- Ei lämmittämiseen kumppania tarvi. Hankkii joko lemmikin, joka käpertyy viereen nukkumaan, ja lämmittää välillä jopa liikaakin (sekä vallaten suurimman osan sängystä), tai sähköpeiton, joka lämmittää mukavasti talven pakkasissa.
Ei tarvitse kuunnella toisen nalkutusta tekemättömistä asioista, saati unohtuneista merkkipäivistä, tai kavereiden kanssa viettämässä ajasta ja harrastuksista, johon on käyttänyt liikaa vapaa-aikaa, jonka takia ei yhteinen aika on ollut kortilla, tai sitä ei ole ollut ollenkaan toisen huidellessa vapaa-aikansa maailma, ja joko jättäen kumppanin kotiin yksin, tai ei ole pystynyt järjestämään kumppanin kanssa tapaamisia.
Seksi on ainoa varma asia parisuhteessa, jos sitäkään edes on, kun paljon saa näiltäkin palstoilla lukea kuinka kumppani pihtaa, eikä seksiä ole saanut pitkiin aikoihin. Joten siis sekin on lopulta epävarmaa, onko parisuhteessa seksiä vai ei.
Maailmassa on myynnissä niin paljon erilaisia seksileluja, joilla pystyy tyydyttämään omat tarpeensa myös yksin. Joten siihenkään ei välttämättä kumppania tarvitse.
Loppujen lopuksi. Mihin kumppania edes tarvitsee? Sinkku voi tehdä kaiken tarvitsemansa yksin, ja elää siten kuin itse haluaa, päättäen omista asioista, ja tarvitsematta kuunnella toisen mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Hillua kämpässä vaikka paskasissa kalsareissa, piereskellä ja röyhtäillä niin paljon kuin haluaa, ilman että siitä jatkuvasti valitetaan naama mutrulla.
Onhan se kumppani kiva olla olemassa, mutta ei se ole elämisen ehto, jota ilman ei voi olla hengissä. Vallan mainiosti pärjää yksistään, jos niin haluaa.
Kesä saa mun puolesta loppua, oli se kumppani sitten ilmestynyt mun elämään tai ei. Ei se maailmaa kaada, jos on talven issessein. - Sitten+niitä+faktoja+pöytään.+Linkit+tutkimuksiin,+jossa+on+tieteellisesti+todistettu+homouden+olevan+sairaus.+Jos+ei+pysty+100%+varmuudella+todentamaan+väitettäsi,+siis+siten+että+me+muutkin+voimme+omin+silmin+lukea+ja+nähdä+todisteet,+ei+tämän+enempää+kannata+mutua+alkaa+vääntämään.+
- Oliskin, niin ei tarvis endoon mitään hoitoa.
- En kenenkään kanssa, kun en enää käy huvipuistoissa. Selkä ei enää kestä laitteita, ja tunnelman ja muiden laitteissa käymistä on tylsä katsoa, kun samalla tietää että vaikka haluaisi niihin mennä, ei siitä huolimatta niihin pysty menemään. Niinpä en käy enää huvipuistoissa ollenkaan. Miksi satuttaa itseään tahallaan sellaisella asialla, josta tietää etukäteen ettei sitä enää voi tehdä.
Sama oli aikanaan pitkään laskettelurinteiden suhteen. Laskettelin 14 vuotta, ja kävin useamman kerran rinteessä joka talvi, tammikuusta -88 vielä kauteen 2003-2004 saakka, joka oli viimeinen kausi rinteessä, vaikka kolme neljä viimeistä talvea rinteessä käyminen jäi pariin kertaan kaudessa, kun olin opiskelemassa sen ollessa samalla sitä aikaa kun toisen polven eturistiside oli lähes poikki useamman vuoden, ennen kuin vika löydettiin ja korjattiin. Kun tiesi ettei pääse enää laskettelemaan, en halunnut edes nähdä muiden laskemista, kun itselle tuli paha mieli siitä, ettei voinut mennä rinteeseen vaikka olisi halunnut. - Se on kiva kuulla. Mäkin kävin eilen murun kanssa lenkillä kun se kävi moikkaamassa ekaa kertaa sitten toissa viikon kotimiehenä olon.
