Vapaa kuvaus

Aloituksia

5

Kommenttia

444

  1. Ihan ensiksi teidän pitäisi kummankin listata, miksi haluatte koiran ja millaisia ominaisuuksia te haluatte koiralta. Koiraa ottaessa pitää ottaa kummankin mielipide huomioon.Kysykää siis toisiltanne seuraavat kysymykset:

    Millainen turkki koiralla pitäisi olla? Täytyykö kestää säätä, saako lähteä karvaa ja millaista karvaa huonekaluihinne saa tarttua, täytyykö trimmata, kuinka usein viitsisitte harjata koiran pohjia myöten jne.? Koiran turkissa voi joutua antamaan jossain asiassa periksi. Karvaamatonta turkkia voi joutua trimmaamaan ja hoitamaan huolellisesti, lyhytkarvaisesta ja helppohoitoisesta turkista taas voi lähteä ihan julmetusti lyhyttä tikkua, joka tunkeutuu joka paikkaan eikä lähde kuin polttamalla.

    Kuinka paljon harrastatte liikuntaa, kuten lenkkeilyä, vaeltamista tai juoksua? Koira ei ole ihmelääke, joka yhtäkkiä kasvattaa omistajastaan ulkoilijahirmun. Päinvastoin, sohvaperuna harvemmin jaksaa muuttaa itseään koiran takia ja tuskailee (tai pakottaa muut tuskailemaan) tylsistyneen koiransa aiheuttaman häiriön kanssa.

    Kuinka paljon olette valmiita aktivoimaan koiraa henkisesti tekemälle koiralle etsimisharjoituksia (jälki, haku, esineiden/ruuan piilotus yms.), harjoittelemalla temppuja tai harrastamalla jotakin koiraurheilulajia? Jotkut koirat vaativat työtä myös aivoilleen ja sellaisesta saa pelkällä ruumiillisella harjoittamisella vain ylikuntoisen tylsistyneen koiran.

    Kuinka paljon olette valmiit uhraamaan aikaa ja vaivaa koiran koulutuksen suhteen? Mitä tarkoitatte helposti koulutettavalla? Jotkut tarkoittavat sillä koiraa, josta saa helposti leivottua kaverin koulutettavuutta vaativien lajien kuten tokon kisakehiin, toiset taas sitä, että koiran kanssa ei tarvitse vääntää arkitapojen kanssa. Moni rotu, joka ei ole ehkä helpoin rotu, jos tähtää tottelevaisuusvalioksi, voi olla varsin helppo opettaa kuitenkin kotikoiraksi. Vaativan rodun kanssa voi suoraan heittää, että ensimmäiset kaksi vuotta pitää panostaa koiran kasvatukseen tavoille, loppuelämä menee sitten paljon helpommin.

    Voitteko pitää koiraanne irti missään ja kuinka paljon? Kaikkia koiria ei voi viedä koirapuistoon ja toisia taas ei voi metsästysvietin tai aggression vuoksi päästää irti aitaamattomalla alueella.

    Saako koira vartioida tai puolustaa? Kaupungissa, erityisesti asumismuodossa, jossa on seinänaapureita, voi vahtihaukku ruveta ärsyttämään naapureita. Puolustushalu voi aiheuttaa hankaluuksia myös ulkoillessa, jos koira alkaa pitää koko kotikatua reviirinään tai puolustaa omistajiaan viattomilta ohikulkijoilta.

    Täytyykö koiran sietää muita koiria?

    Minkä kokoisen koiran haluatte? Pieni koira on helpompi kuljettaa kuin suurempi, sen ruoka ja lääkintä maksavat myös vähemmän.

    Minusta olisi nyt tärkeää keskittyä siihen, kuinka paljon vastuuta poikaystäväsi haluaa ottaa koirasta ja kuinka paljon sinä olet valmis panostamaan koiraan. Noissa ongelmakoiraohjelmissa on usein koiria, jotka on hankittu vain toisen tahdon mukaan, mutta hankkija jättää koiran huollon muiden niskoille ja perheen muut jäsenet eivät pärjää sen kanssa syystä tai toisesta ja olisivat alun perinkin halunneet helpomman rodun tai ei koiraa ollenkaan.

    Hyvää rotua ensikoiraksi on vaikea suositella, koska ihmisten valmiudet ja tarpeet vaihtelevat. Joku voi luonnostaan pärjätä vaativankin rodun kanssa tai pärjää, koska on valmis panostamaan asiaan. Ja erityyppiset koirat ovat erityyppisille ihmisille vaikeita. Minulle helppo koira voi olla sinulle vaikea ja sinulle helppo voi olla mahdoton ajatus minulle. Toisaalta ns. kompromissikoira voi osoittautua ihan yhtä huonoksi valinnaksi.

    Muskelikoirat ovat koiria siinä missä muutkin, mutta niihin ehkä liittyy korostuneesti vastuukysymykset, koska ne ovat usein vahvoja ja energisiä ja niillä on huono maine. Lisäksi niillä on usein taipumusta koira-aggressiivisuuteen, minkä vuoksi niitä ei voi viedä koirapuistoon rallaamaan muiden kanssa ja lenkit voivat olla tuskaa, jos koiralle ei ole osattu opettaa kunnon hallintaa.

    Jos poikakaveri haluaa jonkun "muskelikoiran" vain siksi, että ne näyttävät hyvältä, sanon, että unohtakaa. Niihin eläimiin liittyy vastuu. Nuo kaikenmaailman dogot ja vartioivat molossit jättäisin heti pois laskuista. Aktiivisia isoja koiria, jotka vaativat hyvän koulutuksen ja täysjärkisen pitäjän. Joku staffi voi olla ihan hyvä toisaalta, jos tosiaan on valmistautunut tarmokkaaseen tykinkuulaan. Olisin muuten ehdottanut mopsia tai bulldoggia, mutta rotujen terveysongelmien takia niitä ei pidä kenenkään ostaa, saa ison eläinlääkärilaskun ja pahaa mieltä. En tiedä, kuuluuko bostoninterrierikin jo tähän lyttynaamaiseksi ja kieroselkäiseksi jalostettuun sarjaan. Jos koiran kuitenkin vielä haluaa, mutta ei ihan fifiä kuitenkaan, niin ehdottaisin whippettiä. Tanskalais-ruotsalainen pihakoira, kromfohrländer, pinseri, joku terrieri kuten jackrussell tai borderterrieri, se mäyris, lk collie tai keskikokoinen snautseri voisivat myös olla tutustumisen arvoisia.
  2. Nyt jäitä hattuun. Koira on koko perheen asia, vaikka kuinka yksi ihminen lupaisi ja haluaisi olla siitä vastuussa. Koiraa ei voi laittaa komeroon, kun se on tiellä. Ja koska olet lapsi, se viimeinen vastuu koirasta on aina vanhemmillasi. Samoin myös taloudellinen vastuu, sillä noin nuori ei vielä käy töissä vaan kaikki raha tulee vanhemmilta (ja ehkä sukulaisilta jotain synttärilahjoja).

    Mä olen kasvanut kahden koiran kanssa ja ulkoilutin niitä teininä niin paljon kuin sielu sieti. Mutta nämä olivat perheen koiria enkä koskaan hoitanut niitä ihan kokonaan itse. Olisin halunnut treenata agilitya ja sellaista seurassa, mutta äitini ei jollain tekosyyllä koskaan päästänyt minua oikeille treenikentille. Sitten omaan kotiin muutettuani päätin ottaa ihan ikioman koiran, jonka kanssa voisin harrastaa mitä tahansa. Mutta kun on yksin vastuussa koiran kaikista lenkeistä, ruuista ja sellaisesta, niin jossain vaiheessa 3 x päivässä ulos ei ole enää kiva pikku hengähdys ja oma aika vaan pakollinen arkiaskare ja aamulla koiran pissatus tietää ainakin puoli tuntia varhaisempaa herätystä (tosin riippuu siitä, millaisen aamurutiinin on muodostanut, toiset vievät koiran heti aamusta pariksi tunniksi urheilemaan ja sellaiset helpon koiran omistavat laiskimukset kuin minä käyttävät sen vaan hätäiseen pissalla). En ikimaailmassa vaihtaisi päivääkään koirani kanssa pois ja päivän pitkä lenkki on lempiharrastukseni, mutta arki on arkea ihanankin koiran kanssa.

    Koululaisena joudut miettimään myös sitä, että kun olet luvannut ulkoiluttaa koiran ja muuta ihan itse, niin koulusta on aina kiiru kotiin viemään koira ulos ja kun tahdot mennä johonkin vaikka yökylään, joudut miettimään, kuka hoitaa koiraa. Ei voi mennä kavereiden kanssa hengailemaan tuosta vaan. Toisaalta, jos kaveritkin on koirahulluja, niin puuhatkin on koira-aiheisia. Terverakenteinen normaali koira elää yli 10 vuotta. 10 vuoden kuluttua olet omassa kodissa ja töissä, hakemassa töitä tai opiskelemassa. Missä koira on? Sen voi joutua jättämään vanhempien luo.

    Ja itse hankittukaan koira ei välttämättä täytäkään toiveitasi. Se saattaa leimautua väärään ihmiseen perheessä. Tai sen luonne onkin ihan erilainen kuin kuvittelet. Tai se on sairas. Tai sen kouluttaminen ei sujukaan ihan yhtä helposti kuin kuvittelit.

    Ehdotan, että kokeilisit vielä sen perheessä jo olevan koiran hoitamista. Meilläkin koirat olivat kovasti äitini perään. Minä ulkoilutin, koulutin, harjasin, leikkasin kynsiä ja leikin sitkeästi sen toisen kanssa, ja vaikka äiti tuli aina ensimmäisenä, jossakin vaiheessa minä olin vahva kakkonen ja toisinaan jopa parempi sen koiran kanssa. Juuri se koulutus oli meillä avain koiran mieleen. Se kehitti meille yhteisen kielen ja koira tykkäsi, kun koulutushetkiin kuului myös ruoka ja leikki. Minä olin toki hieman vanhempi (muistan aktivoituneeni enemmän koirien suhteen ollessani n. 13-vuotias ja koira oli silloin 2 ja tiiviimmillään yhteistyö koiran kanssa oli 15-17-vuotiaana).

    Jos äidillesi ikinä juolahtaa mieleen toisen koiran hankkiminen, voisit kertoa äidillesi, että haluaisit osallistua koiran hoitoon ja osallistua rodun valintaan. Perhekoirasta huolehtiminen on helppoa, koska ei tarvitse yksin tehdä kaikkea.
  3. Kun otat pentua, vaadi tutustua vanhempiin, jotta saisit kuvan vanhempien luonteenlaadusta. Tavallinen lemmikkikoira suhtautuu vieraisiinkin lauhkeasti ja antaa rapsutella. Tarkastele myös kasvattajaa ja hänen kasvatusperiaatteitaan. Aroilla koirilla ei tule teettää pentuja.

    Arkuuden ja haukkuherkkyyden yleisyydestä en tiedä. Oma koirani ei ole kumpaakaan, vaikka se ei myöskään ole mikään poliisikoiraehdokaskaan luonteensa puolesta. Se on sellainen perus lemmikkikoira, jonka kanssa voi myös harrastaa eri lajeja.

    Luonnostaan pelottoman ja kohtuullisen itsevarman koiran kasvatus on paljon helpompaa kuin arkuuteen taipuvaisen. Kaikista aroista ei tule rohkeaa vaikka kuinka osaisi sosiaalistaa ja totuttaa. Mun koira oli ihan pienenä tosi sosiaalinen ja änki kaikkien syliin. Sitten tuli mörkökausi, ja koira jopa hieman vältteli vieraita ihmisiä. Nyt aikuisena se on hieman pidättyväinen ja tervehtii vieraita ihmisiä hillityllä utelaisuudella ja ystävällisyydellä. Pennusta asti tuntemansa ihmiset se tervehtii ylitsevuotavin hännänheilutuksin ja nuolaisuin. Sillä on myös tilkka epäluuloisuutta. Jos joku henkilö käyttäytyy epäilyttävästi, ei hän voitakaan enää koiran luottamusta tuosta vaan, vaikka rupeaisikin kiltiksi, vaan koiralta menee hieman aikaa hyväksyä sellainen ihminen. Tämän koiran voi viedä mihin tahansa huoletta. Se ei mene paniikkiin. Kovista äänistä se ei tosin pidä, mutta uudet vuodet se nukkua röhnöttää sohvalla, joten paukkuarka se ei ole.

    Pikkupentuna vein pentua erilaisiin paikkoihin ja annoin sen tavata ihmisiä. Kävimme keskustassa, asemalla, ajoimme bussilla ja seikkailimme jokirannassa, tapasimme hevosen ja kaikkea sellaista. Välillä annoin pennulle lepopäiviä, jolloin ulkoiltiin vaan lähipuistossa tai metsässä. Sosiaalistaessa pentua ei pidä pakottaa kohtaamaan uusia asioita, vaan se saa tarkkailla, tutkia ja lähestyä niitä ihan itse. Jotkut antavat jopa nameja varmistaakseen pennun miellyttävät kokemukset, mutta itse annoin pennun vaan tutkia asioita.

    Haukkuherkkyys... Mun koira haukkuu epäilyttävät ihmiset (tyyliin liki tunkeva juoppo yms.) ja myös kiihtyessään se alkaa helposti haukkua. Ja se kiihtyy esimerkiksi puutarhaletkusta, kun kastelen mökillä kukkia. Kerran alettuaan se ei tahdo lopettaa. Mutta se ei hauku usein. Asutaan kerrostalossa ja tuo ei yksittäisiä haukahduksia enempää ääntelekään.

    Mutta maailmalla colliet tuntuvat olevan haukkuherkän maineessa. Minusta koiran luonteeseen pitäisi jalostuksessa kiinnittää huomiota ja liiallinen haukku voisi olla merkki jostakin epätoivotusta piirteestä - tai sitten vain tylsistyneestä colliesta.

    Haukkuun voi puuttua koulutuksella
    - opetetaan koira olemaan rauhassa yksin
    - koira ei ikinä milloinkaan saavuta haukkumalla mitään. Se ei saa haukkumalla ihmisiä tulemaan takaisin, antamaan ruokaa tai heittelemään leluja. Ei, vaikka pennun vaativa haukahtelu onkin huvittavaa.
    - koiralle tarjotaan riittävästi tekemistä eli liikuntaa, koulutusta, pureskeltavaa ja jotain päänvaivaa, kuten jäljestystä tai muuta haistelemista
    - tarvittaessa koiraa estetään näkemästä esim. kadulle, ettei se hauku ohikulkijoita
    - koiran ei anneta räksyttää pihalla tai missään muuallakaan pitkään, haukkuminen tuppaa muodostumaan tavaksi
    - kieltojen karjumisen sijaan opetetaan koiralle rauhassa hiljaa-komento
  4. No sulla on varmaan pentu jo kotona, mutta vastaan silti.

    Itse hain koirani Helsingistä, asuin silloin Turussa. Koiran kasvattaja toi sen autolla Lahdesta Helsinkiin rautatieasemalle, koska hänellä oli muutenkin asiaa siihen suuntaan. Olin käynyt katsomassa pentuja aikaisemmin, joten mitään takakonttipentua en ostanut.

    Tuo oli ehkä vähän huono tilanne luovuttaa pentu, koska sen sijaan, että olisimme itse vain lähteneet pois, jäimme odottamaan junaa asemalle ja kasvattaja lähti pois koiran emän kanssa. Pentu kiljui sydäntäsärkevästi emonsa perään. Vartin päästä se rauhoittui ja alkoi tukeutua minuun.

    Minulla oli mukana sanomalehteä ja pyyhe, jotka panin junan lattialle alusiksi pennulle. Hyvä niin, koska se ei halunnut istua sylissä ja kokoa sillä oli kahdeksanviikkoisena aikuisen kissan verran eli n. 4-5 kg (aikuisena rotu on n. 23 kg). Sen lisäksi minulla oli puruluita ja sellaista, mutta ne eivät pentua kiinnostaneet. Junassa oli toinenkin koira, siihen olisi pennun mielestä pitänyt tutustua, mutta en vielä uskaltanut päästää sitä vieraiden koirien luo. Oli mulla vessapaperia ja sellaista mukana myös, mutta en tarvinnut niitä.

    Minulla oli myös pennulle panta ja pentuhihna. Panta oli liian iso, mutta hihna oli hyvä. Lisäksi taisi olla vesipullo ja vettä, mutta ei sillä ollut junassa jano. Kasvattajalta sai ruokaa ja koiranleluja mukaan, onneksi kasvattaja antoi myös sitten sen ekan pentupannan, kun itsellä oli liian iso. Mutta pian se kasvoi pikkuisesta ensipannasta ulos ja ostamani panta pääsi käyttöön. Tarvitsin vielä yhden pannan ennen aikuiskokoa sen jälkeen.

    1 h 40 min tai jotain sen suuntaista junassa meni rauhallisesti, joskin kyllähän pentua piti koko ajan vahtia, mutta olin niin tohkeissani siitä, ettei minulla ollut mitään sitä vastaan. Sen ajan pentu pystyi jo pidättämäänkin, mutta Turussa oli jo kova pissahätä ja asemalaiturille pääsi liri. Sitten jatkettiin matkaa bussilla uuteen kotiin.

    En viitsinyt tuhlata rahaa kuljetuslaatikkoon, jota käytettäisiin tasan se yksi kerta. Jos jollakin lähellä asuvalla tuttavalla olisi ollut lainata sellainen, olisin voinut harkitakin.
  5. Pentua voi alkaa kouluttaa heti sen tultua uuteen kotiinsa. Koulutuksen on tapahduttava mieluiten leikin varjolla ja ihan lyhyinä hetkinä, eli pakkokeinoja ja pelottelua ei pentuun käytetä.

    Pikkupennulla ensimmäiset opittavat asiat ovat oikeastaan tapakasvatukseen liittyviä. Se tarkoittaa siis sosiaalistamista, sisäsiisteyttä, yksinoloa, puremattomuutta, kaikenlaiseen käsittelyyn ja hoitoon totuttamista ja hihnassakävelyn opettelua.

    Sisäsiisteys on tietty se ensimmäinen ja tärkein. Pentu viedään ulos tunnin parin välein tai aina, kun se on syönyt, juonut, nukkunut, leikkinyt tai ollut vaan pitkään sisällä tai autossa. Jos pentu on kasvattajalla oppinut tekemään paperille, voi näitä käyttää varmistuksena siivouksen helpottamiseksi. Pikkupennulle kun sattuu sisällekin vahinkoja, vaikka se olisikin jo oppimassa siistiksi. Kun pentu kasvaa ja pidätyskyky kehittyy, ulkoiluväliä pidennetään vähän väliä. Pennun voi opettaa tekemään asiansa käskystä hokemalla tähän toimenpiteeseen liittyvää sanaa (vaikka pispis) joka kerta pennun kyykistyessä asialle. Sisälle pissimistä tai kakkimista ei huomioida. Jos pentu yllätetään itse teosta, se viedään heti ulos ja vahinko siivotaan vähin äänin. Jos sisäsiisteys yhtäkkiä huononee, voi kyseessä olla sukukypsyyden saavuttaminen tai jokin sairaus.

    Sosiaalistaminen tarkoittaa pennun totuttamista kaikkeen sellaiseen, mitä se tulee elämänsä aikana kohtaamaan. Eli kaikenlaisiin ihmisiin (eri-ikäisiä, -värisiä ja -muotoisia), tavallisimpiin kotieläimiin, ajoneuvoihin ja niillä matkustamiseen, alustoihin ja tiloihin, kodinkoneiden ääniin ja sen sellaiseen. Pentua ei saa pakottaa lähestymään mitään eikä mikään saa säikyttää pentua. On paras, jos pennulle jää miellyttävä vaikutelma uusista asioista. Itse ajoin pentuni kanssa bussilla katselemaan ihmisiä keskustaan ja tunnustelemaan erilaisia alustoja (kiveys, liukas lattia, kaikuva asemahalli yms.). Koska pentu on altis tartuntataudeille, sen pitäisi antaa tavata vain terveitä ja rokotettuja ja ennen kaikkea pentuja kohtaan mukaviksi tunnettuja koiria. Pentua ei myöskään viedä koirapuistoon tai koiratapahtumiin ennen rokotuksia.

    Puremattomuus tarkoittaa vaan sitä, että pentu on usein juuri luovutusiän jälkeen kauhea piraija ja puree ihan kaikkea. Ainakin, jos se on aktiivisen palveluskoirarodun pentu. Sillä tavoin se tutkii maailmaa ja harjoittelee leikkimistä. Pentu irrotetaan kohteestaan ja sille tarjotaan lelu. Vältetään kannustamasta pentua leikkimään ihmisen vatteilla tai ruumiinosilla. Samoin pentu houkutellaan leikkimään leluilla muuten vaan. Lelua kannattaa purra, siitä tulee kiva leikki, ihmisen pureminen taas on tylsää ja ikävää. Jos pentu pöllii vaikka sukat lattialta, voidaan pentua innostaa tuomaan esine omistajalle. Jos se tuo esineen, kehutaan ja kas, noudon alkeet ovat kehittymässä. Tai ainakaan koira ei niin todennäköisesti kehitä varastelutaitoja, joskin omistaja voi alkaa saada "lahjoja". Jos pentu pudottaa tavaran, voidaan myös kehua, ja jos se lähtee karkuun, jätetään pentu huomiotta. Varastelemalla ei saa huomiota ja vastaisuudessa arvoesineet pidetään poissa pennun ulottuvilta.

    Koska coton on turkkirotu, pitää se totuttaa myös turkinhoitoon eli pesuun, kampaamiseen, harjaamiseen ja turkin ajeluun ja leikkaukseen. Tämä koskee myös kotikoiraa. Jos koira käy trimmaajalla, on kaikille osapuolille mukavampaa, jos koira on tottunut trimmaukseen ja pysyy rentona ja rauhallisena aloillaan sen aikana. Kampaaminen ja eri ruumiinosien käsittely yhdistetään makupaloihin ja koiraa ohjataan rauhallisesti sietämään käsittelyä. Koira pitää totuttaa myös trimmauskoneen ääniin. Totutus tehdään pienissä erissä asteittain edeten. Kasvattajalta pitäisi saada ohjeita turkin hoitoon. Koira pitää myös totuttaa hampaiden ja suun tarkistamiseen ja silmien ja korvien katsomiseen sekä kynsien leikkuuseen.

    Yksinoloa voi opettaa jättämällä pennun ensin ihan lyhyiksi hetkiksi yksin ja sitten pidentämällä aikaa. Tosin olisi ihan hyvä, jos pentu saisi ensin kotiutua muutaman päivän perheen seurassa, mutta aina pentua ei voi ottaa loma-aikaan. Lähtiessä ja tullessa ei pentua hyvitellä mitenkään vaan lähtö ja meno ovat tylsiä ja arkipäiväisiä juttuja.

