Vapaa kuvaus

Aloituksia

5

Kommenttia

444

  1. Pienet koirat ovat pitkäikäisiä, joten kannattaa laatia testamentti, mitä koiralle tapahtuu, jos omistaja kuolee tai joutuu pitkiksi ajoiksi/loppuiäkseen sairaalaan tai hoitokotiin. Olisi hyvä, jos olisi jo valmiina joku, joka on valmis "perimään" koiran.

    Pieni koira on siitä helpompi hoidettava, että se tarvitsee vähemmän tilaa spurttailuun. Rallitteluun voi riittää vaikka ihan piha. Koiraa voi aktivoida myös muulla tavalla, antamalla pulmaleluja, järsittävää, opettamalla perustottelevaisuuden lisäksi temppuja tai piilottelemalla päivän ruuan kotiin tai ulos. Tämmöiset leikit eivät vaadi fyysisesti kummempia.

    Chihuilla on maine, että ne ovat itsepäisiä ja voimakastahtoisia, vilkkaitakin pikkukoiria. Pienikin koira vaatii hyvän tapakasvatuksen. Selviytyykö äitisi siitä? Voiko hän kumarrella siivoamaan koiran lammikot tai ottaakseen sen syliin? Onko teillä varasuunnitelma, jos äiti joutuu kipujen vuoksi vuoteenomaksi ja koira täytyisi silti pissattaa/liikuttaa?

    Ei käy aloituksesta ilmi, mutta tilanne olisi parempi, jos äidilläsi on oma piha, jonka voi aidata ja jonne koiran voisi päästää pissalle milloin haluaa. Silloin koiraa ei välttämättä tarvitse lenkittääkään niin montaa kertaa päivässä. Rivarissa tosin täytyy katsoa, ettei koira kuse pientä pihaa haisevaksi huussiksi, ja kakat on siivottava pois.

    Jos äitisi asuu kaupungissa, mitä, jos hän etsisi itselleen pientä koiraa PÄIVÄHOITOON? Silloin koiralla on omistaja, joka hoitaa liikutuksen, turkinhoidon ja muut isommat hommat ja äitisi tarvitsee vain pitää koiralle seuraa. Tosin riippuu paljon koirasta, ei voi ottaa hoitoon koiraa, joka on kovin suuri tai riehakas. Täälläpäin oli yhdellä hyväkuntoisen oloisella eläkeläisellä hoitolaisena shelttivanhus. Sheltti tosin kuoli. Pitäisiköhän tarjota omaa patalaiskaa collieta tälle rouvalle päivähoitoon, kun itse joudun taas päiviksi pois kotoa...

    Toinen vaihtoehto olisi etsiä iäkkäämpää, rauhallista kodinvaihtajakoiraa, vaikka tipsua. Luonne on tiedossa, on varmasti nuorta koiraa rauhallisempi.
  2. Meidän nuorempi tervu veti nuorena koirana, mutta lopetti aikuistuttuaan noin kolmevuotiaana. En muista, koulutettiinko sitä mitenkään erityisesti.

    Vetämisen poiskouluttamisesta minulla ei ole kauheasti kokemusta, mutta jaanpas sen vähän, mitä on.

    Itelläni oli hoidossa eräs n. 10 kg painava koira kolmen päivän ajan ja tuo uros veti hirveästi.

    Aloitin pysähtymismenetelmällä. Joka ikinen kerta kun se alkoi kiskoa, pysähdyin enkä jatkanut eteenpäin ennen kuin se katsoi minuun ja löysäsi remmin. Eli käytännössä etenin askel - stop - askel - stop. Äärimmäisen turhauttavaa! Vartin kävelymatkaan meni ainakin puoli tuntia. Pahimmat ryykäykset se kyllä lopetti, mutta se vaivihkainen hihnakäteen kohdistuva paine ei kadonnut mihinkään.

    No, sitten tartuin naksuttimeeni ja täytin taskuni nameilla, koska pysähtely oli tehdä minut hulluksi. Tai oikeastaan kyseessä oli koiran aamuruoka (ilkeä minä, mutta palkkaustiheyden takia ylimääräisten makupalojen käyttö johtaisi pitkällä tähtäimellä lihomiseen, toisin sanoen koiran voi pistää tekemään työtä ruokansa eteen). Ehdollistin koiran naksuttimeen, kiinnitin oman koirani vyöhön ja lähdin lenkille. Noudatin edelleen pysähtymisperiaatetta, mutta joka ikisen askelen, jonka koira käveli löysällä hihnalla, palkitsin naksauksella ja namilla. Mielellään ketjuna niin, ettei se vetänyt yhtään välissä. Palkka tuli alkuun ihan siitä, että lähdettiin liikkeelle ja se ei vielä edes ehtinyt vetää. En palkinnut sitä vetämisen jälkeen kontaktin ottamisesta, ettei se vaan opi jojoksi. Hetken tunsin menestyksen riemua. Se ei vetänyt melkein ollenkaan, mutta jouduin tietty taiteilemaan välineideni kanssa.

    Seuraavalla lenkillä se ei enää piitannut naksahduksista tai ruuasta, mutta tein tärkeän havainnon. Uroskoirana se on tavattoman kiinnostunut hajuista. Luulen sen kiskovan, koska se kuvittelee siten pääsevänsä nuuskimaan ruohoa ja ojia. Ja sen hihna on ärsyttävän lyhyt (oman koirani remmi on kaksimetrinen, tuon oli ehkä puolitoista metriä pitkä). Aloin siis käyttää nuuskimista palkkiona makupalojen sijaan. Kävelin ihan pientareen reunassa ja niin kauan, kun remmi oli löysänä, se sai nuuskia ruohonkorsia niin paljon kuin liikkeellä pysyen kerkisi.

    Kivetyillä alueilla käytin edelleen makupaloja.

    Jos tuo olisi oma koirani tai pysynyt luonani pidempään, olisin ottanut ohjelmaan myös luopumisharjoitukset. Koiralla on näet paha tapa rykäistä minkä tahansa kohdalle osuvan mielenkiintoisen kohteen perään. Se esim. koetti ryysiä puiden luo, koska puissa on muiden koirien hajuja. No, mä tietysti en päästänyt sitä sinne vetämällä vaan löysällä hihnalla sai lähestyä puita.

    Koiran koko loppuelämä ei yleensä ole namisäkin kanssa ulkoilua, joten koulutus olisi jatkunut sillä, että kun alkaa sujua, palkkioväli pitenee ja muuttuu lopulta sattumanvaraiseksi. Haistelupalkka on onneksi aina mukana eikä se lihota. Tosin tuolla pientareen vierellä kulkemisella olisin ehkä ajan mittaan saanut koiran tajuamaan, ettei sen tarvitse vetää päästäkseen ihanien nuuskintapaikkojen ääreen.

    Koira kuitenkin palasi kotiinsa ja todennäköisesti jatkaa vetämistä. Sen kitkeminen kokonaan olisi pitkä ja kurinalaisuutta vaativa homma.
  3. Jotain on kyllä vialla, jos koiralleen joutuu jatkuvasti huutamaan tai muuten paiskomaan. Sille koiralle voisi vaikka opettaa, mitä siltä halutaan.

    Mun collie ei reagoi millään tavalla kovaan komentamiseen, vaan yrittää aina vaan uudestaan, ja jos siitä ottaa vielä kovemmat otteet, niin sitten se menee täysin lukkoon ja jälkiä siivotaan vielä paljon myöhemmin.

    Paremmin toimii, kun sille on opettanut perusasiat hyvällä. Ja se lukee muutenkin hyvin ihmistä. Kerron sille, mitä tahdon ja annan aikaa tehdä niin (no niin, väistäs nyt). Joskus se koittaa venkoilla, silloin vaan estän väärän toiminnan ja totean, ettei eteenpäin pääse kuin mun tavalla (sori, mä olen koko käytävän levyinen, ei pääse ohi nyt, menes takaisin). Just nyt ollaan neuvoteltu siitä, miten hoitokissan kanssa ollaan. Kuinka monta kertaa olenkaan toistanut, tänne, kun vahtaa kissaa, ja mee maate, kun yrittää uudestaan. Alkuun meinasi vaan karjua "KOIRA, lopeta!", mutta koira turtuu tuommoiseen tosi nopeasti. Ja nyt se istuu mun selän takana ja kissa on jossain.

