin kuka on seuraava presidentti. Tämä Gastro tuli veljensä Fidelin saattelemana presidentiksi, jotka hallinneet Kuubaa 1959 lähtien. Kuuba on vahvistanut tiedon, jonka mukaan presidentti Raúl Castron seuraaja on Miguel Díaz-Canel. Kansalliskokous äänesti ainoana ehdokkaana olleen 57-vuotiaan Díaz-Canelin seuraavaksi presidentiksi.
Castro-suvun valtakauden katsotaan päättyvän, kun Raúl Castro siirtyy pois presidentin paikalta. Hän pysyy valtapuolueen johtajana vuoteen 2021 asti. Raúl Castro on ollut presidenttinä vuodesta 2008. Sitä ennen hänen veljensä Fidel Castro oli presidenttinä useita vuosikymmeniä.
Tuskin kukaan haikailee tuollaisen kommunitisen vallan perään, tai juuri kukaan.
Valkoinen talo kommentoi, ettei se usko uuden "ennalta valitun" johtajan sallivan kuubalaisille lisää vapauksia. Vallankumousta aikoi uusikin presidenttikin jatkaa.
Kuubassa vaalit kuin meillä samaa hartjoittaa sosialistit ja vasemsmistoliitto, Ay-liike nyt aina ollut ennakkovalintojen malli, he jo muutamilla valitsee jonka puheenjohtaja kopauttaa. - Nämä+tuet+ja+käytännöt+niihin+on+hyvin+monimutkaisia.+Tuilla+pidetään+yllä+jos+mitäkin,+esim+Helsigissä+asunnonomistajien+tiliä,+että+se+pysyy+korkealla,+esin+vasemmiston+hallitsema+Kojomo.+mm+Kojomon+toimitusjohtajalla+on+jotakuinkin+1+miljoon+vuositulo.
-köyhyys+ei+ole+enää+maaseudun+haja-asutusalueiden+ongelma.+Jo+vuosikymmeniä+köyhyys+on+keskittynyt+nimenomaan+kaupunkeihin,+ja+kaupungit+ovat+alkaneet+lisäksi+jakaantua+sosioekonomisesti.+(asumistoiveiden+urbanisoituminen)
Aika+harva+maata+viljelisi+ilman+tukia,+ENTÄ+SITTEN+?+-herää+kysymys,+mistä+ruoka.+Sanovat+toverit+että+ulkomailta,+heillä+juuri+sama+tilanne,+ilman+tukea+ei+tule+mitään.
Täälläkin+toverit+sanoneet+ettei+Ruotsi+saa+lainkaan+maatoustukea,+se+ei+pidä+paikkaansa.
Toveri+MPP+viimeksi,+näin+hänen+kirjoituksestaan.
Tavallisen+kuluttajan+ruokalasku+nousisikin+teoriassa+melkoisesti,+jos+ruuan+tuottajan,+maanviljelijän+saamat+tukiaiset+poistettaisiin+ja+hänen+pitäisi+saada+sama+myyntitulo+suoraan+kuluttajilta+ruuan+hinnassa.+Esimerkiksi+naudan+jauheliha+kallistuisi+25+prosenttia+ja+kevytmaito+20+prosenttia.+–+Suomalaisten+elintarvikeostokset+ilman+alkoholia+ovat+noin+13,5+miljardia+euroa+vuodessa+ja+viljelijöiden+saamat+kansalliset+ja+EU-tuet+yhteensä+noin+2+miljardia+euroa+vuodessa.+Jos+kaikki+tuet+poistettaisiin+ja+niiden+osuus+lisättäisiin+kuluttajan+maksamaan+ruuan+hintaan,+ruoka+kallistuisi+laskennallisesti+noin+15+prosenttia.+Peruselintarvikkeista+pitäisi+maksaa,+jos+viljelijä+saisi+kaiken+tulonsa+tuotteen+hinnasta+eikä+osaa+tukiaisten+kautta.+Kuluttajalle+kertyisi+lisälaskua+vuodessa+lähes+400+euroa.+Nelihenkiselle+perheelle+pitkälle+toista+tonnia.
https://yle.fi/uutiset/3-10396691
*Kansallisilla+maataloustuilla+tarkoitetaan+kokonaan+valtion+varoista+maksettavia+maatalouden+tukimuotoja.+Vuonna+2019+maa-+ja+puutarhatalouden+kansallisiin+tukiin+on+käytettävissä+valtion+talousarviossa+yhteensä+318,7+miljoonaa+euroa.+Kansallisilla+tuilla+täydennetään+EU:n+tukijärjestelmiä+(EU:n+suorat+tuet,+luonnonhaittakorvaukset,+ympäristökorvaukset+ja+eläinten+hyvinvointikorvaukset)+ja+turvataan+maa-+ja+puutarhatalouden+toimintaedellytyksiä+ja+kannattavuutta+sekä+maaseudun+elinvoimaisuuden+säilymistä.
