- Varsin hyvä kysymys. Tai ainakin toivottavasti, sillä mietin vastaavia usein itsekin.
- Käsket kyseisen jehovan tukehtua vartiotorniin.
- Nokkelia, mutta paras ei valitettavasti ollut servaus. Vielä. Pientä modausta:
"Et arvaa miten jännää unta näin, sä olit siinä vieressä ja käskit mua heräämään. Sun naama oli siinä ihan himputin vitun ruma ja.... hei.... se on yhä! Nukunko edelleen?" - Ei saatana jos tämä kestää minullakin kolme vuotta. :D Oli jo valmiiksi ihan riittävän masentunutta ilman jotain never ending sydänsuruja!
Itsellä mennyt vasta puoli vuotta. Huono ennuste; en ole koskaan päässyt yli mistään muustakaan. - Agendan ja mielipiteen levittäminen ovat eri asia. Argumentoi kunnolla ja vähemmällä aggressiolla, mieluiten termit tuntien.
Ja olen btw. eri mieltä oldien kanssa, mutta olet niin tyhmä, että vittuilen mieluummin sinulle. - Kyllä. Entisenä luotsina muistan näitä valitettavan hyvin.
- Poliisin ilmoittaessa miekkani olevan varastettu muuttuu huoneen ilma viileäksi ja valo himmeämmäksi. Raivon aalto pyyhkäisee ylitseni.
Kuka tämän olisi tehnyt? Vietiinkö miekka jo kahvilassa vai varastettiinko se täältä? Onko se varastettu ollenkaan, vai kuuluuko tämäkin juoneen?
En voi selvittää asiaa, ennen kuin selvitän pääni. Kuljen siis ovesta ulos DisneyCityn jäisille teille. - (jännää, että mitään tuplatunnusepäilyjä ei ole tullut, vaikka käytät neloispistettä)
- Naurahdan hieman, enkä ole edes pettynyt, sillä en mitään odottanutkaan. Luultavasti kannattaa vain antaa keskustelun kuolla ja jäädä odottamaan tavaran palautusta.
- Siihen luonteva keskustelu katkesi. Tieto on aina hyvästä, mutta spesifin aiheen keksiminen on liian haastavaa.
"Eipä oikeastaan, ellet sitten osaa irroittaa jäljittimiä, ja se ei liene yhteiskuntatiedettä," vastaan. - Ahaa, hän on autisti! Varsin kiinnostava sellainen tosin, kun oikein miettii. Eikös hän aiemmin luennoinut teloituksistakin?
Ja kun poliiseilta kerran vie aikaa hakea katana, voin yhtä hyvin imeä tietoa itseeni; viisaushan sentään on seitsemästä hyveestä yhdeksäs.
"Onko tämä vain huorien juttu, vai onko koko kansa värikoodattu?" kysyn kiinnostuneena toivoen, että punainen asuni ei johda kyseisen värin valheelliseen suosimiseen (mikä onneksi on autistilta epätodennäköistä). - Mietin, miksi joku tulisi juttelemaan minulle. Onko hän poliisien juonessa vai vain tyhmä? Päätän joka tapauksessa vastata.
"Itseasiassa en ole työmatkalla. Olen täällä uudenvuodenjuhlia varten. Vähän etuajassa kieltämättä, joten ymmärrän erheenne."
En ole aivan varma, mikä päivä on, mutta murhat suoritin 27.12, enkä yleensä nuku pitkään, joten oletan olevan yhä sama päivä. - Toinen hahmo, kun pelaajat ovat vähissä....
Nimi: Amanita Elisa Loque (tunnetaan yleensä Elisana)
Tiedot: 16-vuotias tubenomiopiskelija. Elisan isä katosi (virallisesti ei-tapahtuneessa) room zero -onnettomuudessa, mikä on jättänyt hänelle kauhunsekaisen kiinnostuksen mysteerejä kohtaan. Pitää myös leipomisesta ja syömisestä. Ulospäinsuuntautunut ja voimakkaan tunteellinen.
Kyvyt: Mediankäyttötaidot, estetiikantuntemus ja herkullisen ruoan valmistaminen.
Heikkoudet: Huono kunto ja tuntoyliherkkyys. - Seuraavaksi noutaja jo tuleekin. Vartija siis, ei kuolema. Minut kuljetetaan pimeää käytävää pitkin jonkinlaiseen eteiseen. Ilman käsirautoja.
Tänne on näemmä tuotu kaikki muutkin. Ymmärrettävästi he tiivistyvät jälleen kauaksi minusta, ja kun virkailija päästää kaikki kotiin, lähtee suurin osa vain nopeasti mahdollisimman kauas, eikä näin ehdi valittaa turhista sakoista.
Minä, yhtenä harvoista, en ole lähdössä minnekään!
"Anteeksi, mutta taisitte lootata katanani, ja haluaisin sen takaisin," huomautan virkamiehelle. Katana on samurain temppeli, eikä sitä siis noin vain hylätä! Aion kysyä myös seurantalaitteen poistoa, mutta sitten muistan, miksi olen täällä. Massamurha kahvilassa. Ja ne päästävät minut pelkillä sakoilla?
Jokin tässä ei ole oikein. Siispä en sano enempää. Parempi tarkkailla ensin tilannetta. - Eikä sellaista nyt muutenkaan voi olettaa; onhan meillä jo nyt niin poliisihakkeri kuin diktaattorikin.
- (tässä kohtaa olisi suotavaa, että joku (yuggis_? deadp00l?) ottaisi asiakseen ohjata virkavallan toimintaa)
(äkkiähän tämä kuoli) - Herätessäni olen yhä taistelutilassa, ja ensimmäinen tekoni onkin vetää katana esiin ja silpoa lähin vastustaja. Katana tosin puuttuu, mikä lienee hyvä, sillä "vastustaja" on putkan wc-istuin, jonka tuhoaminen ei pitkällä tähtäimellä liene kannattavaa. Kokemukseni mukaan näissä paikoissa joutuu viettämään tovin, vaik'eivät seinät ole suurta samuraita koskaan useaa päivää pidätelleet.
Istuimen ja sängyn lisäksi huoneessa ei muuta olekaan. Seinät ovat likaisenharmaat latistaakseen älyllisen ajattelun ja kapinahengen.
Havaitsen niskassani oudon kyhmyn. Tunnustelen, ja yritän irrottaa sen. Kyseessä on jonkinlainen metalliesine, mutta se ei tottele metallikäskyjä. Mitä perkelettä se on? Adamantiumia? Ja se on kiinni USB-portissani.
Siirryn laitteen sisään, mutta en kovin toiveikkaana. Vaikka omaankin jopa hakkereilla harvinaisen kyvyn siirtyä digimuotoon, eivät tietotekniikkataitoni ole edes keskinkertaiset. Ja tosiaan, laitteen suojaus on minulle kuin vierasta kieltä. Havaitsen kuitenkin, että siinä on jäljitin ja jonkinlainen sähköinen lamautin.
"Pahanilman paskalintu, väärämieli vainolainen, juopa tuoppi poronkusta, poronkustapa hyvinkin!" kiroan palattuani fyysisyyteen. Pääkaupunkiseudulla on näemmä poliiseille jaettu saatanalliset resurssit. Taidan olla pulassa. - Joukko poliiseja ryntää sisään. Ilmeisesti he ottivat petojutut tosissaan. Varusteetkin ovat asianmukaiset: suojavaatetus, taajuushäiritsimet, kaukotainnutinaallottajat ja komposiittinyrkkeihin asennetut letaalit sähköshokkiruoskat. Vaan sehän ei samuraita peljäytytä! Syöksyn katana ojossa heitä kohden, ja saan osuman tainnutusaallosta. Hereillä sinnitellessäni kuulen väen takanani kaatuilevan tajunsa menettäneinä. Sitten jaan heidän kohtalonsa.
- Tällaisesta täystuhosta seuraisi selvinpäin seppuku. Ja mitä tuokin tuossa kyselee? Sen saatanan syöpäläisen saisin sivallettua silpuksi samurai-ilmeeni sammumatta!
Odotan hiljaa tuijottaen ovea. - "Joka laulaen kuolee, se kunniatta elää!" julistan vastaukseksi.
Ihmiset ovat alkaneet tiivistyä seinille ja valua pöytien taakse. Ulko-ovelta kuuluu sen suuntaista ääntä, että pelastajat ovat pian sisällä.