    Tuo on niin rauhallinen tapaus, että harvemmin se keksii mitään pahojaan eikä sitä tarvinnut edes pahemmin koulutella kotitavoille. Mitä nyt keskityin täysillä sisäsiisteyskasvatukseen pentuaikana (ulos, ulos, ulos, jos ei ehtinyt, niin sitten rätillä lattiaa luuttuamaan...), puremattomuuteen ja sosiaalistamiseen (käytiin ajelemassa linja-autolla, asemalla, vilkkaalla kadulla, ihmettelemässä liukkaita kivilattioita, tavattiin toisia, kilttejä terveitä koiria, tavattiin ihmisiä, katseltiin rekkoja jne.). Kissoista se tosin innostuu kovasti, että sen takia on nyt joutunut komentelemaan. Ja tokoa ollaan harrastettu sen verran, että käskyillä on takana lukemattomia toistoja ja voin käyttää niitä koiran hallintaan.

    Mulle ei edes tule mieleen juuri mitään tilanteita, joissa sitä olisi oikeasti tarvinnut kurittaa. Pentuna se puri harjaavaa kättä, siitä ärähdin. Samoin siitä, kun vahti ruokaansa turhan ärhäkästi toisilta koirilta. Eikä silloinkaan olisi tarvinnut, nuo tilanteet voi hoitaa muutenkin.
  4. Mulla koirana siis collie, joka ei ole luontainen vetokoira. Totutin sitä vetoon (se ei ikinä vedä hihnassa) panemalla sille valjaiden ja joustoliinan perään säkissä vesipulloja. Lunta ei vielä ollut, joten treenattiin puiston nurmikentällä. Kävelytin koiraa pannasta/hihnassa ympäri puistoa paino perässä, jotta se tottuisi painontunteeseen ja vastukseen.

    Koska canicross-koiran pitää kulkea edellä, aloin opettaa koiraa myös eteen, kun se ei sitä luontaisesti tehnyt. Jätin koiran paikalle ja vein eteen namikupin. (Voi käyttää apulaista tai toista, osaavaa koiraa kirittäjänä, mutta mulla ei ollut, piti keksiä sitten tuommoista.) Lähetin koiran namikupille. Vein sen aina vähän kauemmas. Sitten aloin jättäytyä itse jälkeen, kunnes kävelin painon kohdalla perässä. Sitten häivytin namikupin, saatoin alkuun viedä sen piiloon jonnekin lyhyen reitin varrelle niin, että koira sai palkan edessäolosta.

    Koitin myös palkata tuota vedosta, mutta se ei toiminut, kun se sitten kääntyi aina minua päin eikä tahtonut juosta edellä. Meidän juoksemiset oli tuossa vaiheessa aika äänekkäitä, kun piti koko ajan käskyttää koiraa.

    Sittemmin koiralla todettiin lonkkavika, ja lopetettiin vedätys.

    Ja juu, mä tein asiat vaikeamman kautta. Ehkä siksi, kun koira on tuollainen takiainen.

    Ja juu, yksi opetettava asia oli tien reunassa kulkeminen. Mun koira tahtoi painaa keskellä tietä ja muiden kulkijoiden piti sen mielestä väistää alta pois.

    Mä yritin tuota suunnanmuutoksissa, että ne koskee koirasta katsoen, mutta mentiin molemmat sekaisin, joten nykyään meidän suunnat ovat ohjaajasta katsoen vasen ja oikea (ja jos koira juoksee edellä, niin myö sen oikea ja vasen). Tai ehkä pitäisi sanoa käänny ohjaajasta katsoen myötäpäivään/vastapäivään.
  5. Perustaidot näyttelyitä tai mätsäreitä varten:

    - tavallinen sosiaalistaminen. Eli vie koiraasi pentuaikana myös hälyisiin paikkoihin. Pentua ei pidä viedä edes katsomaan mätsäreitä tms. koiratapahtumia ennen kuin se on rokotettu, koska tapahtumista voi tarttua joku ikävä pöpö (joskin koiratapahtumissa koirat on yleensä rokotettu, mutta esim. ripulia vastaan ei ole piikkiä). Itse vein pentuni ihmispaikkoihin, esim. rautatieasemalle ja ruuhkaiselle pääkadulle. Samaten se sai tavata monia erilaisia ihmisiä, koneita ja ympäristöjä. Kotiseudulla pennun voi antaa tutustua luotettavaksi tiedettyihin terveisiin ja rokotettuihin eri kokoisiin ja näköisiin koiriin.

    - koira on vieraan ihmisen käsiteltävissä. Totuta siis pentusi siihen, että sen hampaat katsotaan ja muitakin ruumiinosia tutkitaan. Myös eläinlääkärisi ja koirasi hoitaja kiittävät, kun koirasi ei pure, kun sitä tunnustellaan tai hoidetaan. Aluksi totutat itse, voit antaa namejakin siitä, että tutkit hampaat, silmät, korvat, hännän alusen ja tassut. Nuo ovat yleensä koiran herkimmät alueet. Näyttelytuomaria kiinnostaa kai yleensä lähinnä hampaat ja että uroskoiralla on pallit. Joissakin lajeissa nartuilta tarkastetaan juoksu ennen kehää (esim. tokossa). Ystäväsi, sukulaisesti ja vastaantulevat koiranomistajat voivat auttaa sinua totuttamaan pentua hiplaamiseen.

    - koira osaa seistä aloillaan. Voit aloittaa seisomisen harjoittelun jo nyt makupalojen avulla. Alkuun ihan lyhyitä hetkiä. Koira kannattaa myöhemmin totuttaa myös siihen, että sitä käsitellään seisomisen aikana.

    Jos koirasi opetetaan istumaan käskystä, opeta se myös (nousemaan) seisomaan käskystä. Niin se ei tarjoa kehässä istumista ja jos se sitten istahtaakin, voit pyytää sitä taas seisomaan.

    - opeta koira kävelemään nätisti hihnassa.

    - opeta koira ravaamaan löysässä remmissä vierelläsi hyppimättä ja pomppimatta. Katsekontaktia ei tarvitse, oikeastaan koiran on ihan hyvä katsoa juoksutettaessa suoraan eteenpäin, jotta sen liikkeet tulevat parhaiten esiin. Kehässä koiraa voidaan juoksuttaa kolmiota, edestakaisin tai rinkiä. Opeta koira juoksemaan myös toisten koirien joukossa jonossa.

    Mätsäripäivänä noudata samoja rutiineja kuin tavallisesti. Varustaudu ajoissa, tarvittavat remmit yms. mukaan, koiralle herkkupaloja ja vettä, mahdollisesti myös häkki. Hakaneula tai pidike numerolappua varten. Varaa riittävästi aikaa koiran pissattamiseen ja kakattamiseen ennen ilmoittautumista ja myös ennen kehään menoa! Ennen kehää voi sitten joutua odottamaan pitkäänkin, jos mätsäri on suosittu. Älä siis lämmittele koiraasi ihan lyttyyn ja väsytä sitä, mutta toisaalta kylmiltään kehään tuotu koira voi olla liian pomppivainen.
  6. Sisänäyttelyihin ei yleensä saa tuoda turistikoiria eli koiria, jotka eivät osallistu näyttelyyn. Ulkonäyttelyissä on yleensä enemmän tilaa. Tarkista asia näyttelyn nettisivuilta, siellä on yleensä maininta, jos turistikoiria ei saa tuoda. Turistilla pitäisi kuitenkin olla rokotukset kunnossa ja todistus siitä. Turistikoira ei saa myöskään olla sairas eikä sillä saa olla loisia ja tartuntataudin mentyä ohi pitäisi pitää vielä 2 viikon karanteeni, ja se koskee perheen kaikkia koiria, vaikka vain yksi olisi ollut ripulissa/flunssassa tms. Näyttelyissä on paljon koiria samalla alueella ja taudit leviävät aivan liian helposti. Näyttely voi olla stressaava paikka, joten jos koirasi on arka tai vihainen, on todennäköisesti kaikkien kannalta mukavampaa, että koira jää kotiin.

    Näyttelyihin suorastaan toivotaan yleisöä, mutta niihin on yleensä sisäänpääsymaksu. Lisäksi portilta voi ostaa näyttelyluettelon, jossa on listattu osallistuvat koirat ja niiden luokat.
  7. On parempi pitää monta hyvin lyhyttä koulutustuokiota kuin yksi pitkä. Se riippuu pennustakin, kuinka paljon se jaksaa. Jotkut kestävät kerrallaan vain muutaman oton ja toiset taas jatkaisivat iltaan asti tai niin kauan, kun saa nameja. Parempi on kuitenkin liian lyhyt treeni kuin liian pitkä.

    Oppimista tapahtuu myös levossa, joten ei ole pahaksi pitää välillä taukoa jostakin opeteltavasta asiasta. Itse saatan tipauttaa jonkun tempun harjoittelun ohjelmasta jopa viikoiksi ja koira (aikuinen tosin) on vaan parantanut, kun lepo on "tislannut" opetetun asian. Perusasioita tai pentujuttuja ei tosin kannata jättää ihan viikoiksi hautumaan.

    Mun koiran ei tarvi seurata hihnassa (paitsi tokokentällä ja erikoistilanteissa), joten sitä en opeta arkitottelevaisuustyyliin vaan se on osa kisaliikettä nimeltä seuraaminen. Senkin treenaus tosin voi alkaa jo pentuna, mutta mulla kun on keskikokoinen koira, odotin, että se on vähän isompi, ettei tarvi vääntää itseään ihan mutkalle opetusvaiheessa.

    Sen sijaan mun koira ei saa vetää hihnassa. Sillä on käytettävissään sen verran hihnaa, minkä verran olen sille laskenut. Jos koiran täytyy olla lähellä, se saa puoli metriä hihnaa. Jos on tilaa, menköön kahdella metrillä. Kunhan ei vedä, nyi, kieputa remmiä mun jalkojen ympäri tai seilaa tiellä puolelta toiselle. Nykyistä koiraa en pahemmin tämän osalta kouluttanut, se tuntui osaavan kävellä hihnassa itsestään (paitsi piti opettaa, että ei saa seilata, pyöräilijät säikkyy, ja setvi jo se jalkojen taakse jäänyt remmi, minä en aio pyöriä hyrränä sen takia, että sinä saat leikkiä karusellia hajujen kanssa).

    Mä pidin pikkupennun kanssa tärkeimpänä sosiaalistamista ja tapakasvatusta. Kerrostalokoirana hihna oli heti päällä ilman sen kummempaa opettamista, onneksi tuo ei yhtään kenkkuillut sen kanssa. Sisäsiisteysopetus oli hyvin intensiivistä. Käytiin kaupungilla katsomassa ihmisiä ja härveleitä, etsittiin koirakavereita ja toikkaroitiin pusikoissa sosiaalistamisen nimissä. Ja no, jossain välissä oli sitten aikaa aloittaa se tottelevaisuuskoulutuskin, arkea ja kokeita varten, en muista. Niin ja leikittiin, harrastuskoiran pitää innostua leikkimisestä ja kotikoirankin kanssa leikkiminen on kivaa.

    Ruokakuppia kai aloin treenata heti. Ensin vaan istu ja kuppi eteen, sitten piti vähän odottaa, ennen kuin sai luvan ja niin ees päin.
  8. Belggari ei ole vaikea kouluttaa, haastavan koiran siitä tekee sen aktiivisuustaso, sekä taipumus vartiointiin ja puolustukseen.

    Belggari ei ole ala-astelaisen koira. Piste. Vaikka mä luulen, että aloittaja on provo.

    Meillä tosin oli belgejä siitä asti, kun olin 8-v. ja toinen tuli ollessani 11. En ollut silloin vielä hurahtanut koiriin varsinaisesti, mutta oli ne koirat silti ihania. Mutta nuo kaksi olivat aina ja ensiksi äidin koiria. En ikimaailmassa olisi pärjännyt sellaisen koiran kanssa, vaikka olisin halunnut. Vähän vanhempana kyllä pärjäsin ja hoidinkin niitä, kun itellä oli järkeä ja kokoa enemmän ja koirilla aikuisen tekemä tapakasvatus alla.

    Aloittajalle tai aloittajan kaltaiselle en suosittele mitään koiraa. Vielä vähemmän rotua, joka vaatii kunnon tapakasvatuksen ja runsaasti tekemistä. Lenkki maanantaisin ja torstaisin ei riitä nuorelle belgille, ja yhden chihun, joka oli vielä ongelmallinen, pito ei riitä meriitiksi riittävistä koulutustaidoista.

