Vapaa kuvaus

Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.

Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.

Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.

Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.

Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.

Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.

Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.

Aloituksia

298

Kommenttia

2511

  1. Punikit hävisivät:-)

    Aivan oikein, sillä Suomessa ei tarvita kahta vasemmistopuoluetta. Jos eivät tajua 4- vuodessa lyödä hynttyitä yhteen, n
    Maailman menoa
    1
    31
  2. Demulit parkuvat taas!

    Kova oli itku koulutusleikkauksista demuleissa ja myös erityisesti Rinteellä. Kun hallitus lisäsi rahaa koulutukseen, n
    2
    31
  3. Tässä huippuehdotus liittoutumiseen.

    Kaikkein halvemmaksi tulisi Suomen ja Venäjän puolustusliitto. Se takaisi rauhan itänaapuriimme 100% varmuudella. Suomi
    Maanpuolustus
    3
    30
  4. Venäjän suojiin !

    Kaikkein halvemmaksi tulisi Suomen ja Venäjän puolustusliitto. Se takaisi rauhan itänaapuriimme 100% varmuudella. Suomi
    Maailman menoa
    4
    30
  5. Fakki- idiootit asehankinnoissa

    Fakki-Idiootteja, ryssäfobisteja ja natokiimaisia ovat kaikki, jotka ovat juonessa mukana ja hankkimassa Suomeen uusia h
    Yhteiskunta
    7
    30
  6. Viherhiippari Ville!

    Niinistön höpinöistä ei kannata välittää hevon huitua, sillä viherhiipparit ovat tämän maan syöpä tuulimyllyineen, aurik
    Vihreä liitto
    6
    30
  7. Terroristivainoa 2017 Suomessa!

    Koskakohan saamme todeta, että Suomeen on tehty ensimmäinen terrori-isku, jota Isiskin pitää todellisena? Nyt on aivan l
    Laki ja rikos
    0
    30
  8. Nato jahtaa Suomea!

    https://www.youtube.com/watch?v=2d-7wojDUw4 Huomaamatta ja salaa hiipien Suomen astutetaan vääjäämättä Naton veriseen a
    NATO
    4
    29
  9. Guggenheim on ansa !

    Ne viherhiipparit jotka ovat Guggenheimin kannalla äänestyksissä, ovat kaikki helsinkiläisen veronmaksajien vihollisia
    Vihreä liitto
    1
    29
  10. Suomi ja Venäjä puolustusliittoon.

    Kaikkein halvemmaksi tulisi Suomen ja Venäjän puolustusliitto. Se takaisi rauhan itänaapuriimme 100% varmuudella. Suomi
    Maailman menoa
    16
    28
  11. Turhaa vaahdota Krimistä.

    Minua huvittaa suuresti kun vaahdotaan Krimistä, sillä Krim päätyi Ukrainalle, kun Neuvostoliiton johtaja ja huru-ukko N
    Maanpuolustus
    0
    27
  12. Natokiimaisille maanpettureille!

    https://www.youtube.com/watch?v=ywAGVx2kvdI Aikaansa edellä oleva laulu!
    NATO
    1
    26
  13. Isänmaasta höpisevät tollot!

    Teidän isänmaanne on kikkareena EU:n persekarvoissa, mutta Naton suhteen olette jo epätoivon vallassa.
    Isänmaallisuus
    1
    26
  14. Eduskunnan ryssäfobistit!

    Suomi ei tee hevon v...ttua yhdelläkään hävittäjällä, sillä Venäjällä on niitä yli sata kertaa enemmän ja sen lisäksi si
    Maanpuolustus
    4
    25
  15. Natokiimaisille maanpettureille

    https://www.youtube.com/watch?v=EJ7CKtwoT6M Tässä tulee faktoja mm. Niinistöstä.
    Puolueet
    2
    23
  16. Suomen Hitler inkarnaatio

    https://www.google.fi/search?q=himmler&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwimr9K6mezOAhVBXCwKHbPfCaEQ_A
    Perussuomalaiset
    4
    21
  17. Roistovaltio Usan typerät sodat.

    Eipä täällä tiedetä paljokaan Venäjän sotakalustosta joka on täysin verrattavissa Usan kalustoon ja osittain jopa sitä
    NATO
    0
    21
  18. Turhat aseostot huvittavat:-)

    Esim. Persut vaativat Suomen puolustukseen 50 miljoonaa lisää, eikä Kokoomus pane vastaan, eikä Kepukaan. Haglund ja ilm
    Maanpuolustus
    8
    19