madde86

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

21

  1. Miksei lapsen / lasten olisi hyvä asua isällään?
    Miksei se olisi lapsille hyväksi?
  2. Itse oon kotona 1,5vuoden ikäisen tyttäreni kanssa.
    Mies tekee fyysisesti rankkaa duunia, enkä väitä etteikö hänkin olisi väsynyt välillä töidensä jälkeen.
    Lisäksi meillä on joka toinen viikko 6,5v ja 5v pojat aiemmasta suhteestaan.
    Mutta!
    Mä hoidan lapsen, kaksi koiraa, talon siivoukset, pihatyöt...
    ...luuleeko aloittaja todella, että kotona olo lapsen / lapsien kanssa on lomaa??
    Kun pieni on päikkäreillä, mulla on kymmeniä hommia, jotka pitäisi ehtiä hoitamaan ja toivoa siinä samalla, että likka nukkuisi kaksi eikä puoli tuntia.
    Ja ei, meillä kotiäideillä ei ole "kahvitaukoja", kuten työssä käyvillä.

    Mieheni "hoitaa" tytärtä (ja poikiaan) joka viikonloppu yhden päivän niin, että mä saan suoritettua tässä ok-talossa suursiivouksen
    - eipä sekään lapseton -aikani siis ole mitään lorvimista ja lepoa!
  3. Meillä on kaksi löytökoiranarttua:

    Vajaa 7v Viron löytökoira, villakoiramikseri.
    Tyttösen emo oli puhdas kääpiövillis ja synnytti pennut löytökodissa, jotenka syntymäaika oli tiedossa.
    Mitään muuta sitten ei tiedettykään...
    Mutta eipä tuo tyttönen ainakaan kääpiönkokoinen ollut, kun se haettiin 9viikkoisena.
    Muttei koko siltikään ollut yllätys, tyttösestämme tuli vain hieman oletettua isompi, reilu kymmenkiloinen.

    Nuorempi taas on Suomen löytökoira, josta ei tiedetä mitään!
    Ei ikää, ei rotuja, ei menneisyyttä.
    Vanhempi mieshenkilö oli koiran vienyt löytökotiin ja kertonut, että oli löytänyt koiran pimeeltä kujalta talvella ja koira olisi lähtenyt seuraamaan sitä.
    Noh, löytökodissa ei päästänyt ketään miespuolista lähelleen, meillä juoksi ensimmäiset kolme, neljä viikkoa miestä pakoon.
    Kynsien leikkuu oli yhtä tahtojen taistelua, takapäätään aristi, oli arka ja ujo eikä viihtynyt sylissä.

    Kuinka ollakaan:
    2,5vuotta myöhemmin koira on iloinen, reipas ja utelias tyttönen.
    Ja varsinainen sylivauva!
    Myös tämäkin karvavauvamme on kymmenkiloinen.


    En siis todellakaan tiennyt, sopiiko kumpikaan koira mulle tai siis meille!
    Mutta otin riskin, halusin tarjota näille kahdelle karvapallolle uuden, paremman kodin. Uuden mahdollisuuden koiran elämään!
    Viron löytökoira oli helppo kouluttaa ja opettaa, koska tuli meille pentuna.
    Nuorempi oli arviolta 1,5-vuotias meille tultaessa eikä osannut mitään peruskäskyjä, ei edes istua käskystä.
    Mutta kuinka ollakkaan, ajan kanssa olemme saaneet siitä ihanan karvalapsen, josta emme luovu.
    Koirat ovat omanlaisiaan, mutta meille silti rakkaita
  4. No enpä minäkään ollut lihonut vielä tuossa alkuvaiheessa yhtään...
    Puolen välin jälkeen sitten sitä painoa onkin tullut lisää, toki todella maltillisesti...
    Nyt rv37ja painoa on tullut "vasta" kymmenen kiloa lisää.
    Ja ei, en syö kahden edestä, en ainakaan tietoisesti.
    Tosin pidän kerran viikossa herkuttelupäivän, jolloin sallin itselleni karkit ja sipsit, jotka ovat ei-niin-tietoisesti vaihtunut porkkanaan ja kurkkuun dipin kera...
    Ja liikun, vielä pari viikkoa sitten vedin koirien kanssa päivittäin 5-10 kilsan lenkkejä.
    Vieläkin haluisin tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa, mutta kävely alkaa olemaan sen verran hidasta ja välillä tuskaista...

    Mutta minkäs teet, painoa tulee vieläkin väkisinkin jokunen kilo lisää
    - entä sitten?!?
    Sisälläni kasvaa uusi ihmisen alku, jonka kasvu ja painonnousu vaikuttaa muhun!
    Enkä välitä siitä! Mulla on aikaa sitten äitiyslomalla hiljalleen tiputella nuo raskauskilot pois vaunutellen ja koirien kanssa lenkkeillen.
  5. Otitko tuon pojankoltiaisen heti äidin helmoista luoksesi asumaan?

    Mulla on mies, joka hoitaa kaupassa käynnin ja ruuanlaiton
    - omasta vapaasta tahdostaan.
    Siivous jää mulle, mutta olenkin niin helkutin pikkutarkka, ettei mies osaa mielestäni siivota oikein
    - vaikka siivoiskin juuri samallalailla kuin minä. =D
    Pyykit hoidetaan yhdessä, se pesee, ripustaa ja viikkaa kaappiin, kumpi ehtii ja / tai huomaa ensin. Samoin tiskikone.

    Tietenkin koirat ovat pääasiassa mun vastuulla. Enhän mä nyt antaisi miehen trimmata tota villakoiraani... =D
    Ja muutenkin on sovittuna, että koirat on mun vastuulla
    - toki jos pyydän, niin tottakai tuo pesee, lenkittää sekä leikkaa kynnet.

    Tärkeintä on kuitenkin ollut, että mies on asunut yksinkin!
    Tulee toimeen omillaan eikä tarvitse äitihahmoa itselleen palvelemaan itseään...
  6. Meillä se on mies, joka tekee ruokaostokset
    - mä en edes aina tiedä, mitä jääkaappi sisältää.
    Ruuat on pääasiassa miehen tehtävissä, hän itse viihtyy keittiössä mua paremmin ja tottapuhuenkin tekee parempaa ruokaa.
    Joka toinen viikko oon aamuvuorossa, jolloin joudun / saan välillä tehdä ruuan, mutta silloinkin mies on jo valmiiksi "päättänyt", mitä ruokaa laitan.

    Tämä käytäntö sopii meille molemmille
    - toki tilanne saattaa muuttua parin kuukauden päästä, kun jään äitiyslomalle.
  7. Mulla on kaks sekarotuista narttua, tosin molemmat ovat löytökoiria.
    Suunnittelin aikoinaan tuolla vanhemmalla pentuja, mutta osottautui "pihtariksi", joka ei innostunut uroksista...
    Ja suunnittelin, etten todellakaan antaisi pentuja ilmaiseksi!!
    Olisin perinyt sen parisataa, jotta olisin tiennyt, ettei pentuja hankita hetken mielijohteesta!!
    Ja tietenkin se työ ja vaiva sekä kulut (pentuaitaus, pentujen ruuat ja muut tarvikkeet) olisi täytynyt saada katettua.
    Mutta siis tärkein asia olisi ollut pyytämässä hinnassani se, että olisin pystynyt edes hieman varmistumaan siitä, ettei pentu lähde uuteen kotiin hetken mielijohteesta (sen jo kertoo nuo kesäkissa -kampannat, kun kissanpentuja saa ja hankitaan ilmaiseksi!), vaan koira olisi ollut harkittu hankinta perheeseen.

    En mä tosin ymmärrä, että sekarotuisista, olkoonkin rekisteryidyistä vanhemmista, esim. kultsi ja labris, pyydetään lähes puhdasrotuisin hintaa.
    Eli en lähtisi sekarotuisesta maksamaan viittäsataa.
    Vanhempi koirani maksoi aikoinaan 350€, mutta olikin jo Suomeen tuotu Viron löytökoirapentu, 9-10viikkoinen. Pennun mukana tuli EU-passi, josta selvisi, että mikrosiru sekä rokotukset olivat kunnossa.
  8. Nyt alkoi kiehuun ja kovasti!!
    Herranen aika, kyllä sitä koira tottuu olemaan ainoa koira talossa sitten aikanaan, kunhan tälle antaa aikaa!
    Että jos tiedät, että joudut lopettamaan vanhemman koiran, koita saada töistä edes pari päivää vapaata, että saat oltua nuoremman koiran kanssa ja totutettua tämän siihen, ettei toista enää olekaan.
    Ja kyllä, kyllä vähän iäkkäämpikin koira tähän tottuu, ei oo iästä kyse.