    Akvaariokalat ovat hirvittävän aliarvostettuja lemmikkejä, paitsi niillä, jotka ovat harrastavat akvaarioita ja perehtyvät niiden rakentamiseen ja hoitoon huolella. Itse en ikinä ottaisi kaloja itselleni, mutta voin kyllä ihailla jonkun muun pitämää hyvin hoidettua akvaariota. Myytinmurtajat muuten opettivat kaloja uimaan renkaiden läpi, joten eivät kalat ihan aivottomia ole.

    Kalat voi antaa pois. Joku akvaarioihminen voisi pelastaa ne. Meillä kun porukka kyllästyi akvaarioon, se meni enolle, ja siellä polski muutama entiseen verrattuna paljon tyytyväisempi kala.
  9. Minusta collie sopii aloittajan kriteereihin hyvin. Collien pitäisi olla palveluskoirista helpoimpia kasvatettavia ja pidettäviä, sillä se ei ole yhtä vilkas ja kiihkeä kuin suositummat paimenet ja sillä pitäisi kuitenkin olla paimenkoiran miellyttämishalu. En tiedä, onko oma collieni poikkeuksellisen laiska jopa collieksi (ehkä), mutta se on huomattavasti belgianpaimenkoiraa rauhallisempi. Kuitenkin sillä on palikoita sen verran, että tokoilu ja muu harrastus sujuu, ja se pitää isäntäväen kanssa touhuilusta ja ulkoilusta. Ohjaajapehmeys yhdistettynä koulutusvirheisiin tosin haittaa hieman meidän kisailua.

    Tosiaan, collieta ei saa kohdella liian kovakätisesti (itse syyllistyin tähän), mutta toisaalta sen herkkyyden ei pidä antaa hämätä itseään. Ovela collie huomaa, jos omistajaa voi vedättää esittämällä hermostunutta. Ja osin se herkkyys on vaan legendaa, koiria nämä ovat siinä missä muutkin. Collieni heittäytyy täysin yhteistyöhaluttomaksi, jos sitä yrittää pakottaa tai rankaista yhtään, mutta pyytämällä, ohjaamalla oikeaan suuntaan ja palkitsemalla se toimii. Ongelmatilanteissa voi tarvita myös ripauksen oveluutta. Olen kasvanut koirien kanssa enkä muista erityisesti opettaneeni koiraani, kun otteet tulivat niin luonnostaan ja koira mukautui siihen.

    Mun koira on ikänsä asunut kerrostalossa. Tällä ei ole juurikaan vahtiviettiä, joten sen vuoksi ei hauku. Haukkuu lähinnä innostuessaan eli leikkiessään. Sisällä ei mahdu riehumaan, joten haukkuu ulkona, kun haukkuu. Mutta sitten kun se haukkuu, se ei tahdo lopettaa. Jo pennusta pitäen olen pitänyt sellaista ohjenuoraa, ettei koira saa ikinä tahtoaan läpi haukkumalla. Haukkuminen ei johda mihinkään. Tuo osaa haukkua käskystä ja se on sen verran palkitsevaa jo itsessään, etten kovin usein edes palkitse sitä siitä muuten, vaikka se noudattikin käskyä.

    Yksinoloon koira pitää totuttaa heti pentuna. Osa tekee sen asteittain ja se on ehkä vähän varmempi keino. Oma koirani joutui suoraan kylmään veteen uimaan, jäi yksin 8 tunniksi oltuaan 2 päivää mulla, tosin naapurini piti sille seuraa pari tuntia lähtöni jälkeen. Ei möykkää yksin, paitsi vieraissa paikoissa, niihinkin tottuu.

    Luuston osalta, katso suvun tuloksia myös sivulle päin eli vanhempien ja isovanhempien sisaruksia ja aiempia jälkeläisiä. Mun koiralla on molemmilla vanhemmilla A-lonkat, mutta omallani vikaiset. Sivusuunnassa löytyykin sitten riskitekijöitä.
  10. Lassiesta on useita eri elokuvia ja sitten sarjojakin on muutama.

    Elokuvista olen ite nähnyt sekä uuden että vanhan Lassie palaa kotiin, eli kirjan tarinaan perustuvan elokuvan. Urhea Lassie (Courage of Lassie) on myös tullut katsottua (Lassie asuu Amerikassa ja joutuu sattuman seurauksena sotakoiraksi, elokuvassa esiintyy Elizabeth Taylor), samoin vuonna 1994 tehty elokuva, jossa maalle muuttava perhe ottaa hoiviinsa auto-onnettomuudessa omistajattomaksi jääneen collien, joka ystävystyy perheen pojan kanssa ja joutuu kadoksiin pudottuaan jokeen. Sitten olen nähnyt elokuvan Painted Hills. Niin ja Laddie, Lassien poika. Olen nähnyt kai pari muutakin Lassie-elokuvaa tai katkelmia niistä, mutta en muista niiden nimiä.

    90-luvulla tehtiin Lassie-sarjaa, ja muutaman jakson kerkesin nähdä niinä aamuina, kun äitini unohti patistaa perheen ylös ulos ja lenkille. Sarja tuli lauantaisin joskus 11 maissa aamupäivällä, juuri siihen aikaan, kun äitini mielestä oli aika lähteä koko perheen voimin ulos ulkoiluttamaan meidän omia koiria. Minulle ei siihen aikaan tullut edes mieleen, että ohjelman olisi voinut nauhoittaa.

    Lassiesta on vanhempiakin sarjoja, mutta niitä en ole nähnyt.

    Lassien vaikutus näkyi silloin siinä, että en osannut päättää, olisiko silloinen lempirotuni collie vai meillä olleet belgianpaimenkoirat. Joten kun rupesin kirjoittamaan tarinoita, oli päähenkilöllä collien ja belgianpaimenkoiran sekoitus (ja ainoan paperille päätyneen tarinan juoni oli "lainattu" Balto-piirretystä...). Sillä, että minulla on itselläni nyt soopeli collie, ei sen sijaan ole mitään tekemistä Lassien kanssa. Vai onko?

    Oma collieni on yllättävän samankaltainen Lassien kanssa, jos pudottaa pois ne hetket, jolloin Lassie käyttäytyy enemmän ihmisen kuin koiran tavoin. Oikea koira on kuitenkin vain koira, ei käsikirjoituksen tulos. Ja luonnollisesti koira tarvitsee tapakasvatuksen ollakseen hyvä lemmikki ja koulutusta suoriutuakseen erilaisista tehtävistä.
  11. Ja koiran iästä, niin pentu kuin aikuinenkin käy, mutta koiran taustat pitää tuntea. Pentua ei ole vielä pilattu opetuksilla tai opettamattomuuksilla, mutta sen perimä vaikuttaa sen luonteeseen ja terveyteen. Monessa rodussa, erityisesti muodikkaissa (muskelirodut ja niiden sekoitukset ovat pikkukoirien lisäksi pinnalla) esiintyy hämäräperäistä kasvatusta, jonka ainoa motivaatio on raha eikä koirien ominaisuuksiin kiinnitetä huomiota eikä siihen, onko kotiehdokas sopiva pennulle.

    Hyvä kasvattaja kysyy aina perusasiat, vaikka se tuntuisi ensin tungettelevalta, ja pentuja pääsee katsomaan kasvattajan kotiin. Tilojen pitää olla siistit ja eläinten kunnossa (ei pinttynyttä paskaa missään, vaikka pennut sontivat niin usein, että tuore kakka tai pissa voi olla pentuhuoneen lattialla huonontamatta kasvattajaa, sairaita, loisten vaivaamia tai aliravittuja eläimiä ei ole, eläimillä on riittävästi tilaa, raikasta vettä tarjolla, ei vaarallisia asioita eläinten ulottuvilla jne.). Koirat, erityisesti jalostuseläimet vaikuttavat uteliailta, eivät pakene, ärhentele tai vaikuta muutoin vastentahtoisilta tutustumaan, eivät säpsähtele mitään tms. Pennut rynnivät heti katsomaan tulijoita, elleivät ole umpiunessa tai syömässä, ne eivät piiloudu nurkkaan tai ole muuten pelokkaita.

    Aikuisessa kodinvaihtajassa taas pitää tarkistaa, mitä on ostamassa. Kannattaa vaatia koeaikaa. Aloittelijan ei kannata ottaa jo tiedossa olevaa ongelmakoiraa tai kadulta löytynyttä mysteeriä suoraan tarhalta, vaan mieluiten sellainen, joka on elänyt perheessä ja on hyvin kohdeltu ja tapakasvatettu ja josta tiedetään jo, millainen se on.