Vapaa kuvaus

Elämä Jeesuksen Kristuksen Rakkaudessa = EJKR Kotimaa: Suomi Koulutus: Yliopisto Lapset: ---

Aloituksia

95

Kommenttia

1568

  1. Sekä Raamatun olosuhteiden arkeologisille, kielitieteellisille ja historiallisille tutkimuksille että muulle inhimilliselle tutkimustoiminnalle tulee antaa niille kuuluva arvostuksensa.

    Se, että näihin tutkimuksiin nojaten yritetään todistaa Raamattua ja Jumalan töitä todeksi, sotii kuitenkin Raamatun tulkintaperiaatteita vastaan:

    ”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” 2 Piet 1:20-21

    ”Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.” 1 Kor 2:1-5

    Tutkimustuloksia ja inhimillistä viisautta voidaan kuitenkin käyttää Raamatun puolustamiseen silloin, kun pyritään osoittamaan vääriksi tutkimustulokset ja filosofiset päätelmät, joilla halutaan perusteettomasti vääristellä Raamattua.

    Eli Raamatun oikeaksi todistamisen yksinoikeus on Jumalan Hengellä. Raamatun vääristelyn alasampumisessa taas saa nojata inhimilliseen tietoon.
  2. Selityksesi on hyvä. Pistän tähän kuitenkin aihetta sivuavaa tekstiä kirjasta, josta olen sinulle maininnut:


    TAHTO JA HIMO

    Kun näemme, että Pyhä Henki tarvitsee johdatuksensa ilmi tuomiseen paitsi Raamattua myös meidän omaa tahtoamme, alamme ymmärtää, miten mahdotonta on kulkea Jumalan tietä, jos kuvittelemme, että oman tahdon käyttö tulee kieltää. Silloinhan me estämme Jumalaa käyttämästä sitä välinettä, jonka avulla hän aikoo tarttua meidän elämäämme.

    Tahtominen ja haluaminen kuuluu ihmisenä olemiseen. Eikä haluja tarvitse rajoittaa pelkkään hengellisyyteen, sillä kaikki normaaliin perhe- ja työelämään, ihmissuhteisiin ja harrastuksiin liittyvä haluaminen on luvallista. Eikä ainoastaan luvallista vaan välttämätöntä, sillä kristityllä on etuoikeus palvella Jumalaa kaikilla arkisilla töillään ja toimillaan. Toisaalta haluamiseen liittyy myös ongelmia, sillä ihminen voi tehdä millä tahansa elämänalueella myös syntiä. Tämän vapaan tahtomisen ja synnillisen tahtomisen rajankäynnin vaikeuden tähden Paavali muistuttaa:

    Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Älkää vain antako vapauden olla yllykkeenä lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. (Gal 5:13)

    Miten siis saada selvää, milloin haluaminen on oikein ja milloin väärin? Paavalin vastaus kuulostaa yksinkertaiselta:

    vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa. (Gal 5:16)

    Käytännössä tilanne on mutkikkaampi:

    Liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaa. Ne ovat toisiaan vastaan, niin että ette tee sitä, mitä tahdotte. (Gal 5:17)

    Oikean ja väärän haluamisen erottaminen on vaikeaa sen tähden, että uskovassa taistelee kaksi puolta, Henki ja liha. Siksi hänen aikeensa ja tekonsa lyövät monesti toisiaan korville. Sanat ‘ette tee, mitä tahdotte’ paljastavat kuitenkin, että uskovassa on tahto myös oikeaan. Hänessä on muutakin kuin vain lihan himo, joka saa aikaan vääriä tekoja. On siis aihetta toivoon.

    Mutta missä kulkee luvallisen tahtomisen ja lihallisen himoitsemisen raja? Miten luvallisen ja luvattoman voi erottaa? Paavalin kokemuksen mukaan vedenjakajana toimii laki:

    Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta. En olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse." (Room 7:7)

    Laki kieltää himoitsemisen eli sen, että oma tahto asetetaan Jumalan tahdon edelle. Laki ei kuitenkaan ei kiellä omaa tahtoa eikä omia haluja.

    Esimerkiksi sukupuolisia tarpeita ja haluja on luvallista tyydyttää oman puolison kanssa. Muiden kanssa se on kiellettyä. Onko muihin ihmisiin kohdistuva sukupuolinen halu sitten syntiä? Ei, halu ei ole, mutta himo on. Mikä sitten erottaa sukupuolisen halun himosta?

    Kun ihminen näkee jonkun kiinnostavan ja puoleensavetävän henkilön, hän voi tulla tahtomattaan tietoiseksi omasta läheisyyden ja yhteyden tarpeestaan. Hänessä herää tuntemuksia, joita voinee kuvata seuraavin sanoin: Onpa siinä todella sytyttävä ja puoleensavetävä ihminen! Jos asia jää siihen, eikä hän uhraa asialle enää yhtään lisäajatusta, kyseessä on luvallinen halu. Jos hän sen sijaan jatkaa eteenpäin ja antaa ajatuksissaan halulleen tilaa kasvaa ja elävöityä, se muuttuu tuota pikaa himoksi, josta Jeesus sanoo:

    Jokainen, joka katsoo naista himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan. (Matt 5:28)

    Tätä himon toimintatapaa kuvailee myös Jaakob:

    Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, vetäen ja houkutellen. Sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kypsynyt täyteen mittaansa, se synnyttää kuoleman. Älkää eksykö, rakkaat veljeni! (Jaak 1:14-16)

    Toinen hyvä esimerkki on viha:

    Vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. (Ef 4:26)

    Kun meitä loukataan sanoin tai teoin, meissä syntyy automaattisesti tunnereaktio, viha. Kaikki myöntävät tämän, mutta monet pelkäävät silti vihastumista. Miksi? Siksi että vihaan liittyy voimakas halu vahingoittaa toista. Vihassa tekee mieli antaa samalla mitalla takaisin joko sanoin tai teoin. Vihastuminen ja siihen liittyvät kostoa ja tuomiota vaativat tunteet ja halut eivät ole syntiä (Vrt Ps 58:7-9, 69:21-29). Mutta jos ihminen alkaa himoita, että näihin tunteisiin liittyvät halut toteutuisivat ja ryhtyy puhumaan tai toimimaan niiden ohjaamana tai hautomaan niitä, hän tekee syntiä.

    Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä on kirjoitettu: "Minun on kosto, minä maksan takaisin, sanoo Herra." (Room 12:19)

    Myös Jumala vihaa vääryyttä ja tahtoo, että paha saa palkkansa. Hän ei ole kuitenkaan antanut meille lupaa langettaa tuomioita eikä panna niitä täytäntöön. Hän on varannut tämä oikeuden itselleen, sillä vain hänen vihansa on lähtöisin täydellisestä rakkaudesta. Vain hänen tuomionsa on puhdas ja oikea. Sen tähden Jaakob sanoo:

    Miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. (Jaak 1:20)

    Tässäkään ei tuomita sitä, että meissä on vihaa, vaan se, mitä tuo viha tekee, jos annamme sille ajatuksissamme, puheissamme tai teoissamme vallan. Jumala ei kiellä meiltä mitään tunteita eikä niihin liittyviä haluja. Hän kieltää vain himon eli sen, että asetamme omat halumme ja tarpeemme hänen tahtonsa edelle. Sen, että myös Jumalan tahdon vastaiset halut ovat sallittuja, vahvistavat nämä Jeesuksen sanat:

    Isäni, jos mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä! (Matt 26:39)

    Jeesus ei tahtonut samoin kuin Isä. Hän olisi halunnut väistää edessä olevan kärsimyksen. Koska hänessä ei ollut himoa, hän ei kuitenkaan ryhtynyt toimimaan oman päänsä mukaan eikä myöskään yrittänyt neuvotella vaihtoehdoista. Hän suostui jatkamaan kärsimyksen tietä, vaikka mikään laki ei häneltä sitä vaatinut. Hän kulki koko tuon tien täysin vapaaehtoisesti – puhtaasta rakkaudesta – koska tiesi Isän toivovan sitä.

    Haluaminen ja tahtominen on kaikille ihmisille, ei vain luvallista, vaan myös pakollista, sillä jokaisessa asuu tarve löytää elämästä mielekkyyttä ja tyydytystä. Tämä tarve pakottaa haluamaan jotain. Kukaan ei voi vapauttaa itseään omasta tahdostaan, eivät edes ne, jotka kieltävät itseltään tahtomisen, sillä he eivät pysty siihen käyttämättä omaa tahtoaan. Kysymys on vain siitä noudatammeko lihan himoa vai Hengen tahtoa eli kuulemmeko synnin vai todellisen minämme ääntä.

    Vaikka näiden erottaminen voi teoriassa olla helppoa, käytännössä se on joskus hyvin vaikeaa. Siksi jotkut ovat päätyneet ajattelemaan, että kristityn koko tahto on synnin saastuttama. Tämä virhepäätelmä perustuu havaintoon, että uskova tekee monesti pahaa, vaikka hän tahtoo hyvää. Todellisuudessa vain liha ja sen tapa tahtoa on synnin saastuttama ja kelvoton hyviin tekoihin. Sen sijaan uskovan todellinen tahto, hänen oikea minänsä, joka vetää häntä Jumalan puoleen, on Hengen ohjauksessa ja siten puhdas ja oikea.

    Niinpä olisi houkuttelevaa pukea luvun alussa esitetyt galatalaiskirjeen kehotukset muotoon: Tahdo rohkeasti, mutta varo himoa! Tämä sanamuoto ei kuitenkaan tuo riittävästi esiin sitä, että kukaan ei pysty tähän erottelutehtävään ilman elävää rakkauden- ja uskonyhteyttä, yhteyttä, joka saa uskontien eri vaiheissa olevat ihmiset näkemään itsensä ja toisensa Jumalan sanan avaamin rakkauden silmin. Siksi onkin parempi, että kehotamme toisiamme Pietarin tavoin:

    Puhdistakaa sielunne totuudelle kuuliaisina vilpittömään veljesrakkauteen ja rakastakaa toisianne kestävästi, puhtaasta sydämestä. (1 Piet 1:22)
  3. Et ole ainoa, joka on kokenut vapautumista, kun ihmisten syöttämiä harhakäsityksiä on ropissut pois. Henkilökohtainen ja vilpitön vastuunotto omasta elämästä on aina onnittelun paikka. Niitä on aivan liikaa, jotka vain kulkevat perässä ja syyttävät milloin ketäkin omasta pahasta olosta.

    Minäkin olen saanut maistaa vapautta, mutta sekin tuntuu olevan suhteellista. Vääriä käsityksiä kannattaa paeta, mutta itseään ei oikein pääse pakoon.

    Kiitoksien suhteen en tiedä pitäisikö ottaa ne vastaan, kun en itseäni sen enempää ateistiksi kuin fundamentalistiksikaan tunnista.
  4. Kun luet Raamattua, huomaat, että se on kirjoitettu tavalla, jota jokainen voi lukea.

    Ihmiset kyllä omivat itselleen tai antavat toisilleen erilaisia oikeutuksia tulkita Raamattua joko oppineisuuden tai uskovaisuuden perusteella.

    Itse olen sitä ajan mittaan lukenut ja tullut sellaiseen johtopäätökseen, että Raamatun Jumala antaa jokaisen itse lukea ja tulkita sanaansa. Hän lähestyy sen kautta jokaista, joka vilpittömin ja kyselevin mielin etsii oikeaa tietä.

    On siis selvää, että tulkintaerimielisyyksiä syntyy, sillä eiväthän kaikki tutki Raamattua tällä mielellä. Kun siis Raamattua tulkitaan ja siitä keskustellaan, on syytä panna merkille, mihin kukin tulkitsija tulkinnallaan pyrkii. Silloin voi erottaa heidän erilaiset tulkintatapansa.

    Tämä oli itselläni tärkein lähtökohta kun aikanaan rupesin lukemaan Raamattua. Löysin tämän tulkintaohjeen Jeesuksen puheista:

    "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä." Matt 7:15-18

    Vähän ensin ihmettelin, mitä tuo hyvä hedelmä on, mutta sitten löysin sen:

    "Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen." Gal 5:22
  5. Laitanpa tähän nähtäväksesi 15v sitten suomentamani tekstin:

    CHARLES G. FINNEY: Uskon suuntaviivoja (Principles of Faith)

    SISÄINEN JA ULKOINEN ILMOITUS


    "Julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen
    omalletunnolle Jumalan edessä" (2 Kor 4:2).

    Monet uskovat, että kevytmielinen ja epäuskoinen mieliala on levin-
    nyt maassamme kenties laajemmalle kuin koskaan aiemmin. Erityisesti
    tämä pätee nuoriin miehin. En ole valmis sanomaan sitä rehelliseksi
    epäuskoksi. Se saattaa olla silti hyvin todellista. Nuoret miehet
    saattavat todellakin epäillä kristillisten kirjoitusten alkuperää.
    Eivät siksi, että olisivat vakavissaan tutkineet noita kirjoituksia
    ja niiden lukuisia todisteita, vaan koska he ovat lukeneet niitä
    niin vähän ja puntaroineet vielä vähemmän. On erityisen merkillepan-
    tavaa, että he ovat lähes poikkeuksetta laiminlyöneet oman mielensä
    intuitiivisen todistuksen. He eivät ole tutkineet sitä alkuperäistä
    ilmoitusta, jonka Jumala on asettanut ihmissieluun. Siksi he eivät
    ole myöskään nähneet, miten pitkälle tuo sieluun pantu ilmoitus
    kantaa ja miten ihmeellisesti se avaa sydämen ymmärtämään ja vas-
    taanottamaan Jumalan Sanan ilmoituksen.

    Olen valinnut tekstiksi edellä olevat Paavalin sanat, jotta voisin
    niiden kautta valaista teille näitä asioita. Paavali oli itse
    ottanut evankeliumin vastaan ja kertoo nyt, että hän noudatti sitä
    ja pyrki sen tähden saarnaamaan ihmisen omalletunnolle. Hän havait-
    si, että jokaisella ihmisellä on omatunto, johon hän saattoi vedota
    ja jolle julkituotu totuus voisi suositella itseään.

    Kukaan harkitseva ihminen ei voi lukea Raamattua huomaamatta, että
    ihmiselle on jo ennalta annettu ilmoitusta Jumalasta. Raamattu
    otaksuu, että monet asiat tiedetään jo. Opiskelin lakiasiain toimis-
    tossani, kun ostin ensimmäisen Raamattuni käyttääkseni sitä yhtenä
    lakikirjanani. Hämmästyin heti avatessani sen, kun näin, miten monia
    asioita se oletti tiedetyiksi eikä sen vuoksi yrittänytkään todis-
    tella niitä. Esimerkiksi Raamatun ensimmäinen jae "Alussa Jumala loi
    taivaat ja maan," olettaa, että Jumala on olemassa, eikä yritäkään
    todistaa tätä totuutta. Se lähtee oletuksesta, että ilmoitus Jumalan
    olemassaolosta on jo tiedossa kaikilla, jotka ovat riittävän kypsiä
    käsittämään sen.

    Myös apostoli Paavali vakuuttaa kirjeessään roomalaisille, että
    Jumala ja hänen iankaikkinen voimansa, vaikka ovatkin "näkymättö-
    miä", ovat "selvästi nähtävissä" luomakunnassa, "kun niitä hänen
    teoissansa tarkataan", niin etteivät syntiset voi mitenkään puolus-
    taa itseänsä. Hän julistaa oppia, että Jumala ilmenee luomakunnas-
    saan. Jos tämä on totta meidän ulkopuolellamme, miten paljon enemmän
    se pitääkään paikkansa meidän sisällämme. Oma mielemme, jossa meidän
    vakaumuksemme ja vakuuttuneisuutemme asuvat, ilmaisee meille todel-
    lakin Jumalan ja monet niistä suurista totuuksista, jotka koskevat
    meidän suhdettamme häneen ja hänen valtaansa.

    Kun luemme tarkkaavaisesti Raamattua ja huomaamme, miten monia
    äärimmäisen tärkeitä asioita se otaksuu itsestään selvinä ja vieläpä
    rakentaa käskynsä niiden varaan, emme voi olla kysymättä: "Ovatko
    nämä otaksumat perusteltuja?" Saamme tähän vastauksen, kun käännämme
    huomiomme sisimpäämme ja tutkimme asioita, joista mielemme on
    luonnostaan vakuuttunut. Silloin näemme, että meidän älyllinen ja
    moraalinen olemuksemme ilmaisee Jumalan ja suhteemme häneen ja hänen
    lakiinsa yhtä todellisesti, kuin materiaalinen maailma ilmaisee
    hänen iankaikkisen voimansa ja Jumaluutensa.

    Näemme esimerkiksi, että ihmisillä on moraalinen olemus moraalista
    ja hengellistä todellisuutta varten aivan yhtä todellisena kuin
    heillä on fyysinen olemus fysikaalista maailmaa varten. Samoin kuin
    aistimme otaksuvat joitain tosiasioita fysikaaliseen maailmaan
    nähden, niin myös hengellinen luontomme otaksuu joitain tosiasioita
    hengelliseen maailmaan nähden. Kukaan ei voi asianmukaisesti punnita
    ensimainittuun piiriin kuuluvia totuuksia joutumatta ottamaan kantaa
    myös jälkimmäiseen. Tutkikaamme pitääkö tämä paikkansa.

    Jonkin aikaa sitten keskustelin nuoren, älykkään naisen kanssa, joka
    oli epäilijä. Hän tunnusti uskovansa Jumalaan, mutta hän hylkäsi
    täysin Raamatun ja kaiken, joka koskee siellä ilmoitettua pelastuk-
    sen tietä. Aloin kertoa hänelle niistä suurista totuuksista, jotka
    meidän oma mielemme vakuuttaa meille Jumalasta ja hänen olemukses-
    taan ja vallastaan, ja jatkoin sitten osoittamalla hänelle, miten
    Raamattu esittää totuusjärjestelmän, jota ihmiset, kadotetut synti-
    set, tarvitsevat. Hän tietenkin myönsi ensimmäisen ja näki sitten,
    että toisenkin täytyy olla totta, jos ensimmäinen pitää paikkansa,
    muussa tapauksessa ihmiskunta olisi epätoivon ja tuhon oma. Hän
    kavahti kauhusta epätoivon kuilun partaalta ja näki, että epäusko
    oli turmellut hänen sieluaan. Sitten hän hylkäsi epäuskonsa ja antoi
    sydämensä Jumalalle ja löysi rauhan ja ilon uskomalla evankeliumin.

    Aion nyt esittää teille suunnilleen saman ajatuskulun, jonka kerroin
    hänelle. Ensimmäinen suuri kysymys on: "Mitä meidän oma luontomme -
    Jumalan ensimmäinen ilmoitus - paljastaa meille?"

    Epäilemättä se paljastaa meille Jumala käsitteen. Oma mielemme
    vakuuttaa meille, että on ja täytyy olla Jumala, ja että hänellä on
    kaikki voima ja tieto. Mielemme paljastaa myös Jumalan moraalisen
    olemuksen. Kukaan ei voi epäillä, etteikö Jumala olisi hyvä ja
    oikeudenmukainen. Ei kukaan pelkää, että Jumala tekisi jotakin
    väärin. Jos he ylipäänsä pelkäävät Jumalaa, se johtuu siitä, että
    hän on hyvä, oikeudenmukainen ja pyhä.

    Ihmisluonto ilmaisee meille lain olemuksen: moraalilain. Ihminen ei
    voi epäillä itseensä pantua moraalilakia yhtään enempää kuin oman
    ruumiinsa ja sielunsa olemassaoloa. Hän tietää, ettei hänen tulisi
    olla itsekäs, että hänen tulisi tahtoa hyvää. Hän tietää, että hänen
    velvollisuutensa on rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, että
    hänen tulee etsiä korkeinta hyvää uhraamalla, jos on tarvis, alhai-
    semmat päämäärät sen tähden. Miten ihminen saa nämä käsitykset? Ne
    ovat hänessä luonnostaan. Ne ovat hänessä ennenkuin yhdetkään
    ihmishuulet ovat niistä kertoneet. Muutoin et voisi opettaa hänelle
    niitä enempää kuin voisit opettaa hevoselle. Lapsi tietää nämä asiat
    ennenkuin niitä opetetaan hänelle, eikä hän voi palauttaa mieleen
    hetkeä, jolloin hän tiesi ne ensi kerran.

    Ajatellaan, että suljet nyt Raamattusi ja kysyt: "Jos tätä kirjaa ei
    oteta lukuun, miten paljon tiedän asiasta? Mitä joudun myöntämään?"
    Tulet huomaamaan, että moraalinen olemuksesi ilmoittaa sinulle
    millainen Jumala on ja vahvistaa hänen olemassaolonsa. Se ilmoittaa
    sinulle hänen ominaisuutensa ja myös sinun oman moraalisen suhteesi
    häneen ja lähimmäisiisi. Todistaakseni tämän vetoan teihin: Voiko
    yksikään teistä sanoa: "Minulla ei ole mitään velvollisuutta rakas-
    taa Jumalaa eikä myöskään lähimmäisiäni." Teidän oma luontonne
    kertoo nämä asiat. Se vakuuttaa teidät näistä totuuksista suoremmin
    ja kieltämättömämmin kuin aistinne ilmaisevat fysikaalisen maailman.
    Moraalinen olemuksesi ei kerro sinulle ainostaan sitä, että Jumala
    ansaitsee korkeimman rakkautemme ja lähimmäinen pyyteettömän rak-
    kautemme, vaan se vakuuttaa sinulle myös, että olet syntinen ja
    ettet ole miellyttänyt Jumalaa, vaan laiminlyönyt hänet ja että olet
    ilman muuta hänen vanhurskaan lakinsa tuomitsema. Tiedät, että
    Jumalan täydellisen lain täytyy tuomita sinut, koska et ole tehnyt
    sitä hyvää, mitä laki vaatii. Sen vuoksi sinun täytyy tietää olevasi
    lainsuojattoman asemassa, sillä olet lain tuomitsema ja vailla
    oikeusjärjestyksen suojaa.

    Se ilmaisee sinulle myös sen, ettet ole vielä tehnyt parannusta.
    (Tarkoitan niitä, jotka tietävät omalla kohdallaan näin olevan, en
    todellisia kristittyjä.) Omatuntosi ilmoittaa tämän sinulle vastaan-
    väittämättömällä tavalla. Se vakuuttaa, että elät yhä synnissä ja
    ettet ole uudistunut sillä tavoin, että Jumala voisi hyväksyä
    uudistumisesi. Tiedät tekeväsi väkivaltaa omalletunnollesi ja niin
    tehdessäsi et voi kunnioittaa itseäsi etkä tunne Jumalan hyväksyvän
    itseäsi. Tiedät, että niin kauan kun jatkat näin, Jumala ei voi
    antaa sinulle anteeksi. Jos hän antaisi anteeksi, se ei olisi
    sinulle hyväksi. Et voisi olla onnellinen, et voisi kunnioittaa
    itseäsi, vaikka sinut armahdettaisiin. Jos sinun lahjomaton luontosi
    saisi puhua, se ei sallisi sinun uskoa itseäsi armahdetuksi niin
    kauan kun teet väkivaltaa omalletunnollesi. Muistan hyvin ajan,
    jolloin tällaiset ajatukset polttivat mielessäni kuin tuli. Näin,
    ettei kenenkään ole mahdollista epäillä niitä yhtään enempää kuin
    omaa olemassaoloaan. Myös sinä voit nähdä nämä totuudet ja kokea
    niiden voiman.

    Olet menettänyt syntiesi tähden Jumalan suosion, etkä voi oikeuden-
    mukaisuuteen vedoten esittää hänelle mitään vaatimuksia. Olet
    heittänyt pois hänen auktoriteettinsa ja kieltäytynyt alistumasta
    hänen lakinsa ja hallintavaltansa alle. Todellakin, olet polkenut
    kaikki hänen käskynsä jalkojesi alle. Et voi tulla enää Jumalan
    eteen sanomaan: "Sinun ei tulisi heittää minua pois, en ansaitse
    tällaista kohtelua." Tämän sanominen on sinulle yhtä mahdotonta kuin
    oman olemassaolosi kieltäminen.

    Oletko joskus yrittänyt? Tutki mitä voit vilpittömästi tehdä ja
    sanoa Jumalan edessä. Oletko koskaan yrittänyt mennä Jumalan eteen
    ja sanoa hänelle juhlallisesti, ettei hänellä ole oikeutta rangaista
    sinua? Joka toimii näin, tietää pilkkaavansa Jumalaa. Tämä on hyvä
    testi, jolla voit päästä selville kuinka asiat todellisuudessa ovat.
    Kokeile. Mieti mitä voit vilpittömin mielin ja puhtaalla omalla
    tunnolla sanoa Jumalan edessä, silloin kun sielusi on syvästi
    vakuuttunut hänen läsnäolostaan. En kehota sinua kokeilemaan ky-
    kenetkö kovettamaan sydämesi ja polkemaan omaatuntoasi niin paljon,
    että kiroaisit Jumalaa päin kasvoja, vaan pyydän sinua panemaan
    omantuntosi vilpittömät vakuuttuneisuudet koetteelle, jotta näkisit,
    millaisia ne ovat ja mitä ne sallivat sinun tehdä ja sanoa Jumalal-
    le. Voitko polvistua Jumalan eteen ja sanoa: "Olen aina kohdellut
    sinua ystävänä, enkä koskaan vihollisena"? Tiedät, ettet voi sanoa
    tätä Jumalalle törmäämättä oman mielesi nuhteisiin.

    Syntiesi tähden sinun on mahdotonta toivoa armahdusta lain puit-
    teissa. Oman Jumalakäsityksesi valossa et voi löytää mitään armah-
    duksen perustetta. Raamatun opetuksen ulkopuolella kaikki on yhtä
    pimeää kuin kuolema. Ei ole toivoa. Jos elättelet jotakin toivoa, se
    joutuu väistämättä heti omien vakaumustesi tuomitseviin hampaisiin.
    Miksi sinusta tuntuu niin vaikealta ajatella, että viisas ja hyvän-
    tahtoinen hallitsija suostuisi antamaan anteeksi? Kun Jerome Bona-
    parte oli Espanjan hallitsijana, miksi Napoleon lähetti hänelle
    vakavat nuhteet siitä, että tämä oli armahtanut joitakin rikollisia?
    Millaisiin periaatteisiin tuo huomattava asiakirja nojautui? Oletko
    koskaan tutkinut noita periaatteita ja sitä, miten mahtavalla ja
    voimakkaalla tavalla Napoleon tarttui ja nojautui niihin?

    Et voi milloinkaan vetää Jumalan hyvyydestä sellaista johtopäätöstä,
    että hän saattaisi armahtaa, puhumattakaan, että hänen täytyisi.
    Eräs universalisti (universalismi = oppi kaikkien pelastumisesta),
    joka oli ensimmäisiä kuulemistani, julisti saarnansa aluksi johto-
    päätöksenään, että koska Jumala on hyvä, hän pelastaa jokaisen.
    Muistan kirkkaasti, miten ala-arvoisilta hänen päätelmänsä minusta
    näyttivät ja miten naurettavana pidin hänen otaksumiaan. En ollut
    silloin kristitty, mutta näin ensi silmäyksellä, että jos Jumalan
    hyvyydestä halutaan tehdä joitakin johtopäätöksiä, on asiallisempaa
    olettaa, että hän ei armahda ketään kuin että hän armahtaa kaikki.
    Minusta näytti selvältä, että jos Jumala on hyvyydessään tehnyt
    hyvän lain, hän pitää sen myös voimassa. Miksi ei pitäisi? Minun on
    pakko otaksua, että hänen lakinsa on hyvä. Miten äärettömän hyvä ja
    viisas olento voisi tehdä muuta kuin hyvän lain? Jos laki on hyvä,
    sen päämääräkin on hyvä. Eikä hyvä Jumala voisi sallia, että nuo
    päämäärät jäisivät saavuttamatta sen tähden, että laki käy voimatto-
    maksi tehottoman täytäntöön panon tähden. Tiesin tuolloin riittäväs-
    ti laista ja sen soveltamisesta ymmärtääkseni, että täytäntöön
    panossa on käytettävä lujaa kättä, jos hyvän lain toivotaan tuotta-
    van myös hyviä tuloksia. Tiesin, että jos paatuneiden ja herjaavien
    rikollisten annetaan polkea laki jalkoihinsa ja sitten päälle
    päätteeksi julistetaan yleinen armahdus hällä väliä tyyliin, eikä
    tehdä mitään lain voimassa pitämiseksi, kaikelle auktoriteetille ja
    hyville päämäärille, joihin laki tähtäsi, voidaan sanoa hyvästit.
    Vieläkö joku järkevä ihminen uskaltaa päätellä, että koska Jumala on
    hyvä hän armahtaa kaikki syntiset?

    Olettakaamme, että nykyisin niin tavallinen epäjärjestyksen ja
    rettelöinnin henki yhä pahentuisi, niin että rettelöitsijät syyllis-
    tyisivät kaikenlaisiin kuviteltavissa oleviin ilkitöihin: Hajottai-
    sivat rautatiet, polttaisivat sillat ja junat ja suistaisivat ne
    raiteilta, murskaisivat satoja ihmisiä veri- ja luukasoiksi. Sitten
    syylliset saataisiin vähitellen pidätetyksi ja lain mukaan tuomituk-
    si. Sitten nousisi kysymys: "Armahtaako vallanpitäjä heidät?" Hän
    saattaisi taipua tekemään sen, jos se olisi mahdollista. Mutta voiko
    hyvä hallitsija tehdä niin? Sanotko: "Hän on liian hyvä rangaistak-
    seen. Hän on niin hyvä että varmasti armahtaa"? Väitätkö, että
    leväperäinen kaikkien armahtaminen takaa suurimman lain kunnioituk-
    sen ja parhaan kuuliaisuuden? Jokainen tietää tällaisen puheen
    olevan hölynpölyä. Kukaan, joka on vähänkään ollut vastuussa järjes-
    tyksenpidosta tai joka on yhtään jyvällä ihmisen perusluonteesta, ei
    voi olettaa, että sellainen armahdus ja rangaistuksen sivuunpano
    voisi johtaa muuhun kuin täydelliseen perikatoon. Jos hallitsija on
    hyvä, hän varmasti langettaa rangaistuksen ja sitä varmemmin, mitä
    enemmän hyvyys hallitsee hänen luonnettaan. Te syntiset olette lain
    alla. Jos teette väärin, näette runsain mitoin syitä, joiden tähden
    Jumalan tulisi rangaista eikä armahtaa.

    Eräs seikka vielä. Kun katsot itseäsi ja moraalista asemaasi,
    havaitset itsesi kahdesti kuolleeksi. Olet yhteisöllisesti kuollut
    siinä mielessä, että olet lain kiroama ja vallanpitäjän epäsuosios-
    sa. Lisäksi olet moraalisesti kuollut, koska et rakasta Jumalaa, et
    palvele häntä, eikä sinussa ole mitään taipumuksia, jotka saisivat
    sinut tuntemaan yhteyttä häneen. Mutta toisaalta olet kuollut myös
    kaikille tästä näkökulmasta tehdyille tarkasteluille. Olet todella-
    kin elävä omien alhaisten kiinnostuksen kohteittesi suhteen, mutta
    kuollut sille, mistä Jumala on kiinnostunut. Et sinä Jumalasta
    välitä, yrität vain vältellä häntä ja paeta hänen tuomiotaan. Tiedät
    tämän kaiken ilman epäilyksen häivääkään.

    Pidemmittä puheitta voidaan kysyä: Mihin panet toivosi? Sinulla ei
    ole toivoa, eikä vähäisintäkään perustetta toivolle.

    Sitäpaitsi, jos vastaisuudessa käy ilmi, että armahdus saattaa
    sittenkin olla mahdollinen, sinun on nyt mahdollista nähdä millai-
    sella perustalla sen on levättävä. Voit kenties nähdä mitä tarvitset
    Jumalalta. Oman luontosi antama ilmoitus asemastasi sulkee tiesi
    Jumalan luo ja osoittaa, että jos apu ylipäänsä tulee, se ei voi
    tulla sinusta itsestäsi vaan sen on tultava Jumalalta. Apu ei voi
    tulla hänen oikeudenmukaisuudestaan vaan sen on tultava hänen
    armostaan. Apu ei voi perustua lakiin vaan johonkin erikoisjärjeste-
    lyyn, joka tyydyttää lain vaatimukset muulla tavalla, kuin että
    rikolliselle lain mukaan kuuluva rangaistus pannaan täytäntöön.
    Näet, että jonkun on tultava väliin avuksesi, jonkun, joka voi ottaa
    paikkasi ja seistä puolestasi loukatun lain edessä.

    Oletko ajatellut tätä milloinkaan? Olet asemassa, jossa oma luontosi
    ja omat vakaumuksesi pakottavat sinut sanomaan: "Olen toivoton
    tapaus! Tarvitsen kaksinkertaisen pelastuksen, pelastuksen tuomiosta
    ja synnistä. Ensimmäisen pelastamaan tuomiosta ja jälkimmäisen
    pelastamaan synnin tekemiseen taipuvaisesta sydämestä. Kyselen
    kadotetun sieluni hätään apua, mistä voin löytää sen? Löytyykö se
    jostakin luonnosta. Ei." Katso moraalisen olemuksesi vastaan väittä-
    mättömiä vakaumuksia. Ne ilmaisevat sinulle mitä tarvitset, mutta
    eivät pysty antamaan sitä. Ne osoittavat puutteesi, mutta jättävät
    sinut täysin vaille apua. Moraalinen olemuksesi kertoo, että tarvit-
    set sovittajan ja pelastajan sekä uudeksi tekevän hengen. Mikään muu
    ei riitä auttamaan tuomittua, lainsuojatonta ja kahdesti kuollutta
    syntistä, jonka kaikki tahdon alueet ovat moraalisesti turmeltuneet.

    Epäuskon pahin juoni on kaiken tämän huomiotta jättäminen. Se
    sivuuttaa kokonaan erään olemuksemme puolen, tärkeimmän puolen. Se
    rajoittuu tarkastelemaan ulkomaailman filosofiaa, eikä kiinnitä
    huomiota sisäiseen, korkeampaan luontoon. Se viittaa kintaalla
    sille, että moraalinen olemuksemme vahvistaa kokonaisen totuuksien
    luokan jopa vakuuttavammin ja voimallisemmin kuin aistimme ilmaise-
    vat ulkomaailman olemassaolon. Tämä on totisesti suuri ja kohtalokas
    erehdys!

    Raamattu vastaa ihmisen syvimpiin tarpeisiin

    Ilman ensimmäistä ilmoitusta emme voi tyydyttävästi näyttää toteen
    toista, Raamattua. Kun Raamattu ilmoittaa Jumalan, se olettaa, että
    meidän mielemme vahvistaa hänen olemassaolonsa ilman todistelua. Kun
    se ilmoittaa hänen lakinsa, se pitää selvänä, että me kykenemme
    ymmärtämään sen ja arvostamaan sen vaatimuksia. Kun se ilmoittaa
    meidän velvollisuutemme, se olettaa meidän tuntevan pakottavaa
    tarvetta totella sitä.

    Monien tällaisten olettamusten esiintyminen Raamatussa todistaa,
    että Jumalan sana ja ihmismieli ovat läheisessä yhteydessä toisiin-
    sa. Jos nämä olettamukset ovat tosia, niin siinä tapauksessa ihmisen
    älyllisen ja moraalisen olemuksen ja Raamatun välillä vallitseva
    vastaavuus ja sopusointu on ratkaisevalla tavalla ylläpitämässä
    Raamatun jumalallista auktoriteettia. Jumalan Sana sopii niille
    olennoille, joille se on annettu. Toisaalta, jos nämä olettamukset
    osoittautuisivat vääriksi, olisi mahdotonta pitää kiinni uskosta,
    että kirjoitukset ovat viisaan ja vilpittömän olennon antamat.

    Kun meillä on ensimmäinen ilmoitus, toisen hylkääminen on järjetön-
    tä. Toinen on pääosin ensimmäisen uudelleen voimaan asettamista.
    Mukana on erilaisia täydentäviä lisäyksiä, kuten sovitus ja sen
    suoma armahduksen mahdollisuus, sekä Pyhän Hengen lahja ja työ,
    josta seuraa vastaavasti mahdollisuus pelastua synnin tekemisestä.

    Nuo ensimmäisen ilmoituksen antamat ja toisen ilmoituksen vahvis-
    tamat seikat ovat aivan keskeisessä asemassa kaikkiin ajateltavissa
    oleviin moraalisiin velvollisuuksiin nähden. Kun lisäksi ottaa
    huomioon, miten intuitiivisella ja vastaan väittämättömällä tavalla
    ne tarjotaan meille, on selvää, että jäämme itse aiheutettuun
    äärimmäiseen järjettömyyteen, jos hylkäämme toisen ilmoituksen.
    Loogisesti ajatellen ei näytä jäävän mitään, millä kielteistä
    asennetta voisi perustella. Kirjoitetun ilmoituksen lisäykset eivät
    ole intuitiivisesti omaksuttavia totuuksia, mutta ne tyydyttävät
    niin suurenmoisella tavalla meidän kadotettujen syntisten tarpeet ja
    niin kauniisti Jumalan valtajärjestelmän vaatimukset, ettei yhdeltä-
    kään älykkäältä olennolta (sitten kun on käsittänyt nämä asiat
    niiden oikeissa yhteyksissä) voi jäädä huomaamatta, että ne ovat
    totta.

    Ensimmäisen ilmoituksen tutkiminen varmistaa sen, että toinen
    voidaan ottaa vastaan älyllisesti. En usko, että kenenkään, joka on
    perusteellisesti tutkinut ja oppinut ymmärtämään ensimmäistä, olisi
    mahdollista tulla toisen luo, oivaltaa sen suhde omaan moraaliseen
    luontoonsa, vakaumuksiinsa ja tarpeisiinsa, tuntematta pakkoa
    huudahtaa: "Kaikki on totta; Raamattu on totta!" Ne ovat niin
    ihmeteltävän yhtäpitävät ja edellinen tukee jälkimmäistä niin
    ihailtavalla ja loistavalla tavalla, että kun ihminen on tullut
    tuntemaan oman moraalisen asemansa, hänen on yhtä mahdoton kieltää
    Raamattu kuin oma olemassaolonsa.

    Nyt näet miksi niin monet hylkäävät Raamatun. He eivät ole lukeneet
    itseään hyvin. He eivät ole katselleet sisäistä maailmaansa lukeak-
    seen sitä teosta, jonka Jumala on tallettanut sinne. He ovat koetta-
    neet keksiä, miten tukahduttaa ja vaientaa omasta moraalisesta
    olemuksesta jatkuvasti esille pyrkivät vakaumukset ja totuudet. He
    ovat kieltäytyneet kuuntelemasta hätähuutoa, joka nousee heidän
    syyllisyyden vaivaamasta sydämestään. On siis olemassa kokonainen
    ilmoitusten varasto, josta he eivät kumma kyllä piittaa lainkaan.
    Tämä piittaamattomuus on syynä siihen, että he hylkäävät Raamatun.

    Tarkastelemalla asiaa hieman voimme helposti osoittaa, että tässä on
    syy siihen, että jokaisessa kristityssä maissa suuri joukko ihmisiä
    uskoo Raamattuun. Tuskin edes yksi kymmenestä tuhannesta on tutkinut
    jumalallisen ilmoituksen historiallista luotettavuutta niin perus-
    teellisesti ja huolellisesti, että voisi perustaa uskonsa tutkimuk-
    siinsa. Eikä ole mitään järkeä vaatiakaan tällaista, koska on
    olemassa lyhyempi ja äärettömästi vakuuttavampi tapa. Asia on
    yksinkertainen: Tilanne - syyllinen, tuomittu ja sidottu sielu;
    tarve - jotakin asianmukaista helpotusta. Raamattu ratkaisee pulman.
    Kuka ei hyväksy ratkaisua? Sen vastaus sopii joka tilanteeseen
    täydellisesti. Siksi sen on tultava Jumalalta. Ymmärryksemme korkein
    saavutus on, että suostumme ottamaan sen vastaan.

    Koska tällainen asetelma pätee vain niihin, jotka antavat sydämensä
    Jumalalle, sitä voidaan vielä muita ajatellen muuttaa seuraavasti:
    Tilanne - ihmisen moraalinen olemus vakuuttaa hänelle Jumalan, lain,
    velvollisuuden, syyllisyyden ja turmeltuneisuuden todeksi; tarve -
    hän haluaa tietää onko olemassa luotettavaa kirjoitettua ilmoitusta,
    sellaista, jonka perusta on ihmisen intuitiivisessa tiedossa ja joka
    antaa hänelle juhlallisen vahvistuksen Luojastansa, ilmoitusta, joka
    liittää velvollisuuden ja pelastuksen toisiinsa tavalla, jolla se
    kytkeytyy erottamattomasti ihmisen intuitiiviseen totuuteen, ilmoi-
    tusta, joka mitä ilmeisimmin täydentää moraalisäädöksiä täydellises-
    sä sopusoinnussa sekä ihmisen että hänen Luojansa kanssa. Raamattu
    täyttää kaikki nämä vaatimukset. Avaimen, joka toimii lukon lukemat-
    tomista varmistuksista huolimatta, täytyy olla sitä varten tehty. Ne
    ovat saman suunnittelijan käsialaa. Jos tunnustat, että ihminen on
    Jumalasta alkuisin, sinun on myönnettävä Raamatunkin olevan. Kun
    sain itse oivaltaa nämä, ihmettelin, etten ollut nähnyt niitä
    aiemmin.

    Kuvittele, että näet minut edessäsi julistamassa sinulle moraalilain
    kahta suurta säädöstä. Eikö niiden ilmeisyys ja merkitys tee sinua
    vakuuttuneeksi siitä, että näiden käskyjen on oltava totta ja
    lähtöisin Jumalasta? Jos etenisimme yksityiskohtiin, tulisit yhä
    vakuuttuneemmaksi niiden totuusarvosta; niiden on täytynyt tulla
    taivaasta. Jos palaisin aina Mooseksen lakiin asti (jota monet
    vastustavat, koska eivät ymmärrä, että niissä olosuhteissa tarvit-
    tiin sellainen laki) ja selittäisin noiden säädösten takana olevat
    erityisolosuhteet ja syyt, jokaisen olisi myönnettävä jopa niiden
    oikeudenmukaisuus. Vanhan Testamentin ilmoittama totuus on vielä
    verhottu, koska maailma ei ollut vielä kypsä avoimeen ilmoitukseen.
    Verho poistettiin, kun aika oli täysi ja ihmiset olivat valmistetut
    kuulemaan peittelemättömän ilmoituksen lihaan tulleesta Jumalasta.

    Valtavat ihmisjoukot hyväksyvät Raamatun totuuden, mutta eivät sen
    tähden, että he olisivat herkkäuskoisia ja nielisivät sen tähden
    järjettömyyksiä tuosta vaan. Syynä tähän on se, että Raamattu
    suosittelee niin vastustamattomalla voimalla itseään jokaisen
    ihmisen olemukselle ja hänen syville, vastaanväittämättömille
    vakaumuksilleen - hänet taivutetaan ottamaan se vastaan. Hänen
    täytyy tehdä väkivaltaa sisimmille vakaumuksilleen, mikäli hän
    tahtoo hylätä sen. Ihmisluonto huutaa: "Tätä juuri tarvitsen!"

    Seuraavassa vaiheessa tämä nuori nainen, josta kerroin aiemmin, ei
    voinut muuta kuin luopua epäuskostaan ja antaa sydämensä Jumalalle.
    Kysyin: "Myönnätkö, että Jumala on olemassa?" "Kyllä", hän vastasi.
    "Hyväksytkö lain paikkansapitävyyden?" "Hyväksyn." "Myönnätkö
    henkilökohtaisen syyllisyytesi?" "Myönnän." "Myönnätkö, että tarvit-
    set pelastuksen?" "Voi, toki." "Entä voitko auttaa itseäsi?" Tiedus-
    telin. "En todellakaan. En usko, että voisin pelastua milloinkaan."
    Hän vastasi. Sitten muistutin: "Mutta Jumala voi pelastaa sinut.
    Hänelle ei mikään ole ylivoimaista. "Valitettavasti oma luontoni
    tuomitsee minut", hän vastasi, "olen epätoivoinen. Minulla ei ole
    pakotietä. En usko Raamattua Jumalan antamaksi ja tässä minä olen
    pimeydessä ja epätoivossa!"

    Tässä keskustelun vaiheessa aloin saarnata evankeliumia hänelle,
    sanoin: "Katso, mitä Jumalan on ilmoittanut evankeliumissa. Hän
    astui alas ja otti ihmisruumiin asunnokseen sinunlaistesi syntisten
    tähden. Hän valmisti yltäkylläisen sovituksen synnille. Kun katselet
    sitä, mitä ajattelet siitä?" "Se vastaisi täsmälleen tarpeitani, jos
    se vain olisi totta." Hän vastasi. "Jos se ei ole totta, olet
    kadotettu ilman toivon häivääkään! Mikset usko?" Kysyin. "En voi,
    koska se on uskomatonta. Se on aivan liian hyvää ollakseen totta!"
    "Eikö Jumala siis ole hyvä, äärettömän hyvä? Miksi vastustat ja
    sanot, että mikään hänen tekonsa voisi olla liian hyvä ollakseen
    totta?" Näihin sanoihini hän vastasi: "Juuri tätähän minä tarvitsen,
    mutta kuinka se voisi olla totta?" "Siinä tapauksessa et anna
    Jumalalle kunniaa siitä, että hän on niin hyvä!" "Näen kyllä epäus-
    koni, mutta valitettavasti en voi uskoa. Näen selvästi tarvitsevani
    sitä, mutta kuinka voin uskoa sen?"

    Nousin ja sanoin hänelle vakavasti, "Tässä on käännekohta! Nyt on
    jäljellä vain yksi kysymys sinulle, tahdotko uskoa evankeliumin?"
    Hän nosti puoli tuntia peitettyinä ja alas painettuina olleet
    silmänsä. Hänen koko olemuksensa kertoi äärimmäisestä kiihtymykses-
    tä, kun toistin: "Tahdotko uskoa Jumalaa?" Tahdotko antaa hänelle
    kunnian siitä, että hän on luotettava? Hän heittäytyi polvilleen ja
    purskahti äänekkääseen itkuun. Millainen näky - nähdä epäilijän
    alkavan antaa Jumalalle kunnian hänen rakkaudestaan ja totuudestaan!
    Nähdä valon ja toivon oven aukeavan ja taivaan siunatun valon
    lankeavaan lohduttomaan sieluun! Oletko koskaan ollut todistamassa
    sellaista näkyä? Kun hän seuraavan kerran avasi huulensa, hän toi
    ilmoille ylistyksensä Vapahtajalle!

    Raamattu otaksuu, että sinulla on riittävästi valoa nähdäksesi ja
    tehdäksesi velvollisuutesi ja löytääksesi tien taivaaseen. Teitä on
    lukuisa joukko, jotka olette ehkä omien löyhien ja epäilevien
    uskonnollisten mielipiteittenne hämmentämiä. Ette ole nähneet, että
    maailman järkevin asia on tunnustaa ja ottaa vastaan tämä suurenmoi-
    nen totuus. Päästätkö itsesi jatkamaan hämmentyneenä ilman, että
    pysähdyt harkitsemaan sitä, millainen totuuden ilmoitus sinuun
    kätkeytyy? Kieltäydytkö tulemasta sellaiseen suhteeseen Jumalan ja
    Kristuksen kanssa, että sielusi pelastuisi?

    Varhaisina vuosinani, jolloin tunsin houkutusta epäilyyn, muistan
    sanoneeni itselleni: On paljon todennäköisempää, että papit ja ne
    lukemattomat hyvät ihmiset, jotka uskovat Raamattuun, ovat oikeassa.
    He ovat paneutuneet aiheeseen, minä en ole. Sen tähden on täysin
    mieletöntä, että epäilen.

    Miksi et sanoisi: Tiedän evankeliumin vastaavan tarpeitani. Tiedän
    olevani kuin lastu elämän valtameren aalloilla, ja jollei evanke-
    liumia ole, ei ole mitään mikä pelastaisi minut. Siksi on mieletöntä
    että seison tässä saivartelemassa. Minun on tutkittava, selvitettävä
    tämä asia. Näen ainakin, että jos Jumala tarjoaa minulle armoa,
    minun ei pidä hylätä sitä. Eikö evankeliumi ilmaise sinulle selväs-
    ti, että voit pelastua helvetistä ja synnistä? No, usko toki se!
    Salli siunatun totuuden löytää vapaa pääsy avoimeen sydämeesi. Kun
    annat Jumalalle kunnian kaikesta hänen rakkaudestaan ja totuudes-
    taan, ja kun tuot sydämesi tämän totuuden voiman alle, ja annat
    itsesi sen siunattuun johdatukseen, sielusi on heräävä aamunkoit-
    toon! Ja joka tahtoo, tulkoon ja ottakoon elämän vettä lahjaksi.