Lopetanko suhteen?

selväpelijoo

Olen seurustellut n. 8kk erään naisen kanssa. Viime aikoina hän on ollut hieman etäinen ja poissaoleva. Vedonnut stressiin ja kiireisiin. Huomasin kuitenkin että eräs toinen mies on ollut ainakin omalta puoleltaan häneen kovasti yhteyksissä ja kohtuullisen hyvin tuntuu tietävän hänen menostaan ja elämästään. Kysyin naiselta kuitenkin kerran, että haluaako hän lähteä jonkun toisen matkaan, hän vastasi, että ei ole mistään sellaisesta kysymys. Nainen tavannut/tutustunut tyyppiin joskus tuossa huhtikuun lopulla siskonsa kautta. Tiesin tuttavuudesta heti ja siinä ei silloin vielä kuitenkaan ollut mitään ihmeellistä. Joitain viikkoja kuitenkin sen jälkeen alkoi tapahtumaan naisessa joitain muutoksia.

Nyt kuitenkin vähän aikaa sitten huomasin muutaman ehkä vähäpätöisiltä, mutta silti mielestäni hälyttävän asian. Sai ainakin minut miettimään todella paljon, että missä tässä nyt mennään. Ensimmäinen asia oli se, että kun eräänä päivänä kirjauduin sisään facebookiin pitkästä aikaa, oli tämä nainen käynyt kovasti kurkistelemassa miehen profiilia ja etusivullani oli paljon uutisia, kuinka hän tykkäsi miehen mistäkin kuvasta.

Toinen asia oli sitten jo mielestäni paljon isompi ja vei todella rankasti uskoni ja luottamukseni. Tiesin, että nainen kirjoitti omaksi ilokseen ruokablogia, mutta ei halunnut minun lukevan sitä, koska hän sanoi sen olevan nolo ja amatöörimäinen. En sen koommin kysellyt blogin osoitetta enkä kysellyt sen perään. Hän sanoi, että ainoastaan hänen siskonsa ja paras kaverinsa tietää sen osoitteen ja en ole koskaan kuullut kenenkään muun kuin heidän siitä juttelevan. Nyt kuitenkin facebookkiin kirjautuessani näin myös siinä etusivullani, kuinka tämä mies oli kommentoinut naiselle, että hänen tulisi jatkaa taas blogiaan, kirjoittaa lisää jostain smoothieresepteistä, jotta niistä voisi muutkin nauttia. Itelle tuli sellainen fiilis, että miehelle, jota hän väittää rakastavansa ja joka on kuulemma hänelle todella tärkeä, ei voi kertoa tuosta mitään, mutta tuolle uudelle tuttavuudelle ilmeisesti on voinut helposti kertoa.

Ikään kuin tämä ei olisi ollut tarpeeksi, huomasin miehen oleilevan tällä hetkellä Ecuadorissa. Nainen puhellut aikaisemmin kesällä, että olisi mukava mennä käymään Perussa... Peru ja Ecuador ei niin kaukana toisistaan ole, etteikö sieltä Ecuadorista nopeasti heilahtaisi Perun puolelle, etenkin kun mies on reissussa pidemmän ajan.

Tähän lisättynä ne kaikki tykkäykset, etäinen ja poissaoleva olemus sai kyllä itellä hieman rattaat pyörimään vähän rankemmin ja miettimään, että mitähän tässä nyt oikein on meneillään.

Olenko huolissani turhasta vai onko tässä aihetta jo isompaan huolestumiseen? Itelle tuli ainakin todella paska olo tuosta, kun toiselle antaa huomiota ja näyttää hänelle tärkeän blogin, jota ei kuitenkaan ole minulle suostunut näyttämään. Silti sanoo, että ei ole mitään sen miehen suuntaan... En tiedä. Olen kyllä melko raivoissani. Alkaa tuntumaan koko ajan vaan entistä selvemmältä tämä koko asia. En usko kyllä enää, että tämä jatkuu yhtään mihinkään. Vittu, kun vituttaa!

5

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • njää

      No mä en nyt tuollaisesta vielä huolestuis saati menettäis luottamusta jos toinen osapuoli on tykännyt jostain uutisesta jossain niinkin "tärkeässä" paikassa kuin lärvikirja...Onkos sinulla naispuoleisia kavereita siellä? Voisin lyödä vaikka vetoa,että olet jostain heidän kommentista/uutisesta/linkistä tykännyt, vaikka sitten niin ettet ole kuitenkaan peukuttanut.

      Ja tuo ruokablogi,,,ööö...oletko ajatellut asiaa näin. Ehkä naisesi haluaa sitä näyttää niille joiden OIKEASTI tietää olevan kiinnostuneita ruoka-aiheisista blogeista. Mistäs tiedät vaik tää mies olis vaikka joku ruoka-alan ammattilainen, tai sitten muuten vaan sydämestään innokas kokki, ja jakavat mielipiteensä toisilleen että onko se nauris nyt parempi kuin porkkana. Täytyyhän pareillakin olla jotain omaa, enkä mä nyt usko että tuossa on oikeasti muu takana kuin yhteinen puheenaihe syömisestä.

    • njää

      Vielä piti lisätä pari asiaa...ehkä naisesi etäisyys johtuu juurikin siitä kun on huomannut sinun tavallaan "vahtivan" hänen jokaista liikettään, mikä liittyy vähänkin tähän kyseiseen mieheen.

      Ja tuolle (anteeksi nyt vaan) peru jutulle kyl vähän hörähdin...eiköhän tuo nyt ollut jo aika kaukaa haettua ja mustasukkaisuuden maksimointia=)

    • selväpelijoo

      Niin... kieltämättä ehkä hieman ylireagoin. En minä naista vahdi. Tuota facebookkiakaan en kovinkaan paljoa käytä ja kyllä, on minullakin siellä ja oikeassakin elämässä naispuolisia kavereita. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että en minä heille jaa samallalailla huomiota, mitä seurustelukumppanini tuolle miehelle. Sen verran tiedän sitä miestä, että ei hän ainakaan mikään ruokailualan ammattilainen ole. Harrastaa intohimoisesti kalliokiipeilyä sekä vaeltamista.

      Mutta joo, siksi oikeastaan halusinkin kysellä ihmisten mielipiteitä, että kannattaako tuollaisesta facebook elämästä huolestua. Toisille se on tärkeämpää ja vakavempaa kuin toisille ja toisille, kuten minulle, se vain tulee muun elämän ohessa jossain tuolla taustalla. Ja muutenkin kaikki tuollainen virtuaalimaailmassa oleva on minulle vähemmän merkitsevää. Nainen kuitenkin viettää virtuaalimaailmassa enemmän aikaa.

      Tuntuu vain kuitenkin pahalta, että hän on niin etäinen ja poissaoleva, eikä jotenkin enää minun mielestä tunnu olevan kiinnostunut meidän asioista. En tiedä, onko tämäkin jotain ylitulkintaa jälleen, mutta hankala itelläkin olla toisinaan, kun en voi olla varma siitä mitä nainen ajattelee. Joskus ollessamme toisen luona, saattaa ilta mennä niin, että juttelemme hetken aikaa ja sitten hän uppoutuu johonkin kirjaan ja hetken kuluttua menee koneen ääreen. Tuntuu kuin sellainen normaali kanssakäyminen on jotenkin poissa. Itelle tulee monesti vaivautunut ja sellainen ei-toivottu olo.

      Toki voi olla, että suhteestamme on se alkuhuuma nyt hävinnyt ja edessä on jonkinlainen tutkiskelu- ja suvantovaihe.

      Tuo Peru juttu kolahti itelle ehkä siksi, että tuossa keväällä oli puhetta ja pientä suunnitelmaa, että lähtisimme käymään etelä-Saksassa ja ajaisimme/pyöräilisimme sieltä Schwartzwaldin kansallispuiston(?) läpi etelä-Ranskaan, ja nyt sitten tuo Etelä-Amerikka alkanut kiinnostamaan häntä.

      Voi olla, että kuvittelen ja olen päästänyt mustasukkaset ajatusketjut liian pitkälle. Olo on vain jotenkin niin mmm ohitettu, laiminlyöty. En osaa sitä oikein selittää. Sellainen jännä ontto olo. Nyt pystyy onneksi sentään taas ajattelemaan hieman selkeämmin. Eilen illalla, kun nuo ajatukset pyöri mielessä, tuli sellainen nyt ajatellen hieman pöljä olo, että omat ajatusketjuni olivat aukottomia ja että asiat olisivat todella niin kuin ajattelin. Pitäisi taas pystyä rentoutumaan ja tuulettaa pääkoppaa kenties. Ehkäpä joku parin päivän kalareissu kavereiden kanssa tai jotain muuta? ... vaikka tuntuu, etten oikein saa ajatuksia irti tästä :/

    • hillonakki

      Kyllä minullakin olisi vaikeuksia luottaa naiseen tuollaisessa tilanteessa. Ehkä mitään syytä ei ole, todennäköisesti ei, mutta koskaan ei voi tietää.

      Muut kuvailemasi asiat nyt eivät varsinaisesti herätä epäilyjä, mutta kaksi asiaa ovat hyvin usein varoittavia merkkejä:
      a) nainen on etäinen ja poissaoleva suhteessa omaan kumppaniinsa
      b) samanaikaisesti nainen pitää tiiviisti yhteyttä jonkin miestuttavuuden kanssa

      Nämä eivät välttämättä tarkoita yhtään mitään, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun ne tarkoittavat. Ei mitään varmaankaan ole vielä tapahtunut, mutta voi olla, että nainen haikailee sinne aidan yli vihreämmän ruohon puolelle.

      Ehkä, ehkä ei. Ole kuitenkin varuillasi.

    • ei haittaisi.

      Mä en huolestuis, jos facessa julkisesti pitää yhteyksiä ihmisiin. Jotkut on sielläkin sosiaalisempia kuin toiset. Sitten huolestuisin, jos se olisi jotenkin salaista tai siinä olisi mitään salattavaa. Ei kuulosta kuitenkaan olevan. Kun julkisesti facessa laittaa jotakin, tai tykkää, ei haittaa vaikka sen näkevät kaikki muut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe