Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3018

  1. Niinpä niin, ei tästä taida tulla valmista.

    Minun näkemykseni mukaan Jeesus teki muutamassa paikassa selvästi vääryyksiä.

    En tietenkään voi tuomita häntä, vaikka hän olisikin ollut olemassa, sillä kukapa ihminen ei joskus erehtyisi tai menettäisi malttiaan.

    Vaikka tekojen motiivina olisi mitä tahansa, niin silti väkivalta, omaisuuden tuhoaminen ja karkeat sanat ovat väärin. Samaan ja jopa paljon parempaan lopputulokseen olisi pääsyt rauhallisella ja sopuisalla lähestymistavalla. Erityisesti jos sattuu olemaan kaikkivoipa.

    Pointtini onkin siinä, että synnitön ja tahrattoman puhdas ei tee moisia virheitä. Siis tarinan Jeesus on joko erehtyväinen ihminen, kaltaisemme syntinen, tai sitten jumalan viaton karitsa. Ei molempia.

    Ymmärrän hyvin, että haluat puolustella Jeesusta. Haluat selittää kaiken parempaan päin, onhan Jeesus kaiketi kaverisi. Ei ole sinun syysi, että tarinan kirjoittajat eivät ajatelleet asioita suuremmalla sydämellä, vaan pienen ihmisen ahtaalla ja rajoittuneella mielellä.