    Hihnaan pentu usein totutetaan sisäsiisteyskasvatuksen yhteydessä. Joillekin pennuille riittää, että hihna vain laitetaan päälle, toisille se pitää opettaa. Vaikka ensin panemalla pieni kevyt panta, sitten siihen narunpätkä hetkeksi laahaamaan perään, sitten voi vähän talutella ja kehua koiraa oikeaan suuntaan kävelystä. Aikanaan naru muuttuu pentuhihnaksi ja sitten aikuisen koiran remmiksi. Jos koira yrittää alkaa vetää, on heti alettava kouluttaa sitä pois vetämisestä, ettei siitä tule tapaa.

    Varsinaisesta tottelevaisuudesta joka koiran tulisi osata luokseulo. Paikallaolo ja seuraaminen ilman hihnaa ovat myös hyödyllisiä. Käskystä irrottaminenkin. Tottelevaisuutta ja temppuja voi opettaa jo pikkupennullekin makupalojen avulla silloin, kun on aikaa, tai vasta vähän myöhemmin.
  6. Kisattavina lajeina jälkeä on useita erilaisia, ja neuvot voivat olla hyvin erilaisia riippuen siitä, keneltä kysyt. Metsästyskoirilla harrastetaan verijälkeä, jonka tarkoitus on simuloida haavoittuneen eläimen jäljestämistä. En ole metsästyskoiraihminen, joten en tiedä, millaisia eri jälkiä eri metsästysroduilla ajetaan. Joillakin roduilla on ilmeisesti rodunomaisen kokeen osana laahausjälki. Palveluskoirilla taas on metsäjälki ja erikoisjälki (eli peltojälki), jotka perustuvat ihmisen jälkien seuraamiseen. Etsijäkoirien (karanneiden lemmikkieläinten jäljittäjät) ja pelastuskoirien osaamiseen kuuluu myös jäljestys. Lisäksi on olemassa nk. tunnistusjälki, jossa koiran pitää etsiä annettua hajua vastaava jälki ja seurattava sitä.

    Eli valinnanvaraa riittää. Huvikseen harrastelevalle eniten tietoa löytyy varmaankin palveluskoirien metsäjäljen opetuksesta sekä verijäljestä. Seurakoiran aktivointiin helpoin lienee palveluskoirien metsäjälkeen liittyvät ohjeet.

    Olet ehkä kuullut termin makkararuutu tai makkarajälki? Se on yksi mahdollinen jälkikoiran alkeisharjoitus. Makkararuutu on maahan tallattu pieni alue, jolle on ripoteltu makupaloja, makkarajäljellä taas nami on asetettu jokaiseen jalanjälkeen. Kerran tosin kuulin neuvon, että namien ripottelun sijaan panee sukkaan lenkkimakkaran tai muun haisevan herkun ja kiskoo sitä perässään samaan tapaan kuin verijäljen tekijä vetää perässään vereen kastettua sientä. Koiran on tarkoitus oppia yhdistämään jälkien seuraaminen ruokaan. Sitten makupaloja vähennetään jäljeltä, kunnes koira voi etsiä jäljestämällä vaikka koko ruoka-annoksen tai piiloutuneen perheenjäsenen.

    Mun oma koira on tehnyt ns. makkarajälkeä pellolle ja metsään, mutta olen jäänyt jumittamaan. Tarkoitus oli tulla palveluskoira, mutta lonkkavian takia koira jäi vain kaveriksi ja jälkeä tehdään huvikseen joskus mökillä. Palveluskoirien metsä- ja peltojälki eroavat toisistaan asenteen ja sääntöjen puolesta. Metsäjäljellä koiran tulee löytää jälki linjalta ja alkaa seurata sitä oikeaan suuntaan. Jäljellä on kuusi esinettä, jotka koiran pitää ilmaista. Tuomari ei kuitenkaan seuraa koirakkoa, joten koiran ei välttämättä tarvitse jäljestää pilkuntarkasti jokaista askelta. Peltojäljellä, josta on sekä oma kokeensa että suojelukokeen osa, tuomari näkee koiran koko ajan, koska maastona on pelto. Koiran pitää seurata jälkeä hyvin tarkasti ja ilmaista löytämänsä esineet määrätyllä tavalla. Olen itse halunnut opettaa omalle koiralleni hyvää tekniikkaa, koska aioin alunperin kisoihin sen kanssa ja siksi olen myös jäänyt jumittamaan. En siksi ole myöskään paras ihminen neuvomaan jäljen opetusta. Huvikseen jäljestelevällä riittää, että koiralla on kivaa ja jälkeä seurataan oikeaan suuntaan.

    Mun koira on myös kokeillut verijälkeä. En tiedä, heijastuiko siihen aikaisempi makkarajäljestys vai hoksasiko se sen muuten. Päästin sen nuuskimaan toisen koiran jo ajamaa verijälkeä ja koirapa painui mettään semmoista kyytiä, etten perässä pysynyt. Löysin sen kaadolta (tallattu/potkittu läntti, jossa sieni on kasteltu uudelleen verellä) , jonka ensimmäinen jäljestäjä oli huomaamattaan ohittanut. Verijäljellä koiran pitää ilmaista kaato, tai oikeammin ohjaajan lukea koirasta, milloin se on löytänyt kaadon.

    Yleensäkin mulla on mielikuva, että verijälki aletaan vaan tekemällä koiralle lyhyt suora jälki verellä, näyttämällä sille lähtöpiste ja sen jälkeen antamalla jäljestää maaliin. Jotkut koirat voivat aluksi hermostua veren hajusta.

    Lapsuuden koiralle äitini teki pari kertaa makkarajälkeä. Koira oli pirun fiksu ja kun vuosikausia myöhemmin kätkin koiralle tennispalloa, se ei suinkaan syöksynyt umpimähkään sitä hakemaan, vaan seurasi tarkkaan jälkeäni. Se oli niin nokkela, että se jopa keksi, milloin olin koiraa hämätäkseni heittänyt pallon jäljeltä sivuun.

    Yksi kotikoiran aktivointiin hyvin sopivaharjoitus voisi olla myös esineruutu, joka on joidenkin palveluskoirakokeiden osa. Kotikoiralle voi tehdä helpotettuja tai muulla tavalla muokattuja harjoituksia ilman kisatavoitteita. Siinä alue tallataan (eli kävellään ristiin rastiin, ettei koira löydä asioita jäljestämällä) ja piilotetaan erilaisia esineitä sille etsittäväksi. Tämä harjoitus voi osoittautua hyödylliseksi, jos joku päivä pudottaa lenkillä avaimensa huomaamattaan.
  7. Ilmaisia lounaita ei ole, koiramaailmassakaan. Tuo pentu on niin halpa, että epäilyksen niskavillat pörhistyvät. Vielä, jos ilmoitus oli jossain yleisellä ilmoituspalstalla, sillä kunnolla kasvatetuille koirille löytyy kyllä ostajat ihan kasvattajan omasta maasta ja vastaavasti meiltä omia kasvattajia.

    Noissa halvoissa ulkomaantuonneissa liikkuu sen verran huijareita, että kehottaisin kyllä hakemaan sen pennun itse. Lennot eivät nykyään paljon maksa ja samalla saa loman. Pennun tuonti itse saattaa olla myös halvempaa kuin rahtaus, vaikka pentu joutuisi ruumaan. Kolmellasataa ei saa Suomesta enää edes seropia, rotukoirien hintojen perässä on kaikkien muidenkin mustien hinnat nousseet pilviin eikä läheskään kaikkia hoideta sillä standardilla, jolla hinnan voisi oikeuttaa (läpivalaistut vanhemmat sukulaisineen, madotukset, sirutukset jne.). Jos rupeaa ilmestymään kaikenmaailman tullimaksuja ja muita "yllättäviä kuluja", juokse ja lujaa.

    Nää huijausilmoitukset ovat olleet juuri laatua "Ilmainen pentu, maksa vain toimituskulut", ja sitten lypsetään kaiken maailman lisäkustannuksia. Yhtäkkiä pitää maksaa jostain leimasta, eläinlääkäristä, passista, hoitajasta, ylimääräisestä kuljetuksesta sun muusta. Pentua ei koskaan tule eikä rahoja palauteta. Pentujen kuvia löytää netistä ostajaehdokkaille lähetettäväksi tai voi kuvata naapurin uuden koiranpennun, samoin dokumentteja voi väärentää tai lähettää yhden koiran tiedot monelle ostajaehdokkaalle.

    Tutustu myös Eviran maahantuontimääräyksiin! Ne muuttuivat juuri.

    Mieti myös, minkä tasoisen pennun tuolla rahalla saa. Suomessa rekisteröityjen rotukoirien hinnat liikkuvat 800-1500 euron kieppeillä, sitten on vielä tuosta kalliimpia ja halvempia rotuja. Ite kiroan hintatasoa, houkuttelee kaikenmaailman onnenonkijoita apajille, vaikka toisaalta ei kenenkään tarvisi antaa huolella kasvatettuja pentuja ilmaiseksi pois. Berninpaimenkoirilla esiintyy suurille koirille tyypillisiä luustovikoja, sekä liian suoria kintereitä. Varmaan muutakin terveysongelmaa, mutta en tiedä, mitä. Kun ottaa koiraa vain lemmikiksi, ajattelee, ettei sen koiran tarvi olla kovin ihmeellinen. Mutta pentutehtailijat, huijarit ja huonot kasvattajat vaanivat juuri tällaista kokematonta pennun ottajaa, joka ei osaa tehdä taustatutkimusta ja vaatia laatua.

    Keski-Euroopassa on kuulemma sitäkin liikkeellä, että Itä-Euroopasta tuodaan sinne massoittain pentutehtailtuja koiria. Ne eivät maksa siellä idässä paljon mitään, mutta lännessä ne voidaan myydä tietämättömille tai välinpitämättömille sadoilla euroilla eläinkauppojen tai ilmoitusten kautta. Näitä koiria ei milloinkaan pidä ostaa, sillä se tukee puhdasta eläinrääkkäystä ja lisäksi voi tulla vaikka mitä terveysongelmaa, joka moninkertaistaa "halvan" pennun hinnan. Tänne Suomeenkin noita tuodaan.
  8. Joillakin roduilla rekisteröintiin vaaditaan vanhempien terveystutkimukset. Kuka teettää pennut tutkimattomalla, joka voi ollakin sairas? Kennelliiton säännöt ovat vaihdelleet eri vuosina, joten olen tippunut kärryiltä, mutta kahdelle samanrotuiselle rekatulle sattuneet vahingot on saanut jossain vaiheessa rekattua EJ-rekisteriin, kun toisella vanhemmalla ei ollut silmätutkimus tms. voimassa. Tämmöinen tapaus sattui sukulaisellani.

    Omalla rodullani on myös ehto, ettei tiettyjä värejä saa yhdistää.

    Näyttelytuloksia en itse arvosta eikä niitä tietääkseni vaadita millään rodulla Kennelliitossa jalostuskäyttöön. Joissain roduissa näyttelykelpoisuus voi tarkoittaa jopa epätervettä yksilöä. Näyttelyt eivät myöskään mittaa monilla roduilla lainkaan luonnetta, vaikka ehkä tuomari ei palkitsekaan koiraa, jonka takia joutui tikattavaksi. Tosin ilmeisesti kotimaisissa metsästysroduissa tuomarit ovat vielä jotenkin järjissään ja kunnioittavat rotujen alkuperäistä käyttötarkoitusta.

    Luustokuvat ja silmätutkimukset maksavat asuinpaikasta ja koiran koosta riippuen joitakin satasia. Pentujen rekisteröintimaksut on porrastettu, mutta muistaakseni ne ovat alle satasen per pentu + sirutus.

    Mä ite otan kyllä mieluummin ihan rehdisti sekarotuisen kuin rekkaamattoman rotukoiran (olettaen, että rotu on Kennelliiton tunnustama tai rodulla on joku kantakirjaa pitävä hyvämaineinen järjestö). Itse koiraa ne paperit eivät välttämättä paranna, mutta minua kiinnostaa sen pennun takana olevien ihmisten ajatusmaailma. Kasvattajan taustat joutuu joka tapauksessa tutkimaan (ja rekkaamattomuus ns. rotukoiralla on tässä asiassa yksi hälytyskello, koska Kennelliiton vaatimukset pennun rekisteröinnille eivät ole kovinkaan korkeat) ja tulevan pennun vanhempiin tutustumaan saadakseen käsityksen sen arkiluonteesta (käyttöominaisuuksista voi olla näyttöä kisakäyntien muodossa, vaikka taitava kouluttaja voi menestyä surkeammallakin materiaalilla, muuten vaatisin nähdä koiran vanhemmat töissä), oli se koira rotua tai ei.
  9. Löytyisikö alueelta jotakin mukavaa nuorta, joka vapaaehtoisesti tai pientä korvausta vastaan voisi ulkoiluttaa tai muuten virikkeistää koiraa keventäen sinun taakkaasi?

    Pentu tarkoittaa valitettavasti paljon työtä, etenkin aktiivista rotua edustava sellainen. Se työ täytyy sitten jaksaa tehdä tai palkata joku muu tekemään se tai luopua koirasta.

    Anna sille koiralle sallittuja pureskeltavia, esimerkiksi ruualla täytetty kong-lelu, tai aito ydinluu. Se riehuu, sotkee ja tuhoaa, koska sillä on tylsää. Se on ihan kuin lapsi! Tarjoa siis sille luvallista tekemistä. Koiran voi laittaa portin taakse omien lelujensa kanssa, ettei se kähvellä vauvan tavaroita. Muut tavarat taas pitää vaan opetella laittamaan koiran ulottumattomiin. Yritä päästä kehumaan koiraa hyvästä käytöksestä. Joskus koira voi kerjätä huomiota huonollakin käytöksellä, koska torutkin on huomiota.

    Koira alkaa pian aikuistua, mukaan tulee hormonikuviot eikä koira ole kooltaankaan enää pieni. Pikkupennun kömpelyys vaihtuu nuoren koiran raisuuteen. Jos perustottelevaisuuskoulutusta ei ole vielä aloitettu, se täytyy aloittaa heti! Paikalla olo, luoksetulo, irti päästäminen/luopuminen, hihnassa kävely, tervehtiminen hyppimättä, rauhoittuminen ja niin edelleen. Purista jostain viisi minuuttia kaksi kertaa päivässä. Kun joka päivä tekee, saa jo koiralle paljon toistoja ja koulutus myös väsyttää koiraa henkisesti.

    Jos vanhemmilla lapsilla alkaa olla jo sen verran ikää ja kunto sellainen, voi lapset valjastaa auttamaan koiran aktivoinnissa. Lapset voivat esimerkiksi piilottaa kotiin tai pihalle koiralle makupaloja tai leluja etsittäväksi. Metsässä voi leikkiä piilosta. Kouluikäinen voi jo opettaa koiralle namin avulla temppuja. Mutta jos ei lapsia kiinnosta, ei heitä pidä pakottaa.

    Siinä kahden tai kolmen vuoden iässä koira saattaa hieman rauhoittua tai tasoittua. Jos tasoittuu. Meillä rauhoittui belgi tuossa iässä ja unohti puolet kepposistaan, mutta ei se tarkoita, että kaikki unohtaisivat. Vuoden vanhana koiraa voi jo alkaa rasittaa muullakin kuin runsaalla vapaana juoksuttamisella ja lenkkeilyllä, sen voi esimerkiksi ensi talvena totuttaa valjaisiin ja opettaa vetämään pulkkaa. Sekös on lapsista hauskaa. Urheileva ihminen voi saada koirasta canicross- tai vetohiihtokaverin.
  10. Hitto näitä 'koiran irti päästäminen on laitonta' - ihmisiä. Mun puolesta koko lain saisi heittää roskikseen tai ainakin tulkinnasta tehdä semmoista, että jos tulee häiriötä tai vahinkoa, niin irti päästämistä voi pitää pahasti raskauttavana seikkana, mutta muuten ei kannata tuhlata viranomaisten voimavaroja tavallisten koiranomistajien jahtaamiseen eikä antaa kontrollifriikeille kyttääjille enempää työkaluja kiusata lähimmäisiään.

    Tää koko kirottu koirat aina hihnassa ja karmean niuhot ihmiset lienevät yksi syy siihen, että tässä maassa on niin paljon kiskovia ja rähiseviä musteja. Ja se hinku ottaa mahdollisimman epäsosiaalinen rotu.

    Aloitus kyllä kuulostaa enemmän vastaukselta johonkin toiseen ketjuun kuin varsinaiselta aloitukselta.

    Mun koira on todella sosiaalinen ja se osaa itse hoitaa kohtaamiset toisten koirien kanssa. Jos meidän luo tulee toinen koira, annan aina omani narun olla löysällä, tai jos se toinen on vapaana, voin ihan hyvin päästää omanikin irti, jos se ei jo ole. Usein näkee, että lemmikkikoiran omistajat jännittävät kohtaamistilanteita ja yrittävät hallita koiraa ja estää sitä sotkeutumasta pitelemällä tiukasti remmistä ja vastustavat sen pyrkimystä tervehtiä toista koiraa kunnolla. Samalla he tietämättään vääristävät koiransa kehonkieltä ja saattavat lisätä sen kiihtymystä. Jos sitten jommalla kummalla puolella keittää yli, seuraukset voivat olla tuhoisat. Toistaiseksi onneksi nämä koirat eivät ole provosoituneet siitä (ja kun tosiaan omani ei ole koskaan vedossa, niin vaikutus ei tuplaannu).

    Mun koira on tosin narttu koirasosiaalisesta rodusta, joten sen kanssa elämä on helppoa. On tässä ulkoiltu kyllä rähinäpetrankin kanssa. Silloin kehittyi koiratutka varsin hyväksi. Aidosti raivohullua koiraa en ole onneksi koskaan tavannut, vaikka tiedän sellaisia olevan, suurin osa näistä tavan rähisijöistä pitää vain pahaa ääntä.

    Koiranulkoiluttajan pitäisi aina kysyä lupa, ennen kuin päästää oman koiran tekemisiin toisen koiran kanssa, oli hihnaa tai ei. Vaikka se oma on kiltti ja toinen ei vaikuta avoimesti vihamieliseltä, niin se toinen voi olla rauhallinen vain siksi, että se on tiukan käskyn alla. Ei ole reilua sellaiselle koiralle joutua jonkun jaloissapyörijän härnäämäksi. Sitten jos se saa tarpeekseen, revitään lööppejä, kuinka iso koira taas raateli pienen tai jotain muuta ikävää. Jopa koirapuistossa kannattaa huikata ennen kuin menee sisään, sillä koirien kemiat eivät aina sovi yhteen.
  11. Onko koira käytetty eläinlääkärissä? Kiputilat tai sairaudet voivat aiheuttaa koirassa vihamielisyyttä. Esimerkiksi aistien huononeminen, nivelkivut, lihasjumit tai selkävaivat. Koira peittelee vikojaan viimeiseen asti ja siksi esimerkiksi kipu ei aina ilmene kovin selkeästi.

    Älä ikinä pakota koiraa vieraan ihmisen luo.

    Jos koira näykkii vieraita, pane se portin taakse tai kokonaan toiseen huoneeseen ennen kuin avaat vieraalle oven, ellei kyseessä ole koulutustilanne.

    Tuosta ei nyt oikein selviä, missä tilanteessa koira tarkalleen ottaen näykkii. Kun vieraat tulevat sisään? Kun vieraat ovat asettuneet aloilleen? Kun vieras liikkuu? Silloin, kun joku yrittää koskea koiraan?

    Entä millaista on koiran muu elekieli? Mitä sen häntä tekee? Miten se liikkuu? Muriseeko, haukkuuko?

    Tilanne (paikka, ihmisten tekemiset jne.) ja koiran elekieli paljastavat, mitä koira tilanteessa ajattelee, ja sen perusteella voi sitten arvioida, mitä koiralle pitäisi tehdä. Jos ei ole fyysistä vikaa, niin sitten täytyy joko eristää koira tai kouluttaa se. Koira ei kärsi, jos laitat sen toiseen huoneeseen luun tai nameilla täytetyn kongin tms. ongelmalelun kanssa.

    Jos kyse on sisääntulotilanteesta, voidaan koiralle makupalojen avulla opettaa, että sen pitää mennä omalle paikalle tai pysyä istuallaan sen aikaa, että vieraat saavat riisuttua ulkovaatteet. Vieraat ohjeistetaan, ettei koiraan saa kiinnittää mitään huomiota. Tarvittaessa koiran voi pitää hihnassa. Jos ongelma on vain sisääntulon kanssa, voi koiran antaa tervehtiä, kun kaikki ovat sisällä ja istuneet alas ja koira itse on rauhallinen.

    Jos ongelma on koko ajan, koira pysyy poissa vieraiden läheltä koko ajan. Joko toisessa huoneessa tai sitten käskystä. Vieraat eivät saa koskea koiraan.

    Vieraille voi antaa makupaloja, joita he voivat antaa, jos koira lähestyy heitä. Mutta ei saa lääppiä. Voi olla yllättävän vaikeaa vieraille. Koiraa ei pidä houkutella vieraiden luo makupaloilla tai pakottaa sitä sen avulla sietämään koskettelua. Se vain saa namin palkaksi mentyään itse vieraan luo.

    Koiralla voi itseluottamus (tai uteliaisuus) riittää siihen, että se käy haistelemassa ihmisen, mutta koskeminen tai liikkuminen onkin ihan kamalaa sen mielestä. Jos koira ei pidä vieraiden koskemisesta, se täytyy hyväksyä ja antaa koiran olla. Se voi nameilla ja kärsivällisyydellä oppia pitämään vielä ihmisistä, mutta ei välttämättä.

    Joku tuolla mainitsi collien rodunomaisen temperamentin. Pidän omaa collietani malliesimerkkinä collien rodunomaisesta sosiaalisuudesta. Luonnetestitermein se on hieman pidättyväinen. Vieraita kohtaan se on hillityn ystävällinen ja toisinaan sitä ajaa enemmän uteliaisuus kuin varsinaisesti sosiaalisuus. Sen sijaan niitä kohtaan, jotka se on tuntenut ihan pikkuisesta asti, se suhtautuu suurella innolla ja rakkaudella. Se tervehtii esimerkiksi vanhempiani ylitsevuotavasti, häntä heiluu, vinkuu, hyppii ja nuolee, kun taas naapurin rouva haistellaan tyynesti ja annetaan kärsivällisesti rapsutella, samoin eläinlääkäri saa kopeloida rauhassa. Se on oppinut sietämään lasten rapsuttelua, kun olen aina varmistanut, että sillä on pakotie ja turva minussa. Epämääräisiä kulkijoita se tarkkailee valppaasti eikä anna koskea.