EU:ssa+toimeenpannaan+yhteistä+maatalouspolitiikkaa,+joka+perustuu+ensisijaisesti+yhteisten+EU-tukivälineiden+käyttöön+maataloustuotannon+ylläpitämisessä+ja+kehittämisessä.+Tämä+asettaa+tiukkoja+rajoitteita+kansallisten+varojen+käytölle+maatalouden+tukemisessa.+Kokonaan+kansallisesti+rahoitetuille,+EU-järjestelmiä+täydentäville+maatalouden+tukimuodoille+tarvitaan+pääsääntöisesti+aina+EU-komission+hyväksyntä.
Keskeisin+kansallisen+tuen+tukimuoto+on+pohjoinen+tuki.+Pohjoisen+tuen+tavoitteena+on+ylläpitää+alueen+tuotantoa,+kehittää+tuotantorakennetta,+varmistaa+tuotteiden+markkinoille+pääsy+ja+lisäksi+edistää+ympäristön+suojelua+ja+maaseudun+elinvoimaisuuden+säilyttämistä.+Tukea+voidaan+maksaa+Suomen+EU-liittymissopimuksen+artiklan+142+ja+siihen+pohjautuvien+komission+päätösten+mukaisesti.+Pohjoista+tukea+maksetaan+C-tukialueella+Keski-+ja+Pohjois-Suomessa+(Lappeenranta+-+Tampere+-+Pori+linjan+pohjoispuolella).+Vuonna+2019+pohjoiseen+tukeen+käytetään+noin+298+miljoonaa+euroa+eli+hieman+yli+90+%+kansallisen+tuen+koko+määrärahasta.
Etelä-Suomessa+(Lappeenranta+-+Tampere+-+Pori+linjan+eteläpuolella)+AB-tukialueella+maksetaan+Etelä-Suomen+kansallista+tukea.+Tuki+tunnettiin+aiemmin+EU-liittymissopimuksen+artiklan+141+mukaisena+tukena.+Nykyinen+Etelä-Suomen+kansallinen+tuki+perustuu+Euroopan+parlamentin+ja+neuvoston+asetuksen+(EU)+N:o+1308/2013+artiklaan+214+a,+jonka+perusteella+EU-komissio+on+antanut+tukea+tarkemmin+säätelevän+päätöksen+C(2014)+510.+Vuonna+2019+Etelä-Suomen+kansallisen+tuen+kokonaismäärä+on+hieman+yli+20+miljoonaa+euroa+eli+noin+6+%+kansallisen+tuen+kokonaismäärästä.+Tukea+maksetaan+sika-+ja+siipikarjatalouden+tuotannosta+irrotettuna+tukena+ja+puutarhatalouden+tukena.
Etelä-Suomen+maidontuotannon,+lihanautojen+ja+lammas-+ja+vuohitalouden+tuet+on+maksettu+vuodesta+2015+alkaen+EU:n+suorina+tuotantosidonnaisina+tukina.+Tässä+suhteessa+tukijärjestelmä+eroaa+maan+etelä-+ja+pohjoisosan+välillä.+Tukimuotojen+eroista+huolimatta+näillä+sektoreilla+tukitasot+ovat+kuitenkin+lähes+samansuuruisia+pohjoisen+tuen+alueen+eteläosissa+ja+Etelä-Suomessa.+Pohjoiseen+mentäessä+tukitasot+nousevat+myös+pohjoisen+tuen+alueen+sisällä+tuotanto-olosuhteiden+erojen+vuoksi.
https://mmm.fi/kansalliset-maataloustuet
Muista+kansallisista+tuista+keskeisin+tukimuoto+on+sokerijuurikkaan+kansallinen+tuki.+Tuen+määrä+on+vuotuisen+viljelyalan+hieman+vaihdellessa+ollut+4+-+5+miljoonaa+euroa+vuodessa.+Tukea+maksetaan+Euroopan+parlamentin+ja+neuvoston+asetuksen+(EU)+N:o+1308/2013+artiklan+214+perusteella.+Muita+kansallisen+tuen+tukimuotoja+ovat+esimerkiksi+mehiläistalouden+tuki+ja+sokerijuurikkaan+kuljetustuki,+joita+maksetaan+molempia+alle+miljoona+euroa+vuodessa.* - Sinä MPP puhut ihan pötyä. Olet näemme melkoinen sutki kirjoituksissasi. Kirjoitat ihan pötyä. Jos olet vajakki, niin ymmärrän, mutta jos olet täysissä sielun voimissa, sinun tulee korjata valehtelusi, edes sosialistin ei kuuluisi noin räikesti valehdella.
