Onko suvussanne paljon sinkkuja? Tarkoitan nyt lähinnä itseänne vanhemmissa sukupolvissa, koska nuoret ehtivät vielä vaikka mihin. Toivottavasti ei tule montaa kommenttia, joissa väännetään vistiä omien vanhempien siviilisäädystä.
Olen tutkinut omaa sukuani ja huomannut, että yksineläjiä on ollut merkillisen paljon. Osa on elänyt vanhoinapiikoina ja -poikina, mutta muutama on onnistunut pääsemään parisuhteeseen yli nelikymppisinä. Kaikki ovat olleet suht´täysijärkisiä ja elättäneet itsensä.
Sinkkuus itsessään ei liene geneenien määräämää, mutta sosiaaliset taidot ehkä? Itsekin olen ollut ujousinvalidi ja tavallaan kypsynyt vasta, kun muu ikäluokka oli jo saanut lapsia. Lisäksi on outoa, että kotiseudullani on paljon yksineläjiä.
Olen tutkinut omaa sukuani ja huomannut, että yksineläjiä on ollut merkillisen paljon. Osa on elänyt vanhoinapiikoina ja -poikina, mutta muutama on onnistunut pääsemään parisuhteeseen yli nelikymppisinä. Kaikki ovat olleet suht´täysijärkisiä ja elättäneet itsensä.
Sinkkuus itsessään ei liene geneenien määräämää, mutta sosiaaliset taidot ehkä? Itsekin olen ollut ujousinvalidi ja tavallaan kypsynyt vasta, kun muu ikäluokka oli jo saanut lapsia. Lisäksi on outoa, että kotiseudullani on paljon yksineläjiä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luulisin, että lapsuudessa ympäristöstä opitut mallit vaikuttavat geenejä enemmän. Geenit vaikuttavat varmaan jonkin verran, mutta opitun kuvittelisin joko vahvistavan ns. pariutumisen kannalta negatiivisia geneettisiä ominaisuuksia (ujous, hidas kypsyminen, luontainen sisäänpäinkääntyneisyys), tai jopa negatoivan ne kokonaan. Kuvittelisin, että runsailla onnistumisen kokemuksilla ja ulospäinsuuntautuneiden ihmisten keskellä, luontaisesti ujonkin olisi helppo oppia ainakin käyttäytymään ulospäinsuuntautuneesti, vaikkei sitä omimmillaan välttämättä olisikaan.