Sen näkee miten lapsi, tai sitten ihan vaan lemmikki, on onnellinen, kun tämä pääsee tekemään jotain itselle mieluisaa yhdessä tärkeän ihmisen kanssa. Se tuo hyvän mielen myös itselle. Onneksi kelit vähän viileni, niin pystyy tekemään ja touhuamaan ulkona sellaista, mitä ei välttämättä niillä 30 asteen helteillä samassa määrin pystyisi.
Tätini, hänen poikansa ja pojantyttärensä (7v.), enoni ja tämän vaimo lähtivät tänään Lintsille hurvittelemaan. Mahtaa sielläkin olla mukavampi touhuta laitteissa, kun ei ole niin paahtavan kuuma.
Mulla tuli yksi Lintsin reissu mieleen, tuosta retkestä tätini kanssa jutellessa. Siitä reissusta on aikalailla 20 vuotta aikaa, joten korona ei ollut rajoittamassa kävijämäärää samalla tapaa mitä nyt. Oli pilvinen päivä, ja tämä samainen tätini oli menossa nuoremman poikansa (noin 10v.) ja pojan kaverin kanssa Lintsillä käymään, käydessään vierailemassa Savosta vanhalla kotiseudullaan täällä Hämeessä.
Tietäessään kuinka rakastin niitä hurjimpia päätä alaspäin kieputtavia laitteita, oli tätini pyytänyt minut mukaan. Lähdin mukaan, vaikka olin saanut edellisenä päivänä jonkin piikin polviniveleen, ja tiesin polven kipeytyvän sen piikin jälkeen ja kävelyn sattuvan. Tämä tapahtui siis pari kolme vuotta ennen hyppyä, ja kyseessä ei ollut kortisonipiikki, vaan jokin muu lääke jonka laatua en enää muista.
Tädilläni on nivelreuma, ja hänen toinen nilkkansa on jäykistetty joskus 90-luvun puolessa välissä. Hänen nilkkansa oli ollut kipeä jo muutaman päivän ennen reissua, ja tietäessään joutuvansa kävelemään päivän aikana paljon, oli hän lainannut omalta äidiltään kyynärsauvaa tueksi. Nämä siis lähtötietona.
Koska pilvisestä säästä huolimatta oli Lintsillä paljon kävijöitä, jouduimme jättämään auton aika kauaksi portista, ja ennen viimeistä portille vievää ylämäkeä oli edessä vielä pitkä jyrkähkö ylämäki. Pikkupojat menivät kaukana edellä, jättäen meidät kävelemään hiljaksiin mäkeä ylös. Naureskeltiin siinä kulkiessamme toinen toistamme tukien, kuinka kaksi raajarikkoa lähtee Lintsille hurvittelemaan, samalla kun muut Lintsille menevät katsoivat meitä alta kulmiensa meidät ohittaessaan, olihan kävelyvauhtimme melkein ryömimistä jyrkähkössä ylämäessä. Vihdoin pääsimme huvipuiston sisälle.
Tuntia, ja useampaa laitetta myöhemmin totesimme kumpaisenkin olevan täysin kivuton, vailla mitään ongelmaa liikkumisessa. Niin ne kivut unohtuivat hurvitellessa. Päivä jatkui samaa rataa laitteesta laitteeseen kiirehtien. Seuraava päivänä olikin sitten toinen tilanne, mutta ainakin meillä oli hauskaa ja nautimme päivästä laitteiden vietävänä. 😂 - Mielialalla ja henkisellä voinnilla on suuri vaikutus siihen, mitä jaksaa tehdä ja mitä ei, ja onko ylipäätään haluja tehdä mitään.
Tiedät mitä tarkoitan kun sanon etten pysty liikkumaan vaikka halua olisi. Fyysisen kivun ollessa selässä, se vaikuttaa elämän jokaiseen osa-alueeseen enemmän, kuin jos kipu on raajassa. Tottakai raajan kipukin vaikuttaa niihin osa-alueisiin, mutta vähemmän kuin sen ollessa selässä.
Siksi mulla on rolla ulkona käytössä, että pystyn hoitamaan pakolliset asiat, ja silloin kun on pakollisia menoja kaupunkiin, liikun siellä enemmän ja pitempiä matkoja kerrallaan kuin tänä aikana normaalisti, vaikka tiedän seuraavan päivän olevan tuskaisempi ylimääräisestä liikkumisesta johtuen.
Mä olen jonossa magneettistimuun, siis siihen, jossa käyminen palautti kivut tälle tasolle mitä ne on reilun vuoden olleet, ja tulen käymään sen 5 päivää viikossa, 5:n peräkkäisen viikon ajan, sitten kun hoidon aika koittaa, ja siitä huolimatta vaikka tiedän sen tulevan olemaan yhtä helvettiä. Siitä hoidosta oli apua mielelle, ja siksi tulen tekemään sen uudestaan. Siis itse hoito ei aiheuttanut kipujen palaamista, vaan ne jokapäiväiset 5-6 tuntia per päivä kulkemiset vailla muita lepopäiviä viikon aikana kuin viikonloppu, ja jota määrällisesti mun selkä ei kestänyt. Lisäksi toissa talvena oli hoitojen jälkeen muutakin säännöllistä liikuntaa.
Mä en syö suruuni...onneksi, vaan mun paheena on herkkujen, kuten sipsin ja suklaan, syöminen silloin kun luen kyljelläni kirjaa. Muualla kämpässä kuin sängyn vieressä olevat herkut saavat olla rauhassa, koska mun ei tee mieli niitä silloin. Mulla on joulukuusta lähtien ollut ensin 4 koskematonta suklaalevyä keittiönpöydällä näkyvissä, ja vieläkin niitä on yksi korkkaamaton jäljellä. Pari levyistä olen kevään ja kesän aikana syönyt pois etteivät vanhene, ja yhden olen antanut pois. Tälläkin hetkellä viiden sentin päässä reidestä on kahden kilon polkkakarkkirasia, josta on yli puolet syömättä, ja johon en ole koskenut muutamaan viikkoon. Ei ole tehnyt mieli. Ainoa mitä muualla kuin sängyn vieressä on tehnyt mieli, on jätski. Sitäkin olen pyrkinyt rajoittamaan.
Olen tehnyt tietoisen ratkaisun sen suhteen, etten kaupassa ollessa osta suklaata tai sipsiä, tai Ainon maitosuklaa-/vadelma-suklaa jätskiä, jottei niitä tulisi syötyä. Tosin viime aikoina olen antanut enemmän itseni niitä syödä. Välillä voi ihan luvan kanssa ja ilman morkkista herkutella.
Tsemppiä jaksamiseen. Mieli on kovilla kipujen aikana, ja jokainen tietää itse miten ja milloin pystyy toimimaan ja tekemään jotain, ja milloin on aika antaa asioiden olla ja vain levätä. - Kyllä sitä jaksaa, kun näkee että on ihmisiä jotka kuvittelevat että se on jokaisen lihavan oma syy, kun on syönyt itsensä sellaiseksi kuin on.
Aina ei ole kyse siitä, ettei välitä omasta terveydestä, vaikka näitäkin ihmisiä on, kun ei laihduta ylimääräistä painoa pois. Samoin kuin on hoikkia, ja alipainoisia ihmisiä, joille sanotaan että syö enemmän jotta saat lihaa luiden päälle, ja vaikka nämä söisi mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa, ei painoa vain kerry, vaan hen pysyvät jopa liiankin hoikkina.
Jos mulle sanottais, että mun kivut on vaan tekosyitä, ja niistä huolimatta pitäis vaan liikkua ja tehdä jotain, sanoisin sanojalle seuraavaa:
Murra ensin jalkasi, ja lähde murtuneella jalalla pelaamaan futista, pelaten täydet 90 minuuttia kentällä juosten, ja ilman yhtäkään särkylääkettä tai muutakaan kipua lievittävää ennen peliä, sen aikana, tai kahteen vuorokauteen pelin jälkeen. Että jos sen teet onnistuneesti ja ilman luovuttamista, niin sitten voin lähteä helvetin kipeänä tekemään täysimääräisen kuntosali- tai muun treenin.
Hatunnosto Kerttu Niskaselle, hän hiihti pitkän matkan maaliin jalka murtuneena ennen MM-kisoja viime talvena. - Mites vaikka siten, että mulla on avoin lähete ravitsemusterapeutille, ja hänen kanssaan sopimus (sopimuksesta on mustaa valkoisella omakannassa) siitä, että kun kivut helpottaa siitä mitä ne on toista vuotta olleet, siis lievenee, eikä esiinny joka ikinen päivä helvetillisinä, soitan ja varaan ajan hänelle, jolloin mun ruokavalio tullaan vähä kerrallaan pistämään täysin uusiksi.
Eli tarkoittaen sitä, että mun ei tarvitse aloittaa koko ruljanssia alusta, ja mennä ensin lekurille, joka kirjoittaa lähetteen, ja vasta sitten päästä ravitsrmusterapeutille. Nyt voin suoraan soittaa ja varata hänelle ajan.
Samoin mulla on kirran poliklinilalle avoin lähete vasemman jalkaterän suhteen, eli kun siinä jatkuvat kivut alkaa, ei koko prosessia tarvitse aloittaa alusta, vaan olen suoraan yhteydessä kirralle.
Kuten myös on oikean polven nivelrikon suhteen avoin lähete kirran polille, jolloin voin soittaa suoraan kirralle saadakseni ajan Synvisc -piikkiä varten, joka mulle on kahdesti jo aiemmin annettu, ja josta olen saanut yli puolen vuoden kivuttomuusjakson polven suhteen.
Ravitsemusterapeutin omin sanoin sanottuna, lämpimälle ruualle on turha tehdä mitään niin kauan kun kivut on näissä voimakkuuksissa mitä ne nyt on, koska tärkeintä on se että tällä hetkellä syön edes jotakin. Viime kesänä sain muutettua aamupalaani. Tai ylipäätään sen, että syön jotain aamupalaksi pelkän kahvin sijaan, mitä tein muutaman vuoden sitä ennen.
Entäpä se, että kun kipujen voimakkuudet lievenee ysistä tai kympistä johonkin seiskaan tai jopa sen alle, eli siis pystynkin jotain tekemään, varaan tutulle fyssarille ajan, ja pyydän häntä tekemään mulle mun selälle sopivan kuntosaliohjelman, kuten hän teki syksyllä 2010, ja jolloin sainkin salilla ensin kerran ja lopulta kahdesti viikossa käydessä tiputettua alle vuodessa 20 kiloa pois.
Mulla on selvät suunnitelmat mitä tulen tekemään, ja motivaatiota löytyy kyllä, kunhan noi helvetilliset kivut lievenee voimakkuudeltaan, ja ne kyllä vielä tulevat tekemään sen. Koska? Sitä en vielä tiedä, mutta se aika tulee koittamaan. Onhan niin aiemminkin käynyt.
Eilen kävin koiran kanssa lenkillä. Samoin siivosin kotona eilen aamulla, kun toissa päivänä vielä itkin kivusta. Toissa päivänä en olisi edes pystynyt käymään koiran kanssa lenkillä, tai edes imuroimaan nurkista pahimpia villakoiria. - Jokainen taaplaa tyylillään. Vaikuttaa siltä että teillä oli onnistunut päivä, josta jäi hyvä mieli. 😃
- Entä sitten? Mitä se muiden ihmisten paino sulle kuuluu, oli ne sitten lihavia tai laihoja? Pidä huolta omastas sen sijaan että arvostelet muita.
Hoikastakin voi tulla muidenkin syiden takia lihava, kuin jatkuva herkuttelu, liikasyönti, ja/tai liikkumattomuus. On sairauksia, jotka kerää nestettä kehoon, eikä tämä neste pääse poistumaan sairauden takia.
On myös sairauksia ja lääkkeitä, jotka kasvattaa ruokahalua, tai saa aikaan häiriön, jossa elimistö ei pilko ruuasta saatavaa rasvaa, vaan varastoi sen energiaksi.
Terveisin alle kolmikymppisenä reilusti alle 70 kilonen, ja jolla lääkkeet kasvatti ruokahalua sitä alkuun edes huomaamatta, ja ylimääräisiä kiloja kertyi siitä huolimatta, että liikkui yhtä paljon ellei jopa enemmän mitä ennen lääkettä. Sitten kun oli saanut tiputettua muutaman kilon, alkoi hermokivut, ja siihen lääkkeenä ruokahalua kasvattava lääke, ja koska ei kivun takia pystynyt juurikaan liikkumaan, kerääntyi painoa väkisin, koska oli pakko syödä edes jotain.