-Sipilän hallitus leikkasi varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoja vuonna 2015
- 43 prosenttia.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007374761.html
Vuoden 2016 leikkaukset
Vuonna 2015 laaditun hallitusohjelman mukaan kehitysyhteistyöhön käytettäviä määrärahoja vähennetään 200 miljoonalla eurolla vuodesta 2016 alkaen koko hallituskauden ajaksi. Lisäksi 130 miljoonan euron osuus lahja-avusta siirretään laina- ja pääomasijoitusmuotoiseksi ja ohjataan yritysten kautta kehitysmaihin Finnfundin kautta.
Leikkaukset kohdistuivat niin sanottuun varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ja ovat siis suuruudeltaan 330 miljoonaa euroa.
Olet sutki MPP, en pidä sinusta lainkaan ja kirjoituksistasi, miten niissä valehtelet.
Olet nolla (0) tästä eteenpäin. - https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/c/cc/Rillankivi_ja_kyltti_Pohjanlahti_150_km_-_Laatokka_350_km.jpg/1920px-Rillankivi_ja_kyltti_Pohjanlahti_150_km_-_Laatokka_350_km.jpg
Tuohan katsomisen paikka, kun taas kesällä siitä kuljetaan ohi.
Historia on kivellä vankka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rillankivi
Tuli esille myös:" Olkijoen aseleposopimus päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella. Sopimus allekirjoitettiin Olkijoen kylässä, nykyisen Raahen kaupungin alueella, 19. marraskuuta 1808. Sopimuksen allekirjoittivat Ruotsin armeijan puolesta yliadjutantti Carl Johan Adlercreutz ja Venäjän armeijan puolesta kenraaliluutnantti Nikolai Mihailovitš Kamenski.
Aseleposopimuksessa sovittiin, että Ruotsin armeija vetäytyy Kemijoen taakse niin, että Kemijoen molemmat rannat annettiin venäläisten haltuun. ..."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkijoen_aselepo
Tuolla mökissä olen joskus käynyt, naapurilta sai avaimen. Siellä oli joitain tauluja seinällä asiaan viitaten -historiallinen paikka, ihan Olkijoen koulun vieressä. - Vielä palaan kun tässä kotosalla ollaan.
Huommenissa suunnistamme Nauvon mökille. Tässä nyt tänään kinkku paistettu ym jouluun liittyvä runsaat lisukkeet. Myös naisväki leipoi joulun leivät, joissa erimaku kuin marketista ostettu -parempi.
Muistan ennen vanhaan miten naiset laittoi läskipalat leipään, ihan pintaan, joka toi omaa makunsa siihen kun paistui. Nykyään en ole sitä mallia nähnyt tai kuullut käytettävän. Kun läskiä yritetään kiertää muutenkin.
Toivotan kaikille Hyvää Joulua !
Ilmeisesti vasta joulun jälkeen tänne palaan, kotiuduttua. - https://areena.yle.fi/1-50406122
Jos maltatte ohjelman katsoa kokonaisuudessa, niin ihmettelen jos yhä moititte kotimaista lähiruokaa. Tuos vai yksi otos, vastaavaa lähiruokaa löytyy ylimaan. Saaristo elämä on hienoa, myös talvisin. Kesällä hienoa, joka vedestä pitää ja kaikista sen muodoista.
itse olen syntyisin Ruotsinkielinen, joka nyt jäänyt vähemmälle, kun asuinpaikani ei niin Ruotsi kielistä.
Eipä muuta.
Jouluja vain kaikille, jos ei kuulu ennen joulua. Mökillä en yleensä täällä "praataa" - Sitä rataa täälläkin joulu tulee ja menee myös, sitten hyvinkin vikkelään, kun jo sunnuntaina tämä takana. Joulu mökillä saaristossa -Nauvossa. Parempi puolisko aikoi samoin hankitun kinkun paistaa leivinuunissa täällä ennen lähtöä mökille. Kalat hankin tuoreena mokillä, yleensä kalaa tulee aina vähintään riittävästi verkoilla ja katiskalla. Meillä nyt hiljaisempi joulu kun päätetty ettei kokoonnuta, kun lapset pääosin maailmalla, niin saa jäädä rajojen yli matkustelu nyt pois.
Hirvi aina käy hyvin yhteen kinkun kanssa, kuin kalakin kuuluu joulupöytään. Laatikoita on yllinkyllin, ja kun oman maan tuotantoa, sen aina muistaa syödessä miten se hankittu, tietää ketjun, joka ilmeisesti jopa maailman puhtainta ja maukkainta. Se vaan on, esim porkkanalaatikot kuin punajuuretkin tosi hyvän makuisia. Samoin oma poimimat sienet kuin marjatkin. mm sienikastike käy minkä tahansa peruna pohjan kanssa.