    Entä sitten, paljonko koiran lopetus tulee maksamaan?!?
    Onhan sulla ollut varaa maksaa puhdasrotuisesta kultsista, ja eritoten kustantaa sen ruua sun muut kulut tänä aikana
    - kyllä sulla pitäisi olla varaa maksaa myös lopetus!

    Eikä todellakaan tehdä sitä ampumalla tai muulla vastaavalla tavalla.
    Kyllä nyt jokainen eläinlääkäri osaa lopettaa koiran kiduttamatta koiraa.
    On totta, että koirat vaistoavat ikävät asiat eläinlääkärissä, eritoten, jos niillä on ollut jotain ikäviä kokemuksia aiemmin.
    Mun ei tartte mainita kuin eläinlääkäri tuon reilun 6v villismixerinarttuni kuullen, niin tää alkaa muriseen mulle
    - ikäviä kokemuksia pentuajalta.
    Ja koirillahan on tunnetusti pitkä muisti...

    Ja tuohan on asia, mitä pitää miettiä jo ennen, kuin hankkii pentua:
    Entä sitten, kun tulee aika luopua koirasta....?
    Mä mietin koiran hankkimista pitkään, sillä en vieläkään kestä ajatusta luopumisesta.
    Mutta sitten taas mietin, kuinka paljon hyvää ja iloa koirani ovat tuoneet elämääni ja haluan vain kaikkein parasta heille.
    Jopa heidän lopetuksen alla:
    Olen valmis maksamaan mitä tahansa, että koirani saa rauhallisen poislähdön eli lopetuspiikin.


    Mutta tämä asia on aina mietittävä ennen koiran hankkimista:
    Koiran hinta on itsestään pieni tulevista kuluista, oletko valmis maksamaan koirasta aiheutuvat kulut ja tekeväsi kaikkesi, että koiran on hyvä olla
    - jopa poislähtiessään?!?
  9. Yritystä takana viisi vuotta.
    Hoidot aloitettu ensimmäisen ex-avomiehen kanssa tuolloin viis vuotta sitten, koska mulla oli ja on edelleen häikkää kierroissa.
    Vanhoissa papereissani (mulla on siis kaikki nuo mun lapsettomuusasioihin liittyvät lääkärin lausunnot itselläni) lukee 11/06, että vikaa on ainakin mussa, vaikkei exiäni ole tutkittu.
    Luomuraskaus (lääkäreiden mukaan ihmeraskaus!!), joka päätyi keskenmenoon rv10+1 04/09.
    Nyt vasta odottelen pääsyä julkiselle puolelle hoitoihin Tampereelle, koska paikkakunnallani hoettiin nämä kaksi vuotta, että olen niin nuori ja yksi luomuraskaus takana.
    Piti käydä yksityisellä ensikäynnillä sekä hieman avautua julkisella, että jollei mulla mukamas olisi ongelmia raskautumiseen, niin kai se tässä vajaassa kahdessa vuodessa olisi uusi raskaus alkanut...

    Työkaverit ja tutut saavat lapsia tai ovat raskaana.
    Mä en pysty iloitsemaan heidän puolestaan, päinvastoin, olen laittanut useimpien kanssa välit poikki...
    Julmaa?! Ehkä, mutta tää on mun tapa kestää lapsettomuuteni
  10. Mä vein aikoinaan omat vanhat kihla- ja vihkisormukseni kaniin, että sain rahaa koirani sterilointiin.
    Ja nykyinen mieheni vei oman sekä exänsä vanhat sormukset takaisin Kultajouseen hankkiessaan meille kihlasormukset, kun silloin sai Kultajousessa vanhoista sormuksista hyvitystä.

    Meillä ei kummallekaan tullut mieleen säästää tämän parisuhteen alettua vanhoja sormuksiaan.
    Mä pidin vanhasta vihkisormuksestani, mutten sen tuomista muistoista enkä tarkoituksesta.
    Mulle se vain tarkoitti "Ollaan naimisissa, petin sua ja löysin toisen!!"

    Että omalla kokemuksellani voin sanoa, että miehelläsi on liikaa tunnearvoa sormukselleen, jonka mä kylläkin yhdistäisin kaipuuseen exäänsä kohtaan.
    Muutenhan sitä haluaa päästä eroon vanhoista muistoista ja sormuksista
  11. Meidän koirilla (sekarotuiset tyttöset, villakoiramikseri sekä mittelimikseri) on puolikuristavat, leveät niittipannat, joia käytetään ainoastaan lenkillä.
    Hommasin kyll valjaat tuolle mittelityttöselle, mutta tuolla on niin suippo pää, että sai aina pujahdettua pois valjaista...
    Puolikuristava panta on toiminut
    - on loppunut kiskominen toisien koirien vastaantullessakin
  12. Mulla on kaksi löytökoiraa, 5.5v villakoiramikseri sekä 1.5v mittelimikseri.
    Isäni pelkää molempia, vaikka nuo ovat sellaisia kymmenkiloisia ja säkä alle 40cm.
    Exäni kanssa meillä oli sekarotuinen uroskoira, vuoden ikäisenä se painoi yli 70kiloa ja säkä oli metrin pintaan.
    Isäni ei pelännyt tuota isoa koiraa, mutta vanhempaa löytökoiraani kylläkin pelkää.

    Ei sillä koiran koolla ole siis väliä:
    Mieti, jos tuota lenkkeilijää on joskus purrut joku pienirotuinen koira?
    Siitä jää ikuiset traumat
    - isääni on nimittäin purrut lapsena, yli 50vuotta sitten mäyräkoira / terrieri ja siitä syystä tuo pelko.
    Olen hyväksynyt sen, en anna koirieni mennä lähelle isääni ja nuo ovat jo kyllä oppineet, että tuon miehen lähelle ei saa mennä ja tyytyvät katselemaan isääni kauempaa.


    Enkä koe, että varsinkaan kävelytiellä on kovinkaan hyvä idea pitää koiraa, varsinkaan pentua vapaana.
    Tai älä ainakaan tule tänne itkemään, jos joku autoilija on ajanut vapaana juoksevan koirasi yli!!

    Kyllä mun koirat on niin paljon vapaana kuin mahdollista:
    Kesät pururadalla, nuorempi tulee heti kiinni, jos tulee kävelijäkin vastaan (ilman koiraa) ja vanhempi tulee kiinni, jos tulee toinen koira vastaan.
    Talvet juoksutan niitä läheisen järven jäällä, mutta kyllä ne tulevat naruun toisten koirien tullessa vastaan myöskin narussa
  13. Mitenkäs olisi, Nukuttaa, jos vaan ilmoittaisit naapureillesi, että koiran haukunta yöllä häiritsee?
    Tai ilmoitat poliisille tai eläinsuojeluviranomaisille??

    Koirat eivät ole mitään kiusanhenkiä vaan perheenjäseniä!!

    Jos koirien haukunta häiritee sinua, ehdotan muuttoa Lapin erämaihin, missä lähin naapuri on vähintään viiden kilsan päässä, eipä sitten kuulu naapureiden "sekarotuisten rakkien" räksytys häiritsevästi...
    ...tai korvatulpat...!
  14. Mulla on virontuontikoira, löytökoira, jonka pelastin yhdeksänviikkoisena piikkiuhalta.
    Emo ja neljä pentua oli viety löytökotiin, josta hain tyttömme.
    Pennun piti olla melkein puhdasrotuinen kääpiövillakoira, emo ainakin oli kääpiö, mutta keskikokoinen villis tuosta tyttösestä tuli.
    Turkki ei ole aivan villakoiran, ei ole tarpeeksi pientä käkkärää vaan enemmänkin isompaa, loivempaa kiharaa.
    Kuonokin poikkeaa villakoiran kuonosta, muistuttaa lähinnä spanielin kuonoa.

    Nyt ikää on 5.5vuotta:
    Kiltti, tottelevainen ja ihana tyttönen!! Ja terve!! Rokotusten lisäksi olen joutunut kaksi kertaa viemään eläinlääkärille tässä reilun viiden vuoden aikana:
    Pari kesää sitten punkkeja silmäkulmassa sekä toisessa etutassussa ja toissa talvena nenäpunkkeja.
    Ja tällä koirallani on kyllä EU-passi sekä mikrosiru, jotka oli jo Viron päässä hankittu hälle.

    Vuosi sitten hankin toisen löytökoiran, noin puolivuotiaan mittelimikserin.
    Ikää tai rotua ei ollut tiedossa, koira oli mukamas löydetty pimeältä polulta maalta ja koira olisi lähtenyt seuraamaan sen löytänyttä miestä.
    Ja paskat!! Koira pelkää vieläkin vanhempia vieraita miehiä!!
    Koiraa oli pahoinpidelty ja kohdeltu huonosti, tyttönen pelkää vieläkin nopeita käden liikkeitä ja aristaa persustaan sekä takatassujen kynsien leikkuuta.
    Lisäksi koiralla todettiin viime kesänä yliliikkuva olkapää oikeassa etutassussa.
    Mutta rakkaudella ja huolenpidolla tuosta koirasta on tullut kiltti, tottelevainen sekä ystävällinen koira.
    Ja ihmiset antavat hänen tutustua rauhasta itseensä, kun kerron koiran olevan löytökoira, jota on varmasti pahoinpidelty pentuna.


    Voisin hyvinkin hankkia uuden löytökoiran Virosta tai Espanjasta
    - tai ihan Suomesta.
    Mutta tiedän ainakin: En halua enää muita koiria kuin löytökoiria!!
  15. Opeta koira vaikkapa namuilla, että saat otettua lelun tai ruokakupin keskenkaiken pois.
    Et koskaan, ET KOSKAAN saa väkivalloin ottaa koiraa kiinni ja alistaa!!
    Mulla on kaksi löytökoiranarttua:
    Vanhempi, 5.5v, on keskikokoinen villakoiramikseri, Viron löytökoira, joka oli hankkiessa 9viikkoinen.
    Narttu oli noin puoli vuotias, kun kesken ruokailun otin ruokakupin pois ja kävi ranteeseeni kiinni.
    Topakka EI ja pieni näpäytys kuononpäähän
    - siihen loppui!
    Nuorempi oli arviolta puoli vuotias mittelimikseri, joka tuli vuosi sitten perheeseemme.
    Arka, pelokas eikä viihtynyt yhtään sylissä. Luultavasti pahoinpidelty koira, sillä pelkää nopeita liikkeitä ja varsinkin isäntää (miehiä yleensäkin lenkillä) juoksi räksyttäen karkuun.
    Herkkupaloilla sain totutettua silitykseen
    - pidin herkkua kädessäni edessä, odotin että koira tuli lähemmäs, pidin toista kättä ylhäällä ja laskin varovasti koiraa kohti, kun tuli lähemmäs. Annoin herkun heti, kun sain koskettua koiraan.

    Perheessämme on myös 3.5v sekä 2v pojat.
    Jos koira murisee poikien mennessä liian lähelle esim. koirien syödessä, komennamme ensin pojat pois!!
    Niin pienen pojan ei tarvitse saada tehdä mitä tahansa koiralle.
    Jos koira on sylissä rapsutettava ja toinen lapsista yrittää tulla siihen ja koira alkaa murista, sanomme pojille, että koira oli tässä ensin, odota vuoroasi.
    Ja vastaavasti: poikien leikkiessä / juoksennellessa, jos koira murisee tai lähtee juoksemaan poikien perään, komennamme koiraa. Topakka EI, paljon toistoa ja koira oppii, ettei niin saa tehdä.


    Eli nopea vinkki sun tapauksessa:
    Opeta koira EI -sanaan, palkitse onnistumisesta sekä tottelaisuudesta ja jätä jahtaaminen ja alistaminen pois.
    Saat paljon enemmän tuolla aikaiseksi kuin alistamisella ja väkivallalla!!
    Ei -sanalla saat tottelevan ja kiltin koiran, joka sietää pieniä lapsia
    - alistamisella ja väkivallalla saat raivohullun koiran, joka käy kaikkien kimppuun...
  16. En maksa koiraveroa, omistan kaksi löytökoiranarttua.
    Kumpikaan ei pasko kävelytielle, vaan ojanpohjiin tai metsän reunaan enkä todellakaan keräile niitä pussiin
    - ei ne ole kenekään tielllä tai näkyvillä siellä!!
  17. Mieheni hankki sormukseni multa salaa, yllätyskihlat siis.
    Kihlasormukseni, 19 timantin kultasormus, maksoi 650€, kaiverrus 12€ sekä pienennys 30€.
    Vihkisormukseni, viiden timantin kultasormus, maksoi "vaivaiset" 299€ sekä kaiverrus 12€.
    Eli mun sormusten hinnaksi tuli kaiken kaikkiaan 1 003€.

