Markkaan paluuta suunnitellaan jo !

Huhut euron hajoamisesta ja ainakin Suomen tarpeesta varautua siihen kiihtyvät. Asiantuntijoiden mukaan paluu markkaan tarkoittaisi vahvaa valuuttaa, kirjoittaa Taloussanomat.

Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo Taloussanomille, että euroalueen hajoaminen ja Suomen uusi markka-aika toisivat mukanaan juridisia ongelmia.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharju sanoo Taloussanomille, että Suomen ja muiden vaihtotaseeltaan ylijäämäisten maiden perustama rahaliitto olisi ”järkevä, mahdollinen kehityskulku” euroalueen murentuessa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/talsa euroalueen hajoaminen toisi suomeen isot ja nopeat leikkaukset/a656208?service=mobile
49455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Setelieurot ovatkin leikkirahan näköisiä.

Äänestä

Kreikkaa rahoittaneet pankit on saaneet omansa suojattua tai takaisin EU hullujen avulla. Nyt Kreikka lentää hommasta ulos ja alkaa toipuminen.

Euron raha oli pelkkä kusetusvaihe. Ihmiset ei kaikki tajua vieläkään miten hinnat
ponppasi ylös.

Myöskin rahan laatu paperi / lumppu seoksella on surkea. Suomalainen 20 mk kesti pyykkikoneen ilman vaurioita, eurosta tulee massamöykky. Tenavien monopolissa
on parenmat paperirahat.

Äänestä
  • No, oliskohan tuo ollut suurinpiirtein näin: kahvi ja pulla 5 mk, sitten euroaikaan 2 e, josta hivuttautui vieläkin 2,5 euroon ja ylemmäs.

    Äänestä

Mahtavaa saadaan taas 16-22% korot ja ainaiset devalvoinnit.

Äänestä

Tässä taas peloitellaan kuinka hankalaa jos peräti mahdotonta on siirtyä markkaan. Kaikki on mahdollista, kuten oli siirtyminen euroonkin.

Kyllä eurossa pysyminen taitaa tulla huomattavasti kalliimmaksi Suomelle kuin siitä irtautuminen.

Katsokaa Ruotsia, se pärjää paremmin kruunun kanssa, ei mitään ongelmia.

Äänestä

Tässäpä näitä nyky hintoja markkoina:

0.18e = 1,08mk muovikassi

0.28e = 1,68mk makaroni 1 pussi

3,99 = 23,94mk kulta katriina kahvi (paketti)

1,89e = 11,34mk ruispalat

5,75 = 34,50mk arkijuusto 1kg

2,59 = 15,54mk HK sininen lenkki

2,29 = 13,74mk sika-nautajauheliha 400g

Äänestä
  • Euro nosti hintoja, ei markka.

    Ennen pääsi vessaan markalla,nyt siihen tarvitaan euron kolikko.

    Äänestä

  • 83€ = 498mk tuntiveloitus merkkiliikkeen autohuollosta.
    Todellakin kun asiaa ajattelee niin huh, huh...

    Äänestä

  • me-262 kirjoitti:

    83€ = 498mk tuntiveloitus merkkiliikkeen autohuollosta.
    Todellakin kun asiaa ajattelee niin huh, huh...

    Niin,mutta saahan se asentajapoika 8 euroo tunnilta (48 mk)

    Äänestä

  • kaikille vähän kirjoitti:

    Niin,mutta saahan se asentajapoika 8 euroo tunnilta (48 mk)

    Joo, mutta kun laskee sen asentajan tuntipalkan pois tuosta liikkeen tuntitaksasta niin jää sille liikkeelle melko reipas tuntitaksa
    498mk-48mk=450mk/h

    Äänestä

  • kallista on kirjoitti:

    Joo, mutta kun laskee sen asentajan tuntipalkan pois tuosta liikkeen tuntitaksasta niin jää sille liikkeelle melko reipas tuntitaksa
    498mk-48mk=450mk/h

    Näin tämä menee. Oli lama tai ei,yhtiöt tekee hirveitä voittoja, ja Jyrki loistaa vaikka
    leipäjonot pitenee.
    Nordea veti kakkosjaksolla 2 miljoonaa voittoa joka päivä. Se on kansalta pois.

    Äänestä

  • kallista on kirjoitti:

    Joo, mutta kun laskee sen asentajan tuntipalkan pois tuosta liikkeen tuntitaksasta niin jää sille liikkeelle melko reipas tuntitaksa
    498mk-48mk=450mk/h

    Väärin laskettu.
    Jos autoliike maksaa asentajalle 48 markkaa, se kerrotaan 1.6 luvulla, joka on palkan hinta autolikkeelle. 48 x 1.6 = 76.80 markkaa asentajan hinta.

    498.00 - 76.80 = 421.20 markkaa autoliikkeelle, josta aletaan vähentää alv vero 23 % joka on 78.76 markkaa joka menee verottajalle. Autoliikkeelle jää 342.44 markkaa josta vähennetään autonhuoltoon menevät kulut, öljy ja muu pakollinen, vuokra, henkilöstökulut, toimitusjohtajan palkka jne. Lopusta vähennetään vielä ennakkovero niin eipä siitä taida jäädä autoliikkeelle kuin 100 markkaa jos sitäkään.
    SUOMI on keinotekoisen kallis maa. Kreikka parempi. Siellä voi huijata verottajaakin pelkäämättä sanktioita.
    Eipä ihme että autotallipajat ja kuititon käteinen on suomessakin suosittu palvelu :D

    Äänestä

Tomaatti 1,85e/kg = 11,10 mk/kg

Äänestä

herravarjele maitolitrakin maksaa 5 markkaa 70 penniä!!!
0,95e=5,70 mk

Äänestä

Euro meillä hinnat nosti pilviin, ei suinkaan markka.
Markan aikana kahvikupillinen maksoi 1- 1,50 mk,
nyt siitä on saanut pulittaa 1-2 euroa.

Äänestä

Hienoa, päästään taas takaisin markka-aikaan. Niitä löytyykin piironginlaatikosta jo ennestäänkin. Tuo keinotekoinen kommarieurovaluttaa oli jo alunperinkin tuhoon tuomittu. Vielä kun tuo EU kaatuisi, niin saisimme itsenäisyytemme takaisin.

Äänestä

Eipä ihme että kauppiaat vastustaa niin pontevasti markkaan palaamista, silloin ihmiset vasta kunnolla tajuaisivat kuinka jumalattomasti hintoja on nostettu !!!

Äänestä

Euro = devalvaatio eri nimikkeellä.

Harvoinpa Suomessa devalvoitiin noin raskaasti,tuskin koskaan

Äänestä

Olisihan se ainakin vaihtelua. Tuntisi itsensä rikkaaksi kun saisi maksaa kahvipaketista 24 markkaa ja röökiaskista 31,20 markkaa.

Äänestä
  • Rizlapaketti (50kpl) maksaa 1,30e eli 7,80mk, siis ne sätkäpaperit!

    Äänestä

  • &%¤&%"& kirjoitti:

    Rizlapaketti (50kpl) maksaa 1,30e eli 7,80mk, siis ne sätkäpaperit!

    Ja virossa 10snt. Mannelta 50snt

    Äänestä

Niin oli joo oikea devalvaatioiden devalvaatio ja pääjehut "valisti" kansaa että kyllä kannattaa olla eussa, muistattako, banaaneja sai halvalla vähän aikaa kiesus!!!

Äänestä

Tässä taas tyypillinen kakkapökäle eli suusta tipahti persu.

Persu on kyllä kova panikoimaan. Milloin mistäkin aiheesta. Yleensä panikoinnin aihe on euro tai somalit.

Huhut eruron hajoamisesta ovat vain persun harhaista kuvitelmaa eikä kukaan tai mikään taho ole mitenkään erityisesti vahvistanut asiaa tai tehnyt siitä jotain "aikuisten oikeita" laskelmia. Paitsi no tietenkin harhaiset persut , mutta niitä nyt kukaan täyspäinen ei laske avohoitopotilasta kummemmaksi.

Eli daijut, ei kannata vielä polttaa eurojaan, sillä seuraava eläke kun tulee niin yhtä varmasti ne ovat euroja ja markkoja ei ole saatavilla edelleenkään.


SIEG HAIL PERSUT

Äänestä
  • Väykkä elää vieläkin punalipun varjossa ja on vanha kulahtanut äijä, olkoonkin että osaa provosoida. Silti maata vie eteenpäin nuori ja ulospäinsuuntautunut polvi eikä mitkään tunkkaisia kakkapökäleitä suustaan päästelevät persut tai Väykkä.

    Sitäpaitsi Perussuomalainen kirjoitetaan yhteen, ei väliviivalla.

    SIEG HAIL, mene takaisin äidinkielesi tunnille.

