Vapaa kuvaus

Aloituksia

174

Kommenttia

19679

  1. Joo, Helsingin kasvuhan lähti siitä että venäläiset tekivät siitä pääkaupungin. Turkuhan perinteisesti oli ollut suurin, lähimpänä Ruotsia ja mm. vanhimpia Itämeren alueen yliopistokaupunkeja. Mutta varsinainen pääkaupunki Turku ehti olla vain lyhyen aikaa. Autonomian aikana kuitenkin Viipuri oli se ylivoimaisesti kansainvälisin. Ensimmäinen rautatie Suomessa tehtiin Helsingistä Hämeenlinnaan, mutta eihän se varsinaisesti johtanut mihinkään ennen kuin oli myös rata Viipurin kautta Pietariin.

    150 vuotta sitten Viipurin väestö vain noin puolet puhui Suomea ja etenkin muiden kuin ruotsia tai venäjää puhuvien osuus oli muuhun Suomeen verrattuna erityisen suuri. Helsinki, joka rakennettu ruotsinkielisten seudulle, kasvoi vauhdilla ja alkoi kääntyä suomenkielienemmistöiseksi.

    Silmiinpistävä osa Viipurin omintakeisuutta on se, että kun 1918 valkoiset joukot koostuen mm. Pohjanmaan ja Kainuun sotilaista saivat vallattua Viipurin keväällä 1918, niin jälkikiihkoissa teloitettiin paljon ei-punaisiakin, koska he näyttivät tai kuulostivat "ryssiltä".

    Ennen Viipurin menetystä Venäjälle sodissa se sitten oli ehtinyt paljon suomalaistua kieleltään. Muita kieliä puhuvia määrällisesti ehkä yli yhä yhtä paljon kuin 70 vuotta aiemmin, mutta kasvu oli muodostunut suomenkielisistä. Suomen kaupungit kasvoivat 1990-luvulle saakka lähes yksinomaan suomea puhuvasta väestöstä, koska maaseutu tuotti sitä aina vaan lisää. Nyt tuo tie alkaa olla käyty loppuun.
  2. "isäni ja äitini olivat toistensa kanssa seitsemänsiä serkkuja "

    Uskallan väittää, että tuolla ei ole mitään merkitystä. Jo viidensissä serkuissa on todennäköisempää, että molemmilla ei ole mitään samaa yhteistä niiden yhteisien esivanhempien kanssa. Eli törmätään siihen faktaan, että vain osa biologisista esivanhemmista on sellaisia, että he ovat "luovuttaneet" jotakin omaan perimäämme.

    Vähän matematiikka asiaan liittyen:
    - jaamme kummankin vanhempamme ja (täys)sisarustemme kanssa 50% perimästä
    - isovanhempiemme kanssa jaamme n. 25% ja serkkujen kanssa odotusarvona n. 12,5%
    - isoisovanhempien kanssa vastaava osuus on n. 12,5% ja pikkuserkun kanssa 3,1 %
    - isovanhemman isovanhemman kanssa 6,3% ja 3. serkun kanssa enää 0,8 %
    - jne.
    - mitä kauemmas mennään, niin sitä suuremmaksi vaihtelu käy ja todennäköisyys kasvaa että samasta lähteestä peritty osuus on pyöreä 0%

    Eli noin perimän kannalta suku tai sukulainen on tavallaan semmoinen, että sitä esiintyy vain kohtuullisen lyhyen aika-ikkunan sisällä omasta ajastamme. Kauempana menneisyydessä (ja tulevaisuudessakin) se vähän kuin häviää kohinaan ja voidaan vaan esim. mittailla paljonko olemme sukua vaikkapa kaikille neandertaleille tai kaikille muinaisille suomalaisille yhteensä tms.

    Kulttuurisesti sukulaisuus tietenkin silti voi näkyä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Englannin kuningas Charles on saman suvun jatkeena 300 vuotta sitten hallinneelle George I:lle, mutta on hyvin epävarmaa onko Charlesin biologisessa perimässä yhtään mitään Georgelta periytynyttä. Veren kuninkaallisuus on siis kulttuurinen eikä pienimmässäkään määrin biologinen käsite. Da Vinci-koodissa Dan Brown rakentaa tarinaa "pyhän veren" ympärille niin, että Jeesuksella useiden kymmenten sukupolvien jälkeen elossa tasan yksi sukulainen.
  3. Paikalla=>pari