Tilanne on se että olen viestitellyt kahden naisen kanssa ja ajattelin että käyn molempien kanssa treffeillä ja sitten päätän kumman kanssa jatkan yhteydenpitoa ja toinen saa jäädä. No olen nyt käynyt kaffettelemassa kummankin kanssa, mutta en kertakaikkiaan osaa päättää kumman kanssa haluan luoda syvempää tuttavuutta. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa.
Toinen on luonnollisella tavalla erittäin kaunis, vähän ujo maalainen, mutta suoraan sanoen luulen että hän on vähän tyhmä. Keskustelu oli hyvin yksipuolista eli minä johdatin keskustelua ja hän tyytyi vastailijan rooliin. Osaksi varmasti johtui myös jännityksestä. Onnellisesti naiivi eikä muun maailman murheista ollut juurikaan kiinnostunut.
Toinen tapaus taas on fiksu ja hyvin tiedostava ja hänen kanssaan keskustelu oli vuorovaikutteista ja vasta-argumentteja tuli kiitettävästi. Ulkonäöllisesti hän ei kuitenkaan yllä ensimmäisen tasolle ja maailman katsomuksemme vähän eroavat muttei kuitenkaan ratkaisevan paljon. Siis ei hän varsinaisesti ruma ole muttei kauniskaan. Varmasti tietää arvonsa ja osaa pitää puolensa jos tulee jotain erimielisyyksiä. Ja korkeammin koulutettu myös.
Mitä tässä nyt tekisi. Näiden molempien hyvät puolet kun saisi yhdistettyä olisi täydellinen nainen :)
Kahden naisen ongelma
OngelmaX
4
83
Vastaukset
- hehe!
ei mee kauaa kun ne molemmat jättävät sut
Oota nyt ensiks ja kattele et tykkääkö ne susta vielä kahvien jälkeenkin. Mieti sitten kumpiko sun kanssa jatkaa, jos jatkaa. :-)
- FF
Jos joutuu miettimään niin kumpikaan ei ole oikea. Tuntisit jatkossa vain joutuneesi tyytymään siihen, jonka sait. Jos johonkin oikeasti ihastuu niin ei siinä tarvitse miettiä kumpi olisi parempi.
- Koepane
kummatkin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770