Norjan äärioikeisto lahtasi omaa kansaa

Sillä lailla, saatana. Joko olisi aika hakata ja laittaa kuriin suomalaiset vastaavat? Nimet tiedetään.
8176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomen sisu. (?)

Äänestä

ja Ahmed?

Äänestä

Oijoijoijoi, kylä homo-hommalaisia nyt vtuttaa, kun ei voitukaan lietsoa rasistista vihaa muslimeja kohtaan, kun tekijä olikin VALKOIHOINEN, "MAAHANMUUTTOKRIITTINEN" eli äärioikeistoon kuuluva norjalainen. ELi halla-ahojen hengenheimolainen...

Tätäkö me haluamme? EMME. Stoppi halla-ahojen ja muun äärioikeiston HYYSÄÄMISELLE.

Äänestä
  • joku hyysäri?

    "Tukholman pommimies harjoitteli Irakissa

    Tukholman itsemurhapommittaja Taimour Abdulwahab sai terrorikoulutusta kolme kuukautta Irakissa ennen iskuaan. Näin kertoo Sveriges Radio International ja viittaa TV-kanava al-Arabiyan tietoihin.

    Itsemurhapommittajan kerrotaan harjoitelleen Mosulin kaupungissa Irakissa, jossa hänelle opetettiin kuinka räjähde rakennetaan.

    Mies räjäytti itsensä Tukholman keskustassa joulukuun puolivälissä.

    Irakin turvallisuuspalvelu sai kaksi kuukautta ennen joulukuista iskua tiedon että terroiskua suunnitellaan Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa ja myös Ruotsi mainittiin mahdollisena kohteena."

    http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=4279945

    Tiedon kerrotaan tulleen pidätetyltä Al-Qaida-johtajalta.

    Äänestä

  • Missähän on rakastettu seriffimme, ettei vaan pidätettynä Norjassa.

    Äänestä

  • ei olisi tapahtunut ilman hyysäri päättäjiä, jotka rahtaavat kärjistyneitä tilanteita aiheuttavia rät tipäitä Eurooppaan.

    Äänestä

Suomen Blood & Honour jengi sai taas suuren esikuvan ja sankarin.

Äänestä
  • Tukholman pommimiehestä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sdfgsfggggs kirjoitti:

Sillä lailla, saatana. Joko olisi aika hakata ja laittaa kuriin suomalaiset vastaavat? Nimet tiedetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu