Vaadinko nyt liikaa, vai?

toivotontaaaa

Heij,

Olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta, asuneet yhdessä yli vuoden. Olen 21, mies 23.

Mieheni petti minua edellisenä talvena, ei seksiä omien sanojensa mukaan, mutta suutelua muuta kähmimistä työpaikalla yli viikon ajan, kunnes jäi kiinni. Homma oli alkanut pikkujouluissa, kuinkas muutenkaan...
Olipa vielä ihastunut ko. naiseen ja oli siinä sitten kriisiä kerrakseen. Halusi taukoa ja tapailla sitä naista ja näin.

Noh, loppu hyvin kaikki hyvin, olemme siis edelleen yhdessä, sitä taukoa kesti kuitenkin vajaa kuukauden (koska tää muija muutti toiselle paikkakunnalle).
Itse en tämän kyseisen tauon aikana tapaillut muita miehiä vaikka ihan "lupakin" oli, ainoastaan pikkutuhmia tekstareita kirjoittelin, mutta neki jäi muutamaan viestiin.. Muuten lähinnä makasin himassa.

En tosiaankaan pääse siitä ajatuksesta eroon, että mies ns. palasi luokseni koska tämä hänen suhteensa siihen toiseen ei toiminutkaan, koska nainen muutti. Mies toki itse väittää, ettei näin ole. Rakastaa mua jne.

Noh, olen tässä jonkin aikaa jo (muutaman kk) pyytänyt että poistaisi kyseisen naisen fb-kavereista sekä puh.nro-listaltaan. Ensinnäkin ärsyttää vietävästi kun täl muijal on tapana kommentoida melkeinpä joka ikiseen mieheni päivitykseen tms, joten jo tän muijan nimen näkeminenkin nostaa verenpaineen. Ja sit seki ku jos se on kerennyt jo kommentoimaan, must tuntuu et mun on turha enää sit ite kommentoida siihen... aika hauskaa kun oman naisen ja muijan jonka kans petti omaa naistaa kommentit on samas päivitykses :DDD En tiedä tajusitteko...

Lisäks ne välillä juttelee siel chatissa. Vaihtelee kuulumisia ynnä muuta paskaa.

Ja toiseksi jos mies väittää että tää nainen on historiaa, niin eikö sen voisi sitten ihan helposti poistaa kavereistaan??

MUTTA EI! Mies inisee että ne on kavereita. Niin se sanoi mulle sillon joskus alkutalvesta ku epäilin niiden välillä olleen jtn. Ja niinhän sitä sit oli. Miksi se haluaa olla kaveri naisen kanssa, jonka kanssa petti minua, jota hän (kuulemma) suuresti rakastaa??? Ja tietää että mua ärsyttää tää asia paljon.

Ja ei, en syytä pelkästään tätä naista mieheni pettämisestä, vaikka tää nainen kyl tiesi että mieheni on varattu :) Kertonee jtn tämän naisen moraalista... Mutta mieheni oli se suurin idiootti.

Mitä tästä pitäis ajatella? Ja sit ku suutahdan siitä kun ei suostu poistamaan, mieheni alkaa kelailemaan kaikkia MUN tekemiä asioita tai tekemättä jättämisiä. En tajuaaaa. Joo, myönnän: itse petin suhteemme alussa, oltiin seurusteltu 2 kk. Kaduin sitä aivan h*lvetisti, sain anteeksi jossain vaiheessa. Sen jälkeen en ole pettänyt. Ja nyt ku mua suututtaa sen tekemiset, mies alkaa muistuttaa mun tekemisistä vaikka mun mielestä se asia oli jo loppuun käsitelty ja jätetty historiaan. Ja btw, mul EI ole tätä kyseistä jätkää fb-kaverina jonka kanssa petin miestäni... Enkä ole pitänyt mitään yhteyttä tapahtuneen jälkeen.

En nyt ihan ymmärrä. Voisiko joku viisaampi kenties valaista..?

Kiitos.

13

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedät itsekin

      "En nyt ihan ymmärrä. Voisiko joku viisaampi kenties valaista..?"

      - Kyllä Sinä ymmärrät itsekin. Nimimerkkisikin sen kertoo. Otahan ja istahda alas, lue tämä Sinun oma kirjoituksesi ajan kanssa läpi. Lue vielä toisenkin kerran ja ajattele näitä omia sanojasi. Miten Sinulla menee parisuhteessasi? Arvostaako miehesi todella Sinua ja rakastaako hän Sinua? Näetkö suhteellenne sellaista tulevaisuutta, jota Sinä haluaisit elää? Niimpä niin... Sinun täytyy itse tehdä omat päätöksesi miten haluat elää. Jos et ole kylliksi vahva repäisemään itseäsi ulos tästä suhteesta, niin ainahan voit haaskata viisi vuotta elämästäsi ja yrittää sitten uudelleen. Hupenevaa nuoruuttansa vaan ei saa takaisin. Elämä on tässä ja juuri nyt.

