Mistä tuista nyt leikataan?

Anonyymi-ap

Onko ehdotuksia? Mistä ei vielä ole otettu?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7fdbc1d1-ec64-45bc-bc3d-8cfcf86d7866

"Virta muistuttaa, että uudet leikkaukset tulisivat myös jo aiemmin tehtyjen leikkausten päälle.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että kokoomus aikoo tuoda budjettineuvotteluihin ehdotuksia sosiaaliturvan leikkauksista ja että Kelalta on siksi pyydetty leikkauslista.

Virran tiedotteessa luetellaan, että hallitus on jo leikannut opiskelijoilta opintotuesta ja asumisesta, lisännyt lapsiköyhyyttä ja sysännyt 17 000 lasta lisää köyhyyteen ja toistuvasti leikannut toimeentulotuen varassa olevilta sekä työttömiltä poistamalla työttömyysturvan suojaosan, sen lapsikorotukset ja porrastukset sekä leikannut pienituloisten asumisesta."

Jasu

41

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sairaspäivärahasta varmaan sitten seuraavaksi. Nyt jo menee vähintään 25% joka erästä, joka maksetaan.

      Jasu

    • Anonyymi

      T*ppakoot itsensä ja palatkoon ikuisissa H*lvetin lieskoissa joka iikka ketkä kannattavat tämän maan kehitysmaalaistamista. Oikeasti, t*ppakoot itsensä. That's the least, decent thing they can do. Ne on sen mulle velekaa ;). Hyvä, sainpahan ulostettua mitä rehellisesti mietin. Tiedän että nämäkin tulevat olemaan jonain päivänä "ajatusrikoksia" Orwellin yhteiskuntamallin mukaisesti. Ainakin sen olen oppinut ettei äänestämällä voi vaikuttaa asioihin (ainakaan parantavasti). Ei sillä että olisin ikinä äänestänytkään. Globalisaatio = Liika kansainvälisyys, se on tuhoamassa ihmiskunnan. Ihmisarvon polkeminen ja alasajo näkyy A.I.:n hehkuttamisena (Matrix).

      V for vendetta on elokuva mikä kuvastaa realistisesti nyky-yhteiskuntaa. Ironista kuinka se sijoittuu vieläpä hyvin osuvasti Britanniaan. Mielenkiintoista että wikipedian mukaan sen elokuvan mukana ovat olleet Matrixin ohjaajat. Ai niin, enkä ole edes s*miti vaan sivusta vaikka parin ensimmäisen virkkeeni perusteella minua voitaisiin luulla häneksi. Eli on meitä useampiakin yhteiskuntaan pettyneitä. JA SYYTÄ ONKIN.

      • Anonyymi

        Niin, kohta on pakko Suomalaisten pakata passinsa ja kanssinsa, sekä kossunsa ja muuttaa elintasopakolaisina muuhun maahan. Täällä kuolee nälkään. 🙂

        Jasu

      • Ensinnäkin kiva kun meillä nyt on kaks simitiä. En nyt kaikesta oo samaa mieltä. Mutta globalisaatio on kaiken onhan alku ja juuri. Se aiheuttaa köyhyyttä, niin meillä täällä länsimaissa kuin kehitysmaissakin. Ja lisäks ympäristö tuhoutuu. Jos kaikilla ois töitä, ei tarvis tukiakaan ja vain pieni siivu esim työkyvyttömille. Onhan se ihan järkeen käypää, ettei näin pieni työssäkäyvä ryhmä pysty maksamaan nykyisen suuruisia työttömyysmenoja. Yrityksiä pitäisi valvoa tarkemmin ja jos esimerkiksi tuotantoa valuu ulkomaille, pitäisi yrityksen maksaa työttömyyskustannukset ja lisäksi menetetyt verotulot.

      • Anonyymi

        Tässä täytyy tosissaan alkaa miettimään josko hakisin Puolan kansalaisuutta. Voisin aivan hyvin opetella niiden kielen ja tavat. Se on tietysti geopoliittisesti kuumempi alue kuin Suomi ja uhkia löytyy sekä idästä että lännestä. Toisaalta, kyllähän Suomeenkin kohdistuu uhkia kyseisistä ilmansuunnista. Ne on slaaveja joten eiköhän ne toivota tervetulleeksi valkoisen lihaa syövän suomalaisen heteromiehen. Lisätään nyt vielä maininta perinteisen polttomoottoriautoilun kannattamisesta 😉.

        Kuinka yhteiskunta toimii 🤔? Se toimii siten että dystopiaa pusketaan niin pitkälle kunnes riittävän suuri osa kansasta sanoo EI. Jossakin vaiheessa se raja tulee vastaan kuinka paljon yksilöt sietävät ottaa pskaa niskaansa. Se on jo tullut vastaan itseni kohdalla. Puheilla ei ratkota mitään. Asiat pitäisi ratkaista kirjaimellisesti häkissä, 1 vs. 1-tyylisesti. Eli niin että naiset ottelisivat keskenään, samoin miehet. Otteluita pitäisi järjestää säännöllisesti muttei liian usein, sillä kohtuus kaikessa. Eli siten että toinen ottelija olisi aina kulloiseenkin hallitukseen kuuluva päättäjä, ja toinen vastaehdokas voisi olla kuka tahansa jantteri tuolta kadulta. Vapaaottelumatsin voittaja pääsisi eduskuntaan. Se, kuinka pitkälle ottelun pitäisi edetä olisi kanveesiin asti. Piste 🙏. Viidakon lait. Anarkia kunniaan ✊. - "simiti".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä voisi osallistua, koska entä jos tulee poliitikko kehään ketä en halua lyödä? Häviäisin lahjaksiko?
        Entäs jos tulee liian heikko poliitikko fyysisesti kehään ja vahingossa tapan sen voimillani lyödessäni? 🥹

        "Rapatessa roiskuu", kuten Tony Halme aikoinaan tokaisi. Eli se olisi silloin henkilövahinko ja asia lakaistaisiin maton alle. On mukavaa sekoitella juttuja joiden mukaan olisin toisaalta vasemmistolainen, toisaalta oikeistolainen. Se on myös totta. OIen niiden sekoitus mutten silti mikään keskustalainen. Poliittisen järjestelmän pitäisi olla sellainen että kunkin päättäjän valtakausi olisi lyhyempi kuin nykyisin.

        Eli jos eduskuntaan pääsisi ylivoimaisia ottelijoita niin ennen pitkää virkavalta lakkauttaisi kuitenkin niiden toimivallan. Pitäisi olla myös viive milloin aiemmilla päättäjillä olisi mahdollisuus uusintaotteluun ja mahdolliseen uuteen valtaannousuun. Hallitsijakausien tulisi olla lyhyitä sillä se on nähty kuinka helposti valta sokaisee ja tekee suuruudenhulluiksi ne ketkä ovat olleet vallassa vähänkään kauemmin. Joka tapauksessa jonkinlaisen laajamittaisen verenvuodatuksen on tapahduttava, jotta ihmiskunta voisi jälleen kukoistaa.

        Massojen systemaattista hallintaa harjoitetaan lietsomalla pelkoa. Se vähentää massojen kapinoimisintoa systeemiä kohtaan. Olemme psyykkisesti vasta palautumassa pandemian traumatisoivista vaikutuksista. Uusia agendoja päidemme menoksi on suunniteltu luultavasti jo vuosia, kenties jopa vuosikymmeniä etukäteen. Oli todella läpinäkyvää että ensin uutisotsikoissa oli vuosien ajan pelkkä pandemia. Sitten, kirjaimellisesti yhdessä yössä Ukrainan sota korvasi sen ja sitäkin on toitotettu nyt yötä päivää jo vuosia. Eli yksi agenda vaihtui ilmiselvästi toiseksi agendaksi. Saas nähdä mikä korvaa Ukrainan sodan. Odotan innolla sitä jos ja kun tulevaisuudessa tullaan tekaisemaan alienien massainvaasio Maahan. Miksi? Maan ulkopuolinen uhka, me ja muut. Eli tällöin saataisiin tekosyy ulottaa globalisaatio yhä vankemmin kaikkiin Maapallon osiin. * KONTROLLI.

        Vielä se, että poliitikko EI OLE ammatti. Eli ei ole siis mitään kriteereitä eikä takeita varmistamaan sitä onko tietty henkilö pätevä siihen hommaan vai ei. Lisäksi psykologiset testit pitäisi olla käytössä. Narsisteilta, psykopaateilta ym. pitäisi evätä mahdollisuus päästä poliitikoksi koko eliniäksi. Moraalikäsitys tulisi olla tervepäisellä tasolla, samoin henkilön korruptioaste (rahanahneus).

        Mikäli e.m. testit olisivat käytössä niin sehän olisi kutakuinkin tyhjillään. Korkeintaan niiden jättämiä k0kaiinijäämiä olisi yhä havaittavissa. Muistattekos esim. kun stubbi seuraili katseellaan "perhosta" tässä muutama vuosi sitten :D? Youtubesta pitäisi löytyä. Ja se tuntemamme bilehile on yhä tuoreessa muistissamme. Anyway, poliittinen järjestelmä on keskeneräinen ja viallinen, flawed. Ei sen kummempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rapatessa roiskuu", kuten Tony Halme aikoinaan tokaisi. Eli se olisi silloin henkilövahinko ja asia lakaistaisiin maton alle. On mukavaa sekoitella juttuja joiden mukaan olisin toisaalta vasemmistolainen, toisaalta oikeistolainen. Se on myös totta. OIen niiden sekoitus mutten silti mikään keskustalainen. Poliittisen järjestelmän pitäisi olla sellainen että kunkin päättäjän valtakausi olisi lyhyempi kuin nykyisin.

        Eli jos eduskuntaan pääsisi ylivoimaisia ottelijoita niin ennen pitkää virkavalta lakkauttaisi kuitenkin niiden toimivallan. Pitäisi olla myös viive milloin aiemmilla päättäjillä olisi mahdollisuus uusintaotteluun ja mahdolliseen uuteen valtaannousuun. Hallitsijakausien tulisi olla lyhyitä sillä se on nähty kuinka helposti valta sokaisee ja tekee suuruudenhulluiksi ne ketkä ovat olleet vallassa vähänkään kauemmin. Joka tapauksessa jonkinlaisen laajamittaisen verenvuodatuksen on tapahduttava, jotta ihmiskunta voisi jälleen kukoistaa.

        Massojen systemaattista hallintaa harjoitetaan lietsomalla pelkoa. Se vähentää massojen kapinoimisintoa systeemiä kohtaan. Olemme psyykkisesti vasta palautumassa pandemian traumatisoivista vaikutuksista. Uusia agendoja päidemme menoksi on suunniteltu luultavasti jo vuosia, kenties jopa vuosikymmeniä etukäteen. Oli todella läpinäkyvää että ensin uutisotsikoissa oli vuosien ajan pelkkä pandemia. Sitten, kirjaimellisesti yhdessä yössä Ukrainan sota korvasi sen ja sitäkin on toitotettu nyt yötä päivää jo vuosia. Eli yksi agenda vaihtui ilmiselvästi toiseksi agendaksi. Saas nähdä mikä korvaa Ukrainan sodan. Odotan innolla sitä jos ja kun tulevaisuudessa tullaan tekaisemaan alienien massainvaasio Maahan. Miksi? Maan ulkopuolinen uhka, me ja muut. Eli tällöin saataisiin tekosyy ulottaa globalisaatio yhä vankemmin kaikkiin Maapallon osiin. * KONTROLLI.

        Sitä sotakin on, uudelleen järjestäytymistä ja aika ajointulee jokin sota tai vastaavaa, mikä nostaa vallin reunat uudelle tasolle. Kunnes alkaa taas tasamaa.

        Jasu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä täytyy tosissaan alkaa miettimään josko hakisin Puolan kansalaisuutta. Voisin aivan hyvin opetella niiden kielen ja tavat. Se on tietysti geopoliittisesti kuumempi alue kuin Suomi ja uhkia löytyy sekä idästä että lännestä. Toisaalta, kyllähän Suomeenkin kohdistuu uhkia kyseisistä ilmansuunnista. Ne on slaaveja joten eiköhän ne toivota tervetulleeksi valkoisen lihaa syövän suomalaisen heteromiehen. Lisätään nyt vielä maininta perinteisen polttomoottoriautoilun kannattamisesta 😉.

        Kuinka yhteiskunta toimii 🤔? Se toimii siten että dystopiaa pusketaan niin pitkälle kunnes riittävän suuri osa kansasta sanoo EI. Jossakin vaiheessa se raja tulee vastaan kuinka paljon yksilöt sietävät ottaa pskaa niskaansa. Se on jo tullut vastaan itseni kohdalla. Puheilla ei ratkota mitään. Asiat pitäisi ratkaista kirjaimellisesti häkissä, 1 vs. 1-tyylisesti. Eli niin että naiset ottelisivat keskenään, samoin miehet. Otteluita pitäisi järjestää säännöllisesti muttei liian usein, sillä kohtuus kaikessa. Eli siten että toinen ottelija olisi aina kulloiseenkin hallitukseen kuuluva päättäjä, ja toinen vastaehdokas voisi olla kuka tahansa jantteri tuolta kadulta. Vapaaottelumatsin voittaja pääsisi eduskuntaan. Se, kuinka pitkälle ottelun pitäisi edetä olisi kanveesiin asti. Piste 🙏. Viidakon lait. Anarkia kunniaan ✊. - "simiti".

        Joo, Puola on onnistunu pitään hyvin teollisuutta ja sitä myöten työpaikkoja. Ei oo niin pilkun tarkkoja niistä ympäristömääräyksistä. Suomella on taas tärkeää olla etunenässä. Ja se on tarkoittanut tehtaiden siirtoa muihin maihin ja siellä ne saastuttaa entistä enemmän. Että Suomen ympäristöviranomaiset on oikeestaan lisännyt päästöjä. Sähköauto on yks tämmönen huijaus. Ei saastuta juuri nyt tässä, mutta sitten jossain toisaalla onkin sitten mittavampi ympäristöongelma.

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Eli Kiinan maaperä saastuu niistä akuista. Näin mä sanoisin. Mielestäni sähköautoissa on jotain erikoismetalleista valmistettuja magneetteja. Kiinan maaperässä ja kallioperässä on harvinaisia metalleja omasta takaa, etenkin älykännyköiden valmistamista varten. Kuinkakohan laajamittaisia kaivosten ympäristöongelmia siellä lopulta onkaan?

        Asia voi olla totta vaikkei siitä uutisoitaisikaan, kuten kehitysmaiden ympäristöongelmat, ja tietty tuon edellä mainitun maan. Eli oliko Halla-aho oikeassa? P3rskule, mähän alan kuulostamaan pikkuhiljaa n*tsilta ;D. Siis sellaisen määritelmän mukaan mikä noudattaa poliittista korrektiutta.

    • Anonyymi

      Työvelvoite asumis- ja toimeentulotukeen, vain liikuntakyvyttömille vapautus.. Ympäristön siivousta, töhryjen putsausta, risusavottaa yms. Loiselättien pako Suomesta käynnistyisi nopeasti.

      • Anonyymi

        Huh, onneksi en saa kumpaakaan tukea kun olen mieheni elättinä. Sairaspäivärahani on pieni, mutta ehkä siitäkin saisi jotain otettua. Maksan kuitenkin siitä sairaspäivärahasta, jonka saan tililleni myös sen kuntoutuksen minkä saan terveyskeskuksesta, hammaslääkärin jne. Oli muuten ehtiny tulla mätää hampaan juureen. Auts.

        Työttömyysetuudesta voisin ihan hyvin mennä suojatyöpaikkaan. Vaikka linnunpönttöjä tekemään. Sairaspäivärahasta en, kun oon vammajalka ja selkä.

        Mites liikenteen ohjaushommat, eikö nekin kävis työttömille?

        Tai käyntimaksut. Korjaan, että sen verran pitää jättää sairaspäivörahaa! Muuten en pääse kuntoutukseen enkä hoidattamaa mätää hampaan juurta. 😣

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh, onneksi en saa kumpaakaan tukea kun olen mieheni elättinä. Sairaspäivärahani on pieni, mutta ehkä siitäkin saisi jotain otettua. Maksan kuitenkin siitä sairaspäivärahasta, jonka saan tililleni myös sen kuntoutuksen minkä saan terveyskeskuksesta, hammaslääkärin jne. Oli muuten ehtiny tulla mätää hampaan juureen. Auts.

        Työttömyysetuudesta voisin ihan hyvin mennä suojatyöpaikkaan. Vaikka linnunpönttöjä tekemään. Sairaspäivärahasta en, kun oon vammajalka ja selkä.

        Mites liikenteen ohjaushommat, eikö nekin kävis työttömille?

        Jasu

        Työ ei lopu Suomesta, tuhannet vanhukset kaipasivat ulkoiluttamaan. Edes muutama tunti viikossa työtä tekisi hyvää esim. mustalaisille, nyt niistä useimmat eivät tee elämänsä aikana tuntiakaan oikeaa työtä.

      • Anonyymi

        Tuo vaan ei säästä yhtään mitään, jos nyt rehellisiä ollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo vaan ei säästä yhtään mitään, jos nyt rehellisiä ollaan.

        Säästöt olisivat todella mittavia, kun tuosta puolen miljoonan elätin joukosta poistuisi 100 000 työlle allergista.

    • Anonyymi

      No Sannihan kysyy Lasselta Kelan johtajalta, molemmat kokkareita, mihin sakset seuraavaksi työnnetään. Eiköhän lääkäri tiedä keksiä, kun on päässyt näköalapaikalle.
      Vilma

      • Anonyymi

        Aivan, siellä on kätyri asemissaan.

        Jasu

    • Miten olisi kansanedustajan sopeuttamiseen tarkoitettu tuki..
      Aivan turha. Työkkärin luukulle niin kuin muutkin työttömät.

      Josko leikattaisiin sieltä missä leikattavaa vielä on. Köyhät, sairaat, opislelijat ja eläkeläiset on lyöty jo kyykkyyn. Duunarit myös.
      Jäljelle jää siis keskituloiset ja hyvätuloiset.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Eivätkös he saa ansiosidonnaista joltain liitolta?
        Vilma

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Eivätkös he saa ansiosidonnaista joltain liitolta?
        Vilma

        Muistaakseni jos istut kaksi kautta, on oikeutettu sopeuttamisrahaan. Ja sitä maksetaan kai kaksi vuotta.

      • Anonyymi

        Kyllä mä ja luulen, että jokaiselta poliitikolta joutaisi leikata jonkin verrankin. Kyllä ne on ehtineet jo mässäilemään, olisi säästökuurin vuoro.

        Ihan vaan reiluuden vuoksi heilläkin.

        Jasu

    • Ajatus vanhuuseläkkeen saamisesta taitaa olla harha.
      Ei valtiolla ole sellaiseen varaa.
      Kirkko lupaa taivaspaikan, että sitä sitten odottelemaan.

      • Taivaspaikkaakaan ei ole luvassa, jollei kuulu kirkkoon.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Taivaspaikkaakaan ei ole luvassa, jollei kuulu kirkkoon.

        Sitten meillä on vielä Lotto. Lottovoittoon on helpointa uskoa.

        Eilen huomasin, että kansanpalvelija Purra voisi leikata multa varpaankynnet, mutta sitten sakset heti pois, ettei tule vahinkoa.

      • Gattino kirjoitti:

        Sitten meillä on vielä Lotto. Lottovoittoon on helpointa uskoa.

        Eilen huomasin, että kansanpalvelija Purra voisi leikata multa varpaankynnet, mutta sitten sakset heti pois, ettei tule vahinkoa.

        Vie perskules varpaatkin samassa paketissa. :)

      • Anonyymi

        Täytyy jäädä sairaseläkkeelle sitten. Vähän nuorempana jo, että ehtii saamaan jotain. 😅

        Jasu

    • Anonyymi

      läsiisä ja jaloisa<a silmistäkin moottorahoin eikkaammr säästäjä, kädet ja jalat bn pois

    • Polkupyörien tukijaloista ei ole vielä leikattu ja ehdotan, että jokaisesta poistettan puoli senttiä.

      Leikkaamalla saadusta alumiinista valettakoon patsas menetetylle Markalle, jonka aikana leikkauksia vältettiin tekemällä devalvaatioita ja siten tasattiin kansan kärsimys aivan kaikille.

      • Muistan aika hyvin että sen ajan fiksun tai "fiksun" enemmistön vahvin perustelu euron puolesta oli se, että matkaillessa on kätevää kun ei tarvitse mielessään väännellä frangeja ja liiroja yms. markoiksi. Vähän valistuneemmilla oli käsitys, että Suomen poliitikot, yritykset, ammattiyhdistykset ynnä muut sillä tavalla pakosti oppivat jatkuvasta devalvaatiokierteestä. No, eivät oppineet.

        Psykologiselta näkökulmalta uskon että osa halusi euron pelkästään sen takia että se muka jotenkin henkisesti viimeistelisi matkan Uralin takaa Eurooppaan.

      • scrg kirjoitti:

        Muistan aika hyvin että sen ajan fiksun tai "fiksun" enemmistön vahvin perustelu euron puolesta oli se, että matkaillessa on kätevää kun ei tarvitse mielessään väännellä frangeja ja liiroja yms. markoiksi. Vähän valistuneemmilla oli käsitys, että Suomen poliitikot, yritykset, ammattiyhdistykset ynnä muut sillä tavalla pakosti oppivat jatkuvasta devalvaatiokierteestä. No, eivät oppineet.

        Psykologiselta näkökulmalta uskon että osa halusi euron pelkästään sen takia että se muka jotenkin henkisesti viimeistelisi matkan Uralin takaa Eurooppaan.

        Minulle oli jo heti euroa ehdotettaessa selvää, että ongelmia siitä tulee, sillä täällä raha-asioista yhteisesti sopiminen on ollut aina hyvin hankalaa.
        Ja pidin älyttömänä juuri tuota matkustelun helpottumisen perustelua (useampi sitä minulle esitti).

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Muistan aika hyvin että sen ajan fiksun tai "fiksun" enemmistön vahvin perustelu euron puolesta oli se, että matkaillessa on kätevää kun ei tarvitse mielessään väännellä frangeja ja liiroja yms. markoiksi. Vähän valistuneemmilla oli käsitys, että Suomen poliitikot, yritykset, ammattiyhdistykset ynnä muut sillä tavalla pakosti oppivat jatkuvasta devalvaatiokierteestä. No, eivät oppineet.

        Psykologiselta näkökulmalta uskon että osa halusi euron pelkästään sen takia että se muka jotenkin henkisesti viimeistelisi matkan Uralin takaa Eurooppaan.

        "Psykologiselta näkökulmalta uskon että osa halusi euron pelkästään sen takia että se muka jotenkin henkisesti viimeistelisi matkan Uralin takaa Eurooppaan."

        Mutta viimeistelikö?

        Soini lupasi euroeron, sai jytkyn, jonka jälkeen vetäytyi rahaministerin salkusta ja tyytyi seurailemaan Lontoossa jalkapalloa ja raveja.

        Jotenkin olen aina arvostanut oikeita länsimaita kuten Ruotsia ja Brittejä. Ruotsi ei koskaan liittynytkään ja Britit jätti jo laivan. (ajoissa)

        -keinovaginamies-

      • Anonyymi

        Aa, koskeeko vuokrapyöriäkin? 😉

        Jasu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aa, koskeeko vuokrapyöriäkin? 😉

        Jasu

        Ehdottomasti koskee.
        Lisäksi sähköpotkulaudoista poistetaan sähkö.

    • Anonyymi

      silmäy lekataanja silämä'lasit ptteri upolgta silmä pois kooaan

      • Anonyymi

        Lasi silmä?

        Sillä ei näe hyvin. Ei lähelle eikä kauas.

        Jasu

    • Anonyymi

      Minusta kaikki tuet pitäisi vaan lakkauttaa...

      Ainakin monet ja keksiä oikeasti syiyä minkä vuoksi tukea ja miten kausn jotakin...

      On typerää msksaa veroa, että kaikki systeemin jälkeen saa ehkä jotain tukea...

      • Anonyymi

        Hmm, se vaatisi sitten koko järjetelmän uusimisen, lakimuutoksiakin. Miten sitten amerikan mallissa kävisi, kun vakuutuksiin ei kaikilla ole varaa ja töitäkään ei ole? Rikollisuus kasvaisi?

        Jasu

    • Anonyymi

      leikataan jooh moottorisahoilla MCXCullohilla jalat leikataan piokki kaikilta ihmisolioilra

    • Anonyymi

      Miksi tätä pääomien verotusta ei muka muisteta koskaan?

      Se on vanha Iiro Viinasen tekemä verouudistus, jossa veronkanto siirrettiin työntekijöiden vastuulle ja pääomasijoittajat vapautettiin röyhkeästi vastuusta.

      Iiro Viinanen ei ole suositunut antamaan haastattelua aiheesta. Häpeääkö hän tätä tekoaan ja sen seurauksia. Eikö hän välitä ottaa vastuuta omista teoistaan koko kansan silmissä ja vastuuttaa hallitusta myöntämään ja korjaamaan menneitä virheitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      72
      7454
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      71
      7216
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      152
      5896
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      54
      4847
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4129
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3800
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3437
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3348
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2833
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      209
      2472
    Aihe