    Äänestä

Varmaan on jo suunittelijoilta pyydetty millaiset olisi uudet setelit ja annettu ohjeistus.Se on että somali ym perhe on jossain kolikossa setelissä kadulla kävelemässä muiten suomalaisten kanssa.

Äänestä


  • Näihin uusiin (mk) seteleihin voisi kyllä vaihtelun vuoksi painaa joidenkin naisten kasvot, liekö koskaan ollut muiden kuin miesten.

    Ainakin osaan seteleistä.

    Suomi24 parlamentti voisi tehdä gallupin ketkä naisten kuvat haluttaisiin seteleihin ?

    Äänestä

  • Uusi markka kirjoitti:

    Näihin uusiin (mk) seteleihin voisi kyllä vaihtelun vuoksi painaa joidenkin naisten kasvot, liekö koskaan ollut muiden kuin miesten.

    Ainakin osaan seteleistä.

    Suomi24 parlamentti voisi tehdä gallupin ketkä naisten kuvat haluttaisiin seteleihin ?

    Ei helvetti,joku luutamummon pärstänkuva olis jo pohjanoteeraus.Nykyään kun röökiaskitikin on täynnä varoitusmerkkejä ja uhkailuja äkkikuolemasta,niin seteleissä vois olla tekstejä,mieti onko tämä nyt tarpeellinen hankinta?Ja käytä harkiten,nämä ovat nopeasti hupenevaa paperia,haluatko joutua vippiluottojen uhriksi,tai peräti menettää luottokelpoisuutesi?

    Äänestä

  • :D:D:) kirjoitti:

    Ei helvetti,joku luutamummon pärstänkuva olis jo pohjanoteeraus.Nykyään kun röökiaskitikin on täynnä varoitusmerkkejä ja uhkailuja äkkikuolemasta,niin seteleissä vois olla tekstejä,mieti onko tämä nyt tarpeellinen hankinta?Ja käytä harkiten,nämä ovat nopeasti hupenevaa paperia,haluatko joutua vippiluottojen uhriksi,tai peräti menettää luottokelpoisuutesi?

    Joitain urheilijoita voisi harkita (niitä jotka ei ole kärynny dopingista)
    Onhan näitä äitee Rantanen, Helena Takalo, M-L Kirvesniemi..

    Äänestä

SOININVAARAKIN MIETTII JO !!!

Vihreiden kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara pohtii blogissaan, että yhteisvaluutta euro ”näyttää epäonnistuneen, perustuneen kerrassaan väärään teoriaan”.
– Mielenkiintoisempi kysymys kuin, onko euro pelastettavissa, on se, kannattaako euroa pelastaa, hän miettii.

http://www.uusisuomi.fi/raha/114039-soininvaara-”euro-nayttaa-epaonnistuneen-–-kannattaako-pelastaa”

Äänestä

Katselin noita myytäviä omakotitaloja nettiasunto.comista, ompa vaan vanhallakin ok-talolla hulppea hinta !
Rak.v.-63 hinta 168 000e eli 1miljoona 8000 markkaa

(en laita linkkiä kun en tiedä saako sitä laittaa)

Äänestä

Kaikki vaikuttaa kaikkeen:
"Sijoittajilta meni usko jo Saksaankin
Euron kriisin syventyessä sijoittajien luottamus Saksaan heikkeni heinäkuussa.

Euron kriisin syventyessä sijoittajien luottamus Saksaan heikkeni heinäkuussa. Bloombergin mukaan sijoittajien luotto heikkeni odotettua enemmän. "
http://www.talouselama.fi/uutiset/sijoittajilta meni usko jo saksaankin/a656524?service=mobile

Äänestä

Jutta sanoi taas tänään ettei Suomi takaa Kreikan lainoja jos ei vakuuksia ole.

Tästä se lähtee, oma tie!

Hattua nostan Urpilaisen likalle!

Äänestä
  • Mr. TeletappiKatainen palaa kehiin kesken lomien ja laittaa "hommat" tapansa mukaan taas kerran uusiksi agendajoukkojen huutaessa taustalla, että "UUDESTAAN!!!".
    ...eli sinne karkaavat Suomen vaakushaaveet kuin taivaan tuuliin...

    Äänestä

  • me-262 kirjoitti:

    Mr. TeletappiKatainen palaa kehiin kesken lomien ja laittaa "hommat" tapansa mukaan taas kerran uusiksi agendajoukkojen huutaessa taustalla, että "UUDESTAAN!!!".
    ...eli sinne karkaavat Suomen vaakushaaveet kuin taivaan tuuliin...

    Toinen tappi hankki kemijärvelle vaurautta liimapalkkitehtaalla, sieltä kuulemma tuodaan euroja pakettiautolla etelään.

    Äänestä

palataan vaan tavaranvaihtotalouteen ei rahaa ollenkaan, jokaisen sossutantan ja kelan mimmin perheeseen sijoitetaan vähintään 28 somalia, 4 romaania ja 2 turkkilaista. Katsovat sitten heidän elantonsa etteivät näe nälkää..hallituspuolueiden jäsenten ja avustajien tulee käydä kolme kertaa viikossa sovitusti hänelle osoitetussa vanhusten laitoksessa viemässä ruoka ja vaippakoreja 1 kpl / vanhus..jne..sulle, mulle..poltatte veronmaksajien rahoja..

Äänestä

3500 € / kk = 21 000 FIM / kk

Äänestä

Suomi jättäisi markkojen painon ja ohjauskoron määrityksen...pankeille jotka eivät ole Suomen valtion alaisuudessa..?

Äänestä

Parasta kaikessa on jos eurostoliitto -hirviö hajoaa.

Äänestä

Palkka (netto/kk) 1350e =8100mk
Vuokra 480e =2880mk
Työmatkat 173e =1038mk
Ruoka 600e/kk = 3600mk

Melko kallista sanoisin, ei meinaa riittää millään peruskuluihin.

Äänestä

Olipas ikävä uutinen, että Katainen on palannut lomalta:(
Yksinkö hän sinne huomiseen neuvotteluun lähtee?
Sehän tiedetään jo miten mielellään katainen syytää suomesta rahaa ulkomaanapuun...

Markat takaisin!

Äänestä
  • Jutta on kaikkeen syyllinen. Jumalainen Jyrki Käteinen on saanut valtuudet neuvotella
    homman suomen puolesta.
    Eli metsään meni.

    Äänestä

Katainen antoi erittäin vaikeasti pidettävän lupauksen

Suomen kansa haluaa Kreikka-tuelle vakuuksia, ja pääministeri Jyrki Katainen sanoo Suomen pitävän torstaisessa EU-huippukokouksessa vakuuksista kiinni. Vaikea homma.
http://www.talouselama.fi/uutiset/katainen antoi erittain vaikeasti pidettavan lupauksen/a657081?service=mobile

Äänestä

Ehdoton ei markalle! Tuntuu todella oudulta, että joku oikeasti haluaa muinaismuiston maksuvälineeksi. Kohta joku kansanedustaja tai muu virkamies ehdottaa oravannahkaa viralliseksi valuutaksi.

Äänestä

Kyseessä ei suinkaan ole muinaismuisto. Vaan tulevaisuuden maksuväline.
Markkaan palaaminen on järkevin vaihtoehto tällä hetkellä. Kun tuo lama tuolta rysähtää niskaan niin Suomella on parempi olla oma valuutta jonka voi devalvoida jos tarve sitä vaatii.

Äänestä

Markka ja varsinkin pennit tekevät hintojen jyrkän nousun mahdottomaksi.
Nykyiset senttikorotukset hinnoissa muokkaavat kuluttajan ostotottumusta siten ettei nähdä miten paljon todellisuudessa hinnat nousevat. Sitten ihmetellään rahojen riittämättömyyttä.
Kun tuotteen hintaa nostetaan euron sisällä sentteinä, se saadaan näyttämään pieneltä korotukselta.

Ei siis tarvitse ihmetellä miksi uusia valtavia kauppakeskuksia on tehty ja ollaan suunnittelemassa suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Te kirjoitti:

Huhut euron hajoamisesta ja ainakin Suomen tarpeesta varautua siihen kiihtyvät. Asiantuntijoiden mukaan paluu markkaan tarkoittaisi vahvaa valuuttaa, kirjoittaa Taloussanomat.

Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo Taloussanomille, että euroalueen hajoaminen ja Suomen uusi markka-aika toisivat mukanaan juridisia ongelmia.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharju sanoo Taloussanomille, että Suomen ja muiden vaihtotaseeltaan ylijäämäisten maiden perustama rahaliitto olisi ”järkevä, mahdollinen kehityskulku” euroalueen murentuessa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/talsa euroalueen hajoaminen toisi suomeen isot ja nopeat leikkaukset/a656208?service=mobile

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu