Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3018

  1. Tulipa tuo mainittu videorypäs Youtubessa katseltua läpi.

    Ei se ollutkaan niin hyvä kuin luulin trailerin perusteella, eikä edes siitä aiheesta kuin odotin.

    Videosarjan tekemisessä oli totta totisesti nähty paljon vaivaa. Asiat esitettiin vakuuttavasti ja asiaatuntevan oloisesti.

    Kuitenkin kun ohjelmassa esitettyihin tietoihin ja väitteisiin etsi varmennusta ja lisätietoja, niin huomasi miten videon tekijät ovat valinneet vain omaa agendaansa tukevia tulkintoja ja jättäneet monet todennäköisemmät vaihtoehdot kertomatta.

    Ohjelma laittoi miettimään sitä, miksi tekijät, jotka ovat selvästi perehtyneet aineistoon ja siten saaneet todennäköisesti laajemman ja oikeammankin kuvan aiheesta, ovat valinneet suppean ja vääristellyn näkemyksen. Voiko niin tapahtua vahingossa vai onko kyse tahallisesta sumuttamisesta?

    Ohjelmasta jäi päällimmäiseksi hämmästys siitä, voiko joku todella uskoa kaiken tuon. Hämmästyttävää ja mielenkiintoista.
  2. Miten pitäisi tulkita, että kauppa on auki 07.00 - 21.00?

    Onko se auki myös yöllä?

    Kokemukseni mukaan ei ole.

    Soinihan varmaan tarkoitti, että maapallo pyörii jatkuvasti, mutta käytti vain väärää kielikuvaa. Miksi ei voi vain todeta, että Soini ilmaisi asian epäselvästi? Miksi sitä täytyy ruveta puolustelemaan omituisilla väitteillä?

    Onko teille jumaljutut noin herkkiä kritiikille? Ettekö te luota uskoonne himpun vertaa?
  3. Luonnollisesti vastaan vain omasta puolestani.

    "- Mitä tavaroita ja merkkejä ostetaan on mainonnan ja erilaisten mielipidevaikuttajien kuten ystävien määräämää."

    Ei pidä paikkaansa kohdallani. Minä ostan sitä, mistä itse pidän ja minulla on melko persoonallinen maku.

    "- Jos joku asiantuntija sanoo jotain, niin hän on oikeassa, koska hän on saanut alaan liittyvän koulutuksen."

    Ei. Ei pidä niellä purematta mitään. Luonnollisesti kuitenkin asiantuntijan lausunto on luotettavampi kuin maallikon. Kaikkea kannattaa kuitenkin verrata aikaisempaan tietoon (Siis tietoon, ei uskomuksiin). Mitä merkillisempi väite, sitä tarkemmin se pitää käsitellä.

    "- Mitä ruokaa syödään on sekin riippuvaista sitä mitä joku on sanonut tai kirjoittanut jossain."

    Mitä kummaa? Minä ainakin syön ihan sitä tavallista ruokaa, jota olen tottunut syömään. Olen tosin utelias ja kokeilunhaluinen, mutta uusien ruokien hyväksymisessä on tärkeintä niiden maku, ei muiden mielipiteet niistä. En perusta ihmedieteeistä, karppauksista yms.

    "- Se miten minkälaisia tunnereaktioita jokin asian pitää herättää minussa riippuu siitä, mitä mieltä joku muu on asiasta."

    Kuinka tuollainen ajatus voi tulla jonkin mieleen? Tunteeni ovat omiani. Ei minun todellakaan tarvitse miettiä muiden mielipiteitä voidakseni päättää mitä tunnen! Omituista.

    "- Mitkä tv-ohjelmat tai muut mediat ovat laadukkaita ja mitkä roskaa."

    Menee yhä vain kummallisemmaksi.

    Katson TV:tä hyvin valikoiden. Ohjelmat valitsen niiden sisällön, en muiden ihmisten mielipiteiden vuoksi.

    Taisi "kivalle uskikselle" käydä niin, että hän peilasi omaa itseään ja tuli paljastaneeksi meille kaikille oman hyväuskoisuutensa ja riippuvuutensa auktoriteeteista.

    Aloitus on kuin vieraalta planeetalta. Tosin hyvin mielenkiintoinen. Merkillistä, että moinen tulee jonkin samanlajisen eliön mieleen. Olemme me vaan aika erilaisia joissain asioissa.