Jos jotkut päivittelette kinkun kanssa, jos vaikka paaistoaka mennyt yli, tullut kuivaa, se siitä petraantuu kun paripäivää jääkaapissa, ja aina voi liemiruokaan laittaa sitten lihaksi.
Hirvenliha on joskus tätä, kun vanha sonni, se voi olla mainittua kuivahkoa ilman ylipaistoakin.
Vaikkapa lihaperunoina liemessä liha pehmenee. Myös lihan leikkaustyylillä voi asiaa parantaa, kuin leikkaa poikkisyteen, se silloin suussa pehmenee eritavoin, ei jää se sitkeäliha siihen suuhun pyörimään. Myös lihan voi jauhaa pieneksi, kun nestettä vähän lisää, niin saa mainion esim metsä evään termospulloon, se menee hetkessä juoksevaan muotoon vatkaimella.
Otetaan loppuun mitä Tarja sanoi: "Avasin vessan oven ja Penahan vatkas siellä täyttä päätä" - Tervehdys sillekkin kolkalle etelän kallioita. Minä olen kuitenkin pois kallioilta, vaikken nyt niin kaukana ole.
Saatat olla oikeassakin, itsekkin samaa pohtinut, että kannattattiko keskustan antaa siimaa noin paljon -antaa pikkusormen lisäksi kokokäsi ?
Näissä aina mukana kokonaisuus, että jos ei kuitenkaan anneta ainakaan vielä hallituksen kaatua, sen uudelleen saaminen on työn ja tuskan takana. Mikä tilalle ? Olisikin persut ennemmän hallitus myönteisiä, se olisi sitten siinä jossa vasemmisto ja vihreät olisi oppositiossa. Mutta ei voi sitä Soinin mallia edes odottaa, kun noin silloin heille lävi.
Aina muistaa että demokratia on blokkein toimintaa, ei yksittäisten niinkään. Ja nyt blogit on sekaisin. Entistä enemmän olisi sekaisin jos persut tai kokoomus tulisi heidän aisaparikseen hallitukseen.
Kyllä tämä koittelee, oikeassa siinä olet.
Mutta aina on elämän jatkuttava, ja mallissamme uuden hallituksen eduskunnassa.
Ainakin itse -palstalaisena komppaan Virolaista: "pulinat pois " kun eduskuntavaali tulos julkaistu, sen mukaan elettävä, jos kuvittelisi ensivuodelle uusia vaaleja.
Vihreät ei selvästikään ole kypsiä demokratia malliimme, vasemmistoliitto paremminkin.
Se on reilu viikko, ja joulukuusi pirttiin, joka kuusi jo katsottuna ihan tuossa liki.
Kuuseen hyvä neuvo, että jos ollut jonkin päivää katkaistuna, pitäisi sahana tyvestä siivu pois, johon kuusenjalan vesi saa paremmin kontaktin, ja siten kuusi säilyy pidempään.
Varmaan sitten monilla muovikuusi, joka sekin nyt paikkansa täyttää, mutta näillä kulmin aina totuttu aitoon joulukuuseen. Jouluperinne on edelleen vahva ainakin meillä kotimaisilla.
NÄMÄ OMIA MIELIPITEITÄ, JOS POIKKEAA, LAITA OMASI. - Perunassa on paljon hyviä aineita -en nyt niitä luettele kun jokainen voi sen avata googlesta, mutta mainitaan yksi tärkeä -hiilihydraatit, jota myös nopeasti otettavissa mm -banaanista. Peruna vielä hyvä sikäli, jotka ylipainon kanssa taistelee, se tekee kylläiseksi, silti lihottamatta. Siitä nyt oltu toistakin mieltä, mutta kyllä viime aikojen käsitys on juuri tämä perunasta. Myös voi laittaa jos tuntuu iltasella "huikaavan" niin raakaa perunaa paistinpannuun -sipultaen haluamaansa muotoon, -voita ja -rypsiöllyä. Siinä kypsyy, hiukan suolaa. Ei muuta tarvita, siitä tulee ilta kylläiseksi.
Kun tässä maalla ollaan, ja tapoineen, niin hirvenlihan paistamisesta pari sanasta;
mahdollisimman miedolla uuninlämmöllä, niin tulee parasta, jotkut jopa reilulla 80 asteella, mutta kyllä meillä n 120 asteessa pruukattu paistaa. Jos kunnon paisti saa olla uunissa ilta myöhäisestä aamu aikaiseen asti, siinä ei päde 1kg/tunti, oltava pidempään. Sitten kun leivinuunilla puulämmitteisellä, niin riittää ns jälkilämpö n reilu sata astetta, ei yli 150 astetta - kun lähtiessä.
