sievä tuollaisena, et tarvi mitään ihmediettejä.
En halua tulla sun kainaloon.
Olet paha olet paha olet paha olet paha.
Hän on minua 7 vuotta nuorempi eli minua voisi luulla siksi puumaksi. Ollaan kirjoiteltu kolmen vuoden ajan ja avauduttu vaikeista aiheistakin. En ole varma mitä hän ajattelee minusta ja olen varovainen, ettei lopulta p…
Onko kenellekkään käynyt niin että on ihastunut exäänsä?
Aina olet minulle äärimmäisen tärkeä ihminen & haluan että näet meidät tulevaisuudessa, Vaikka kaikki on vielä kesken ja sinulla on se "miina" vai mikä se oli.
Näin yöllä unta että aloin seurustelemaan vanhan ihastukseni kanssa. Pidimme käsistä kiinni ja aamulla herätessä oli niin ihana olo. Nyt minulle tuli unen perusteella olo että saattaisin oikeasti tykätä vanhasta ihastuk…
Välillä tulee kausia, että ihastuu tyyliin joka toiseen vastaantulijaan.
Hei Ihastukseni alkoi ignooraaman minua snäpissä mitä tehdä? ja olen siis 12 vuotias
ensimmäistä kertaa kaivattusi?
Okei tää on mun ihastustarina: Olin mun ihastuksen kanssa samalla luokalla mutta jouduin vaihtaa koulua. Se sai mut nauramaan ja juteltiin tosi paljon tunneilla ja ihmiset luuli että oltiin yhdessä :) nykyään kun ajatte…
epätoivosten joukkoon. Voi jumalauta ku en ikinä uskonu et joutuisin tähän jamaan. Tää on siis iha naurettavaa. Ikinä en oo oikeen ollut miesten perään (olen siis hetero, mutten ns. katsele miehiä kovin aktiivisesti). M…
Olen siis 14v tyttö joka on ihastunut yhteen poikaan, hän on hyvän näköinen ja hauska. Olemme jutelleet monesti esim. Pelissä mutta emme kauhean monta kertaa kasvokkain. Hän sanoo minulle aina öitä ja huomenta snapchati…
Nina niina haluan sinun 🍀
Laittoi edellisenä päivänä mulle viestiä kuinka rakastaa minua ja hymiöitä lisäksi. Seuraavana päivänä päätti meidän suhtteen. En ymmärrä koska oltiin reilu puoli vuotta yhdessä, eikä tällä ollut mitään huonoa fiilistä …
Näin niin ihanaa unta viime yönä. Sain halata ja suudella ihastustani, tunteideni kohdetta. Tuntuu kuin meillä olisi yhteys unieni kautta. Toki olen hänen ihanuuttaan ajatellut päivätajunnassakin, ja fantasioinut siitä,…
saa sut liekkeihin?
Hymyilit mulle taas tänäänkin niin kauniisti ja vilkutit vielä peräänkin. Oot aika ihana. 😍
Sieltä se viha laskeutuu lähemmäs päivä päivältä. Miksi sinä menit tökkimään sydämmeni hereille. Hormonimyrsku on ihan järkyttävä ja ajatus jumittaa täysin sinuun. Kotiolojen ylläpitäminen on vaikeaa ja raskasta. Olisit…
Näin jokin aika sitten ensimmäistä kertaa yhden kaverini kanssa aikaa viettäessäni yhtä hänen kaveriaan. Vaihdoimme numeroita ja olemme viestein keskustelleen pidän romanttisesti tästä naisesta ja haluaisin tavata hänet…