    • uskollinenavovaimo

      Minulla oli ensin kaikki empatia sinun puolellasi, mutta lopussa tulikin se tunnustus julki. Jos olet itse pettänyt, niin nyt ainakin tiedät miltä se petetystä tuntuu. Kyllä karma opettaa.

      Mies ei selvästikään tiedä kumman kanssa olisi. Ehdotan, että eroatte ja hän tekee mitä tahtoo ja sinä etsit jonkun toisen miehen. Kasva ensin sen verran aikuiseksi, ettet jakele lettuasi kaikille, jos olet parisuhteessa.

    • ap.............

      Öh, jos petin KERRAN, se tuskin tarkoittaa sitä että jakelin lettuani kaikille?
      Kyllä, hairahdin ja tein virheen. Jos jtn puolustaakseni itseäni pitää sanoo, niin onhan se vähän eri asia pettää 2 kk:n jälkeen, kuin 2 vuoden jälkeen. Tunteethan on tuossa ajassa kasvanut erittäin suuriksi. Mutta niinkuin jo sanoin, kaduin sitä ja kadun vieläkin.

      Mutta...Eli tarkoittaako se sitä, että jos olen itse(kin) pettänyt joskus, minulla ei sitten ole oikeutta loukkaantua/suuttua mieheni pettämisestä?? Jos mieheni olisi tehnyt tuon ihan kostomielessä, miksi odotti 2 vuotta?? Ei mee ihan mun jakeluun.

      Mutta jos mies ei tiedä mitä haluaa, miksi asuu kanssani onnellisen oloisena? Eniten ihmetyttää tuo miksei voi katkaista välejä tuon naisen kanssa? Teinhän minäkin aikoinani niin, tosin mieheni ei tarvinnut sitä edes pyytää. Ja hänellä kuitenkin niitä kavereita ja tuttavia vaikka muille jakaa, ettei kavereiden puutteestakaan voi johtua.

      • ap.......

        Ja tarkennan vielä, että oma sähläämiseni oli yhden illan juttu, ei sivusuhde jossa tunteitakin mukana.

        Tuntuu muutenkin vähän siltä että riidellään jatkuvasti vähän jostakin. Ei nyt joka päivä, mutta...
        Miestäni ärsyttää se, että olen ollut jo pidemmän aikaa masentunut( useamman vuoden, enemmän tai vähemmän). Vasta nyt kesällä sain sen verran rohkeutta ottaa luuri käteen ja soittaa apua.
        Eli tässä on kärvistelty kyl. Mies sanoo ymmärtävänsä että olen masentunut ja haluaa olla tukena, mutta silti valittaa kun en tuo tarpeeksi rahaa kotiin ja kun en siivoa niin usein ja nukun pitkään...
        Tiedän itsekin että minulla ongelma ja hainkin sitten vihdoin ja viimein apua. Olen kyllä jo itsekin kyllästynyt tähän, kun mitään ei huvita tehdä, mikään ei kiinnosta, mistään ei suuremmin nauti, ei kavereita, ei ystäviä, ei suunnilleen mitään.
        Ja syyksi pettämiseensä mies sanoi juuri sen, kun en ole ollut tarpeeksi tukena silloin talvella. Se voi hyvinkin olla mahdollista, silloin asiat oli pahimmillaan kun en sängystä päässyt ylös ku ei tuntunu olevan mitään syytä siihen....

        Nojoo. Se oli silloin, en jaksa muutenkaan sitä pettämistä enää vatvoa. Häiritsee vain se, kun mies ei ilmeisesti pysty katkaisemaan välejä tähän naiseen. Ja voisinpa melkein arvata miksi, mutta ei siihen halua uskoa....


    • Grill

      "Mutta jos mies ei tiedä mitä haluaa, miksi asuu kanssani onnellisen oloisena?"

      Häntä yksinkertaisesti pelottaa. Ei välttämättä halua elää yksin tai pelkää sinun reaktiota jos hän kertoo että haluaa erota. Joten on parempi elää sinun kanssa "muka onnellisesti" ja haikailla tätä toista naista. Jos hän oikeasti sinua rakastaisi hänelle ei olisi syntynyt toista suhdetta sivuun. Itsekin sanoit että hänellä oli kunnon suhde, sinulla vain yhden yön juttu mikä ei merkinnyt mitään.