Aina ei tilanteelle voi itse mitään. Mulle tällä hetkellä liikkuminen on aika lailla mahdotonta suurimman osan aikaa. Syön vähän, ja yritän välttää ylimääräistä herkuttelua. Mun täytyy yksinkertaisesti hyväksyä se, et näillä eväillä mennään toistaiseksi. Kun tilanteeni muuttuu paremmaksi, sitten on aika tehdä jotain tälle lihavuudelle. - Tarja on myös upea laulaja, vaikkakin vähemmän olen sen soolotuotantoa kuunnellut. Mä oon kerran nähnyt Tarjan Nw:n kanssa livenä. Ankkarockissa -02. Tosin istuin ekan biisin tai pari ekaa biisiä vielä kaljateltassa, vaikka olin mennyt festareille yksin omaan niiden takia. No joo, seuraavaan Nw:n livekeikkaan kuluikin aikaa, mutta olin yhtenä fiilistelemässä Mukkulassa -18.
Mukkulassa näin myös toistaiseksi Beast in Blackin livekeikan, ja etukäteen sitä kuuntelin Spotifysta, ja menin alueelle niin hyvissä ajoin, että myös näin keikan. Vaikkakin kauempaa.
Ja että sitä tunsi itsensä vanhaksi Timo Rautiaisen & trio Niskalaukauksen aikana, kun muisti vielä sanat kaks kolmasosaa keikalla soitetuista biiseistä, niiden ollessa pääosin 2000 -luvun alkupuolelta, ja vaikka ei ollut tullut vuosiin kyseistä herraa kuunneltua. 🙈
Muru tulee kohta käymään, ja nään sen ekaa kertaa puoleentoista viikkoon. Ja totta maar mennään pienelle haistelulenkille. Minäkin kaipaan pää tuuletusta, kun en ole keskiviikon jälkeen käynyt roskakatosta pitemmällä. 😎
Saa nähdä palaako tappohelteet reilun viikon päästä, sillä jos palaa, mun kovat kivut palaa. Josko tulevalla viikolla pystyisi ja jaksaisi jotakin tehdä selän niin salliessa. Se on sen ajan murhe. 😋 - "Mielihyvän väristyksiä, euforiaa."
Juuri sitä Floor Jansen saa äänellä aikaan Nightwishin biiseissä, ja siksi sitä kutsutaan fanien keskuudessa Floorgasmiksi, ja jonka toiset huomaa kuulijassa.
Kuten tästä tyypistä, tämän kuullessa ekaa kertaa Nightwishia:
https://m.youtube.com/watch?v=nELdScu74D0
"Yleensä on niin, että ei pysty kun yhden sortin ääntelyyn ja äänialat suht suppeat"
Mulla tulee heti yksi mieslaulaja mieleen, jolla on todella laaja ääniala. Beast in Blackin laulaja Yannis Papadopoulos. Alkuun, ennen kuin olin nähnyt yhtäkään Beast in Blackin musavideota, luulin niiden biisejä kuunnellessa laulajan olevan nainen. Lauloihan Anton Kabasen entisen bändin Battle Beastin kumpikin naislaulaja hieman samaan tyyliin kuin Papadopoulos, joka muuten pääsee todella korkealle. Vetää coverina ton saman biisin, minkä linkkasin ylempänä.
Myös minä olen vanha kuorolaulaja, jonka suurin saavutus on päästä pahassa krapulassa muutaman tunnin yöunien jälkeen avaamattomalla äänellä Katedraalikuoron koelaulusta läpi, ja johon lähdin vain kaverin mukaan ilman, että oli tarkoitus itse yrittää laulaa. Kanttori, ja samalla kuoron johtaja kysyi haluanko yrittää, ja aattelin että mikäs siinä.
Jos joku laulaja ei pääse puhtaasti haluttuun säveleen, käy se mulla pahasti korvaan, kun omaan kohtalaisen sävelkorvan, ja tulen musikaalisesta suvusta, jossa serkkupojat on taidoiltaan ammattitasoisia soittajia, vaikka soittavat enemmän harrastuspohjalta. Sillähän se orkku tulikin kuunnellessa Danin laulua, kun se veti jokaisen korkeammankin ääneen puhtaasti vailla epäröintiä siitä, pääseekö ääneen vai ei.
Mikäli korona ei siirrä kolmatta kertaa Stratovariuksen ensi kevään Kapiksen keikkaa, olen menossa kaverini kanssa silloin sinne. Alunperin sen keikan piti olla viime elokuussa, mutta ensin siirrettiin toukokuulle, ja sitten talvella vielä vuodella eteenpäin. Se olisi eka keikka kyseiseltä bändiltä, ja toteutuessaan yli 20 vuoden jälkeinen dream come true -juttu. Syksyllä -99 haaveilin ekaa kertaa pääseväni niiden keikalle, ja se haave ei ole vielä toteutunut.
Kyllä varmasti tulevaisuudessa menen vielä keikoille, jos vaan selkä sen sallii, mikä on ollutkin suurin este keikoilla käymiselle hermokipujen alkamisen jälkeen. Muutaman kerran olen käynyt keikoilla menneen 10 vuoden aikana (ne kerrat lasketaan yhden käden sormilla), mutta useamminkin olisin halunut käydä.
Tänään on eka päivä moniin päiviin, ellei jopa viikkoihin, kun olo ei ole niin kipuisa etteikö pystyisi tekemään jotain. Se kuvaa olotilaa aika hyvin, et tartuin aamupäivällä ekaa kertaa imuriin varmaan pariin kolmeen viikkoon. Aiemmin en siihen olisi kyennyt.
Kämpässä on kaaos, enkä kaikkia villakoiria ole saanut vieläkään pois, mutta tiedät itsekin mitä on kun ei vaan pysty tekemään jotakin, vaikka kuinka haluaisi tai tekisi mieli. Kuten yhtäällä sanoin eilen, itkin kolmena peräkkäisenä päivänä kivusta. Siis en mitään itkuparkua, vaan kyyneleet valuivat silmistä pystymättäni niitä estämään.
Kovinkaan helposti en fyysisestä kivusta itke. Olen siis ollut kolme viime päivää käytännössä päivystyskunnossa joka päivä, ja jo sitäkin ennen. Päivystykseen on turha mennä, kun sieltä ei saa apua. En edes jaksanut kirjoittaa tännekään juuri mitään viime päivinä, vaikka kävinkin välillä taustalla lukemassa. Mut se siitä.
Musa on yksi jaksamisen keinoista, ja menneen kesän aikana se on soinutkin joka päivä lähes koko päivän taustalla. - Mä olen kanssa kerran joutunut pysäyttään, kun ei tietä nähnyt rankalta vesisateelta, kun olin porukoille menossa, ja edessä oli pitkä jyrkähkö alamäki. Ei uskaltanut jatkaa matkaa, kun runsas vesisade ja sen mukana olleet rakeet saivat etulasin samalla huuruun.
Myös kerran oon ajanu sen verran kovassa sateessa motarilla, et oli pakko tiputtaa vauhtia reippaasti, kun ei edessä menijää oikein nähnyt sateen ja muun liikenteen renkaista tulleiden vesiroiskeiden yhteisvaikutuksesta.
Silloin ei uskaltanut pysähtyä motarin laitaan, eikä ramppeja nähnyt kuin hiukan aiemmin, ennen kuin oli niiden kohdalla, kuten Harmiksellakin kävi.
Onneksi oli sen verran tuttu reitti, että tiesi missä oli menossa, ja koska oma ramppi oli tulossa. Olinhan ajanut Hyvinkäällä asuessani kolmostietä sen verran taajaan Hyvinkää - Hämeenlinna - Hyvinkää väliä, että tiesi ajallisesti kuinka monta minuuttia ajomatka motarilla kestää. - Juu, vielä muistuu sanat mieleen, vaikkei ole sitä pitkiin aikoihin kuullutkaan. Sen verran paljon sitä lapsuudessa tuli kuunneltua.
- En tiedä sanooko sulle mitään Nw -fanien lanseeraama termi Floorgasm mitään, mutta voisin versioida sitä tähän nimellä Dangasm. Koko kropassa tuntunut, musiikin, äänen ja tulkinnan yhdessä aikaan saama orkku. Sitä en kovin monta kertaa ole elämäni aikana saanut.
Kylmät väreet on menny monta kertaa selkärangassa, ja iho on ollut kananlihalla sitäkin useammin, mutta ei-seksuaalinen orgasmi musan aikaansaamana...en edes muista koska näin on viimeksi tapahtunut.
Jos en olisi katsonut videota samalla, voisin vaikka vannoa Bruce Dickinsonin esittäneen kuuntelemani biisin. Ainakin ääni oli kertsissä ihan kuin Dickinsonin ääni.
Tears of the Dragon -biisi on kuulunut suosikkeihini siitä asti kun silloinen kämppikseni sen mulle esitteli about 20 vuotta sitten. Välissä oli vuosien tauko etten sitä kuunnellut, koska c-kassut, joihin biisin olin nauhottanut oli niin old schoolia, ettei itsellä ollut enää laitteita jolla kuunnella niitä.
Oikeastaan ennen tubea ja spotifyta oli Dickinsonin soolotuotantoa vaikea löytää muualta kuin erikoiskaupoista, enkä toisaalta viitsinyt yhden biisin takia nähdä ylimääräistä vaivaa, kun muuten soolo- tai bändituotanto ei varsinaisesti kiinnostanut. En ollut edes Iron Maidenin keikalla Hämeenlinnassa muutama vuosi takaperin. - Ainakin omalle paikkakunnalle ennustetaan reilun viikon päähän taas 29 astetta. Sen näkee sitten lähempänä, pitääkö ennusteet paikkansa vai ei.
- Minä myös ajattelen näin.
- Outo, ja väärä kävelyni johtuu toisen jalan kantaluun luutumisesta vinoon, kun siitä johtuen paino ei jakaudu tasaisesti koko jalkaterän alueelle, vaan keskittyy enemmän ulkoreunaan.
Sille ei toistaiseksi tehdä mitään, koska jalkaterässä ei ole vielä jatkuvia kipuja, ja epäonnistumisen riski on suurempi kuin se että leikkaus onnistuisi. Jos leikkaus epäonnistuu, joudutaan jalkaterä amputoimaan. Siksi siihen ei toistaiseksi kosketa, ennen kuin on ehdoton pakko. Se pakko tulee vielä tulevaisuudessa tapahtumaan. - Sattuneesta syystä musamaku on menneen vuosikymmenen aikana muuttunut yhä raskaammaksi ja raskaammaksi, vaikka soittolista on taas parin viime vuoden aikana keventynyt.
Melodinen metalli uppoaa eniten, ja yllättävän paljon sitä soittavia bändejä löytyy, vaikka näitä ei välttämättä yhdistäkään mikään muu tyylilaji metalligenren sisällä. Mulla löytyy lemppareita niin nu metallia, alternative metallia, sinfonista metallia, kuin power metallia soittavista bändeistä. Ja moni muu alalaji jää varmasti vielä mainitsematta.
Toisaalta eipä sillä ole mitään väliä mihin alalajiin mikäkin bändi kuuluu, sillä lopulta tärkeintä on itse musiikki, ja se mistä itse pitää.
En oo muutaman viime päivän aikana jaksanut hirveesti kirjotella, kun oon ollu aika huonossa kunnossa kipujen oltua useamman päivän tapissa. Toivottavasti viilentyvä keli helpottaa oloa joksikin aikaa. - Toinen kysymys oli, että koska mä pääsen näistä hermokivuista kokonaan eroon. Siihen on fysiatrin antama vastaus: en koskaan, koska nää tulee pysymään mukana kuolemaan asti. Valitettavasti.
Elän elämättä. Olen elossa, mutta en elä elämääni. En ole elänyt yli vuoteen. Mä en nauti yhtään mistään niin kauan kuin nää kivut on näillä voimakkuuksilla päällä. Mulla on helvetin korkee kipukynnys, ja se varmaan sanoo jotain, kun kerron että olen itkenyt kolmena perättäisenä päivänä kivusta. Nyt riittää deep stuffit.