Sama sianlihaankin, ei polttaa nesteitä ulos. Myös kala vaatii että jää mehukas neste sisään. Naudanlihan voi uhuena paistaa nopeastkin pannulla, kuten sille tapana on.
Kastikkeita on moneen lähtöön ja makuun siten myös. Kyllä yksi parasta on metsäsienikastike, joka vielä omin käsin poimittu, se vielä tuon lisän siihen -alitajuntaan.
esim. sipulipihvi tai tai metsästäjänleike jne, näitä nyt lukemattomia malleja ja nimikkeitä näin kotoisaan arkiruokaan. Keitoissa jos oikein vanhanajan mallit, jossa hyödynnetään ruhosta kaikki mahdollinen mm kalasta ruodot. Silloin liemi tulee mukana, joka maukasta.
Mainitaan nyt vielä uuniperuna, joka kokonaisena kuori päällä, aromikasta. Jos puhdaspintainen ei tarvetta kuorimiseen. - Niin, tämä "site" meni läpi, ilman mitään huomatusta. -siis oma kiesini joka työautona pääosin.
Tuossa pisti silmään, miten kokematon ex kansanedustaja Koski meni näillä 4-vetoisilla halpaan kun keikautti ojaan, jossa nyt kuvan perusteella ei syntynyt mitään vammaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007612238.html
Saipahan Susanna tyhjästä itsensä esille, kun se joillain niin tärkeään päästä otsikoihin.
Niin--nämä 4-vedot, joissa jäykkä keskitasauspyörästö, kun pyörimänopudet tulee erit -etu ja -taka akseleille, kun pikkasen alkunsa luistoon, se panee etu ja takapään eri nopuksille, ja se ruokkii heti luiston lisäämistä, joka näissä tyypillistä että pyöräyttää auton vaakatasossa ympärikin, ja siitä pahempaakin nopeuden mukaan, paljon on näitä keikahtanut katolleenkin sitten ojaan. Nykyisin ei näitä enään suosita, vaan keskitatasauspyörästökin osaa päästää toisen akselin pyörimään vinhammin, se ei tätä vanhojen autojen ilmiötä., ja kun nykyään mukana ajonhallita systeemit, se osaa auttomaattisesti tuntea akselien erinopeudet, ja pudottaa vedon pois, ja alkaa jarruilla ohjaamaan, että pysyy linja suorassa. Jos olette vähemmän autojen kanssa ollut tekemisissä, tämä ajonhalllinta ei ole vanha ABS, joka katkoo jarruksessa jos menee tönköksi.
-siinä tekniikka osuuskin.
Nyt on illallisen aika. Oliskohan jokin pihvi perunat ym sienikastikkeella.
-sehän käy ! - Minunkin täytyy nyt sanoa palstan seniorin tavoin; tässä jo yöpyjama päällä jne "
Tosiaan ohimennen vilkaisin tänne, ja huomasin tuon vastauksesi, asiaa kerrot en moiti.
Aloitus tuli hajalleen, kun monta asiaa siihen sisällyttää.
60-luku oli haaste Suomelle, kun ei ollut työtä, Ruotsi ja eteläinen-suomi veti pohjoisemman väen. Kylät hiljeni, mutta nyt kylät hiljenee totaalisemmin. Tuossa loppukesästä ajoin muutaman kylän läpi ihan tällä silmällä mm matkalla poiketen niihin mm keskisuomen pohjoispuolella. Lisäksi kuntien liittämiset hiljentäneet kylätaajamia, ne vähätkin poistuneet isompiin keskuksiin pääosin. Hyvä jos se yksi kauppa jäänyt, kun pankit, baarit ym on totaalisesti hiljentyneet. Taas kesämokit, ja vanhat kotipaikat kesän vietto paikkoina tuo takaisin nuorempaakin. Nämä vain osavuotta käytössä. Ja kylläkait se Suomessa kokomaan kattavaa, että sivukylät hiljenee.
Yk tilastojen mukaan YK:n vuoden 2019 ennusteen mukaan väkiluku on 8,5 miljardia vuonna 2030 ja 9,7 miljardia vuonna 2050. Väestön vuosikasvu on noin 82 miljoonaa.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) arvioi maailman väkiluvun ylittäneen seitsemän miljardia 31. lokakuuta 2011.
Että kyllä maapallon väkimäärä kasvaa nopeasti, se ei vain yllä maahamme omana kasvuna tästä eteenpäin.
