Miehelle .

H- kirjaimella alkavalle. Ikävä vaivaa, sydämeen sattuu. Etkö voisi, edes hieman, helpottaa?

Ei kuulu mitään

Ei ole kuulunut mitään ja aika kuluu. Olen huomannut, ettei minullakaan enää ole tänne asiaa. Toivottavasti olet löytänyt kaltaisesi. Sellaisen, tottelevaisen ja sinun tahtoosi myöntyvän.

Uppouduin johonkin niin syvälle

Uppouduin johonkin niin syvälle, että kadotin ajantajun kokonaan… jatkoin pidemmälle kuin ehkä olisi pitänyt, enkä malttanut pysähtyä ajoissa. Lopulta jokin minussa alkoi vastustaa ja pakotti minut pysähtymään tavalla, …

Sielun lääke (hyvää yötä)

Pelko omaa itseään kohtaan ajaa meitä joko takertumaan toiseen tai juoksemaan pakoon. Hakemaan joko liiallista riippuvuutta tai liiallista itsenäisyyttä, tai sen illuusiota. Sama asia, mutta kaksi puolta kolikosta. Aiva…

Olisinkohan

Osannut tehdä sinua onnelliseksi? Olisiko minusta ollut sellaiseksi naiseksi, jonka luokse olisit halunnut palata joka päivä? Jonka näkemistä työpäivän jälkeen odotat? Olisinkohan onnistunut siinä, että olisit tuntenut …

Ei ole helppoa unohtaa sinua,

koska jotkut ihmiset jättävät jäljen, joka ei koskaan täysin haalistu… ❤️ Vaikka meidän välillämme kuluisi kuinka paljon aikaa, sinusta on edelleen muistoja, jotka pysyvät lähellä sydäntäni. Ne pienet asiat palaavat mie…

Koko elämäni aikana (hyvää huomenta)

olen tuntenut tietynlaista ulkopuolisuutta ihmisten kanssa, aina on puuttunut jotakin, vaikka ihmiskuvani kokonaisuudessaan on ollut aina myönteinen. Tietynlaista aitoutta ja puhdasta energiaa on aina puuttunut, halu ol…

Jos sinun pitäisi pohtia,

kuka on rakastanut sinua eniten elämässäsi, mielessäsi voi olla monia, mutta sydämesi sanoisi hiljaa minun nimeni. Olen miettinyt viime aikoina meidän yhteisiä hetkiä ja huomannut tämän asian. Se, miten rakastuneesti ol…