1. Kortisolin eli stressihormonin tuotanto kasvaa sekä ihastuneilla naisilla että miehillä. Keho reagoi rakastumiseen kuin stressiin. Rakastuneiden kortisolin tuotanto kasvaa noin 40 prosenttia. Se saa rakastuneen valppaaksi. Kortisoli vaikuttaa myös ruokahalun vähentymiseen.
2. Testosteronin eli mieshormonin tuotanto nousee rakastuneilla naisilla kaksinkertaiseksi. Rakastuneilla miehillä testosteronin tuotanto laskee 40 prosenttia. Kemiallisella tasolla nämä muutokset lähentävät eri sukupuolia toisiinsa: miesten käytös saattaa testosteronin laskun myötä pehmentyä ja testosteronin nousun myötä naiset voivat olla entistä mukautuvampia.
3. Endorfiinit eli sisäsyntyiset morfiinit sammuttavat rakastuneen nälän ja kivun tunteet ja herättävät onnen tunteita.
Aivot reagoivat seuraavaksi
4. Serotoniinin käyttö vilkastuu aivosaaressa ja pihtipoimun etuosassa. Serotoniiniryöppy saa aikaan läheisyyden ja hyvänolon tunteita, jotka muistuttavat ekstaasia tai keväisen auringonpaisteen herättämää oloa. Rakastuneen kyky empatiaan kasvaa. Hän antaa aikaa ja tilaa omien tunteidensa lisäksi myös muiden tunteille. Rakastunut rakastaa koko maailmaa. Aiemmin tuntemattomatkin kasvot alkavat nyt viehättää rakastunutta. Tämä saa rakastuneen himokkaaksi, mutta voi myös altistaa häntä syrjähypyille.
5. Serotoniinin käyttö hiipuu mantelitumakkeessa. Muutosten seurauksena pelon, surun ja vihan tunteet väistyvät rakastuneen mielestä. Hän on peloton. Sokeasti rakastunut ei opi suhteensa herättämistä tunteista vastaisen varalle, mistä johtuu joidenkin rakastuminen aina samankaltaisiin "vääriin tyyppeihin". Jossakin mielessä rakastumisen tila muistuttaa maniaa. Rakkauden hiipuminen saa aikaan samoja tunteita kuin maniaa seuraava tila, jossa suru ja masennus vallitsevat.
Reaktiot aivoissa jatkuvat
6. Dopamiinin eli keskushermoston välittäjäaineen käyttö vilkastuu häntätumakkeessa ja aivokuorukassa, mutta hiipuu oikean aivokuoren etuosassa. Näiden muutosten myötä rakastuneen surun tunteet kaikkoavat ja hänen huomiokykynsä keskittyy ja kaventuu. Rakastunut katselee maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja jättää asioiden ja rakastettunsa kielteiset seikat huomiotta. Rakastuneelle rakkauden kohde on ainutlaatuinen. Hänen mielensä täyttyy vain rakastettuun tavalla tai toisella liittyvistä asioista.
7. Aivojen oksitosiinipitoisuus kasvaa. Onnellisuushormonin eli oksitosiinin pitoisuuden kasvaessa kielteiset asenteet, arvostelu, tunteiden ja tarkoitusperien tarkastelu vähenevät. Tämä on eduksi ihastumisen jatkumiselle ja rakkauden syvenemiselle. Oksitosiinipitoisuus kohoaa samankaltaisesti myös synnyttäneillä äideillä.
Asiantuntijana ylilääkäri Timo Partonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
HEIDI HAAPALAHTI
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2011071714039918_lz.shtml
" testosteronin nousun myötä naiset voivat olla entistä mukautuvampia" hiukka repesin tuolle :)
Keho reagoi ensin rakastumiseen
5
166
Vastaukset
- ttuplai
Ei perskule - siis maailmassa ei olekaan ongelmia vaan liian vähän testoa. Paljonko testoa riittää orjalle, jotta se lopettaa karkailun? Hetkessä on tullut paljon hyviä vinkkejä maailman korjaamiseen.
- Kliimaksi
Ja tuon jälkeen lentääkin sitten mälli =)
- dazu
"Rakastunut katselee maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja jättää asioiden ja rakastettunsa kielteiset seikat huomiotta."
Tämän vuoksi montekin uskoo erinäiset hyvinkin törkeät valheet eräästä ystävästään...
Testosteronin kasvu naisella voi muuten myös altistaa syrjähypyille, jos nainen on persoonallisuushäiriöinen ja reagoi suoraan hormonitoimintaan, kuin eläin. - iuytrfghjkmnbvyuknby
Tuossa on monta syytä, miksei kannata rakastua. Pysyis järki päässä.
- Kestääkö kemia
Näin tunnistat oikean suoran? Miten pitkään hurmosaineet kestää kehossa ja miten pian voi tunnistaa seuraavan oikean?
Tekstissä puhutaan rakastamisesta, vaikka oikeampi termi olisi ihastuminen. Kun kemia on ohi on tavallisen parisuhteen vuoro. Tylsin osa elämästä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897