    Mieheni kihlasormus, 5mm leveä sileä sormus maksoi muistaakseni 269€ sekä kaiverrus 12€.
  18. Tavattiin täällä suomi24:sen treffipuolella, molemmilla pidempi suhde takana sekä avioerot päällänsä.
    Tavattiin ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä 2009, olin yön asunnollani ja seuraavana päivänä näimme taas
    - sille tielle jäinkin.
    Viralliseen avoliittoon muutimme tammikuun 2010 lopulla, helmikuun aikana myin oman asuntoni ja 5.2.2010 kihlauduimme:
    Mies oli itse hankkinut mulle salaa, mulle mitään puhumatta, 19timantin kihlasormuksen!!
    Huhtikuussa laitoimme mieheni talon myyntiin, kesällä ostimme yhteisen omakotitalon yhteisellä asuntolainalla ja 3.9.2010 karkasimme kenenkään tietämättä maistraattiin naimisiin...

    Ehkä et vain ole kertonut, mitä haluat...?
    Miehet eivät voi tietää, mitä nainen haluaa, ilman vihjailuja tai suoraa puhetta.
    Kihloista meillä ei mieheni kanssa ollut puhetta, mutta molemmilla ollessa avioerot vireillä vielä tavatessamme, puhuimme kyllä uudesta avioliitosta, siitä, että se olisi vielä molempien kohdalla mahdollista...
  19. Mä hankin ensimmäisen koirani, löytökoiran, exäni kanssa.
    Exä pahoinpiteli koiraa kännissä, villakoiranarttu 3kk onnistui saamaan keittiön tuolinkin rikki, kun exä potkaisi tämän tuolia päin koiran pissiessä lattialle
    - äijä itse oli kännissä eikä jaksanut päästää koiraa ulos.
    Mä lähdin koiran kanssa hyvinkin pian!!

    Vuoden olin sinkkuna, elin vain työn ja koiran vuoksi. Kaikki vapaa-aikani meni koiran kanssa ollessa ja yrittäessä saada häntä hyväksymään taas miehiä
    - koira kun pelkäsi veljeäni sekä isääni puoli vuotta eroni jälkeen.
    Tapailin muutamaa miestä, mutteivat he pitäneet koirastani, syynä oli koiran arkuus ja muriseminen miehille, koira kun sattuu vieläkin, viis vuotta myöhemmin pelkäämään kaikkia miehiä, jotka haisevat vähänkin kaljalle.
    Totesin heti miehille, että jollei koirani hyväksy heitä, en minäkään.
    Nyt olen onnellisesti naimisissa, tämä ensimmäinen vanhempi koira on enemmän mieheni kuin mun perään ja otimme vuosi sitten toisenkin löytökoiran perheeseemme
  20. Miehelläni on kaksi pientä lasta ja pojat ovat meillä joka toinen viikko ja joka toinen viikko äidillään.
    Välimatkaa muuttomme jälkeen on parisen kilsaa, ennen kesäistä muuttoamme välimatkaa oli alle kilometri.

    Mä en vieläkään ymmärrä, miksi mieheni joutuu maksamaan elatusmaksuja 350€, koska pojat ovat meillä aivan yhtä kauan kuin äidillään!!
    Me emme saa pojille edes mitään vaihtovaatteita mukaan tuoksi viikoksi, kun ovat meillä.
    Ja suuresti epäilenkin, ettei elarit mene lapsiin vaan lasten äidin omiin menoihin.
    Miehelläni ja ex-vaimollaan on yhteinen autolaina, jota on vielä parisen vuotta maksettavana.
    Auto on exän nimissä, tosin haltijana on yhä mieheni, koska exänsä ei saa lainaa nimiinsä.
    Mieheni siis maksaa lähes parisataa euroa kuussa auton lainanlyhennykseen ja loput elareina.
    Mun käsittääkseni elarit on lapsia varten, ei sen vuoksi, että exänsä saa pidettyä uudenkarhean autonsa
    - myisi sen, ostaisi halvemman ja vanhemman auton!!

    Mun mielestä naiset ovat vain rahan perässä juoksevia paskoja, jotka eivät välitä isän oikeuksista, kunhan vaan joku on maksamassa heidän omia menojaan!!
    21. 1 / 2
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt