bar.sinistra

![]()
Tuuli väreilee meren pinnalla,
auringon viimesäteet kohtaavat rannanhiekan,
kalan hyppy vedessä rikkoo hiljaisuuden,
olemme yhtä, sinä ja minä.
Yön hiljaiset hetket kanssasi,
linnun siipien kahahdus taivaalla,
koivunlehdet liikumattomat yllämme hetkellä kun saan pitää sinua lähelläni,
rakkaus on tämä hetki.
Kuva minusta, löytyy linkistä "tuo komea mies"
Jos et itse saa aikaan hankaluuksia elämääsi, älä sure, aina löytyy henkilö joka tekee sen puolestasi.
Ja lisää; Pullukka, hyväntuulinen ja yksoikoinen eläkkeellä oleva keittiömestari.
Ammattiani harrastelen edelleen.
Juttelen mielelläni mistä tahansa aiheessta, mikään ei ole vierasta, synnyttämisestä hevosen kenkien laittoon, minulla on mielipide josta pidän kiinni.
Kerran minut valtasi epäilys että saattaisin olla väärässä jossain asiassa, onneksi heräsin huomasin ajatuksen olleen vain unta.
Tyttärieni mielestä olen aina väärässä, niiden, siis tyttärien kohdalla kävi kasvatusfipa jonka voi laittaa kokemattomuuden tiliin.
Ne opetettiin puhumaan eivätkä sen jälkeen ole lopettaneet.
Jos voisin aloittaa alusta uudestaan niiden kanssa sulkisin ne pimeään kellariin siihen asti että ne voi siirtää koulun harteille kasvatusosion ajaksi.
Lainaus Lassi ja Leevi sarjiksesta:
"Kaikki mikä ei ole pakolla tehtyä voidaan laskea huviksi".
Muuten jos et jaksa lukea tätä tekstiä loppuun niin tuskin jaksat jutellakaan koska minä käytän mielelläni pitkiä lauseita.
Ja EHDOTTOMASTI puhun mieluimmin punaisilla, jossain poikkeustapauksissa myös ylellä, mutta vieroksun sitä.
Ja myös huomioitavaksi; olen huono keskustelujen aloittelijaksi, mutta erittäin hyvä kuuntelijaksi ja puhumaan.
Luonteeni uteliaspuoli on aina liikkeellä katsomassa minkälaisia ihmisiä lankoilla pyörii, jos se häiritsee jotakuta, bannaa tai ilmoita s.postiin että tiedän pysyä poissa sivultasi.
Se minkä ikäisten ihmisten kanssa keskustelu luonaa ei ole rajaa, jokainen voi itse päätellä haluaako jutella vaiko eikö.
Yön pehmeä satiini kietoutuu ympärillesi, tuulenvire liikuttaa hiustesi kruunua, kuvajaisesi kimaltelee virrassa kilvan tähtien, mä untasi valvon.
Kuu syleilyynsä meidät ottaa, tähdet polkuamme valaisee, puut metsän meille kuiskii, linnut tarinaansa kujertaa, yö unten usvaisten harsoon meidät peittää.
On vain 2 täydellistä ihmistä, toinen kuollut, toinen syntymätön. Kiinal. sananlasku
Suosikkibändit/artistit: rock, Blues, pop, country
Ruoka & juoma: kaikki mikä itse teen, ja valikoiden muiden tuottamat nautinnot
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Ase tai siviilipalvelus: laivasto
Yhdistykset/kerhot: Päin mäntyä vaikka sattuis kerho
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Jos haluat nähdä pärstäkuvan, niin loikkaa treffi sivulle, siellä se toljottaa odottaen sinua!
Aloituksia
273
Kommenttia
534
Mies!!! Nainen????
Tuli tuossa mieleen yhtä keskusteluohjelmaa katsoessa naisten valitus siitä että mies on sitä ja tätä ja tuota. Tuo vali6198Uusia ruokatottumuksia
Jälleen kerran sain hetkellisen älyväläyksen, näin vapun kunniaksi voisi kokeilla joitain uusia tuotteita kaupan hyllylt1198KLO ON 5.37
On aika herätä uuteen päivään ja katsoa mitä se voi tarjota minulle, tai vain juuri sinulle. Tästä kulmasta katsottuna t3197Kaikille..
meille, tai kaikille teille.. . se on oolrait http://www.youtube.com/watch?v=MwSJc3NKUaA8197Sisso!!!
Tääl o näköjäst tänä tai niinku eile oike nautittu, kirjotettu pitkii värssyi, ja mikä kamalinta niin on ollu huumorii!!0196Muistelmat...
ajattelin tuossa hiljaisena iltana että jospa kasaisin omat muistelmat, nyt kun vielä sentään muistaa jotain. Alku sujui1194Hmmmm?
Olen ollut hiemanskeptinen tuon ylläpito joukon suhteen. Mutta kyllä ne näköjään osaa poistella, siis ihan kaiken. kehit0194Kuu
paistaa tuolla taivaalla sen verran kauniisti jotta sille voi omistaa laulun, tällä kertaa vähän kauenpaa. http://www.yo4193Voi, voi, VOI,
Että voi risoo, voi,voi, voi, joku nosti mun pualvuotta vanha viesti ylös ja nyt se on poistettu! Voi, voi, voi, on tää3192On se kamalaa, suorastaan ahdistavaa
kuinka julkisuuden kipeiksi ihmiset ovat tulleet. Minäkin joudun joka vuosi menemään entistä aikaisemmin Suurtorille kuu1190Päivä elämästä
alkoi niinkin kauniisti kuin tämä http://www.youtube.com/watch?v=-tw0qL8D5O4 . Ajattelin sitten lähteä vähän hesaa katsa1189"Tosi valheita elävästä elämästä" 2
Ratkaisuja avioliiton arkiongelmiin. Pariskunnan avioliitto oli pahemman kerran rapistunut. Vaimo nalkutti miehelleen p2189Kas, kas eli känsä
ylläpito on näköjään kyllästyny minuun kun piti poistaa tekstit;)) Kyllähän minäkin aina välillä kyllästyn itseeni mutta0189Soviet Paradigma Paradise
Tulipa tässä mieleen eräänä päivänä että jospa lähtisin käymään itäisessä naapurimaassa näin vuosien jälkeen. Hämmästyks0188Menu
Uusi vuosi, toivottavasti ei käytetty sellainen, on taas ovella. Koska koko vuosi on taas kuluteetu loppuun huuhaillen n2188Aloitetaas sitten
valmistautua arkeen, vaikka tuon maanantain vois skipata jonnekin ja laittaa kaks sunnuntaita peräkkäin, tai allekkain,1188Lesbo vs. homo??
Kummalla oikeesti on hauskempaa? Pitäiskö täsä ruveta vaihtaan noita mieltymyksiä, siis ruveta lesboks? Ainakin se näkyy0187Lupaukset Uudelle Vuodelle...
Ensin katsaus menneeseen... Tammikuu, joo, siinä tuo meni Helmikuu, maaliskuu, huhtikuu...mitäpä noista valittamaan Touk5186Ajattelin omistaa
tämän laulun tuolle ystävälliselle poistattajalle;)) Ja mun sukatkin on edelleen eriväriset jotta tietäisin kumpi kuuluu16185Alottaasin
taas tämän kesän ihka ensimmäisem lom viikon ajankohtan sopivalla musssiiikiilla http://www.youtube.com/watch?v=lIPan-rE8184