Pitääkö paikkansa että natsipuolue suositti johtavia henkilöitä vaihtamaan liian slaavilaisilta kuulostavat nimet saksalaisemmiksi. Meillähän suomentaminen tapahtui vapaaehtoisesti. Jokainen sai pitää syntymänimensä eikä kenelläkään ollut vaikeuksia edetä. Tietysti taloudellinen tilanne ja suhteet vaikutti mutta jokainen eteni demokraattisessa Suomessa kykyjensä mukaan.
Pitääkö paikkansa että natsipuolue nimet
kirja bloch cosbats
158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Anglot teki ihan samaa. Antoivat jopa hinduille anglo-saksisia nimiä. Suomalaiset ovat myös olleet venäläistämisen tai ruotsalaistamisen uhreja. Kansallisen heräämisen aikaan nimet ja sukunimet uusittiin. Maamme ruotsinkieliset näyttelivät merkittävää osaa kansallisessa heräämisessä joten ehkä se selittää miksi itsenäistymisen jälkeen ei vaadittu ruotsalaistumista, saksalaistumista, suomalaistumista tai mitään muutakaan. Jokainen sai pitää nimensä ja kielensä.