-Väestötilastoja on laadittu Suomessa vuodesta 1749 lähtien, jolloin maamme väkiluku oli 410 400 henkilöä. Sen jälkeen Suomen väestö on tasaisesti kasvanut muutamia poikkeuksellisia vuosia lukuun ottamatta. Suurin väestötappio koettiin nälkävuonna 1868, jolloin väestö väheni yli 96 000 henkilöllä. Viimeisimmät väestötappiovuodet olivat 1969 ja 1970. Tuolloin syynä oli suomalaisten massamuutto Ruotsiin. Vuoden 2019 lopussa Suomen väkiluku oli 5 525 292 henkilöä.
Suomen väestönkasvu on ollut viime vuosina noin puolen prosentin suuruusluokkaa. 2000-luvulla ulkomaisen muuttovoiton osuus väestönkasvusta on lisääntynyt, ja vuodesta 2007 lähtien nettomaahanmuutto on kasvattanut Suomen väkilukua enemmän kuin syntyneiden enemmyys. Väestöennusteen mukaan Suomen väestönkasvu tulee hidastumaan tulevaisuudessa, ja väestönkasvu jatkuu vain nettomaahanmuuton ansiosta.
Sitten takaisin pehkuihin ! - Taksiuudistuksessa on hyvääkin, samoin muissa Bernerin liikenneministeriön esille tuomissa aloitteissa, jotka meni eduskunnassa läpi. mm henkilöauton peräkärryyn tuli tuiki tarpeellinen uudistus, kun nyt saa ajaa alle 750 kg painoista kärriä myös satasta jos niin merkattu liikennemerkein. Olen kokenut sen moneen kertaan miten se sujuvoittaa liikennettä kun ajaa muun liikenteen tahtiin. Samoin Bernerin uudistuksessa tuli lisävaloihin paremmat säädökset, saa nyt olla kolme lisävaloa antavaa heitintä -tietenkin kolmessa muotia mukana kun Ruotsissakin niin ollut jo pitkään. Nuoriso tästä tykkää.
Samoin paketti-autojen nopeuksia ruuvattiin, paremmin kulkuun sopiviksi muun liikenteen tahtiin. 17vuotiaille ajokortti nyt varmaan oli tiedosssa, että hummaa pitää juoksuttaa nuoruuden innolla, eikä nyt suinkaan kaikki niin tee, jos puolustelis heitä..siitä sitten pian kasvetaan..Myös taksiluvan hankinta parani -prosessi, ei enään niitä jumalattoman kalliita alpitusmaksiuja jopa sadassatuhannessa eurossa, että saa alkuun taksiluvan. Se on selvä kun helpotetaan ylilyöntejä tuli siinäkin.
Myös pysäköinti kaupungeissa tai taajamissa, sallitaan tien väärälle puolen, se hyvä etu monessakin kaupungissa.
Monet kuvittelee kun säädellään taksialalle lisää, että ne ilmaisia, ne maksaa, ja asiakas sen maksun huolehtii, ei suinkaan niillä hinnat halpene. Se nähdään mikä Harakan malli tulee olemaan. Turha olla liikaa kiiltävän perään, kun taksiasiakas sen matkansa tekee Aasta - Beehen, ei se sen pidempi ole. Se on ohi sitten, oli mitkä helyt taksimiehellä kaulassaan hyvänsä. - Siinä poimien vähän keskustan historiaa. Paljon olisi laajemminkin, mutta siinä jotain tiivistäen.
Jos teitä kiinnostaa muu puoluelaisia, niin tehkää omanne hostoriikki, ihan oman katsonnan mukaan, ilmeisesti omille puoluesivuillenne.
Tuskin meitä nyt täällä " hyviä tai pahoja" kun sitäkin kuulee, miten huonoja on kepulaiset. Tuskin mekään nyt poiketaan valtaväestöstä puoleen tai toiseen.
Hyvä kuitenkin kun on mielipiteitä suuntaan ja toiseen.
Nyt ainakin tämä mielipide lähtee ip kahville, mitähän naisväki onkaan nyt taikonut palaa siihen ? Äänten ja kokkaamisen perusteella, olisi uunista tulossa jokin piirakka.
Hyvää paivänjatkoa itsekullekkin ! niin...jos lisäisi " valitsemallanne mielipiteillä "
-mielipide vapaus on yksi tärkeitä perusoikeuksia. Huom mm aito-arska, kun olet rehvastellut että sait kirjoituksia poistaa jotka ei omaan ideologiaan sopineet. - 1948
+Eduskuntavaaleissa+maalaisliitto+voitti+7+lisäpaikkaa+ja+oli+56+kansanedustajallaan+nyt+suurin+puolue.+Maalaisliiton+ansiosta+uusi+lapsilisäjärjestelmä.
1954
SDP+kävi+eduskuntavaaleihin+julistamalla+“Maalaisliitto+on+murskattava”.+Tavoite+ei+onnistunut.
++++“Pitäkää+puolue+aina+yksimielisenä+ja+voimakkaana!+Muistakaa+aina+toiminnassanne+köyhän+ihmisen+asia!+Pitäkää+puoluekoneisto+aina+hyvässä+kunnossa+ja+kehittäkää+sitä+jatkuvasti!”
++++-Urho+Kekkonen
1959
Veikko+Vennamo+perusti+Pieksämäellä+Suomen+Pientalonpoikien+Puolueen.
1964
Kouvolan+puoluekokouksessa++Johannes+Virolainen+voitti+18+vuotta+maalaisliittoa+johtaneen+V.J.+Sukselaisen+äänin+888+–+866.
1966
SDP+sai+eduskuntavaaleissa+murskavoiton+ja+vasemmisto+enemmistön+eduskunnassa.+Keskustapuolue+joutui+vasemmistoenemmistöisissä+hallituksissa+1966-1970+tekemään+kiihtyvän+rakennemuutoksresidentinvaaleissa+Keskusta+jäi+hopeatilalle,+mutta+saavutti+ehdokkaansa+Esko+Ahon+kampanjan+ka,+joka+vuonna+1966+muutti+nimensä+Suomen+Maaseudun+Puolueeksiutta+paljon+uusia+kannattajia.+en+oloissa+poliittisia+ratkaisuja,+mm.+maatalouden+verouudistus+ja+peltojen+paketointi,+jotka+tuntuivat+monista+puolueen+kannattajista+iskuilta+vasten+kasvoja.
1968
Peruskoululaki+säädettiin.+Keskustapuolueessa+sen+tärkein+edistäjä+oli+puheenjohtaja+Virolainen.+Puolueen+tavoite+sivistyksellisestä+tasa-arvosta+ja+tasa-arvoisista+koulutusmahdollisuuksista+oli+ottanut+ison+harppauksen+eteenpäin.
1975
Kannatus+eduskuntavaaleissa+kääntyi+kasvuun.+Vuoden+lopulla+presidentti+Kekkonen+nimitti+Martti+Miettusen+johtaman+“hätätilahallituksen”+60+000+työttömän+olosuhteissa.
1978
Puolueen+jäsenmäärä+(309+144)+oli+suurimmillaan+maalaisliitto-keskustan+historian+aikana.
1980
Turun+puoluekokous+keskittyi+henkilövalintoihin.+Paavo+Väyrynen+voitti+puheenjohtajavaalissa+Johannes+Virolaisen+äänin+1+737+–+1+611.+Puoluesihteeriksi+valittiin+Seppo+Kääriäinen.
1990
Porin+puoluekokouksessa+olivat+pääosresidentinvaaleissa+Keskusta+jäi+hopeatilalle,+mutta+saavutti+ehdokkaansa+Esko+Ahon+kampanjan+kautta+paljon+uusia+kannattajia.+assa+jälleen+henkilövalinnat.+Puheenjohtajavaalin+toisella+kierroksella+Esko+Aho+voitti+Eeva+Kuuskoski-Vikatmaan+1+589+–+1+418.
1992
Keskustan+äänestäjäkunta+oli+monipuolistunut+nopeasti.+Palkansaajia+oli+kannattajista+jo+yli+puolet;+viljelijöitä+alle+viidennes.+Samalla+Keskusta+oli+kasvanut+mittausten+mukaan+Suomen+suurimmaksi+nuorisopuolueeksi.
1993
Suomen+talous+kävi+kevään+aikana+kriisin+partaalla,+mutta+vaikeita+säästöpäätöksiä+tehnyt+Ahon+hallitus+kesti+sekä+sisäiseresidentinvaaleissa+Keskusta+jäi+hopeatilalle,+mutta+saavutti+ehdokkaansa+Esko+Ahon+kampanjan+kautta+paljon+uusia+kannattajia.+t+että+ulkoiset+paineet.+
1995
Vaikeasta+hallituskaudesta+huolimatta+Keskusta+sai+merkittävän+torjuntavoiton+eduskuntavaaleissa+(19,8+%+äänistä).+Vaalien+voittaja+SDP+pääsi+valitsemaan+hallituskumppaninsa+ja+näin+Keskusta+jäi+huhtikuussa+muodostetun+Lipposen+sateenkaarihallituksen”+ulkopuolelle.
2000
Syksyn+kunnallisvaaleissa+Keskusta+nousi+maan+suurimmaksi+kuntapuolueeksi.
2001
Keskustassa+alkoi+ns.+Apollon+aikakausi,+kun+puolue+muutti+uusiin+tiloihin.+Vuotta+leimasivat+voimakas+järjestöllinen+kehittäminen+ja+panostus+internet-viestintään.+Keskustan+kaupunki-+ja+taajamatyön+painopistealueena+oli+järjestöllisen+toiminnan+vahvistaminen+etenkin+Etelä-Suomen+suurissa+asutuskeskuksissa.
2002
Esko+Ahon+jälkeen+puheenjohtajaksi+valittiin+äänestyksessä+Anneli+Jäätteenmäki.+Historialliseksi+valinnan+teki+se,+että+hän+oli+Suomessa+ensimmäinen+nainen+Keskustan+ja+ylipäänsä+suuren+puolueen+johdossa.
2003
Keskusta+saavutti+eduskuntavaaleissa+24,7+prosentin+kannatuksen+ja+55+kansanedustajaa.+Anneli+Jäätteenmäen+johdolla+Keskusta+nousi+hallitukseen+pitkän+oppositiokauden+jälkeen.+Jäätteenmäki+joutui+kuitenkin+kesäkuussa+eroamaan+pääministerin+paikalta+ns.+Irak-vuodon+seurauksena.+Matti+Vanhanen+valittiin+pääministeriksi+ja+puolueen+puheenjohtajaksi.
2007
Matti+Vanhasen+ensimmäisen+hallituksen+politiikka+ja+kansantalouden+kasvu+olivat+mahdollistaneet+hyvinvoinnin+lisääntymisen+yhteiskunnassa.+Eduskuntavaaleissa+kansa+palkitsi+Keskustan+toistamiseen+suurimman+puolueen+asemalla.+Päähallituskumppani+vaihtui:+vaaleissa+hävinneen+SDP:n+sijalle+tuli+Kokoomus.+Uudessa+hallitusohjelmassa+näkyi+vahvasti+Keskustan+jälki.
2010
Keskustan+johto+uudistui+Lahden+puoluekokouksessa.+Mari+Kiviniemi+äänestettiin+puheenjohtajaksi+ja+Timo+Laaninen+voitti+puoluesihteerikisan.
2011
Keskusta+kärsi+historiansa+suurimman+vaalitappion+eduskuntavaaleissa.+Paikkaluku+putosi+51:stä+35:een.+Puolue+jäi+vaaleissa+neljänneksi+ja+oppositioon.+
2012
Mari+Kiviniemen+luovuttua+puheenjohtajuudesta+hänen+tilalleen+valittiin+Rovaniemen+puoluekokouksessa+Juha+Sipilä.+
2015
Keskusta+sai+eduskuntavaaleissa+vaalivoiton.+Puolue+oli+49:llä+kansanedustajallaan+selkeästi+suurin+puolue.+Juha+Sipilän+kolmen+puolueen+hallitus+aloitti+työnsä+toukokuussa.
Loppu+tiedetäänkin,+jossa+nyt+taaperretaan,+hyvin+sikäli+että+ollaan+hallituksessa. - Pahus ! kun karkasi lähetys, oli tarkoitus lisätä, teen lisän tähän:
Niin, kuten jo aiemmin mainitsin minulle USA presidentin vaali on jo taakse jäänyttä, en siihen komentoi enää. Tuossa Kapi näytti jälkijunassa vielä siinä ajassa elävän, ja hyvä niin, jos jäänyt asiassa paitsioon. Asiastahan voidaan jälkipuintiakin käydä, mutta asia kyllä selvä kaikille miten siinä kävi. Amerikkalaisittain: keskustalais-kookoomuslainen Biden siinä nyt 4 -vuotta, verraten meidän puolueisiin, he sitä lähinnä. Tämä asia lienee taputeltu loppuun ?
Tuossa vilkaisu ulkomaan mediaa, ja päivän polttava nyt entisellä Neuvostoliiton alueella Azerbaitsan ja Armenian katkera sota, jo uudenaikaisin asein. Venäjä on Armeinian kumppani ja pääosin Turkki Azerbaitsanin, siinä mukana uskonsota kristityt vastaan muslimit. Azerbaitsan näkyy valtaavan kaupunkeja Vuoristo-Karabah in alueelta, joka sodan ydin, jonka aikanaan Armenia valtasi.
-pikkasen näinkin missä nyt mennään, ettei ihan käperrytä asioihin jotka toisarvoisia-.
Venäjä sentään on naapurimme, ja nyt aseistaa noita kumpiakin sotaa käyviä maita, Turkki tullut sinne myös mukaan mahtavine armeijoineen. Venäjä sanoi, että jos Armenia uhattuna, he puuttuu sitten. Venäjältä jo kuuluu että he häviää Syyriassa ?
NÄIN PIENI KATSAUS TUONNEKKIN, Joka kaunniissa maissa käynyt, tekee pahaa kun siellä nyt rikotaan paikkoja sotimalla.