      Ei sillä että missään nimessä hyväksyisin yhden yön jutut, mutta jos ihminen aloittaa uuden suhteen vanhan rinnalle, niin hän ei vain osaa lopettaa sitä vanhaa, joten päätyy lopulta pettämään. Miksi ihmeessä hän loukkaisi sinua NÄIN pahasti jos sinusta välittäisi?

      Siinäpä sulle mietittävää... Toivottavasti löydät ratkaisun etkä hukkaa elämääsi tuollaisen miehen kanssa!

    • uskollinenavovaimo

      "Mies sanoo ymmärtävänsä että olen masentunut ja haluaa olla tukena, mutta silti valittaa kun en tuo tarpeeksi rahaa kotiin ja kun en siivoa niin usein ja nukun pitkään..."

      Yhteen lauseeseen sai tiivistettyä aika hyvin taas yhden suuren syyn, miksei suhdetta kannattaisi jatkaa. Jos oikeasti välittää ja haluaa tukea, niin käyttäytyisi hiukan eri tavoin.

      "Mutta jos mies ei tiedä mitä haluaa, miksi asuu kanssani onnellisen oloisena?"

      Mies asuu kanssasi, koska se sattuu juuri nyt olemaan turvallisin vaihtoehto, kun tämä toinen nainen asuu muualla. Saa sinulta säännöllisesti seksiä ja muuta kivaa. Älä ruikuta täällä, vaan puhu kumppanisi kanssa miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet ja vaadi kertomaan, että rakastaako hän sinua OIKEASTI.

    • Aasintuntija.

      Teit paskimman mahdollisen tempun rakkaallesi, joten minusta huoralla ei ole varaa niin kauheasti valittaa. Olisit miettinyt miten tekosi satuttaa ja särkee miehesi, se tulee AINA vaikuttamaan suhteeseenne. Uskon, että tännekään sinun ei olisi tännekään tarvinnut kirjottaa.

    • CV

      Aloituksen perusteella olette kuin luotuja toisillenne.

    • Kasvakaa itsenäisiks

      Ap. Ette todellakaan ole valmiit vielä mihinkään kiinteään suhteeseen, tuontapainen elämä, josta puuttuu uskollisuus ja vastuullisuus on lapsekasta.

      Pikkujouluissa alkaa suhde toiseen, ihan noin vaan ja lieneekö viina mukana, Toinen lähettää tumia viestejä toiselle sukupuolelle. Täysin älytöntä toimintaa.

      Vasta sitten on aika suhteeseen, kun pystyy ottamaan vastuun, siitä että kukaan toinen ei tule siihen kolmanneksi ei edes hetkeksi. Ei mitään suudelmia toisten kanssa ei näitä tekstiviestejä ei facebookia.
      Yhteinen elämä on rabu, siitä ei kerrota edes parhaimmallle kaverille kajdenkeskikistä asioista.

      Tuo nykyinen käyttäytymisenne on kuin antaisitte luottokorttinnen yleiseen käyttään sekä kaiken omaisuutenna, palkkannne ja jopa itsenne. Ei mitään itsekunnioitusta.

      Jokainen järkevä aikuine osaa pitää huolen myös omista asiositaan ja moraalinsa korkealla, eikä anna minkään ulkopuolisen viihen vaikuttaa.

      • ap.....

        No se heidän juttunsa alkoi siitä, että mies avautui työpaikallaan sitten meijän suhteesta tälle naiselle (ku menee huonosti jne) ja sit tää nainen toimi olkapäänä ja sit oli näköjään onnessaan kun joku edes kuuntelee. Sillä välin minä makaan kotona sängyssä miettien, että onko tässä elämässä enää mitään järkeä ja yrittäen keksiä syytä miksi nousta JUURI tänään sängystä ylös.

        No, tää nainen oli kuulemma hauska, kiltti ja kaikkea semmosta. Oli sil kuulemma hyvä persekin. Tämän sain tietää ihan omaa typeryyttäni, kun kysyin että mitä kaikkea he olivat tehneet (päivänä jolloin sain tietää koko asiasta), ja kun mies vastasi koskettelun ( ei varsinaisesti intiimialueille) niin sit kysyin et no oliko sillä muijalla hyvä perse. Mies vastas että kyllä. (JEE SUOLAA HAAVOIHIN!)

        Nojoo.
        Mies itse tahtoi sitten kiinni jäätyään sitä taukoa. Ja itse lähetin ne pikkutuhmat viestit sen tauon aikana. Aluksi en kylläkään kyennyt tekemään oikeastaan mitään. Mies olikin ihan suhteen aikana tehnyt vaikka ja mitä.
        Pikkujouluista sen verran, että mies ei ollut kännissä. Juonut kyllä, mutta mieheni tuntien hän tietää kyllä mitä tekee. Itsekin myönsi, että oli korkeintaan pikkuhuppelissa. Kuulemma naksahti päässä.

        Tosta yhteisestä elämästä kertominen muille on mielestänikin totta. Tai siis mielestäni meidän suhteen asiat ei kuulu muille. Mutta mies on avautunut aika monelle (sekä mies, että- naispuolisille) kavereilleen. Se kyllä loukkaa.
        Kun minä itse pidän kaiken paskan sisälläni enkä kerro kenellekkään. Jos on tarvetta puhua niin puhun mieheni kanssa. No, nyt rikon säänöäni kirjoittaessani tänne :D
        Hyvänä esimerkkinä voisi pitää vaikka tässä hiljattain sattuneessa asiassa; raskauduin ehkäisystä huolimatta ja tein abortin. Olin sanonut heti kun sain tietää olevani raskaana, että tästä ei kerrota kenellekkään. No, ensin sai tuttavapariskunta jonka nainen itse vielä odotti lasta tietää asiasta. Sitten yks kaveri. Sitten toinen. Sitten vielä tää nainen jonka kanssa petti sai tietää. Ja moni muukin sellainen jonka ei tarvitsisi edes tietää. Mielestäni ainoat joille olisi VOINUT kertoa, on ehkä omat vanhemmat ja sitten työpaikalla niille joiden kanssa täytyi sopia vapaapäivä (abortti-päivänä). Ei kenenkään muun.
        Suutuin kyllä asiasta silloin hänelle ja hän pyysi anteeksi.

        Hän on sellainen sosiaalinen ja erittäin puhelias. Ehkä vähän liiankin. Ehkä hän ei itse näe mitään pahaa siinä, että juttelee meidän asioista muidenkin kanssa? Minusta olisi ok jos puhuisi vaikka yhdelle parhaalle ystävälle, mutta hänellä ei sellaista varsinaisesti ole (vaan monta hyvää kaveria). Kun minä taas mietin pitkään mitä suustani päästän ja yleensä olenkin pääasiassa hiljaa (paitsi ehkä kännissä). Hän on avoin ja rohkea, minä ahdistun sos.tilanteissa ja vetäydyn.

        Tällä hetkellä menee taas hyvin.Tai ei olla siis riidelty tai edes kinasteltu mistään pariin päivään. Mieheni on kuitenkin kiltti, hyväsydäminen, hauska, hänen kanssa on helppo puhua ja pitkäänkin, hän ymmärtää kieroutunutta huumoriani :D Ja ennen tätä riitely vaihetta (alkoi täs kesällä kun miehellä lomaa) me ei juurikaan riidelty. Isoin riita taisi olla juurikin siellä talvella. Muut riidat on ollut pienenpiä ja ne ollaan saatu selvitettyä.

        En sit tiedä miten tässä muka pitäisi käyttäytyä.

        Yhdessä asiassa oot ainakin oikeassa: ei mulla itsekunnioitusta ole. Miksi olisi, kun pohjimmiltani inhoan itseäni? Syyt juontaa tuonne lapsuuteen ja nuoruuteen. Mies tietää mun itsetunto-ongelmista ja muistakin ja on yrittäny tukea niissä ja kohotta itse tuntoa. No, ennen suhdetta itsetunto oli 0/10. Nyt se on varmaankin siinä kakkosen paikkeilla. Miehellä taas terve itsetunto. Mitä nyt joskus on huono naamapäivä.


    • Juurikin näin

      Aivan, nyt tuli asiaa, oletan että miehen kirjoittamana?

    • ikisinkku35

      Ei se sua rakasta. on ainoastaan sun kanssa koska ei ole löytänyt toista naista mitä nus..sia. Mut heti kunlöytää toisen naisen niin jättää sut tai ainakin pettää jos see toinen nainen on valmis seksiin ja sitähän miehesi yrittää. Eikä poista sitä naista facesta koska siltä saatttaa saada seksiä vielä joskus. se on sellanen varapano,et jos tilaisuus tulee niin varmaan pettää sua sen kansssa.

      • dogihjgklhj

        Mutta ap kirjoitti, että hänen miehensä ei ollut harrastanut seksiä työkaverinsa kanssa?
        Ap:ltä kysyisin, että ovatko he vielä samassa työpaikassa töissä? Töiden takia vielä jotenkin ymmärtäisin, että pitäisi olla yhteystiedot jne, mutta jos eivät ole enää.. niin en sitten ymmärrä minäkään.
        Voimia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe